Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirpputorilla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirpputorilla. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Lomasaalis

Lomaviikko kului lähes kokonaisuudessaan perheen luona Kokkolassa. Siinä sivussa tuli kierreltyä muutamat kirpputorit (lue: kymmenen) niin Kokkolassa, Kannuksessa kuin Kalajoellakin.

Ja tietenkin juuri tällä reissulla, jolla minun ei ollut tarkoitus tuhlata rahan rahaa, osoittautui Kokkola tovereineen jälleen petollisen hyväksi shoppailuympäristöksi. Löytyi kahdet kengät (en ikinä löydä sopivia kenkiä kirpputorilta, nyt löytyivät nämä syksyiset alle kymmenellä eurolla yhteensä, mitäh!), kaksi takkia, löytyi lautapeliä ja täydennystä kivi-tuikkukokoelmaan. Muiden muassa.

Löytyi myös sievin pöytälamppu ja Aarikan raitapurkki kolmella eurolla Fidalta. Pieni puurasia lähti mukaan neljällä eurolla, se toimittakoot tulevaisuudessa hiuspinnivaraston tointa. Emalikulhot löytyivät edesmenneen mummoni sekä tämän siskojen varastoista (samoin kuin vielä yksi isompi punainen kulho) - näille on erityisen suuri ilo antaa uusi koti.  



(Yksi jäi silti vielä nappaamatta mukaan. Kaikkeen kun eivät hennon junallakulkijan voimat riitä. Jos kukaan ei kuitenkaan ole ehtinyt edelle, saattaa yksi kirpputorilöytö matkata vielä myöhemmin Helsinkiin. Kohtalo siis määrätkööt olemmeko tarkoitetut asumaan saman katon alla, minä ja toivomani pikku projekti.)

torstai 10. marraskuuta 2011

Kirppukaupoilla Kokkolassa



Olen yrittänyt aina Kokkolassa käydessäni käydä koluamassa läpi ainakin ne muutamat suurimmat kirpputorit, sillä muuten täältä ei shoppailun suhteen löydy juuri mitään mitä ei löytyisi myös Helsingistä. En ole koskaan ollut kovin lahjakas kirppuilussa, mutta yritän kovasti harjaannuttaa silmääni löytöjen tekemiseen.

Tänään ajoin varta vasten kaupunkiin tutustuakseni uudehkoon SPR-kirppikseen, josta olin ehtinyt kuulla jo useamman suosittelevan sanan. Paikan löytäminen tuotti hiukan vaikeuksia, jotka kuitenkin johtuivat lähinnä arasta ajotyylistäni (autolla ajoa saa aina vähän jännätä jos sitä harrastaa vain n. 2-3 kuukauden välein). Muuten vaikutelma oli vain positiivinen. Tila oli suuri ja siisti, tavarat oli järjestetty selkeästi ryhmittäin. Vaatteetkin siististi värinsä mukaan.



.. Eivätkä hinnatkaan paljoa päätä huimanneet. Mukaan tarttui lopulta mm. etsimäni kankaat uusiin makuuhuoneen koristetyynynpäällisiin parilla eurolla per palanen (ja minä kun olin jo hypistellyt uusia kankaita Eurokankaassa, varmana siitä etten muuten sopivaa materiaalia löydä) sekä harmaa villatakki 2,40€ (minulle, joka en koskaan tahdo löytää sopivia ja kivoja vaatteita kirppareilta vaikka haluaisin). Nappi reissu siis! Parhaita Kokkolassa koluamiani kirppareita, kehtaa siis suositella täälläkin.