Omaa tilaa kaivaten

Vuoden 2013 olen päättänyt aloittaa panostamalla viimein kirjoitus- ja opiskeluolosuhteiden parantamiseen. Taiteellinen opinnäytteeni alkaa viimein olla vaiheessa, jossa olisi aika siirtyä työstämään varsinaista näytelmätekstiä koneella, luonnoskirjaan raapustelun sijaan. Olen kuitenkin huomannut suurimmaksi ongelmaksi kunnollisen työskentelypisteen puuttumisen. Miehellä on tietokonepöytänsä, oma nurkkauksensa pelaamiselle, opiskelulle ja musiikin parissa puuhailulle, kun taas itse olen röhjöttänyt sohvamme lähes vaihtokuntoon. Sohvailun ergonomisuus ja television petollinen läheisyys ovat tappotuomio luovuudelle, huomattu on. Työelämäkurssillakin joskus muinoin esille nostettu työskentelytilan tärkeys on noussut täysin uuteen valoon, ymmärrän pointin nyt enemmän kuin täysin.

Oikeastaan haluaisin oman, erillisen huoneen jonka voisin pyhittää opiskelulla ja (erityisesti) kirjoittamiselle. Silmät ovat auki sopivien asuntokandidaattien varalta jatkuvasti ja oikean tullessa kohdalle olisin valmis maksamaan isomman potin vuokrastamme tuota omaa tilaa vastaan. Helsingissä opiskelevalle pariskunnalle sopivan kolmion löytyminen vaatisi kuitenkin mieletöntä tuuria ja mielettömällä tuurillakin melkoisia kompromisseja.

Aloitan siis suosiolla siitä työpöydästä, oman pienen & pyhän nurkkaukseni rakentamisesta. Joulun mentyä klikkaan viimein tilaukseen String-hyllykön johon liitän pöytälevyn, esteettisyydestä kun en aio tinkiä (ja onhan tästä ollut puhetta aiemminkin). Toistaiseksi ratkaisematon ongelma on kuitenkin työtuolin hankinta. Miksi ne kaikki ovat niin ihmeen rumia? (Oikeastaan täydellinen tuoli on jo löytynyt, pimeän tullen kun kävisin mielelläni napsimassa itselleni yhden Kaisa-talon David Rowlandin suunnittelemista työtuoleista, joihin olen täydellisen rakastunut. Miksi näitä ihanuuksia ei myydä yksittäiskappaleina yksityishenkilöille? Mur.)

Tänään yhdeksi sympaattiseksi vaihtoehdoksi pomppasi vanha toverini jumppapallo! Tuo kumirumilus, jonka kanssa olen kuitenkin kehittänyt ystävyyssuhteen Unisportin pallojumpissa, toimisi varmasti hyvänä istuimena ainakin osa-aikaisesti. Pallot itsessäänhän eivät silmää hivele, enkä tästä syystä ole hankkinut sellaista kaksiomme nurkkiin pyörimään. Tänään törmäsin kuitenkin ratkaisuun. Miksi kukaan ei ole tarjonnut minulle päällisen mahdollisuutta (eritoten esitän kysymyksen omille aivoilleni)? Virkatussa harmaassa asussa jumppapallosta tulee minun silmiini valtavan herttainen eikä se pääse sporttisuudellaan ahdistamaan - tykkään! Helpoimman ratkaisun tarjoaa valmiin päällisen ostaminen, nämä Pampulan päälliset tulivat vastaani Katoko-nettikaupassa. Ajattelin kuitenkin uskaltautua diy-linjalle.

Jatkosta kuulette siis joskus. Tai ette enää ikinä.

Kuva Pampula

Vielä vähän vaiheessa

Kolmesta vapaapäivästä ensimmäinen käytetty kierrokseen Ikea - Sinelli - K-rauta. Ilta kulutettu puuriman sahailuun, huopakankaan asetteluun ja niittipyssyn käyttelyyn (katkeran suloinen jälleennäkeminen). 

Tulos miellyttää tähän mennessä. Yksi kriittinen osa projektista kuitenkin vielä uupuu, joten tarkempi esittely siirtykööt toistaiseksi määrittelemättömään ajankohtaan. (Eli jos en palaa asiaan enää, voitte päätellä jonkin menneen pieleen viime metreillä. Toivottavasti näin ei pääse käymään.) 

Tarratuunarin tunnustus

Noin kuukausi sitten tein (ainakin omasta mielestäni) ihan mielettömän hyvän hankinnan! Olin pitkään haikaillut itselleni tarrakirjoitinta, en kuitenkaan sellaista tylsää uusversiota joka löytyy varmasti jokaisen toimiston nurkasta. Haikailuni kohde oli tuo retrompi, kohokirjoitustarroja tekevä versio. Olin jo kuvitellut modernimpien versioiden syrjäyttäneen täysin kohotekstiserkkuni, kunnes erään suosikkiblogini merkintä vuodelta 2009 vinkkasi minut Claes Ohlsonin hyllylle, josta oma retrodymo löytyikin. Olin etsinyt aivan liian kaukaa.

Sittemmin taisin hieman villiintyä. Tarroituksen ovat jo saaneet mm. lähes kaikki kuivaruokakaapin purkit (joita oli luonnollisesti hankittava lisää jotta sain syyn tehdä lisää tarroja), samalla kun olen silmä tarkkana metsästänyt uusia tarroitustaan kaipaavia kohteita. Hetkittäin tämä innostus on saanut minut pitämään itseäni hienoisesti kajahtaneena. Mutta kun, mutta kun..!

Toisaalta, onko mitään syytä soimata itseään jos vielä hetki sitten kaaosmainen kuivaruokapakettikokoelmamme on yhden sinänsä turhahkon esineen ansiosta muuntautunut näinkin selkeään muotoon (puhumattakaan siitä kuinka paljon tehokkaammin yleinen siisteys pitää loitolla kaiken maailman ällö-öttiäiset)?

Enpä usko.

Kotivakoojan yöpöydältä

Muutama päivä sitten posti toi paketin Japanista asti. Pieni täkäläinen kirjakustantamo Édition Paumes on ehtinyt julkaista jo hyvän kasan sisustuskirjoja, joiden kuvissa esitellään useiden eri maiden ja kaupunkien koteja. Useissa blogeissa on näitä hehkutettu, joten uteliaisuudesta päätin tilata oman, suomikoteja esittelevän kappaleeni. Taisin jäädä koukkuun. Tekstistähän ei näissä ymmärrä hölkäsen pöläystä, vaikka sitä paljon kuvien ohessa onkin - rikas kuvamaailma kuitenkin riittää. Seuraavaksi haluaisin ehkä tutustua jonkin muun maan koteihin. Tässä suomiversiossa riittää kuitenkin katseltavaa vielä hyväksi aikaa.

Yritän paraikaa herätellä myös lukuharrastusta (kuvien katselun oheen), koska ulkomaailma näyttää paiskovan niskaan päivä päivältä enemmän vettä ja tuulta sun muuta nautinnollista. Kolme kirjaa odottaa lukemistaan yöpöydällä. Yksi elämänkerta, yksi uusi teos suosikkikirjailijalta sekä eräs armaan opiskelutoverini kirjoittama satukirja. Kirjojen lisäksi myös virkkaaminen on tällä hetkellä tosi in. Vaatimattomana tavoitteenani on väsätä musta torkkupeitto makkariin. Neljä mummonneliötä onkin jo valmiina (ja noitahan tarvitsee vielä vähintään joku tuhat, jee)! Peukalot huutavat hoosiannaa jo tässä vaiheessa.

Pientä mummoutumista havaittavissa?

Purnukkaprojektin paluu

Hullareiden aikaan esittelin täälläkin ostamani Marimekon Purnukka-kankaan, josta kaavailin kangastaulua keittokomeron seinälle. No, projekti on edennyt hitaammin kuin oletin, johtuen lähinnä viime viikkojen työkiireistä ja toisaalta epämääräisistä "äh kuinka vaivalloista ja en kuitenkaan osaa"-ajatuksista. Tänään otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni (lieneekö ollut illan pilatesjumppailun ansiota).

Ensimmäinen hidastava osuus oli kaaosmaiseen vaatehuoneeseemme hautautunut silityslauta, joka tosin asiaan perehdyttyäni osoittautuikin helpommin napattavaksi kuin olin olettanut. Silittelin saman tien koko kankaan, vaikka tauluun tuosta palasta meni ehkä 1/4 kokoinen pala. En kuitenkaan ollut varma kummassa päässä kangasta purnukat olisivat paremmassa asetelmassa, joten parempi oli tehdä varman päälle. (Ihanan mustunut muuten tuo silitysrautamme pohja.)

Itse taulukehikkoa emme itse alkaneet väsäämään. Varmaan tuollaisen kehikon tekeminen olisi onnistunut helposti itsekin, mutta satuin löytämään kohtuuhintaisen vaihtoehdon kangastaulu.fi-nettikaupasta. Oikeastaan vain vajaa 12€ postikulut kirpaisivat, paremmin hintoja vertailematta itse kehyshinnat vaikuttivat varsin edullisilta. Ostimme 60x120 kehyspaketin, välipuun ja niittipyssyn, hinnaksi taisi tulla n. 25€.

Niittipyssy on muuten ihan hemmetin pelottava kapistus. Pelkäsin sormieni puolesta varmaan jokaisen niitin kohdalla, ihan sama kuinka kaukana kehystä tukeva käsi olisi itse pyssystä. Jonnekin kyseinen laite on nyt vähintäänkin lukittava, olen ihan varma että se hyökkää jostain hyllystä päälle ja ampuu niitillä silmään. Todella, todella arvelluttava esine.

Itse kankaan pingottaminen kehykseen oli kuitenkin helpompaa kuin olin kuvitellut (ehkä tämä johtuu myös pitkästä harkinnastani ennen jokaista niittausta). Kuvio asettui nätisti kehykseen eikä vääristynyt mistään kohtaa. Kehykseen kuuluvat myös kiilapalat, joiden avulla kangasta voi myöhemmin kiristää jos se pääsee käytössä laiskistumaan tai olisi pingottaessa jäänyt löysälle.

Tuli ihan kiva onnistumisfiilis tuosta taulunrakennuksesta. Tekisi mieli väsätä samanlainen mutta hieman isompi kangastaulu sohvan yläpuolelle. Sopiva kangas on kuitenkin edelleen hakusessa. Ensin olisi tosin saatava nuo purnukat seinälle asti. Ruuvin poraamisen kiviseinään jätän kuitenkin suosiolla miehen hoidettavaksi. Lainaan saamamme vähintään tonnin painoinen pora kun vaikuttaa murhanhimoista niittipyssyäkin pelottavammalta värkiltä.

Sydän Seinä Sydän

Rohkeus oli jo pettää ja suunnitelmat keittokomeron seinän uusimisesta lentää komeroon toistaiseksi, mutta jossain hetkellisessä hulluuden puuskassa sain eilen kuitenkin valittua sopivan värilapun, raahauduttua Ruoholahteen ostamaan maalaustarvikkeet ja pistettyä keittokomeron värimaailman uusiksi.

.. Lopputuloksena ilmeeltään ihanasti raikastunut keittokomero, joka ei yhdestä tummemmasta seinästään huolimatta vaikuta yhtään pienemmältä (kuten rautakaupan maalimieskin vakavalla naamalla varoitteli) vaan tuhatkertaisesti viihtyisämmältä ja lämminhenkisemmältä.

Tähän kohtaan pesänrakennusvimmaisen tyytyväistä kehräystä.

(Kuva ei juuri kerro tuosta keittokomeron kokemasta muutoksesta, mutta parin neliön keittokomerosta on kohtalaisen vaikeaa ottaa kuvaa joka tekisi sille minkäänlaista oikeutta.)

Maalilappuliisa

Kuinkahan kauan saan vielä kuuluttaa tätä kodinlaittovimmaani? Sain muutama yö sitten unessa kerrankin käyttökelpoisen idean maalata yksi keittokomeromme seinistä hieman tummemmaksi. Värilappujakin sattui löytymään eräästä lipastosta tusinoittain (kohtalo?), joten saatoin välittömästi aloittaa sopivan sävyn etsimisen. Se nimenomainen mielessäni oleva sävy ei ihan löytynyt omasta lappukasastani, joten maalikaupan valikoimien ääreen käynee tieni lähitulevaisuudessa.

Tosin viime yönä näin unta jossa saimme tarjouksen halvemmasta, mutta nykyistämme suuremmasta vuokra-asunnosta täällä Larussa. Mihin enää luottaa, jos näitä enneunia alkaa tipahdella joka yö? (Tosin tuon jälkimmäisen unen enne on sen verran absurdi, etten taida antaa sille liian suurta painoarvoa.)

Pimp my Pinnatuoli

Se iski taas, pesänrakennusvimma! Tämä vaikuttaisi olevan jokasyksyinen ilmiö. Kun oleminen siirtyy ulkoa yhä enemmän ja enemmän sisätiloihin, tekee mieli askarrella kodista vielä hiukan lämpöisempi ja mukavampi paikka asua.

Eilen sain ex tempore-luontoisen idean kuluttaessani yksin saunavuoroamme Jukan paahtaessa töissä. Päätin toimia sunnuntaifiiliksen voimin, muina viikonpäivinä kun ryhdyn huomattavasti epätodennäköisemmin toteuttamaan yhtäkkisiä ideoitani. Otin bussin Ruoholahteen ja kävin K-raudassa ostamassa purkin mustaa maalia. Oli aika antaa makkarissa lojuville pinnatuoleille uusi ja ehompi ulkonäkö.

Nämä kaksi tuolia ovat viimeiset ja ilmeisesti kestävimmät niistä neljästä, jotka sain Helsinkiin muuttaessani lahjoituksena silloiselta vuokranantajaltani. Näillä on siis olemassa hentoinen tunnearvo, jos ajattelee niiden olevan ensimmäiset kalusteeni muutettuani nykyiseen kotikaupunkiini. Pitkään ne ovat kuitenkin vain ajelehtineet nurkissa ajaen mm. yöpöydän virkaa. Ilmaiskappaleina, jo käytössä nuhraantuneina ja kaikin puolin varsin tavallisina lajinsa edustajina katsoin niiden olevan erinomainen kohde kaltaiselleni kokemattomalle tuunaajalle.

Homma alkoi kevyellä hionnalla, jonka totesin toimintona olevan aika pyllystä. Mutta itse maalaaminen taitaakin olla se "jälkkäriosuus". Maalaamiseen käytin näköjään Tikkurilan Helmi-kalustemaalia. Tapanani on rautakaupassa asioidessani heittäytyä täysin asiantuntemattomaksi (ihan kuin se toisaalta vaatisi mitään erityistä heittäytymistä), joten täysin kyseenalaistamatta hyväksyin myyjän minulle valitseman maalin. Onneksi väri oli helpolla päätetty ja ilmoitettu, ja kiiltävän pinnan valitseminenkin tuli aika vahvalla selkärankatuntumalla. Voi olla että olisin ilman myyjän apuakin päätynyt tuohon ostamaani maalipurkkiin, täytyyhän sen sopia jos kyljessäkin on tuolin kuvia!

Vaikka tuunausprojektini oli tarkoitus olla nopeahko sunnuntaiprojekti, ehdin sunnuntaina hioa ja maalata ensimmäisen maalikerroksen vasta toiseen tuoleista. Pidemmälle en ehtinyt valon loppuessa parvekkeelta. Maanantaiaamuna ensimmäinen tuoli sai toisen maalikerroksensa ja toinen tuoleista puolestaan hiontansa ja ensimmäisen maalikerroksensa.

Sunnuntai-iltana ensimmäisenä maalia pintaansa saanut tuoli nostettiin parvekkeelta kuivempiin sisätiloihin kuivumaan ja totesin jo tuolloin tuunausprojektini onnistuneeksi ideaksi. Musta tuoli istuu paljon paremmin kämppään jossa suurin osa kalusteista on jo valmiiksi tummia, pienellä vaivalla kodista tuli himpun verran yhtenäisempi. Kaikeksi onneksi tämä idea hyppäsi mieleeni tässä vaiheessa syksyä, myöhemmin parvekkeen lämpötila ei olisi kenties sallinut enää tällaisia projekteja.

Ja siinäpä ne nyt ovat! Tosin toinen vielä yhtä maalikerrosta vailla, mutta kuitenkin. Tuunaaja on erittäin ihastunut (tämänhetkiseen) lopputulokseen. Tylsähköt tuolit muuttuivat kerrasta mielekkääksi osaksi muuta sisustusta. Pesänrakennusvimmaa tämä ei kylläkään helpottanut, todennäköisesti vain pahensi. Mitä sitä seuraavaksi keksisi..?

(Näiden risaisemmat selkänojattomat sisaruksetkaan eivät ole muuten vielä polttopuiksi joutuneet. Satuin bongaamaan ne elokuisella Kokkolan reissullamme saunamökistämme, äidin maalaamina ja jakkaroiksi tuunaamina.)