Juuri ennen kuin

Huh, huomenna tähän aikaan se on jo ohi! Pääsykoe nimittäin.

Täysin toinen seikka onkin sitten, mitkä ovat tunnelmat vuorokauden kuluttua - helpottuneet, tuskaiset, masentuneet, innostuneet, epätoivoiset, optimistiset..? Ainakin kuluneen päivän olen ollut viime vuotta rauhallisempi. Oikeastaan toivoisin koko kokeen jo olevan ohitse. 

Valmistautuminen on tänä keväänä ollut paljon intensiivisempää kuin viime vuonna. Tuolloinhan aloitin kohtuullisen aktiivisen lukemisen jo helmikuussa, tilastomatematiikan valmennuskurssin alettua. Opiskelu oli tuolloin melko tasaista kokeeseen saakka. Tänä keväänä sain ihan mielettömän motivaatioiskun heti artikkeleiden ilmestyttyä, en muista olleeni yhtä motivoitunut edes ennen yo-kokeita (joihin on oikeastaan turha verrata mitään, koska luin kirjoituksiin vain yhden kirjan). Olen noussut jokaisena töistä vapaana päivänä aikaisin ehtiäkseni klo 9 kirjastolle lukemaan. Intensiivistä opiskelua on ollut 4-10h päivässä, jos ei lasketa muutamia laiskoja päiviä. On tuntunut hyvältä istua tuntikausia kirjaston lukusalissa ja vain päntätä, mielelläni jatkaisin samaa rataa syksyllä yliopistolla. Mutta mutta..

Koska motivaationi kuitenkin heräsi kunnolla vasta artikkeleiden ilmestyttyä, eli n. 1kk ennen tätä hetkeä, ei ole mitään varmuutta että tilastotaitoni riittäisivät mihinkään tositilanteessa. Kaikki menetelmät ovat perusteissaan hallussa, mutta epämatemaattiset aivoni olisivat vaatineet varmasti enemmän harjoitusta pystyäkseen ratkaisemaan kokeen soveltavia tehtäviä. Harjoituspääsykokeessa tilasto-osion pistemääräni oli kylläkin yli kurssin keskiarvon, samoin kuin artikkeliosion pistemäärä (joka oli itse asiassa neljän parhaan joukossa n. 90 kokeen tehneestä, jei!), mutta kyseiselle kokeelle en halua antaa liikaa painoarvoa..

Kaiken kaikkiaan, tunnelmat ovat aika epätietoiset osaamisen suhteen, toisaalta ihmeen rauhalliset!

Tänään en ole enää lukenut. Olen lähinnä maannut sohvalla ja tuijottanut pääsykoemateriaaleja samalla ilmeellä kuin tämä alla näkyvän videon koira muffinssilautasta. Tosin ajatuksemme lienevät aika vastakkaiset.

(Jokunen ilta sitten, laskiessani harjoitukseksi viime vuoden pääsykoetehtäviä, havaitsin menettäneeni yhden pienen todennäköisyyslaskun ja siitä seuranneiden väärien lukemien vuoksi kymmenen koepistettä. Ne kymmenen pistettä olisivat skaalatuissa pisteissä nostaneet pistemääräni n. kahden pisteen verran Helsingin sisäänpääsyrajan yläpuolelle. Yritän olla ajattelematta tätä liikaa. Sen sijaan aion ensi töikseni kokeen alkaessa kirjoittaa suttupaperille sanan "TARKKUUS". Pienestä voi olla kiinni aika isoja asioita.)

Vienna

Perjantai-ilta, kotisohva. Vegeherkkuja-kirjasta otimme (tiettävästi monen muun kyseisen kirjan hankkineen lailla) ensimmäisenä testaukseen kannen minttubrowniet, tarkoitus kun olisi valmistaa kyseistä herkkua miehen synttärijuhlintoihin huhtikuussa. Ja tuli muuten hyvää! Kirjakin sai ensimmäiset tahmaiset sormenjäljet sivujensa reunoille, mutta nehän ovat vain kunniaksi. Näillä pyyhitään tehokkaasti pois huolet epäoikeudenmukaisesta uudesta työvuorolistasta tai siitä että olen jo käyttänyt ennen palkkapäivää useamman euron kuin olin suunnitellut.

Brownievuoka uuniaavikon auringon alla.

Minttutäytteestä ei tullut ihan sellaista valkoista kuin ohjeessa. Hälläväliä!

Omnom!

Seuraava kappale tuli vastaan vetelehtiessäni sohvalla ilman pääsykoekirjaa ja laskinta, kuunnellessani American Idolin Billy Joel-tulkintoja. Jostain syystä minulle iskee lähes välittömästi pakottava tarve kuunnella näitä amerikan laulajakokelaita aina kun jokin suomalaisten vastaava ohjelma iskeytyy ruutuun. Voice of Finland, Suomen Idol, mitä näitä nyt on.. ÄH! Amerikkalaiset saavat laulamisen vaikuttamaan niin helpolta. Myönnän rakastavani amerikkalaistyylistä laulutyyliä, sitä kun ääntä voidaan kuljetella virtuoottisesti ja sillä voidaan leikitellä överiyteen saakka. Juuri sellaista jota American Idol pursuaa. Ja kyse on siis lähinnä taituruuden hämmästelystä, ei siitä että kyseisen kisan voittajat tekisivät musiikkia jota haluan kuunnella. Harvemmin tekevät. Ei se mitään.

Tämän vuoden suosikkejani taitavat olla Elise Testone (ah mikä hurmaava käheä ääni!) ja Jessica Sanchez (kuinka kukaan 16-vuotias voikaan hallita äänensä niin virtuoottisesti).

No, palatakseni hiukan taaksepäin, seuraava ihastuttava kappale tuli eteeni juuri mainitsemassani ohjelmassa. Kiitos mieleni rauhoittamisesta, armas Billy. Pääsykoekirja makaa edelleen laukussaan ja ainoa mihin aion enää tämän illan aikana keskittyä, on brownievuoka. Aikaa on vähän, ja sitten kuitenkin.

Vienna waits for me too.

Mökki mökissä

Taannoin Houmin alesta tekemäni pikku hankinta on jäänyt vielä tyystin esittelemättä. Kas tässä - Normann Copenhagenin Lighthouse-lyhty. Näin aluksi lyhty sai sisuksiinsa (myös alelaarista mukaan napatun) jouluvalomyttysen, mutta tulevaisuudessa se varmaan toiminee niiden hiukan suurempien kynttilöiden kotina. Väriksi valikoitui aiemmassa kollaasipostauksessa näkyneen sinisen mökin sijaan tämä villi pinkki. Silmä tottui nopeasti, kaiken ei onneksi aina tarvitse edustaa neutraalia värilinjaa.

Nyt lienee aika painua nukkumaan. Eilen saamani siivoushepuli on kostautunut tänään kipeytyneinä lihaksina (noloa myöntää että pelkkä siivouspäivä saa minut näin raihnaiseksi). Musateatteriharjoituksetkin menivät pitkälti ohi, kiitos väsymyksen mukanaan tuomien keskittymisvaikeuksien. Energiatasot ovat tällä hetkellä ennätyksellisen alhaalla.

Tulkaa jo takaisin kesä ja valo!

Reissuromantiikkaa

Havahduin vasta muutamia päiviä sitten siihen, kuinka vähän olen viime aikoina kuunnellut musiikkia. Päätin korjata asian. Tulos: vanhat suosikit kuulostivat hyvältä edelleen, mutta tulin kuitenkin kuunnelleeksi ne läpi vain kerran palaamatta takaisin. Vanhoilla on aikansa, nyt se ei ollut. Ehdin huolestua. Mikä voi olla se tie jolla ihminen hiljalleen kadottaa lopullisesti halunsa kuulla musiikkia?

Tänään kuitenkin, kiitos ohjelmistoaan esitelleen Ava-kanavan, tulin ensi kertaa tietoiseksi duosta Eva & Manu. Folk/rock/indie-genreissä liikkuva musiikki on syntynyt tien päällä kaksikon kierrellessä Eurooppaa, ja reissuromanttiset mielikuvat tuovatkin musiikkiin oman tunnelmalisänsä. Televisiomainoksen taustalla soiva Feet in the Water on kaunein pitkään aikaan kuulemani, lähes kyyneliin asti herkistävä kappale.

Huoli on siis saatu karistettua. Se, etten ole aikoihin kuunnellut musiikkia, ei väistämättä ole merkki siitä että jokin minussa olisi muuttunut tai kadotettu. Se kertonee vain siitä, etten ole pitkiin aikoihin viehättynyt suuresti jostain uudesta kauniista.

Lisää osoitteessa evamanu.com

Talvikallioilla

Vuosi 2012 ei olisi voinut alkaa kauniimmin. Vain hetki vuoden vaihtumisen jälkeen taivaalta alkoi sataa puhdasta valkeaa lunta. Aamulla taivas oli kirkas sininen. Valoa olen kaivannut eniten. Saunavuoron jälkeen teimme kävelyretken Lauttasaaren kallioille. Valo oli ehtinyt jo paeta, mutta tyyni meri ja pimeä metsä sopivat ystäviksi yhtä lailla.

Tästä vuodesta aion tehdä hyvän.

Kaamospiristäjiä

Joitakin vuosia sitten sain vanhemmiltani joululahjaksi ensimmäisen Arabian muumimukini, tummansinisen Mörkö-aiheisen. En ole koskaan ajatellut alkaa näitä muumimukeja keräilemään, mutta jotenkin tuo yksittäinen muki (vaikka Mörön olemukseen sopiikin) on vaikuttanut kovin orvolta muiden kippojen ja kuppien seassa.

Muutamia päiviä sitten päätin lopultakin hankkia Mörölle kaverin. Päädyin Nipsuun, koska a) Nipsu on ihanin ja b) muki on väritykseltään vastustamattoman turkoosi. Nyt Nipsu on asunut meillä jo pari iltaa ja olen täysin vakuuttunut että hänestä tulee uusi lempparimukini, melko vaatimattomasta tilavuudestaan huolimatta. Hänessä kun on jotain kovin kodikasta ja turvallista sohvapöydän nurkalla istuessaan.

Kotiimme on viimein hankittu myös ensimmäinen joulukoriste ever! En ole turhaan viitsinyt kotiamme koristella, koska vietämme miehen kanssa joulua perheidemme luona. Tämä pöllöhyrränen pysynee käytössä joulun jälkeenkin. Satun nimittäin pitämään pöllöistä ihan ympärivuotisesti, en vain jouluisin.

Taistelu kaamosväsymystä vastaan on juuri nyt kiihkeimmillään. Mikään määrä unta ei tunnu riittävältä, valon määräkin on naurettavan pieni. Kuinka sitä voikin olla näin väsynyt koko ajan? Tälläkin hetkellä päivän jatkuminen tuntuu hyvin epätodennäköiseltä ilman päikkäreitä.

..Saahan kesänodotuksen jo aloittaa?

Syyspromenadilla

Pakko myöntää, rakastan syksyä jos se on puettu tällaisiksi päiviksi (ei sateeksi, ei tappavaksi tuuleksi, ei tienvarsilla vaaniviksi sienirykelmiksi). Pieni hento tuulenvire, auringon pilvetön läsnäolo ja lehdillä päällystetty rantapolku kelpaavat minulle. Eilisistä ennätyslämpimistä en päässyt nauttimaan kuin lyhyen hetken siirtyessäni koululta työpaikalle, mutta eipä säässä ole ollut valittamista tänäänkään. Luonto on jotenkin levollinen ja raukea tähän aikaan vuodesta.

Alimmaisessa kuvassa vilaus työmaasta, jonka talot ovat pikkuhiljaa kohonneet peittämään asuntomme merinäköalaa. Toivottavasti pieni kaistale merta jää näkyville vielä meidänkin ikkunastamme mokomien valmistuttua. Ellei sitten käy niin, että illalla voitamme lotosta ja voimme alkaa hieroa kauppoja omasta rantakodista. Noilla ikkunasta näkyvillä asunnoilla on hintaa muistaakseni yhdestä miljoonasta kolmeen ja puoleen miljoonaan.

Lottovoittajallehan se on pieni raha.

Muutama elävä yksityiskohta

Tänään palatessani kotiin rannalta kuljin yhtä matkaa lintuemon ja tämän poikasten kanssa. Minä rantapolulla, lintuperhe vedessä rantaviivaa myötäillen. Poikaset tekivät matkaa äitinsä selässä, paitsi sen yhden kerran kun ärhäkkä lokki pelotti ne hetkeksi veden alle. Lokin häivyttyä lintulapset palasivat takaisin äitinsä selkään.

Tuli hyvä mieli.

Ennen kotimatkani viimeistä kadunylitystä kohtasin myös erään novascotiannoutajan isäntineen. Koira kuljetti mukanaan vähintään itsensä pituista paksua keppiä eikä luopunut siitä huolimatta kaikista niistä pikkupoluista ja pensaista, jotka se myös halusi tutkia hölkätessään isäntänsä perässä.

Tulen aina hyvälle mielelle kun vastaan sattuu tulemaan koira joka kuljettaa mukanaan tuollaista suhteettoman suurta puukappaletta (näin on käynyt useamman kerran). Ne näyttävät aina niin ylpeiltä ja onnellisilta niiden keppiensä kanssa, kuin olisivat löytäneet jonkin korvaamattoman arvokkaan aarteen.

Ja kuitenkin se jokin on vain keppi.

Sunday blah blah blah's

Sunnuntaiden onnistumisprosentti on täysin omaa luokkaansa, ne kun tuntuvat sisältävän täysin omanlaisensa mielentilan - ns. sunnuntaiolon. Sunnuntaisin onnistuvat monet sellaiset asiat jotka harvemmin onnistuvat muina viikonpäivinä, esim. ruoanlaitto/leipominen niiden itsensä vuoksi eikä pelkästään näläntyydytystarkoituksessa (mitä nuo toiminnot arkipäivisin tuppaavat harmittavan usein olemaan) sekä rauhoittuminen esim. leffan ääreen. (Nykyisin oman lisänsä tuo toki myös uimavuoro, tuo niin usein täälläkin hehkuttamani sunnuntaipäivien riemu.)

Tämän sunnuntain vietimme pitkästä aikaa miehen kanssa kaksin. Aamulla sain itseni ylös (kuten tavallista) paria tuntia ennen miestä ja valoterapiatripin jälkeen sain kerättyä kasan ylimääräistä tarmokkuutta jonka purin menestyksekkäästi äärirajoilleen kasvaneen tiskivuoren tuhoamiseen sekä lattioiden imurointiin. Myöhemmin miehen herättyä, uimisen/saunomisen ja erinomaisen lohisalaatin jälkeen kävimme katsomassa Kokoteatterilla Vanajan naisvankien valmistaman vierailuesityksen Kuningas Lear - Veljeni kuningas. En ollut asettanut minkäänlaisia ennakko-odotuksia, halusin nähdä esityksen koska ajatus teatterin viemisestä vankilaympäristöön on mielestäni hieno ja kannatettava. Yllätyin silti kuinka ammattimainen ja raikas esittäjiensä tulkinta Learista oli. Ryhmän seitsemän naisvankia olivat lavalla valtavan kauniita ja naisellisia. Esittäjien lisäksi esityksen puvustus oli mielestäni hyvin onnistunut. Puhtaan valkoisissa röyhelöisissä mekoissa esiintyjät olivat kuin joutsenia, pumpulipalloja, lumihiutaleita.. Kyllä, ihastuttava esitys. (Paras osa oli ehkä kuitenkin kumarrusten jälkeen kulisseissa puhjennut viimeisen esityksen jälkeinen riemu. Tuttu tunne.)

Tässä yhteydessä mainittakoon vielä sekin, kuinka virkistävää on nähdä ammattiteattereidenkin näyttämöllä välillä muita kuin ammattinäyttelijöitä. Kun näyttämöllä on joku muu, joku jonka elämässä näyttäytyminen teatterin lavalla on vain pieni sivupolku eikä valittu ammatti ja yksi elämän pääjuonteista, tuo tämän ihmisen tausta aina omanlaistaan syvyyttä myös esitykseen. Tämä tietenkin korostui tässä esityksessä sikäli, että esittäjien vankilatausta on hyvin keskeinen koko produktion kannalta ja kenties tavallista vaikeampaa sivuuttaa, mutta samalla tavalla homma toimii ihan normaaleissa harrastajateatteriesityksissä asti. Ammattimaisuus tekee teatterista välillä hiukan tylsää. (Tosin vanajalaistenkin esitystä tuki selkeästi ammattimainen ohjaus. Ehkä tylsyys onkin vain ammattinäyttelijöissä. Sorry.)





Esityksen jälkeen kävimme Kaislassa juomassa yhdet, pelaamassa erän tylsähköä lautapeliä jonka nimeä en enää muista (edit: näkyyhän tuo tuossa kuvassa. Quoridor?), ottamassa vahingossa sarjakuvamuodon ottaneen valokuvasarjan kännykälläni (joka jäänee esittelemättä koska mies tuskin haluaa naamakuviaan tuon sarjan muodossa julkisuuteen, vaikka erinomaisia ovatkin!) sekä selailemassa sivistyssanakirjaa vuodelta -62. Tämän jälkeen päätimme vielä uhmata puhjennutta räntä-/vesisekotteista sadekuuroa ja kiertää Valon vuodenaika-teokset, jotka olivat tänään viimeistä iltaa nähtävillä. Jälkeenpäin en ymmärrä mikä mielenhäiriö sai niin helposti uhmaamaan kyseistä paskasäätä, sateen tunkeutuminen vaatteisiin ja kenkiin ei muutu koskaan kokemisen arvoiseksi asiaksi. Tulipahan kuitenkin nähtyä eikä sen puolesta jäänyt harmittamaan! (Teokset tuli tosin käveltyä läpi hiukan hutiloiden ja nopeasti, sattuneista syistä.)





Viimeisenä tämän sunnuntain viimeinen, mielettömän hieno ominaisuus - myös huominen maanantai on vapaa! Tarkoittaa valvomista niin kauan kuin huvittaa, nukkumista ilman herätyskelloa - kelpaa! (Toivon mukaan kukaan ei aamulla hakeudu saikulle, sillä työvuorosta ei olisi varaa tällä hetkellä kieltäytyä jos sellaista satuttaisiin aamulla tarjoamaan.. Pysykää terveinä työtoverini!)

Jälleennäkeminen

Eilen harhaillessani youtube-maailmassa päädyin lopulta katselemaan Sigur Rósin musiikkivideoita ja totesin niiden kauneuden jälleen kerran. En tiedä kumpi viehättää enemmän, itse musiikki vai musiikkivideoiden estetiikka. Ehkä kuitenkin kaikki osaset sievässä symbioosissa keskenään. Juuri tällaisia inspiraation lähteitä haluaisin löytää enemmän. Näissä on kohdallaan kaikki. Värit, tunnelma, liike, musiikki.. Pakahdun.

Täydellisen kaunista.







(Viimeisen vanhusten sotaleikkivideon pohjalta taisin nähdä viime yönä untakin. Tosin kyseinen uni oli hieman raaempi ja painajaismaisempi. Jos tämän merkintäni ydin ei olisi jonkin kauniin ja minua suuresti inspiroivan materiaalin esittelyssä, mainitsisin tähän loppuun vielä ampuneeni kyseisessä unessa Hitleriä pakaraan. Se siitä sitten, uneni eivät kohtaa kauneuskäsityksiäni läheskään joka yö.)

Vaihtukoot vuosi, I'm ready

Vuoden viimeinen työvuoro käynnissä, sisältäen viinirypäleitä ja dataamista Kaisaniemessä. Työvuoron jälkeen vaatteiden vaihto, mies kainaloon ja suunta kohti toistaiseksi tuntematonta päämäärää. Pullo mansikkafresitaa ja tähtisadetikkuja. Koti jäi aamulla sotkuiseksi. Tavallaan se harmittaa, mutta katsellaan asiaa uusin silmin ensi vuonna.

Harkinnassa on vielä, pitääkö vuosi 2011 karkittomana. Olen huomannut onnistuvani parhaiten absoluuttisten uudenvuodenlupauksien kanssa. Karkittomia vuosia olen tainnut viettää jo 3 tai 4 (en peräkkäin) ja ne ovat ehdottomuudessaan olleet toimivia. Kaapissa olisi kuitenkin paljon suklaata näin joulun jälkeen. Päätös tulee olemaan vaikea.

Teki mieli tehdä jonkinlainen kuvakollaasi kuluneesta vuodesta, mutta nykyisen terminaalivaiheessaan olevan läppärini kanssa kyseinen operaatio olisi vienyt aikaani vähintään vuorokauden. Jätän siis tekemättä ja totean, että kulunut vuosi on ollut kaikesta työssä ja opinnoissa raatamisesta huolimatta onnistunut ja elämäni tuntuu olevan nyt paljon paremmassa tasapainossa kuin vielä vuosi sitten. Aina voi parantaa, mutta jos vuosi 2011 olisi edeltäjänsä kaltainen, en voisi olla hirveän pettynyt.

Aamulla jatkuu jo arki, töitä ei pääse pakoon uudenvuodenpäivänäkään. Toisaalta, niin se oli tämänkin vuoden ensimmäisenä päivänä - ja hyvähän tästäkin tuli.

Onnellista uutta vuotta 2011 itse kullekin!

Kotimatka

Juhlat

Rauha on laskeutunut Lauttasaareen. Vieraat lähteneet koteihinsa, pöydät täytetty tyhjillä oluttölkeillä ja viimeiset munavoit tuhottu hieman epäilyttävällä reseptillä yhdessä grillimausteisten sipsien kanssa. Muovailuvahaeläimet on survottu takaisin purkkiinsa ja lahjaksi saatu talvikurpitsa seisoo pöydällä epätietoisena tulevaisuudestaan.

Olen makoillut hyvän tovin sohvalla tuijottaen Animal Planetia (kyllä, taas) ja odottaen elonmerkkejä makuuhuoneen puolelta - miehen osalta juhlat kääntyivät hiukan ikävämmiksi aamun tunteiksi kuin itselläni. (Välihuomautuksena todettakoon että 9h aikana tuhosin itse vain kaksi lonkeroa ja siiderin, mikä ei juuri aiheuttanut kovempaa menoa illalla kuin huonoa oloa aamullakaan. Tosin en ole eläissäni kärsinyt krapuloista, joten samapa tuo.) Suunnitelmissa on piakkoin nauttia klo 16 aamiainen, joka koostunee pääosin illan jämäherkuista - brownieseja ja muffinsseja, ah elämän keveyttä!



Krapulan sijaan kärsin jonkinasteisesta juhlienjälkeisestä kaihoudesta. Siis sellaisesta tunteesta joka iskee kun on kauan suunnitellut ja odottanut jotain itse järjestämäänsä juhlintaa - ja sitten se yhtäkkiä onkin ohi. Toisaalta en hirveän usein jaksaisi itse emännöidä juhlimisia, pari kertaa vuodessa lienee sopiva määrä (jos ei tavanomaisia illanistujaisia lasketa). Itse järjestettyihin juhlintoihin liittyy aina tiettyjä vastuun tunteita. Riittääkö syömisiä kaikille? Pitääkö lämmittää uunissa vielä yksi pussillinen cocktailpiirakoita? Eihän kukaan joudu mököttämään yksinään jossain nurkassa?

Hauskaa oli joka tapauksessa ja luulen että itse emännöitsin tällä kertaa vähemmän kuin isäntä isännöi! Naapureiltakaan ei valituksia tullut, vaikka viimeiset vieraat lähtivät vasta klo 03 jälkeen. Onneksi olemme suurimman osan ajasta hiljaisia naapureita. Väittäisin ainakin.

Tölkkienkeruuaika!



ps. Illan aikana onnistuin myös viimein huutamaan meille lipaston! Nyt pitäisi vain saada järjestetyksi kyseisen huonekalun kuljetus Puotilasta Lauttasaareen..

Lumimies

Elohiiri

Kaikenlaista lajia on tullut koettua, mutta elohiiren iskeminen poskeen on jotain uutta (ja olisi mieluiten voinut jäädä kokematta). Kyseinen hiirulainen on nyt asustellut vasemmalla puolella kasvojani aamupäivästä asti, ja hermot ovat välillä jokseenkin kireällä. Miten tuosta pääsee eroon? Kasvattaisin kärsivällisyyttäni mieluiten lempeämmillä tavoilla.

Tämä sunnuntai on ollut kokonaan omani. Vapaapäivä ilman velvotteita mihinkään, mieskin töissä. Todettakoon, että vaikka viihdynkin erinomaisesti saman katon alla mieheni kanssa, tuntuvat tällaiset yksin vietetyt päivät omalla tavallaan arvokkailta. Tällä hetkellä elämä tuntuu yhdeltä edestakaisin juoksemiselta, milloin on luentoa ja kun useimmiten on töitä. Tuntuu kaikin puolin hyvältä pyhittää aikaa itselle.



Ei sillä että olisin mitään sen tähdellisempää saanut aikaiseksi. Aamun vietin katsomalla televisiosta Animal Planetin eläintenpelastusohjelmia (joihin olen ollut koukussa siitä lähtien kun kyseinen kanava alkoi meillä näkyä) sekä Frasieria.

Televisiosta irtaannuttuani päätin ottaa muutaman kuvan hissuksiin sisustuvasta kodistamme. Ylemmässä kuvassa tämä uusi elämänlaatuni parantaja, ruokapöytä (silittämättömine kaitaliinoineen), sekä vast'ikään hankkimani ihana Block-lamppu. Blockista olin ehtinyt haaveille jo pidemmän aikaa, kunnes viimein uskaltauduin käyttämään kyseiseen esineeseen budjettiini yleensä sopimattoman määrän rahaa. Olisin varmaankin hankkinut kyseisen lampun iltojani piristämään jo aiemmin, jos olisin tiennyt kuinka suuresti olen nyt siihen ihastunut. Varsinainen valaisija se ei ole, mutta tuo jokseenkin samanlaista lämmintä tunnelmaa kuin kynttilät. Ei siis ihme että kaltaiseni kynttilöiden rakastaja on täysin myytyä naista.

Alemmassa kuvassa toinen uusista hankinnoista tähän asuntoon, Hee lounge chair-nojatuoli, jonka tilasin alennetulla hinnalla Finnish Design Shopin kotisivu-uudistuksen yhteydessä. Kyseinen nojatuoli on niin ikään vienyt sydämeni, mitä en äkkiseltään olisi uskonut pehmusteettomasta istuimesta. Tuoli kuitenkin istuu nurkkaansa mitä parhaimmin ja on lisäksi erittäin hyvä istua (pehmustusta toki hiukan tarvitaan.)

Tätä rataa siis pesänrakennusrintamalla. Seuraavana tähtäimessä olisi lipaston metsästäminen. Huuto.net on käynyt kuumana, mutta sopivaa ei tunnu löytyvän. Olisin enemmän kuin valmis keventämään vaatehuoneemme tavaramäärää tai tällä hetkellä sängyn alla makaavaa kirjavarastoa.



Elohiiri katosi jonnekin, toivottavasti lopullisesti. Olo on uinti-/saunavuoron sekä nopeasti väsätyn wokkiannoksen jälkeen ihanan raukea. Ainoa hieman pakottava velvoite olisi lukea tulevaan kehityspsykologian tenttiin. Edessä on kuitenkin kuuden päivän työputki sekä minimimäärä omaa aikaa. Taidan siis jättää velvoitteet odottamaan ja rojahtaa sohvalle katsomaan postiluukusta perjantaina kolahtanutta Imogen Heapin dvd:tä, joka kertoo tämän uusimman levyn valmistumisesta. Itse levyä odottelenkin postiluukusta ensi viikolla.. Sunnuntaioloa parhaimmillaan!

Talvimaisemia

Talvi tuli lopulta yllättäen, vaikka olin jo useamman viikon ehtinyt miettiä missä viipyy ensimmäinen kunnon lumisade. Nyt tuli sitten lunta, ja tulikin kerralla kunnolla. Aamulla ikkunan takana kaikki oli muuttunut puhtaan valkoiseksi, ja lisää lunta on satanut käsittääkseni koko päivän (täysin varma en ole, sillä en juuri ole päässyt sään muutoksia seuraamaan kiitos työvuoroni). Perinteistä pelkoa ilmassa sen suhteen, milloin tuo ensimmäinen kunnon lumipeite muuttuu kenkiin tunkeutuvaksi loskaksi. Jos tämä vuosi olisikin poikkeus..?



Lauantai-ilta sujunee tänään parhaiten sohvalla läppäri sylissä, televisiota sivusilmällä vilkuillen. Villasukatkin voisin jostain etsiä käyttööni, jos jaksan läppärini painon alta nousta. Olen pohjimmiltani kotihiiri, eikä ikkunan takaa nyt löytyvä talvimaisema juurikaan nostata haluja liikkua kodin sisäpuolelta mihinkään. Mies todennäköisimmin suuntaa oman työvuoronsa jälkeen tapaamaan kavereitaan, ja lupasin reiluna tyttöystävänä syödä tämänkin jätskiannoksen, mikäli jossain vaiheessa pakastimelle eksyn.

Illan kuumottavin kysymys: hankkiako uusi iPod? Tämä kysymys ei ole kovinkaan uusi, olen jo pitkään harkinnut hieman siromman soittimen hankkimista nykyisen mötikkäsoittimeni tilalle. Kiikarissa on ollut nimenomaan 5. sukupolven iPod nano, joka onkin nyt ehtinyt jo vanhentuneeksi malliksi asti. Uusin malli ei ole minua juurikaan miellyttänyt (vaikka onkin vielä pikkuruisempi ja sirompi kuin kiikaroimani yksilö) ja vanhemman hankkiminen muuttunee pian hankalammaksi. Aamulla töissä istuksiessani ehdin jo klikata haluamani soittimen ostoskoriin asti eräällä sivustolla, mutta pieni taloudenhoitaja pääni sisällä esti kuitenkin klikkailemasta edelleen nettipankkiin asti. Fakta on, että vaikka rahaa jonkin verran käytössä, on vuoden alussa maksettavana muutama isompi juttu ja toisaalta ihan tyhjin taskuin en haluaisi Lontooseenkaan lähteä.

Yksi mahdollisuus olisi kysyä vanhemmilta, haluaisivatko he mahdollisesti tukea ainakin osin tätä hankintaa lähestyvän syntymäpäivän nimissä. Tähän kuitenkin liittyy yksi varsin korkea kynnys. Vuosi sitten tein päätöksen laittaa tänä vuonna raha-asiani oikeille raiteille. Tuohon päätökseeni liittyi toisaalta päätös säästämisen aloittamisesta, toisaalta päätin itsenäistyä raha-asioissa viimein siinä määrin, etten enää pyytäisi vanhempia "sponsoroimaan" elämääni aina jos on tiukempi tilanne. Nyt vuoden lähestyessä loppuaan voin todeta säästämisen alkaneen hitaasti mutta varmasti ja että en todellakaan ole kertaakaan pyytänyt euroakaan vanhemmiltani. Varsinkin jälkimmäinen on ollut minulle suuri ylpeyden aihe, sillä rahallisen avun pyytäminen köyhempinä hetkinä on ennen tätä vuotta tuntunut usein liiankin helpolta pelastusrenkaalta. Tänä vuonna olen myös oppinut "budjetoimisen" jalon taidon, tarkoittaen jatkuvaa kirjanpitoa tulojen ja menojen osalta. En ole eläissäni ollut näin selvillä rahankäytöstäni, ja se on helpottanut oloani monella tavalla. Hyvä minä!

Kehdatako siis naamioida hiukan kalliimpi hankinta syntymäpäivälahjaksi? Pystyisinkö elämään itseni kanssa, vaikka periaatteessa en näe tuossa varsinaista ristiriitaa viime vuonna tekemieni lupausten suhteen? Onko tämä nyt taas sellainen kohta elämässä, jossa olisi aiheellista vaihtaa postin saapumisilmoituksen odottelu henkisen kasvun tavoitteluun ja materialismista irti pyristelyyn? Mutta kun haluan! Äh, miksi kaikesta pitää tehdä niin vaikeaa (ja halutusta materiasta niin pirun kallista)? :D



Toinen illan kuumottavista kysymyksistä: kuka kehtaa kuljettaa television kaukosäätimen kauas tietokonepöydälle juuri silloin, kun on suurella vaivalla onnistunut asettelemaan itsensä mukavasti sohvalle? (Mitään en myönnä.) Mies soitti juuri suuntaavaansa istumaan iltaa Töölöön, tuplajätskit minulle siis ja seuralaiseksi Animal Planetin ohjelmisto.

Iltakoto

Pidän kämpästäni eniten iltaisin. Lienee paljolti kyse valosta. Tai sitten pimeydestä ja mahdollisuudesta sytyttää tuikkuja sinne tänne, möllöttää televisiota katsellen läppäri sylissä turkoosilla kulmasohvalla fiilistellen. Lisäksi kotini on juuri sen verran kattojen yllä, että Lauttasaaren valot toimivat ylimääräisinä tuikkukynttilöinä parvekkeen lasitusten takana.


Yllättävän kauan elossa sinnitellyt kaunottareni, perhosorkidea.


Turkoosi kulmasohva ja vakiasukkaansa, Herra Apina.


Keittokomerohässäkkää.


*Tuiktuik*


Eteisen ornamenttitapetti. Rakastan tätä. Kunpa voisin napata mukaani sitten kun joskus tästä muutan, mutta jäänee toiveajatteluksi.

Täällä on mukavaa asua. Varsinkin iltaisin. :)