Omaa tilaa kaivaten

Vuoden 2013 olen päättänyt aloittaa panostamalla viimein kirjoitus- ja opiskeluolosuhteiden parantamiseen. Taiteellinen opinnäytteeni alkaa viimein olla vaiheessa, jossa olisi aika siirtyä työstämään varsinaista näytelmätekstiä koneella, luonnoskirjaan raapustelun sijaan. Olen kuitenkin huomannut suurimmaksi ongelmaksi kunnollisen työskentelypisteen puuttumisen. Miehellä on tietokonepöytänsä, oma nurkkauksensa pelaamiselle, opiskelulle ja musiikin parissa puuhailulle, kun taas itse olen röhjöttänyt sohvamme lähes vaihtokuntoon. Sohvailun ergonomisuus ja television petollinen läheisyys ovat tappotuomio luovuudelle, huomattu on. Työelämäkurssillakin joskus muinoin esille nostettu työskentelytilan tärkeys on noussut täysin uuteen valoon, ymmärrän pointin nyt enemmän kuin täysin.

Oikeastaan haluaisin oman, erillisen huoneen jonka voisin pyhittää opiskelulla ja (erityisesti) kirjoittamiselle. Silmät ovat auki sopivien asuntokandidaattien varalta jatkuvasti ja oikean tullessa kohdalle olisin valmis maksamaan isomman potin vuokrastamme tuota omaa tilaa vastaan. Helsingissä opiskelevalle pariskunnalle sopivan kolmion löytyminen vaatisi kuitenkin mieletöntä tuuria ja mielettömällä tuurillakin melkoisia kompromisseja.

Aloitan siis suosiolla siitä työpöydästä, oman pienen & pyhän nurkkaukseni rakentamisesta. Joulun mentyä klikkaan viimein tilaukseen String-hyllykön johon liitän pöytälevyn, esteettisyydestä kun en aio tinkiä (ja onhan tästä ollut puhetta aiemminkin). Toistaiseksi ratkaisematon ongelma on kuitenkin työtuolin hankinta. Miksi ne kaikki ovat niin ihmeen rumia? (Oikeastaan täydellinen tuoli on jo löytynyt, pimeän tullen kun kävisin mielelläni napsimassa itselleni yhden Kaisa-talon David Rowlandin suunnittelemista työtuoleista, joihin olen täydellisen rakastunut. Miksi näitä ihanuuksia ei myydä yksittäiskappaleina yksityishenkilöille? Mur.)

Tänään yhdeksi sympaattiseksi vaihtoehdoksi pomppasi vanha toverini jumppapallo! Tuo kumirumilus, jonka kanssa olen kuitenkin kehittänyt ystävyyssuhteen Unisportin pallojumpissa, toimisi varmasti hyvänä istuimena ainakin osa-aikaisesti. Pallot itsessäänhän eivät silmää hivele, enkä tästä syystä ole hankkinut sellaista kaksiomme nurkkiin pyörimään. Tänään törmäsin kuitenkin ratkaisuun. Miksi kukaan ei ole tarjonnut minulle päällisen mahdollisuutta (eritoten esitän kysymyksen omille aivoilleni)? Virkatussa harmaassa asussa jumppapallosta tulee minun silmiini valtavan herttainen eikä se pääse sporttisuudellaan ahdistamaan - tykkään! Helpoimman ratkaisun tarjoaa valmiin päällisen ostaminen, nämä Pampulan päälliset tulivat vastaani Katoko-nettikaupassa. Ajattelin kuitenkin uskaltautua diy-linjalle.

Jatkosta kuulette siis joskus. Tai ette enää ikinä.

Kuva Pampula

Lomasaalis

Lomaviikko kului lähes kokonaisuudessaan perheen luona Kokkolassa. Siinä sivussa tuli kierreltyä muutamat kirpputorit (lue: kymmenen) niin Kokkolassa, Kannuksessa kuin Kalajoellakin.

Ja tietenkin juuri tällä reissulla, jolla minun ei ollut tarkoitus tuhlata rahan rahaa, osoittautui Kokkola tovereineen jälleen petollisen hyväksi shoppailuympäristöksi. Löytyi kahdet kengät (en ikinä löydä sopivia kenkiä kirpputorilta, nyt löytyivät nämä syksyiset alle kymmenellä eurolla yhteensä, mitäh!), kaksi takkia, löytyi lautapeliä ja täydennystä kivi-tuikkukokoelmaan. Muiden muassa.

Löytyi myös sievin pöytälamppu ja Aarikan raitapurkki kolmella eurolla Fidalta. Pieni puurasia lähti mukaan neljällä eurolla, se toimittakoot tulevaisuudessa hiuspinnivaraston tointa. Emalikulhot löytyivät edesmenneen mummoni sekä tämän siskojen varastoista (samoin kuin vielä yksi isompi punainen kulho) - näille on erityisen suuri ilo antaa uusi koti.  

(Yksi jäi silti vielä nappaamatta mukaan. Kaikkeen kun eivät hennon junallakulkijan voimat riitä. Jos kukaan ei kuitenkaan ole ehtinyt edelle, saattaa yksi kirpputorilöytö matkata vielä myöhemmin Helsinkiin. Kohtalo siis määrätkööt olemmeko tarkoitetut asumaan saman katon alla, minä ja toivomani pikku projekti.)

Mököpäivän herkkulista

Huh mikä päivä. Jollain ilveellä onnistuin keräämään samalle päivälle kaikki minuna olemisen typerimmät puolet. Etten saa aikaiseksi vaikka pitäisi, etten uskalla vaikka pitäisi, etten pääse eteenpäin vaikka pitäisi. Illalla oli pakko hetki vain maata sohvalla ja rypeä itsesäälissä. Pikkuhiljaa tästä on jo noustu. Uusia ideoita kuitenkin kaivataan, jotain millä päästä taas liikkeelle.

Päiväni kirkkain hetki taisi olla jossain myöhäisen aamiaisen kohdilla. Taattu smoothieresepti banaani+jogurtti+appelsiinimehu+marjojamarjojamarjoja ei kykene epäonnistumaan koskaan. Blenderi oli aikoinaan riskiostos. Se on yksi niitä kodinkoneita jotka joko tulevat käytetyiksi - tai hautautuvat lyhyehkön alkuinnostuksen jälkeen ikuisiksi ajoiksi jonkin kaapin perukoille. Myönnettäköön, on tämä oma kappaleenikin muutaman kerran hautautunut. Onneksi kuitenkin vain väliaikaisesti. Omaani estää hautautumasta myös ihana pinkki väri, sitä kun on ilo pitää näkyvillä.

(Huomautettakoon vielä erikseen, että kuvan taustalla näkyvä Baileys ei liity etualalla valmistumistaan odottavaan smoothieen.)

Toinen suuren (luultavasti blenderiä paljon suuremman) kaapinpohjallehautautumisriskin omaa kodinkone nimeltä leipäkone. Omamme saimme vuosi sitten tuparilahjaksi vanhemmiltani, itse olisimme tuskin tulleet hankkineeksi. Ja uskokaa tai älkää, koneen tultua tupaan olemme valmistaneet sillä leivistämme 99,9%! Vaikka esine on ehkä turhan tilaavievä tarkoitukseensa nähden, on sillä kuitenkin monta ominaisuutta puolellaan. Ensinnäkin, on mukavaa nähdä itse mitä leipään tulee (lisäaineilla ei näitä leipiä ole yhtä lailla pilattu kuin kaupan pussileipiä). Toiseksi, leivän valmistus vaatii vain viiden minuutin vaivannäön - ainekset koneeseen, valmis leipä ulos (samalla voi tuntea olevansa paljon aikaansaavampi kuin itse asiassa onkaan). Kolmanneksi, tuoreen leivän tuoksua ja makua on vaikeaa peitota. Leipäkone, suosittelen!

Tämän päivän alakulon aion lopullisesti selättää keskittymällä tuleviin viikkoihin. Ohjelmassa mm. kylpyläreissu työporukalla, huhtikuun aloitus Kööpenhaminassa ja kokonainen viikko perheen ja ystävien seurassa Kokkolassa.

Ennen näitä on kuitenkin suoritettava vähän lisää. Huomenna edessä työpäivä klo 06.30-21.15. Maistuis varmaan teillekin! (Minkä ihmeen tähden en ole jo nukkumassa??)

Mökki mökissä

Taannoin Houmin alesta tekemäni pikku hankinta on jäänyt vielä tyystin esittelemättä. Kas tässä - Normann Copenhagenin Lighthouse-lyhty. Näin aluksi lyhty sai sisuksiinsa (myös alelaarista mukaan napatun) jouluvalomyttysen, mutta tulevaisuudessa se varmaan toiminee niiden hiukan suurempien kynttilöiden kotina. Väriksi valikoitui aiemmassa kollaasipostauksessa näkyneen sinisen mökin sijaan tämä villi pinkki. Silmä tottui nopeasti, kaiken ei onneksi aina tarvitse edustaa neutraalia värilinjaa.

Nyt lienee aika painua nukkumaan. Eilen saamani siivoushepuli on kostautunut tänään kipeytyneinä lihaksina (noloa myöntää että pelkkä siivouspäivä saa minut näin raihnaiseksi). Musateatteriharjoituksetkin menivät pitkälti ohi, kiitos väsymyksen mukanaan tuomien keskittymisvaikeuksien. Energiatasot ovat tällä hetkellä ennätyksellisen alhaalla.

Tulkaa jo takaisin kesä ja valo!

Alennushurmos

Jos aiemmin väitinkin vältelleeni tehokkaasti alennusmyyntejä, lienee paikallaan hieman korjata tilannetta. Vaikka en ole varsinaisesti metsästänyt mitään, on eteen silti tipahdellut kaikenlaista pientä turhan houkuttelevasti tiputettuun hintaan. (Suurin osa näistä on ollut kirjoja joita ylipäänsä harvakseltaan ostelen, joten suuria tunnontuskia en ole hankinnoistani potenut.)

Tänään sähköpostiin kolahti ilmoitus myös Finnish Design Shopin alennusmyynnistä, jota olin salaa ehtinyt jo odotella. Mitään suuresti himoitsemaani ei alennettuun hintaan löytynyt, mutta seuraavat lähtivät kuitenkin tilaukseen.

Tanskalaisen Søren Refsgaardin suunnittelema suloinen Great balls of Wire - johdonkesyttäjä. Vaikka seinänvierustoillamme viihtyykin tällä hetkellä enemmän johtoja kuin yksi keltainen pallero kykenee niitä nielemään, tuo tämä kaveri toivottavasti edes pientä sympatiaa tuohon ongelmakekoon.

Kide VI mineraaliposkipuna. Juuri tänä aamuna ehdin päivitellä nykyisen poskipunani olevan pian lähellä loppuaan, joten tämä hankinta tuli tarpeeseen. Yksinkertaisen kauniisiin puurasioihin pakatut Kide-meikit ovat pistäneet silmään ennenkin, mutta normaalihinnoilla olen tyytynyt ainoastaan ihastelemaan sivusta. Arvoin pitkään sarjan puuterien ja poskipunan välillä, päätyen lopulta jälkimmäiseen. Puuterin on oltava laukussa kulkevaa mallia, enkä halua edes kuvitella millaiseen kuntoon vaalea puurasia ehtisi jo muutaman laukussa vietetyn päivän aikana. Poskipunaa taas lisäilen hyvin harvoin päivän aikana, joten sen jääminen kylpyhuoneen kaunistukseksi ei suuremmin harmita.

Alehömpötykset saisivat minun puolestani jo loppua, olen ehtinyt tehdä jo tarpeeksi hyviä löytöjä. Katse olisi jo kohti suurempia hankintoja (jotka eivät sitten alennukseen asti päätyneet). Tänään viimeksi eksyin Vepsäläiseen silittelemään erästä hyllykaunistusta. Kenties jossain vaiheessa kevättä, kenties..

Kuvat Finnish Design Shop

Vielä vähän vaiheessa

Kolmesta vapaapäivästä ensimmäinen käytetty kierrokseen Ikea - Sinelli - K-rauta. Ilta kulutettu puuriman sahailuun, huopakankaan asetteluun ja niittipyssyn käyttelyyn (katkeran suloinen jälleennäkeminen). 

Tulos miellyttää tähän mennessä. Yksi kriittinen osa projektista kuitenkin vielä uupuu, joten tarkempi esittely siirtykööt toistaiseksi määrittelemättömään ajankohtaan. (Eli jos en palaa asiaan enää, voitte päätellä jonkin menneen pieleen viime metreillä. Toivottavasti näin ei pääse käymään.) 

Teippivillitys

Tein noin viikko sitten kokeilumielessä pienen tilauksen Teippitarhaan. Olen useissa blogeissa nähnyt käytettävän näitä japanilaisia riisipaperisia masking tape-teippejä mm. sisustusta värittämään, ja koska vuokra-asuntoon etsii mieluiten niitä halpoja ja helppoja (muttei mielellään niiltä näyttäviä) ratkaisuja, päätin itsekin kokeilla teippausta muutamaan asuntomme nurkkaan. Toiseksi hyväksi syyksi pistin vielä viime hetken joulukorttiprojektin.

Pääsin avaamaan teippipakettini tänään töiden jälkeen, samassa katosivat nopeasti myös kaikki töissä kasautuneet "haluan päikkäreille HETI!"-fiilikset. Keittokomeron kaapit saivat piristystä puuterisesta vinoraidasta ja mustasta pystyraidasta. Pieni vaiva, iso ilo! (Pahoittelut heikkolaatuisista kuvista, keittokomeroomme on hyvin vaikeaa saada kuvaamiselle suotuisia valo-olosuhteita.)

.. Ja kuten aiemmin dymotarroittelun yhteydessä, tuli taas todettua kuinka pienet asiat vaikuttavat suuriin kokonaisuuksiin. Tällä kertaa astiakaappi sai selkeämmän järjestyksen ja maustehylly kauan kaipaamansa inventaarion. Piskuisessa keittokomerossamme viettää nykyisin hyvinkin mielellään aikaansa, vaikkei olisi mitään varsinaisia keittiöhommia edes tekemässä (kuten itse hyvin harvoin olen).

Tarratuunarin tunnustus

Noin kuukausi sitten tein (ainakin omasta mielestäni) ihan mielettömän hyvän hankinnan! Olin pitkään haikaillut itselleni tarrakirjoitinta, en kuitenkaan sellaista tylsää uusversiota joka löytyy varmasti jokaisen toimiston nurkasta. Haikailuni kohde oli tuo retrompi, kohokirjoitustarroja tekevä versio. Olin jo kuvitellut modernimpien versioiden syrjäyttäneen täysin kohotekstiserkkuni, kunnes erään suosikkiblogini merkintä vuodelta 2009 vinkkasi minut Claes Ohlsonin hyllylle, josta oma retrodymo löytyikin. Olin etsinyt aivan liian kaukaa.

Sittemmin taisin hieman villiintyä. Tarroituksen ovat jo saaneet mm. lähes kaikki kuivaruokakaapin purkit (joita oli luonnollisesti hankittava lisää jotta sain syyn tehdä lisää tarroja), samalla kun olen silmä tarkkana metsästänyt uusia tarroitustaan kaipaavia kohteita. Hetkittäin tämä innostus on saanut minut pitämään itseäni hienoisesti kajahtaneena. Mutta kun, mutta kun..!

Toisaalta, onko mitään syytä soimata itseään jos vielä hetki sitten kaaosmainen kuivaruokapakettikokoelmamme on yhden sinänsä turhahkon esineen ansiosta muuntautunut näinkin selkeään muotoon (puhumattakaan siitä kuinka paljon tehokkaammin yleinen siisteys pitää loitolla kaiken maailman ällö-öttiäiset)?

Enpä usko.

Jakkatirallaa!

Tein eilen koululta päästyäni ex tempore-retken Kyläsaaren kierrätyskeskukseen. Olen taas uudelleen unelmoida sellaisesta 60-lukulaisesta tiikkisenkistä ja yrittänyt jo pidemmän aikaa metsästää sellaista mm. huutonetistä tuloksetta. Sopivat ovat aina joko liian kalliita tai sitten liian kaukana noudettaviksi.

Kierrätyskeskuksessa vierailu ei yhtään helpottanut oloa. Kalustekasojen alla olikin kaksi juuri sopivaa senkkiä, toinen hieman kunnostusta vaativa ja pienempi 65e, sekä isompi ja sellaisenaan hyväkuntoinen 185e. Olisin ottanut mukaani välittömästi vaikka molemmat, mutta päätin kuitenkin vielä odotella hieman kohtuuhintaisemman yksilön löytymistä.

Mukaani lähti kuitenkin jotain, kun silmäni osuivat isompien kalusteiden keskellä tähän pitkäjalkaiseen jakkaraan, joka on mielestäni ihan mahdottoman sievä. Hintaakin oli vain 4e, joten en kummemmin jäänyt arpomaan sen tosiasian kanssa, etten oikeastaan tiedä mihin tällaista jakkaraa edes tarvitsen.

Tänä aamuna jakkara saikin jo uuden ilmeen, kun kaapista löytyi vielä taannoisen pinnatuoliprojektin jäljiltä mustaa kalustemaalia (ja koskapa tällaisia projekteja pystyy edelleen suorittamaan parvekkeella, kiitos ihan vaan pikkuisen hitaasti etenevän talven). Mies on ajoittain ollut huolissaan siitä, aionko maalata koko asunnon lopulta mustaksi. Itse en aio olla kotimme mustumisesta huolissani ainakaan niin kauan kun olohuoneemme värimaailmaa hallitsee iloisen turkoosi sohva. Sitäpaitsi monet asiat nyt vain näyttävät paremmilta mustina, piste.

Uskon myös löytäneeni jakkaralle ensimmäisen työtehtävänsä. Maalikerrosten kuivuttua hän saa toimittaa kirkasvalolampun jalustan virkaa kunnes toisin määrätään. Tällä hetkellä tuntuu että ainoat keinot selvitä hengissä ovat d-vitamiinien napsiminen ja valohoitojen aloittaminen. Niin, ja harvoista vapaapäivistä kiinni pitäminen. Nytkin tuolla sataa kuin saavista, eikä tietenkään missään lumisessa muodossa vaikka joulukuussa jo mennään. Mikä tätä talvea taas vaivaa?

Kerä

Olohuoneeseemme saapui eilen kauan odotettu asukas. Katossa muutostamme saakka killunut Ikean tylsä pallo sai korvaajakseen Kodin1:stä tilatun Kerä-valaisimen. Olin ehtinyt etsiä sopivaa valaisinta kauan, sillä halusin jotain suurta. Ja suurta on vaikeaa löytää, kun kattovalaisimien standardihalkaisija tuntuu olevan mitätöntä max 40 senttiä. Tai sitten on maksettava itsensä kipeäksi. Ei kiitos.

Keräkin maksoi pitkään turhan paljon, mutta tarjouskyttääminen ja miehen kanssa tehty kimppaostodiili tuottivat lopulta toivotun lopputuloksen. Tässä valaisimessa halkaisijaa on mukavat 56cm ja hinnassa jäädään passelisti esimerkiksi kalliimman serkun, Random Lightin, alapuolelle.

Lisäksi Kerä on kovin hurmaava..

.. Miten siis malttaa iltaisin vaihtaa valaistus siihen hämärämpään tunnelmalliseen, johon olen ehtinyt tottua (eli vain muutaman pöytälampun ja toisinaan kynttilöiden valaisemaan tilaan)? Toisaalta eipä Keräkään onnistu valaisemaan ympäristöään millekään leikkaussaliasteelle, joten tunnelma tärveltyminen tuskin on vaarana vastaisuudessakaan.

Purnukkaprojektin paluu

Hullareiden aikaan esittelin täälläkin ostamani Marimekon Purnukka-kankaan, josta kaavailin kangastaulua keittokomeron seinälle. No, projekti on edennyt hitaammin kuin oletin, johtuen lähinnä viime viikkojen työkiireistä ja toisaalta epämääräisistä "äh kuinka vaivalloista ja en kuitenkaan osaa"-ajatuksista. Tänään otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni (lieneekö ollut illan pilatesjumppailun ansiota).

Ensimmäinen hidastava osuus oli kaaosmaiseen vaatehuoneeseemme hautautunut silityslauta, joka tosin asiaan perehdyttyäni osoittautuikin helpommin napattavaksi kuin olin olettanut. Silittelin saman tien koko kankaan, vaikka tauluun tuosta palasta meni ehkä 1/4 kokoinen pala. En kuitenkaan ollut varma kummassa päässä kangasta purnukat olisivat paremmassa asetelmassa, joten parempi oli tehdä varman päälle. (Ihanan mustunut muuten tuo silitysrautamme pohja.)

Itse taulukehikkoa emme itse alkaneet väsäämään. Varmaan tuollaisen kehikon tekeminen olisi onnistunut helposti itsekin, mutta satuin löytämään kohtuuhintaisen vaihtoehdon kangastaulu.fi-nettikaupasta. Oikeastaan vain vajaa 12€ postikulut kirpaisivat, paremmin hintoja vertailematta itse kehyshinnat vaikuttivat varsin edullisilta. Ostimme 60x120 kehyspaketin, välipuun ja niittipyssyn, hinnaksi taisi tulla n. 25€.

Niittipyssy on muuten ihan hemmetin pelottava kapistus. Pelkäsin sormieni puolesta varmaan jokaisen niitin kohdalla, ihan sama kuinka kaukana kehystä tukeva käsi olisi itse pyssystä. Jonnekin kyseinen laite on nyt vähintäänkin lukittava, olen ihan varma että se hyökkää jostain hyllystä päälle ja ampuu niitillä silmään. Todella, todella arvelluttava esine.

Itse kankaan pingottaminen kehykseen oli kuitenkin helpompaa kuin olin kuvitellut (ehkä tämä johtuu myös pitkästä harkinnastani ennen jokaista niittausta). Kuvio asettui nätisti kehykseen eikä vääristynyt mistään kohtaa. Kehykseen kuuluvat myös kiilapalat, joiden avulla kangasta voi myöhemmin kiristää jos se pääsee käytössä laiskistumaan tai olisi pingottaessa jäänyt löysälle.

Tuli ihan kiva onnistumisfiilis tuosta taulunrakennuksesta. Tekisi mieli väsätä samanlainen mutta hieman isompi kangastaulu sohvan yläpuolelle. Sopiva kangas on kuitenkin edelleen hakusessa. Ensin olisi tosin saatava nuo purnukat seinälle asti. Ruuvin poraamisen kiviseinään jätän kuitenkin suosiolla miehen hoidettavaksi. Lainaan saamamme vähintään tonnin painoinen pora kun vaikuttaa murhanhimoista niittipyssyäkin pelottavammalta värkiltä.

Sydän Seinä Sydän

Rohkeus oli jo pettää ja suunnitelmat keittokomeron seinän uusimisesta lentää komeroon toistaiseksi, mutta jossain hetkellisessä hulluuden puuskassa sain eilen kuitenkin valittua sopivan värilapun, raahauduttua Ruoholahteen ostamaan maalaustarvikkeet ja pistettyä keittokomeron värimaailman uusiksi.

.. Lopputuloksena ilmeeltään ihanasti raikastunut keittokomero, joka ei yhdestä tummemmasta seinästään huolimatta vaikuta yhtään pienemmältä (kuten rautakaupan maalimieskin vakavalla naamalla varoitteli) vaan tuhatkertaisesti viihtyisämmältä ja lämminhenkisemmältä.

Tähän kohtaan pesänrakennusvimmaisen tyytyväistä kehräystä.

(Kuva ei juuri kerro tuosta keittokomeron kokemasta muutoksesta, mutta parin neliön keittokomerosta on kohtalaisen vaikeaa ottaa kuvaa joka tekisi sille minkäänlaista oikeutta.)

Printtisomistusta

Juuri kun pääsin puhumasta rahasta ja tuhlailevasta luonteestani, löydän itseni taas etsimästä uutta ostettavaa. No ei, oikeastaan tämä kirjoitus saa innoituksensa kahdesta hieman toisenluontoisesta seikasta.

1) Olen viimein oppinut tekemään kollaasikuvia blogiin! Avukseni latasin Googlen Picasa-ohjelman. Testaamaan oli luonnollisesti päästävä heti eikä hetken päästä, tunnustan olevani hieman kärsimätön luonne.
2) Olen korviani myöten koukussa ikkunashoppailuun etsy.comissa. Ja ikkunashoppailu yhdistettynä seinienehostusvimmaani (johon pesänrakennusviettini tällä hetkellä projisoituu) johtaa nopeasti useampiin puolihuolimattomasti ostoskoriin klikattuihin printteihin ja muihin satunnaisiin pikkuideoihin.

Jos joku ei ole vielä ehtinyt tutustumaan, kerrottakoon että etsy on sivusto joka tarjoaa kenelle tahansa itse tekevälle paikan esitellä ja myydä valmistamiaan töitä ja tuotteita. Luovuus kukkii ja löytöjen tekeminen koukuttaa, toisaalta sivusto toimii erinomaisena innoittajana ja inspiraation lähteenä vaikkei mitään tilaisikaan (suurin osa myyjistä toimii Euroopan ulkopuolelta, joten esimerkiksi tullimaksujen kanssa saattaa hyvinkin joutua etsystä tilatessa kamppailemaan). Itsekään en ole vielä etsystä ehtinyt tilauksia tekemään, ihastelijana olen kunnostautunut sitäkin paremmin. Nyt miettiessäni kämppämme seinien rikastamista olen kuitenkin päätynyt etsimään etsystä kivoja printtejä kehystettäväksi.

Valikoimaa löytyy laidasta laitaan, tällä hetkellä mieleen ovat erityisesti useamman myyjän valikoimista löytyvät tyylitellyt elokuvaprintit. Ideat ovat usein hauskoja ja yksinkertainen toteutus sekä värimaailma miellyttävät silmää. Tappajahaita tuskin huolisin seinälleni "virallisena versiona", tuskin Tähtien sotaakaan, mutta näihin tulkintoihin tottuisi vaivatta minunkin kranttu silmäni. (Varsinkin jälkimmäinen printtiversiona kelpaisi varmasti myös miehelle, tämä kun tunnustautuu kyseisten avaruuselokuvien ystäväksi.)

Myös vanhoille sanakirjojen ym. sivuille painetut kuvat ovat viehättäneet silmää. Postikorttikokoisina tai hieman isompina olen hahmotellut näistä kollaasia esimerkiksi makuuhuoneen seinälle. Pari kertaa klikkailtuani kuvia ostoskoriin olen kuitenkin huomannut valinnanvaikeuden käyvän lähes ylivoimaiseksi kymmenien suosikkien edessä. Miten valita vain muutama suosikki?

Jos sopiva aikarako löytyy ja maalikaupasta löytyy juuri se oikea värilappu, saattaa keittokomeromme seinä muuttaa väriä ensi viikon aikana. Huomenna olisi myös palkkapäivä. Nähtäväksi jää napsahtaako joku printti-ihastuksista tilaukseen saakka..

Printit:
Empire Strikes Back
Jaws & Birds
Valas
Kissa

Maalilappuliisa

Kuinkahan kauan saan vielä kuuluttaa tätä kodinlaittovimmaani? Sain muutama yö sitten unessa kerrankin käyttökelpoisen idean maalata yksi keittokomeromme seinistä hieman tummemmaksi. Värilappujakin sattui löytymään eräästä lipastosta tusinoittain (kohtalo?), joten saatoin välittömästi aloittaa sopivan sävyn etsimisen. Se nimenomainen mielessäni oleva sävy ei ihan löytynyt omasta lappukasastani, joten maalikaupan valikoimien ääreen käynee tieni lähitulevaisuudessa.

Tosin viime yönä näin unta jossa saimme tarjouksen halvemmasta, mutta nykyistämme suuremmasta vuokra-asunnosta täällä Larussa. Mihin enää luottaa, jos näitä enneunia alkaa tipahdella joka yö? (Tosin tuon jälkimmäisen unen enne on sen verran absurdi, etten taida antaa sille liian suurta painoarvoa.)

Hullarit ja kuinkas sitten kävikään

Taas ne yllättivät, Stockan Hullut päivät! Jotenkin keltainen kuvasto osaa aina ilmestyä juuri silloin kun rahaa ei ainakaan olisi. Nytkin olen onnistunut keräämään pöydälle kasan laskuja joiden eräpäivä osuu juuri lokakuun puoliväliin. On sähkölaskua, vakuutuslaskua, Kokkola-lehden tilausta ja vaakakin osoittelemassa sen verran huolestuttavia lukemia että Yliopistoliikunnan maksukin on revittävä seuraavasta palkasta.. Kaikeksi onneksi suuri osa nyt maksettavista laskuista tipahtaa luukusta harvemmin kuin kerran kuussa, osa vain kerran tai kaksi vuodessa. Köyhyys on kausiluontoista.

Minulla on viha-rakkaussuhde hullarointiin. Toisaalta rakastan keltaisen kuvaston selailua ja tarjousten bongailua, toisaalta taas paikan päälle mennessäni hermostun hyvin nopeasti tuskallisen hitaasti eteneviin ihmismassoihin. Omaksi taktiikakseni on muodostunut selata keltainen kuvasto läpi kotona, bongata ne muutamat kiinnostavat (yleensä astiaosaston) artikkelit ja syöksyä niiden luokse turhia haahuilematta. Riemuitsen mieluummin muutamasta harkitusti napatusta jutusta kuin lukuisista muovikasseista täynnä rompetta jota en oikeastaan olisikaan kaivannut.

Tällä kertaa kuvastosta löytyi kaksi mieleistä juttua, sattumalta molemmat Marimekkoa. Keskiviikkona suunnistin kangasosastolle, josta mukaan lähti 145x250 pala Marimekon sinistä Purnukka-kangasta. Olen kaavaillut siitä taulua keittokomeroa koristamaan, mutta pala on sen verran suuri että muihinkin ideoihin jää vielä varaa.

Perjantaina olin liikkeellä jo aamulla, sillä uskoin silloisen kohteeni olevan kiikarissa myös muilla. Myynnissä oli (täällä jo aiemmin hehkuttamani) Marimekon Siirtolapuutarha-sarjan mukeja. Ajoitukseni oli aika nappi, saavuin paikalle kun viimeisiä mukeja vietiin käsistä ja onnistuin juuri ja juuri nappaamaan itselleni kaksi kahden mukin pakkausta. Hetkeä myöhemmin ehdin katua etten ottanut vielä yhtä pakkausta mukaani, mutta tuolloin virhettä oli jo auttamattomasti liian myöhäistä korjata. Kenties kasvatan mukirykelmää myöhemmin normaalihinnoilla, nyt olen kuitenkin iloinen näistä neljästä ihanasta.

Myönnettäköön että taktiikkani petti muutaman muovisen eväsrasian verran, mutta ne tulivat tarpeeseen. Edellisessä merkinnässä mainitsemani matkarahaston kartutuksenkin päätin aloittaa vasta hullaroinnista selvittyäni, joten huono omatunto ei päässyt vaivaamaan siltäkään osin. Materian haaliminen saa nyt kuitenkin hetkeksi mennä jäihin.

(Olen tosin kaavaillut palkitsevani itseni jatkossa yhdellä uudella kipposella taikka kupposella per tilille napsahtava palkka. Astiaston osittaiseen uusimiseen kun ei kerralla riitä rahaa, mutta n. 10€/palkka menee helposti moneen turhempaankin asiaan. Tästä kenties lisää tulevaisuudessa.)

Pimp my Pinnatuoli

Se iski taas, pesänrakennusvimma! Tämä vaikuttaisi olevan jokasyksyinen ilmiö. Kun oleminen siirtyy ulkoa yhä enemmän ja enemmän sisätiloihin, tekee mieli askarrella kodista vielä hiukan lämpöisempi ja mukavampi paikka asua.

Eilen sain ex tempore-luontoisen idean kuluttaessani yksin saunavuoroamme Jukan paahtaessa töissä. Päätin toimia sunnuntaifiiliksen voimin, muina viikonpäivinä kun ryhdyn huomattavasti epätodennäköisemmin toteuttamaan yhtäkkisiä ideoitani. Otin bussin Ruoholahteen ja kävin K-raudassa ostamassa purkin mustaa maalia. Oli aika antaa makkarissa lojuville pinnatuoleille uusi ja ehompi ulkonäkö.

Nämä kaksi tuolia ovat viimeiset ja ilmeisesti kestävimmät niistä neljästä, jotka sain Helsinkiin muuttaessani lahjoituksena silloiselta vuokranantajaltani. Näillä on siis olemassa hentoinen tunnearvo, jos ajattelee niiden olevan ensimmäiset kalusteeni muutettuani nykyiseen kotikaupunkiini. Pitkään ne ovat kuitenkin vain ajelehtineet nurkissa ajaen mm. yöpöydän virkaa. Ilmaiskappaleina, jo käytössä nuhraantuneina ja kaikin puolin varsin tavallisina lajinsa edustajina katsoin niiden olevan erinomainen kohde kaltaiselleni kokemattomalle tuunaajalle.

Homma alkoi kevyellä hionnalla, jonka totesin toimintona olevan aika pyllystä. Mutta itse maalaaminen taitaakin olla se "jälkkäriosuus". Maalaamiseen käytin näköjään Tikkurilan Helmi-kalustemaalia. Tapanani on rautakaupassa asioidessani heittäytyä täysin asiantuntemattomaksi (ihan kuin se toisaalta vaatisi mitään erityistä heittäytymistä), joten täysin kyseenalaistamatta hyväksyin myyjän minulle valitseman maalin. Onneksi väri oli helpolla päätetty ja ilmoitettu, ja kiiltävän pinnan valitseminenkin tuli aika vahvalla selkärankatuntumalla. Voi olla että olisin ilman myyjän apuakin päätynyt tuohon ostamaani maalipurkkiin, täytyyhän sen sopia jos kyljessäkin on tuolin kuvia!

Vaikka tuunausprojektini oli tarkoitus olla nopeahko sunnuntaiprojekti, ehdin sunnuntaina hioa ja maalata ensimmäisen maalikerroksen vasta toiseen tuoleista. Pidemmälle en ehtinyt valon loppuessa parvekkeelta. Maanantaiaamuna ensimmäinen tuoli sai toisen maalikerroksensa ja toinen tuoleista puolestaan hiontansa ja ensimmäisen maalikerroksensa.

Sunnuntai-iltana ensimmäisenä maalia pintaansa saanut tuoli nostettiin parvekkeelta kuivempiin sisätiloihin kuivumaan ja totesin jo tuolloin tuunausprojektini onnistuneeksi ideaksi. Musta tuoli istuu paljon paremmin kämppään jossa suurin osa kalusteista on jo valmiiksi tummia, pienellä vaivalla kodista tuli himpun verran yhtenäisempi. Kaikeksi onneksi tämä idea hyppäsi mieleeni tässä vaiheessa syksyä, myöhemmin parvekkeen lämpötila ei olisi kenties sallinut enää tällaisia projekteja.

Ja siinäpä ne nyt ovat! Tosin toinen vielä yhtä maalikerrosta vailla, mutta kuitenkin. Tuunaaja on erittäin ihastunut (tämänhetkiseen) lopputulokseen. Tylsähköt tuolit muuttuivat kerrasta mielekkääksi osaksi muuta sisustusta. Pesänrakennusvimmaa tämä ei kylläkään helpottanut, todennäköisesti vain pahensi. Mitä sitä seuraavaksi keksisi..?

(Näiden risaisemmat selkänojattomat sisaruksetkaan eivät ole muuten vielä polttopuiksi joutuneet. Satuin bongaamaan ne elokuisella Kokkolan reissullamme saunamökistämme, äidin maalaamina ja jakkaroiksi tuunaamina.)

Paluu elämään

Kummallinen olo.

Jännityksen kautta ahdistukseen.
Ahdistuksen kautta levottomuuteen.
Levottomuuden jälkeen asteittainen paluu arjen tunnottomuuteen?

Tiistaina olin psykologian pääsykokeissa. Viime vuotiseen lähinnä kokeilumielessä tekemääni kokeeseen verrattuna onnistuin huomattavan hyvin. Kun viimeksi palautin tyhjät paperit tilastomatematiikan osalta tajuamatta yhdestäkään tehtävästä mitään, palautin tänä vuonna paperit joihin olin huolella laskenut 5/8 kokeen tilastomatematiikan tehtävistä (ja loputkin olisin osannut laskea jos aika vain olisi riittänyt). Kokeen yleisestä osasta en osaa sanoa mitään.

Huomattavasta petraamisesta huolimatta en usko saavani opiskelupaikkaa vielä tänä vuonna, yli 1500 hakijasta löytyy varmasti 19 minua pätevämpää saamaan kokeesta paremmat pisteet. Suunta on uskoakseni kuitenkin ylöspäin (ainakin jos onnistun pitämään yllä nyt saavuttamani tason matematiikan osalta). Ja koska huomaan jo täyttäneeni kalenterin syksyn osalta jo valmiiksi tavallista tehokkaammin, tuleva syksy olisi tuskin paras mahdollinen uusien opintojen aloittamiseen.

Nakattuani Nummenmaan (toistaiseksi) komeroon olen alkanut paikkailla tyhjähköä oloani muilla kirjoilla. Nyt on menossa hyllyssä jo jonkin aikaa odottanut Nicholas Kristofin ja Sheryl Wudunnin Half the Sky. Kirja kuvaa naiskohtaloita eri puolilta maailmaa, naisena oloa kauheimmillaan rinnakkain selviytymistarinoiden kanssa. Vaikka amerikkalaisten erinomaisuutta auttajina aika ajoin alleviivataan hieman liikaa ja vaikka kaikkein syvällisin teos ei ole kyseessä, on se onnistunut herkistämään jo useamman kerran. Ei ole pahasta avata silmiään kohti muuta maailmaa aika ajoin.

Tänään Akateemisesta lähti mukaan myös kirja, joka nyt odottaa lukemistaan kuin karkkipussin paras karkki syömistään. Kazuo Ishiguron Nocturnes tuoreena suomennoksena. En ollut törmännyt kyseiseen teokseen aiemmin, joten tämän löytäminen oli päivän paras juttu.

Kävimme maanantaina myös katsomassa jo aiemmin täällä mainitsemani, Ishiguron kirjaan perustuvan elokuvan Ole luonani ain. Mielipiteeni: lukekaa kirja. Vaikka nyyhkinkin koko elokuvan loppupuoliskon, kirjan henkeä ei onnistuttu valkokankaalla tavoittamaan. Uskoakseni elokuva toimi minulle koska pystyin sitä jotain vasten peilaamaan, mutta pelkän elokuvan näkevä ei kyllä tämän perusteella saa oikeaa kuvaa itse kirjasta. Elokuva oli ikään kuin kollaasi ydintapahtumista, se ei tavoittanut samanlaista laajuutta ja rauhaa joka alkuperäisteoksessa on.

Loppuun kuva kasvilapsestamme uudessa purkissaan, johon mies tämän viikonloppuna siirsi asumaan. Olen ollut huolissani pienen ja hennon kasvin sopeutumisesta uuteen ympäristöönsä, mutta toistaiseksi nuupahtamisesta ei ole ollut merkkejä. Jos tuo vaikka jaksaisi jatkaa kasvamistaan nyt kun tilaa toiminnan laajentamiselle olisi.

Minun on edelleen vaikea uskoa että tuo tuparikasvimme on pysynyt elossa läsnäolostani huolimatta. Ehkä todellisuus ei tässä(kään) asiassa enää kohtaa sitä kuvaa jonka olen siitä luonut.

Työtoverini muistolle 20.2.2011

Olen melko varma, että jouduin tänä aamuna todistamaan erään ystäväni kuolemaa. Hänen lähtönsä oli ollut odotettavissa, joskaan se ei lopulta tapahtunut yhtä dramaattisesti kuin olin etukäteen kuvitellut. Ennemmin se oli pehmeä, sellainen humps, jonka kuulin kadottuani hetkeksi vessaan.

Vessan ovelta näin ystäväni makaavan kyljellään sohvan vierellä. Hän oli muuttunut kasvoiltaan harmaaksi. En muista nähneeni tuota sävyä aiemmin. Viimeiset sanansa hän toisti kaikkien hallitsemieni kielten lisäksi kanji-merkein, mikä oli mielestäni erityisen herkkää. Nuo viimeiset sanat olivat pyyntö, samalla lupaus. Tein mitä hän toivoi, uskoin mitä hän lupasi. Ystäväni ei kuitenkaan enää herännyt.

Hyvästi rakas Macbook.

EDIT Nyt pari aamua tämän luonnoksen kirjoittamisen jälkeen olen tullut siihen tulokseen että tämä läppärin hajoaminenhan on ihan pyllystä. Ei sillä, etten olisi tajunnut asiaa jollain tasolla jo koneen hajotessa, mutta jotenkin tuolloin vielä ajattelin että pärjään kyllä hetken ilmankin ja että onhan aina miehen kone ja toisaalta kaikista tärkeistä tiedostoista varmuuskopio.

Nyttemmin olen tajunnut että kaikki kirjoitustyö pysyy jäissä siihen saakka että saan uuden koneen. Ja uuden koneen saamiseen voi mennä yli kuukausi koska a) rahaa uuteen on vasta myöhemmin ja b) uuden macin hankinta on kuukauden päästä fiksumpaa, kun uudet mallit tulevat markkinoille ja vanhat myydään alta pois (jälkimmäinen on isäni analyysi tilanteesta, itse en ihan noin perillä ole näistä asioista). Ja koska en pysty/halua käyttää miehen konetta kirjoittamisessa, on se käytännössä bye bye muutamille tämänhetkisille projekteille. Katsellaan asioita uudestaan sitten kun uusi Mac joskus paketistaan kuoriutuu.

Kasvikaveri

Olen aina pitänyt itseäni huonona kasvien suhteen. Olen onnistunut ennemmin tai myöhemmin saamaan hengiltä jokaisen huonekasvin, jonka kanssa olen ollut tekemisissä (huolimatta siitä että olen yrittänyt kasveja hoitaa oikeaoppisesti). Sääli sinänsä, sillä olisin mielelläni viherpeukalo. Toisinaan olen jopa haaveillut floristin työstä ja ihanasta arjesta kukkakaupan tiskin takana. Kukkakaupoissa tuoksuu aina niin hyvälle. Luontaisia lahjoja alalle ei vain tunnu löytyvän.

Fiilikset olivatkin siis lähinnä kauhunsekaiset, kun saimme tupaantuliaislahjaksi pienen kasvinalun. En edes muista mitä lajia kyseinen kasvi on, kaikki tämän viralliset nimet ja lempinimet (joita on monta) ovat lueteltuina hoito-ohjelappusessa joka ei tällä hetkellä ole käteni ulottuvilla. Ulkonäöltään kyseessä on aika tavanomainen, kasvin näköinen kasvi. Pyöreät vihreät lehdet (tällä hetkellä 6kpl ja yksi kasvamassa), varsi eikä hirveästi muuta. Kasvin kohtalo kävi sääliksi jo etukäteen koska ajattelin että mitään noin mitätöntä en ainakaan saisi pidettyä hengissä muutamaa päivää kauemmin.

Ihme on kuitenkin tapahtunut! Juhlista on nyt yli kuukausi ja kyseinen kasvi on edelleen elossa. Ehkä tästä henkilökohtaisesta voitosta johtuen olen onnistunut kehittämään outoja hoivaamistunteita tätä kohtaan. Huomaan pitäväni sitä enemmän lemmikkinä kuin huonekasvina. Aamuisin tapaan ottaa kasvin viereeni valoterapiaistuntoni ajaksi ja tunnen ylpeyttä katsellessani pientä vaaleanvihreää lehdenalkua jota tämä tällä hetkellä urheasti kasvattelee (eräänä aamuna pelkäsin kasvin vihastuneen, koska en muistanut tätä ottaa mukaani kirkasvalon viereen). Pian edessä on myös muutto pienestä muoviruukustaan oikeaan kukkaruukkuun. Olen jo valmiiksi huolissani pikkuiseni pärjäämisestä isommassa multamaailmassa.



Niin.

Tästä voisi edetä kahteen suuntaan.
Joko olisi aika hankkia viimein jokin eläinlemmikki tänne.
Tai sitten ottaa ura floristina uudelleen harkintaan.

Sunday blah blah blah's

Sunnuntaiden onnistumisprosentti on täysin omaa luokkaansa, ne kun tuntuvat sisältävän täysin omanlaisensa mielentilan - ns. sunnuntaiolon. Sunnuntaisin onnistuvat monet sellaiset asiat jotka harvemmin onnistuvat muina viikonpäivinä, esim. ruoanlaitto/leipominen niiden itsensä vuoksi eikä pelkästään näläntyydytystarkoituksessa (mitä nuo toiminnot arkipäivisin tuppaavat harmittavan usein olemaan) sekä rauhoittuminen esim. leffan ääreen. (Nykyisin oman lisänsä tuo toki myös uimavuoro, tuo niin usein täälläkin hehkuttamani sunnuntaipäivien riemu.)

Tämän sunnuntain vietimme pitkästä aikaa miehen kanssa kaksin. Aamulla sain itseni ylös (kuten tavallista) paria tuntia ennen miestä ja valoterapiatripin jälkeen sain kerättyä kasan ylimääräistä tarmokkuutta jonka purin menestyksekkäästi äärirajoilleen kasvaneen tiskivuoren tuhoamiseen sekä lattioiden imurointiin. Myöhemmin miehen herättyä, uimisen/saunomisen ja erinomaisen lohisalaatin jälkeen kävimme katsomassa Kokoteatterilla Vanajan naisvankien valmistaman vierailuesityksen Kuningas Lear - Veljeni kuningas. En ollut asettanut minkäänlaisia ennakko-odotuksia, halusin nähdä esityksen koska ajatus teatterin viemisestä vankilaympäristöön on mielestäni hieno ja kannatettava. Yllätyin silti kuinka ammattimainen ja raikas esittäjiensä tulkinta Learista oli. Ryhmän seitsemän naisvankia olivat lavalla valtavan kauniita ja naisellisia. Esittäjien lisäksi esityksen puvustus oli mielestäni hyvin onnistunut. Puhtaan valkoisissa röyhelöisissä mekoissa esiintyjät olivat kuin joutsenia, pumpulipalloja, lumihiutaleita.. Kyllä, ihastuttava esitys. (Paras osa oli ehkä kuitenkin kumarrusten jälkeen kulisseissa puhjennut viimeisen esityksen jälkeinen riemu. Tuttu tunne.)

Tässä yhteydessä mainittakoon vielä sekin, kuinka virkistävää on nähdä ammattiteattereidenkin näyttämöllä välillä muita kuin ammattinäyttelijöitä. Kun näyttämöllä on joku muu, joku jonka elämässä näyttäytyminen teatterin lavalla on vain pieni sivupolku eikä valittu ammatti ja yksi elämän pääjuonteista, tuo tämän ihmisen tausta aina omanlaistaan syvyyttä myös esitykseen. Tämä tietenkin korostui tässä esityksessä sikäli, että esittäjien vankilatausta on hyvin keskeinen koko produktion kannalta ja kenties tavallista vaikeampaa sivuuttaa, mutta samalla tavalla homma toimii ihan normaaleissa harrastajateatteriesityksissä asti. Ammattimaisuus tekee teatterista välillä hiukan tylsää. (Tosin vanajalaistenkin esitystä tuki selkeästi ammattimainen ohjaus. Ehkä tylsyys onkin vain ammattinäyttelijöissä. Sorry.)





Esityksen jälkeen kävimme Kaislassa juomassa yhdet, pelaamassa erän tylsähköä lautapeliä jonka nimeä en enää muista (edit: näkyyhän tuo tuossa kuvassa. Quoridor?), ottamassa vahingossa sarjakuvamuodon ottaneen valokuvasarjan kännykälläni (joka jäänee esittelemättä koska mies tuskin haluaa naamakuviaan tuon sarjan muodossa julkisuuteen, vaikka erinomaisia ovatkin!) sekä selailemassa sivistyssanakirjaa vuodelta -62. Tämän jälkeen päätimme vielä uhmata puhjennutta räntä-/vesisekotteista sadekuuroa ja kiertää Valon vuodenaika-teokset, jotka olivat tänään viimeistä iltaa nähtävillä. Jälkeenpäin en ymmärrä mikä mielenhäiriö sai niin helposti uhmaamaan kyseistä paskasäätä, sateen tunkeutuminen vaatteisiin ja kenkiin ei muutu koskaan kokemisen arvoiseksi asiaksi. Tulipahan kuitenkin nähtyä eikä sen puolesta jäänyt harmittamaan! (Teokset tuli tosin käveltyä läpi hiukan hutiloiden ja nopeasti, sattuneista syistä.)





Viimeisenä tämän sunnuntain viimeinen, mielettömän hieno ominaisuus - myös huominen maanantai on vapaa! Tarkoittaa valvomista niin kauan kuin huvittaa, nukkumista ilman herätyskelloa - kelpaa! (Toivon mukaan kukaan ei aamulla hakeudu saikulle, sillä työvuorosta ei olisi varaa tällä hetkellä kieltäytyä jos sellaista satuttaisiin aamulla tarjoamaan.. Pysykää terveinä työtoverini!)