Talvikallioilla

Vuosi 2012 ei olisi voinut alkaa kauniimmin. Vain hetki vuoden vaihtumisen jälkeen taivaalta alkoi sataa puhdasta valkeaa lunta. Aamulla taivas oli kirkas sininen. Valoa olen kaivannut eniten. Saunavuoron jälkeen teimme kävelyretken Lauttasaaren kallioille. Valo oli ehtinyt jo paeta, mutta tyyni meri ja pimeä metsä sopivat ystäviksi yhtä lailla.

Tästä vuodesta aion tehdä hyvän.

Kettuystäväiseni

Taistellessani tietäni töistä kotiin läpi tuulen ja sateen (ties kuinka monetta kertaa tälle "talvelle") tajusin, että olen tyystin unohtanut esitellä kuluneen vuoden ehdottomasti parhaan vaatehankintani. Tai täsmällisemmin, vaatteen jota ilman en voisi enää kuvitella eläväni.

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä aremmaksi olen tullut kylmyyttä kohtaan. Päätin siis viimein hankkia itselleni kunnollisen takin. Sellaisen, jossa minun ei varmasti tarvitsisi palella ja joka olisi tarpeeksi laadukas kestääkseen käytössä vuosia. Vertailun jälkeen päädyin valitsemaan Fjällrävenin Greenland-parkan, osittain laadukkuutensa jo todistaneen, samalta merkiltä hankkimani Kajka-rinkan ansiosta.

Ja eipä ole muuten tarvinnut katua.

Alun perin en ajatellut uuden takkini kestävän enää kovemmilla pakkassäillä. Mutta koska pakkassäät ovat loistaneet poissaolollaan ja ulkona on saanut kohdata päivästä toiseen lähinnä tuulta/sadetta/räntää, on kettutakki ollut elementissään. Se tekee mitä lupaa, pitää kuivana ja lämpimänä niinäkin päivinä jolloin kaikkein viimeiseksi haluaisi astua ulkoilmaan. Näin ollen sen vaikutus myös henkiseen hyvinvointiin on ollut odottamattoman suuri. Surkeinkaan sää ei onnistu lannistamaan kun tietää joutuvansa kärsimään siitä edes hiukan vähemmän. (Tällä hetkellä olen myös melko varma että kettu kestää ne pakkassäätkin, ainakin jos alle laittaa tarpeeksi lämmintä kerrosta.)

Ihmiset, panostakaa hyvään ja laadukkaaseen takkiin! Hyvässä takissa eivät rahat mene harakoille. Korkeampi hinta kirpaisee vain hetken, kun tietää saaneensa ystävän vielä moniin tuleviinkin syyssateisiin ja talvikylmyyksiin.

Kaamospiristäjiä

Joitakin vuosia sitten sain vanhemmiltani joululahjaksi ensimmäisen Arabian muumimukini, tummansinisen Mörkö-aiheisen. En ole koskaan ajatellut alkaa näitä muumimukeja keräilemään, mutta jotenkin tuo yksittäinen muki (vaikka Mörön olemukseen sopiikin) on vaikuttanut kovin orvolta muiden kippojen ja kuppien seassa.

Muutamia päiviä sitten päätin lopultakin hankkia Mörölle kaverin. Päädyin Nipsuun, koska a) Nipsu on ihanin ja b) muki on väritykseltään vastustamattoman turkoosi. Nyt Nipsu on asunut meillä jo pari iltaa ja olen täysin vakuuttunut että hänestä tulee uusi lempparimukini, melko vaatimattomasta tilavuudestaan huolimatta. Hänessä kun on jotain kovin kodikasta ja turvallista sohvapöydän nurkalla istuessaan.

Kotiimme on viimein hankittu myös ensimmäinen joulukoriste ever! En ole turhaan viitsinyt kotiamme koristella, koska vietämme miehen kanssa joulua perheidemme luona. Tämä pöllöhyrränen pysynee käytössä joulun jälkeenkin. Satun nimittäin pitämään pöllöistä ihan ympärivuotisesti, en vain jouluisin.

Taistelu kaamosväsymystä vastaan on juuri nyt kiihkeimmillään. Mikään määrä unta ei tunnu riittävältä, valon määräkin on naurettavan pieni. Kuinka sitä voikin olla näin väsynyt koko ajan? Tälläkin hetkellä päivän jatkuminen tuntuu hyvin epätodennäköiseltä ilman päikkäreitä.

..Saahan kesänodotuksen jo aloittaa?

Myrskyn merkkejä jo vuodesta 1985

Äiti lähetti minulle aamulla onnitteluviestin, jossa muisteli kuinka syntyessänikin oli juuri nousemassa myrsky. Tosin tuolloin kyseessä taisi olla oikea talvimyrsky, kirpeää pakkasta ja lunta. Nyt on vain puita tanssittava tuuli, ikkunasta näkyvät vaahtopäät jäättömällä merellä ja harmaa taivas, joka lupailee korkeintaan räntäsadetta (toivottavasti jättää toteuttamatta).

Perinteet kunniaan, kuitenkin!