Kiipeys

Yllättävän vähällä suostuttelulla päädyin tänään viettämään liikunnallista vapaapäivää - kävimme porukalla kokeilemassa boulderointia Pasilassa (tarkemmin sanoen minä, Linnu ja Elina kuuluimme kokeilijaosastoon, muilla seurueemme jäsenillä oli selkeästi enemmän kokemusta). Boulderointi tuntuu olleen jo pitkään kovassa suosiossa jossain selkäni takana. En ole tiennyt lajista käytännössä mitään mutta aina kun se on tullut puheeksi, tuntuu kuin kaikki olisivat sitä jo kokeilleet. Oli siis korkea aika kasvattaa sivistystä tälläkin saralla.

Boulderoinnin idea on kiivetä pitkin seiniä ilman mitään naruja tai muita hässäköitä ja hypätä/tippua sitten alas patjalle. Tosin ainakin yksi näköhavainto tuli tippumisesta myös patjan ohi, uskoakseni vahingossa. Ennen kiipeilyä allekirjoitimme sopimuksen joka vapautti kiipeilykeskuksen vastuusta mahdollisessa kuolemantapauksessa, joten patjalle tähtääminen on kuitenkin melko suositeltavaa.

Pasilan boulderointipaikka oli mukavan rento, tosin sellaisia sopivan helppoja ensikertalaisen (lue: heikkokuntoisen) reittejä ei löytynyt kauhean monta. Mutta oli sentään yksi, jonka kiipesin ylös asti monta kertaa vain koska alas tiputtautuminen tuntui kivalta vatsassa. Lisäksi porukkaa (yleisöä) oli himpun verran liikaa minun makuuni. Vaan ihmekös tuo kun kaikki tuntuvat sitä yhtäkkiä harrastavan.

Hommasta jäi liikuntakokemukseksi hyvä maku, todennäköisesti kokeilen vielä uudemmankin kerran. Käsivoimia voisi silti jostain hankkia, sellaisten avulla voisi ehkä kiivetä muitakin kuin vain sitä yhtä helppoa reittiä pitkin..

Lisää tietoa lajista ja paikasta löytyy täältä.

Liikunnan riemua

Löysin kännykästäni tallennettuna erään näyteikkunanäkymän viime keväältä. Summaa aika hyvin käsitykseni liikunnan ilosta. Suomeksi: ajatus on kiva, mutta toteutus kusee (eli tuottaa kipua ja tuskaa, useimmiten.)



En ole koskaan varsinaisesti nauttinut liikkumisesta. Noin vuosi sitten tein kuitenkin pyhän uudenvuodenlupauspäätöksen alkaa liikkua heti vuosiluvun vaihduttua uudeksi. Muutamaa kuukautta myöhemmin (tämä laskettakoon vielä HETI vuodenvaihteen jälkeen tapahtuneeksi) kävinkin maksamassa yliopistoliikunnan liikuntamaksun puoleksi vuodeksi. Tuolloin tutustuin useampaankin otteeseen pallojumppaan (jonka edelleen koen helpoiten lähestyttäväksi ryhmäliikuntamuodoksi, koska siinä on se pallo), sekä joihinkin muihin ryhmäliikuntavaihtoehtoihin ja laadittiinpa minulle myös oma saliohjelma. Kuten ennakkoon pelkäsin, innostus kuitenkin lopahti pian kevään kiireiden myötä. Juuri ennen puolen vuoden täyteen tuloa ehdin vielä innostua uudestaan liikkumaan, mutta määräajan täytyttyä en kuitenkaan uusinut maksua (en muista syytä, tokkopa sellaista on koskaan ollutkaan). Sen jälkeen olenkin lähinnä laiskotellut ja kasvatellut taikinamahaa.

Haluan kuitenkin antaa itselleni kunnian tämän vuoden osalta sikäli, että ainakin yliopistoliikunnan suhteen suoritukseni tämän vuoden osalta on verrattomasti parempi kuin erään aiemmin vuoden, jolloin tulin liikuntainnostuksissani maksaneeksi maksun kerralla koko vuodeksi, enkä tuolloin käyttänyt maksamaani liikuntamahdollisuutta KERTAAKAAN. Hyvä minä! Liikunnallisuuskäyräni on siis ollut silmiinpistävän nousujohteinen.

Suunnitelmissa olisi tehdä ensi vuoden osalta jälleen tuo elämäntapamuutokseen pyrkivä uudenvuodenlupaus - lupaan liikkua enemmän. Ehdin jo pyytää vanhemmiltani joululahjaksi liikuntamaksun sponsoroimista ensi vuodelle. Vanhemmat ilmeisesti ostivat ehdotukseni (voi paska). Tämä tarkoittaa että minulla olisi yksi lupaus lunastettavana vuodelle 2011. Hikeä pukkaa jo pelkästä ajatuksesta, voi voi. Olen sohvaperunoiden kruunaamaton kuningatar!

(ps. Myönnettäköön vielä loppuun, että kuluneena vuotena olen onnistunut tuntemaan muutamaan otteeseen jotain sellaista jota en koskaan uskonut kokevani - liikunnan jälkeen iskevän hyvän olon tunteen. Harmi että vihaan hikoilua yli kaiken. Muutenhan minua ei estäisi mikään!)