Omaa tilaa kaivaten

Vuoden 2013 olen päättänyt aloittaa panostamalla viimein kirjoitus- ja opiskeluolosuhteiden parantamiseen. Taiteellinen opinnäytteeni alkaa viimein olla vaiheessa, jossa olisi aika siirtyä työstämään varsinaista näytelmätekstiä koneella, luonnoskirjaan raapustelun sijaan. Olen kuitenkin huomannut suurimmaksi ongelmaksi kunnollisen työskentelypisteen puuttumisen. Miehellä on tietokonepöytänsä, oma nurkkauksensa pelaamiselle, opiskelulle ja musiikin parissa puuhailulle, kun taas itse olen röhjöttänyt sohvamme lähes vaihtokuntoon. Sohvailun ergonomisuus ja television petollinen läheisyys ovat tappotuomio luovuudelle, huomattu on. Työelämäkurssillakin joskus muinoin esille nostettu työskentelytilan tärkeys on noussut täysin uuteen valoon, ymmärrän pointin nyt enemmän kuin täysin.

Oikeastaan haluaisin oman, erillisen huoneen jonka voisin pyhittää opiskelulla ja (erityisesti) kirjoittamiselle. Silmät ovat auki sopivien asuntokandidaattien varalta jatkuvasti ja oikean tullessa kohdalle olisin valmis maksamaan isomman potin vuokrastamme tuota omaa tilaa vastaan. Helsingissä opiskelevalle pariskunnalle sopivan kolmion löytyminen vaatisi kuitenkin mieletöntä tuuria ja mielettömällä tuurillakin melkoisia kompromisseja.

Aloitan siis suosiolla siitä työpöydästä, oman pienen & pyhän nurkkaukseni rakentamisesta. Joulun mentyä klikkaan viimein tilaukseen String-hyllykön johon liitän pöytälevyn, esteettisyydestä kun en aio tinkiä (ja onhan tästä ollut puhetta aiemminkin). Toistaiseksi ratkaisematon ongelma on kuitenkin työtuolin hankinta. Miksi ne kaikki ovat niin ihmeen rumia? (Oikeastaan täydellinen tuoli on jo löytynyt, pimeän tullen kun kävisin mielelläni napsimassa itselleni yhden Kaisa-talon David Rowlandin suunnittelemista työtuoleista, joihin olen täydellisen rakastunut. Miksi näitä ihanuuksia ei myydä yksittäiskappaleina yksityishenkilöille? Mur.)

Tänään yhdeksi sympaattiseksi vaihtoehdoksi pomppasi vanha toverini jumppapallo! Tuo kumirumilus, jonka kanssa olen kuitenkin kehittänyt ystävyyssuhteen Unisportin pallojumpissa, toimisi varmasti hyvänä istuimena ainakin osa-aikaisesti. Pallot itsessäänhän eivät silmää hivele, enkä tästä syystä ole hankkinut sellaista kaksiomme nurkkiin pyörimään. Tänään törmäsin kuitenkin ratkaisuun. Miksi kukaan ei ole tarjonnut minulle päällisen mahdollisuutta (eritoten esitän kysymyksen omille aivoilleni)? Virkatussa harmaassa asussa jumppapallosta tulee minun silmiini valtavan herttainen eikä se pääse sporttisuudellaan ahdistamaan - tykkään! Helpoimman ratkaisun tarjoaa valmiin päällisen ostaminen, nämä Pampulan päälliset tulivat vastaani Katoko-nettikaupassa. Ajattelin kuitenkin uskaltautua diy-linjalle.

Jatkosta kuulette siis joskus. Tai ette enää ikinä.

Kuva Pampula

Poppaa poppaa

Kuka kiltti tulisi ja repisi minusta tämän raastavan matkakuumeen?..! 

Helpotusta on luvassa syyskuun lopussa, silloin suuntana on aina yhtä hurmaava Lontoo kera ihastuttavan naisseuran. Mutta piru vie ystäviäni jotka yrittävät kääntää pääni vielä kauemmas heti ensi vuoden alkajaisiksi. Itsekuri määrännee lopulta sen, onko tuo 'kauemmas' lopulta taloudellisesti mahdollinen ajatus.

(Toivon todella että arkitodellisuus antaa luvan tehdä taas yhden hypyn ex tempore. Nyt kun on juuri se hetki elämästä, jolloin tällaisille ideoille on lähes mahdotonta, kenties jopa luvatonta sanoa ei.)

Kuva weheartit.com

Toukokuun korkkauslista

Tänään koettuja..

 ..kesän ensimmäiset mansikat..

..ensimmäiset puistolonkerot..

..mölkkykauden korkkaus (ansaitulla jumbosijalla)..

..ensimmäinen hyttysenpisto (iltaedit: pistot)..

Ihana, ihana, ihana orastava kesä! Tuoreudessaan överivihreitä lehtiä jaksan odottaa vuosi vuodelta kasvavalla innolla. Eikä meren tuoksua voita mikään maailmassa. Ei mikään. Hopeasijalle päässee vastaleikattu ruoho, kesäjuttuja sekin. (Tuoksuuko talvi edes millekään?)

Viime päiviä olen kuluttanut mm. suunnittelemalla Islantimatkaa. Osin tämä yltiöinnokas suunnittelu on ollut pääsykoeurakan jättämän tyhjiön paikkausta, oli muuten aika suuri (tosin odotettu) tyhjiö. Nyt on kuitenkin alustava aikataulu laadittu ja uusi makuupussikin tilattu, enää puuttuvat mm. uusi teltta, vaelluskengät ja makuualusta. Muutama lisäpäivä reissuun ei olisi ollut pahitteeksi, koko saaren kiertämiseen on reilu kaksi viikkoa kohtuullisen tiukka aika (varsinkin kun sään ennustettavuus kyseisessä maassa ei ole sitä varminta sorttia). Mutta tuo aikahan laitetaan riittämään, oli ilma mikä tahansa!

Niin ja se pääsykoe, sehän meni siis hyvin. Tai sitten ei. Tilastomatematiikan tehtäviin vastasin viime vuotta varmemmin ja kattavammin, mutta tehtävät olivatkin tavattoman inhimillisiä. Todennäköisesti ne ovat siis menneet hyvin muillakin. Yleinen osa taas koostui harvinaisen kinkkisistä monivalintatehtävistä, joiden kanssa onnistumisesta en voi antaa minkäänlaista arviota. Tosin ne ovat olleet kinkkisiä myös muille, sen verran hyvin olin kuitenkin artikkelikokoelmani lukenut.

Kutina on, että muutama piste (tai sitten useampi) jää tänä vuonna minun ja Helsingin paikan välille. Jossittelu on kuitenkin turhaa, tuloksiin on vielä reippaasti yli kuukausi. Sitä ennen on hyvä keskittyä puistoiluun, ystäviin, festarointiin, Islantiin, juhannukseen, töihin höh, kesään ja elämään.

Valinnanvaikeuksissa

Pientä materiaalista höpötystä illan ratoksi. Jokin aika sitten isä kyseli olisinko valmis ottamaan käyttööni pikkusiskolta vapautuvan iPhone4:n, tämä kun on vaihtamassa 4S-versioon. Mikäpä jottei! Nykyinen iLuurini alkaa jo olla valmis eläköitymään, se kun on (tämä selvisi minulle vasta hiljattain) iPhone3:akin vanhempi versio. The iPhone siis, klassikoiden klassikko.

No, uudelle puhelimelle on tietysti hankittava asianmukainen suojakuori. Nykyiseni asustaa ei kovin arvokkaasti repaloituneessa vaaleanpunaisessa silikonikuoressa. Ei kovin esteettistä, mutta paremmat vaihtoehdot näyttävät aina olleen varatut uudemmille versioille, joissa tosin onkin paljon parempi muoto erillisiä kuoria ajatellen. 

Uusia kuoria etsiessäni eksyin lopulta society6.comin runsaudensarven äärelle. Ei olisi ehkä pitänyt, sen verran monia vaihtoehtoja olen onnistunut ostoskoriin klikkailemaan myöhempää päätöksentekoa varten. Vain yhdet kivoimmat saa valita, sen olen tehnyt itselleni selväksi. Ihastuttavia vaihtoehtoja eri taiteilijoiden luomuksista löytyy kuitenkin sadoittain, mikä ei lainkaan helpota "niiden kivoimpien" jäljittämistä.

Nyt valinnan tekemiselle on sentään annettu selkeä deadline, sivusto kun tarjoaa sunnuntaihin saakka ilmaisen toimituksen maailmanlaajuisesti. Tällä hetkellä vaihtoehtojen määrä ostoskorissa on maltillinen 10, eilen määrä huiteli vielä jossain 20 tuolla puolen. Ei ole helppoa ei.

Matkalla uneen

Toissailtana laskin tilastolaskuja myöhälle yöhön. Uni ei laskemisen jälkeen halunnut tulla millään. Kellonajasta huolimatta aivot olivat edelleen siinä tilassa, jossa normaalijakaumaa approksimoidaan binomijakaumalla uudestaan ja uudestaan (olin tämän uuden asian oppimisesta niin innoissani, etten malttanut mennä nukkumaan ennen kuin olin ratkaissut jokaisen siihen liittyvän laskun pääsykoekirjasta).

Eilen päätin välttää tämän virheen ja vaihtaa suosiolla laskemisen johonkin vähemmän analyyttiseen ennen nukkumaanmenoa. Päädyin suunnittelemaan Islanninmatkaamme, tarkemmin sanottuna vertailemaan eri bussipassien hintoja. Ennen nukkumaanmenoa päässä pyörivätkin numeroiden sijaan kaikki ne kauniit maisemavalokuvat, joita surffaillessa tuon tuosta napsahti eteen. Nukahdin paljon vaivattomammin.

Suunnitelmamme matkan suhteen ovat toistaiseksi aika avoinna. Varmoja käyntikohteita ovat toistaiseksi vain Reykjavik (tietenkin) ja Húsavík (valasbongailukohde), sekä neljän päivän vaellus Landmannalaugarista Pórsmörkiin. Todennäköisesti päädymme ottamaan jonkinlaisen circle-passportin, jolla siis käytännössä "tehdään kierros Islannin ympäri". Moni kysymys odottaa vielä vastaustaan ja suunnitelmat hyvinkin suurpiirteisiä (tosin en halua niistä turhan tarkkoja laatiakaan), mutta innostus alkaa olla huipussaan! Kunhan kesälomaviikot lyödään lukkoon, klikataan lentoliput ostoskoriin saman tien.

Kaksi viikkoa hiljaisuutta, Islannin luontoa, vaelluksia, valaita, telttailua.. En äkkiseltään keksi parempaa tapaa nollata itseäni kaiken töissä stressaamisen jäljiltä. Tittidii, mentäispä jo!

Kuva weheartit.com

Vienna

Perjantai-ilta, kotisohva. Vegeherkkuja-kirjasta otimme (tiettävästi monen muun kyseisen kirjan hankkineen lailla) ensimmäisenä testaukseen kannen minttubrowniet, tarkoitus kun olisi valmistaa kyseistä herkkua miehen synttärijuhlintoihin huhtikuussa. Ja tuli muuten hyvää! Kirjakin sai ensimmäiset tahmaiset sormenjäljet sivujensa reunoille, mutta nehän ovat vain kunniaksi. Näillä pyyhitään tehokkaasti pois huolet epäoikeudenmukaisesta uudesta työvuorolistasta tai siitä että olen jo käyttänyt ennen palkkapäivää useamman euron kuin olin suunnitellut.

Brownievuoka uuniaavikon auringon alla.

Minttutäytteestä ei tullut ihan sellaista valkoista kuin ohjeessa. Hälläväliä!

Omnom!

Seuraava kappale tuli vastaan vetelehtiessäni sohvalla ilman pääsykoekirjaa ja laskinta, kuunnellessani American Idolin Billy Joel-tulkintoja. Jostain syystä minulle iskee lähes välittömästi pakottava tarve kuunnella näitä amerikan laulajakokelaita aina kun jokin suomalaisten vastaava ohjelma iskeytyy ruutuun. Voice of Finland, Suomen Idol, mitä näitä nyt on.. ÄH! Amerikkalaiset saavat laulamisen vaikuttamaan niin helpolta. Myönnän rakastavani amerikkalaistyylistä laulutyyliä, sitä kun ääntä voidaan kuljetella virtuoottisesti ja sillä voidaan leikitellä överiyteen saakka. Juuri sellaista jota American Idol pursuaa. Ja kyse on siis lähinnä taituruuden hämmästelystä, ei siitä että kyseisen kisan voittajat tekisivät musiikkia jota haluan kuunnella. Harvemmin tekevät. Ei se mitään.

Tämän vuoden suosikkejani taitavat olla Elise Testone (ah mikä hurmaava käheä ääni!) ja Jessica Sanchez (kuinka kukaan 16-vuotias voikaan hallita äänensä niin virtuoottisesti).

No, palatakseni hiukan taaksepäin, seuraava ihastuttava kappale tuli eteeni juuri mainitsemassani ohjelmassa. Kiitos mieleni rauhoittamisesta, armas Billy. Pääsykoekirja makaa edelleen laukussaan ja ainoa mihin aion enää tämän illan aikana keskittyä, on brownievuoka. Aikaa on vähän, ja sitten kuitenkin.

Vienna waits for me too.

Mököpäivän herkkulista

Huh mikä päivä. Jollain ilveellä onnistuin keräämään samalle päivälle kaikki minuna olemisen typerimmät puolet. Etten saa aikaiseksi vaikka pitäisi, etten uskalla vaikka pitäisi, etten pääse eteenpäin vaikka pitäisi. Illalla oli pakko hetki vain maata sohvalla ja rypeä itsesäälissä. Pikkuhiljaa tästä on jo noustu. Uusia ideoita kuitenkin kaivataan, jotain millä päästä taas liikkeelle.

Päiväni kirkkain hetki taisi olla jossain myöhäisen aamiaisen kohdilla. Taattu smoothieresepti banaani+jogurtti+appelsiinimehu+marjojamarjojamarjoja ei kykene epäonnistumaan koskaan. Blenderi oli aikoinaan riskiostos. Se on yksi niitä kodinkoneita jotka joko tulevat käytetyiksi - tai hautautuvat lyhyehkön alkuinnostuksen jälkeen ikuisiksi ajoiksi jonkin kaapin perukoille. Myönnettäköön, on tämä oma kappaleenikin muutaman kerran hautautunut. Onneksi kuitenkin vain väliaikaisesti. Omaani estää hautautumasta myös ihana pinkki väri, sitä kun on ilo pitää näkyvillä.

(Huomautettakoon vielä erikseen, että kuvan taustalla näkyvä Baileys ei liity etualalla valmistumistaan odottavaan smoothieen.)

Toinen suuren (luultavasti blenderiä paljon suuremman) kaapinpohjallehautautumisriskin omaa kodinkone nimeltä leipäkone. Omamme saimme vuosi sitten tuparilahjaksi vanhemmiltani, itse olisimme tuskin tulleet hankkineeksi. Ja uskokaa tai älkää, koneen tultua tupaan olemme valmistaneet sillä leivistämme 99,9%! Vaikka esine on ehkä turhan tilaavievä tarkoitukseensa nähden, on sillä kuitenkin monta ominaisuutta puolellaan. Ensinnäkin, on mukavaa nähdä itse mitä leipään tulee (lisäaineilla ei näitä leipiä ole yhtä lailla pilattu kuin kaupan pussileipiä). Toiseksi, leivän valmistus vaatii vain viiden minuutin vaivannäön - ainekset koneeseen, valmis leipä ulos (samalla voi tuntea olevansa paljon aikaansaavampi kuin itse asiassa onkaan). Kolmanneksi, tuoreen leivän tuoksua ja makua on vaikeaa peitota. Leipäkone, suosittelen!

Tämän päivän alakulon aion lopullisesti selättää keskittymällä tuleviin viikkoihin. Ohjelmassa mm. kylpyläreissu työporukalla, huhtikuun aloitus Kööpenhaminassa ja kokonainen viikko perheen ja ystävien seurassa Kokkolassa.

Ennen näitä on kuitenkin suoritettava vähän lisää. Huomenna edessä työpäivä klo 06.30-21.15. Maistuis varmaan teillekin! (Minkä ihmeen tähden en ole jo nukkumassa??)

Lukittu vaihtoehto

Koska emme miehen kanssa oikein osaa pysyä aloillamme kun eteen tulee niinkin erityinen juhla kuin parisuhteemme vuosipäivä, päädyimme tänäkin vuonna arpomaan sopivaa maisemanvaihdosta huhtikuun alkupäiville. Mielessä oli kaikenlaista pidennetystä Tukholmanristeilystä äkkilähtökarkumatkaan. Käytännössä tärkein kriteeri oli mahdollisimman alhainen hinta, koska kyseessä on vain pieni "karkumatka", eikä sellainen useamman viikon maisemanvaihdos jollaista suunnittelemme kesäksi.

Lopulta lentojen hintoja vertaillessa vaihtoehdoksi nousi hieman yllättäen Kööpenhamina. En ole koskaan käynyt, ei ole oikeastaan tullut vaihtoehtona mieleen kovinkaan usein. Joten miksipä ei? Usein on hyvä suunnata juuri sinne, minne ei sydän palaen haluaisi ehdottomasti päästä. (Elokuun reiliä suunnitellessakaan Venetsia ei ollut must-listallamme vaan vain yksi monista vaihtoehdoista viimeiseksi vierailukohteeksi. Kuitenkin juuri Venetsiaan ihastuin aivan erityisellä tavalla. Yllättyminen on hyvästä.)

Lennot pääsiäisviikolle on nyt varattu ja majoitus maksettu. Matkakuumeen voi siis nyt luvan kanssa laittaa hautumaan pariksi kuukaudeksi (lukemat ovat tosin vaarallisen korkealla jo nyt). Vinkkejä otetaan myös vastaan teiltä jotka olette joskus Kööpenhaminassa vierailleet, itse kun en tiedä kohteestamme käytännössä mitään.

Kuva weheartit.com

Silmäyksiä harmaan läpi

Talvi ei ole edennyt lainkaan kuten olin odottanut. Viikkoja sitten jo ennustin miehelle että ensilumi sataisi ihan lähipäivinä. Eipä satanut, taidan olla sääsammakkoakin lahjattomampi tässä. Vettä on sentään tullut taivaalta päivittäin, tuuli on viskonut puita ja vääristänyt heijastukset ikkunassa, eikä taivas ole juuri viitsinyt vaihtaa harmaata asuaan valoisampaan. Valon puute on heijastunut suoraan jaksamiseen. Unta riittäisi päiväkausiksi, olo on vetämätön ja ajoittain alakuloinenkin. Onneksi ovat d-vitamiinit ja kirkasvalolamppu. Ilman niitä tuskin saisin itseäni sängystä ylös aamuisin.

Kaikki edelliset seikat huomioon ottaen onkin erikoista, että olen viime aikoina ollut innostuneempi kuin aikoihin. Tämä voi johtua monesta asiasta:

- lähestyvästä vuoden vaihtumisesta, mielessäni tämä edustaa mahdollisuutta monelle uudelle alulle
- lähestyvästä 26-vuotissyntymäpäivästä, myös mahdollisuus uusille aluille (ikäkriisi, pysy poissa!)
- syksyn säästösuunnitelmien onnistumisesta, kädestä suuhun eläminen tuntuu aiheuttavan yllättävän paljon stressiä ja toisaalta säästöjen turvin uskaltanen lähitulevaisuudessa vapauttaa enemmän päiviä muille kuin tienestitöille
- niistä monista ideoista ja projektinsiemenistä jotka ovat mielessäni itäneet jo pidemmän aikaa ja osin jo etsineet muotoaan mm. töherryksinä ja satunnaisina tekstinpätkinä luonnoskirjan sivuilla
- ylipäänsä mielialan paranemisesta viime aikoina, harmaasta talvesta ja kaamosmasennusoireistakin huolimatta (ristiriitaista, eh?)

Lähitulevaisuuden suurimpana haasteena lienee tämän kaiken innostuneisuuden kanavoiminen pidemmälle aikavälille. Satun olemaan hyvin spontaani innostuja, innostun asioista palavasti hetkessä mutta yhtä nopeasti nuo innostukseni usein sammuvatkin.

Olen kuitenkin huomannut että minulle sopii hyvin selkeiden ja hiukan jäykkienkin sääntöjen laadinta. Hyvänä esimerkkinä toimikoot karkkilakkoperinteeni. Tämän vuoden, kuten usean menneen, olen onnistunut elämään karkkilakossa jossa olen kieltänyt itseltäni tiukasti kaikki tuotteet joita todennäköisimmin myydään kaupan karkkihyllyssä. Saan siis ostaa pussin fanipaloja mutten suffelipatukkaa. Monista tämä on kuulostanut huijaukselta, mutta se on erittäin hyvin karsinut elämästäni esimerkiksi ne satunnaiset ostoskoriin lipsahtaneet suklaapatukat ja ohjannut etsimään vaihtoehtoa vaikkapa hedelmäosastolta.

Tämän meneillään olevan karkkilakkoni aion lopettaa vuoden vaihtuessa seuraavaksi. Haluaisin kuitenkin muuntaa tämän karkkilakkoperiaatteeni joksikin innostuksiani hyödyttäväksi. Toisin sanoen minun olisi kehitettävä itselleni metodeja jotka auttavat pitkäjänteisessä työskentelyssä. Karkkilakkovuosista tulkoot metodietsintäni esikuva ja kannustin! Ensi vuonna haluaisin saada aikaiseksi vaikka ja mitä.

(PS. Pitkäjänteisyystyöskentelyvinkkejä otetaan myös vastaan.)

Kotivakoojan yöpöydältä

Muutama päivä sitten posti toi paketin Japanista asti. Pieni täkäläinen kirjakustantamo Édition Paumes on ehtinyt julkaista jo hyvän kasan sisustuskirjoja, joiden kuvissa esitellään useiden eri maiden ja kaupunkien koteja. Useissa blogeissa on näitä hehkutettu, joten uteliaisuudesta päätin tilata oman, suomikoteja esittelevän kappaleeni. Taisin jäädä koukkuun. Tekstistähän ei näissä ymmärrä hölkäsen pöläystä, vaikka sitä paljon kuvien ohessa onkin - rikas kuvamaailma kuitenkin riittää. Seuraavaksi haluaisin ehkä tutustua jonkin muun maan koteihin. Tässä suomiversiossa riittää kuitenkin katseltavaa vielä hyväksi aikaa.

Yritän paraikaa herätellä myös lukuharrastusta (kuvien katselun oheen), koska ulkomaailma näyttää paiskovan niskaan päivä päivältä enemmän vettä ja tuulta sun muuta nautinnollista. Kolme kirjaa odottaa lukemistaan yöpöydällä. Yksi elämänkerta, yksi uusi teos suosikkikirjailijalta sekä eräs armaan opiskelutoverini kirjoittama satukirja. Kirjojen lisäksi myös virkkaaminen on tällä hetkellä tosi in. Vaatimattomana tavoitteenani on väsätä musta torkkupeitto makkariin. Neljä mummonneliötä onkin jo valmiina (ja noitahan tarvitsee vielä vähintään joku tuhat, jee)! Peukalot huutavat hoosiannaa jo tässä vaiheessa.

Pientä mummoutumista havaittavissa?

Printtisomistusta

Juuri kun pääsin puhumasta rahasta ja tuhlailevasta luonteestani, löydän itseni taas etsimästä uutta ostettavaa. No ei, oikeastaan tämä kirjoitus saa innoituksensa kahdesta hieman toisenluontoisesta seikasta.

1) Olen viimein oppinut tekemään kollaasikuvia blogiin! Avukseni latasin Googlen Picasa-ohjelman. Testaamaan oli luonnollisesti päästävä heti eikä hetken päästä, tunnustan olevani hieman kärsimätön luonne.
2) Olen korviani myöten koukussa ikkunashoppailuun etsy.comissa. Ja ikkunashoppailu yhdistettynä seinienehostusvimmaani (johon pesänrakennusviettini tällä hetkellä projisoituu) johtaa nopeasti useampiin puolihuolimattomasti ostoskoriin klikattuihin printteihin ja muihin satunnaisiin pikkuideoihin.

Jos joku ei ole vielä ehtinyt tutustumaan, kerrottakoon että etsy on sivusto joka tarjoaa kenelle tahansa itse tekevälle paikan esitellä ja myydä valmistamiaan töitä ja tuotteita. Luovuus kukkii ja löytöjen tekeminen koukuttaa, toisaalta sivusto toimii erinomaisena innoittajana ja inspiraation lähteenä vaikkei mitään tilaisikaan (suurin osa myyjistä toimii Euroopan ulkopuolelta, joten esimerkiksi tullimaksujen kanssa saattaa hyvinkin joutua etsystä tilatessa kamppailemaan). Itsekään en ole vielä etsystä ehtinyt tilauksia tekemään, ihastelijana olen kunnostautunut sitäkin paremmin. Nyt miettiessäni kämppämme seinien rikastamista olen kuitenkin päätynyt etsimään etsystä kivoja printtejä kehystettäväksi.

Valikoimaa löytyy laidasta laitaan, tällä hetkellä mieleen ovat erityisesti useamman myyjän valikoimista löytyvät tyylitellyt elokuvaprintit. Ideat ovat usein hauskoja ja yksinkertainen toteutus sekä värimaailma miellyttävät silmää. Tappajahaita tuskin huolisin seinälleni "virallisena versiona", tuskin Tähtien sotaakaan, mutta näihin tulkintoihin tottuisi vaivatta minunkin kranttu silmäni. (Varsinkin jälkimmäinen printtiversiona kelpaisi varmasti myös miehelle, tämä kun tunnustautuu kyseisten avaruuselokuvien ystäväksi.)

Myös vanhoille sanakirjojen ym. sivuille painetut kuvat ovat viehättäneet silmää. Postikorttikokoisina tai hieman isompina olen hahmotellut näistä kollaasia esimerkiksi makuuhuoneen seinälle. Pari kertaa klikkailtuani kuvia ostoskoriin olen kuitenkin huomannut valinnanvaikeuden käyvän lähes ylivoimaiseksi kymmenien suosikkien edessä. Miten valita vain muutama suosikki?

Jos sopiva aikarako löytyy ja maalikaupasta löytyy juuri se oikea värilappu, saattaa keittokomeromme seinä muuttaa väriä ensi viikon aikana. Huomenna olisi myös palkkapäivä. Nähtäväksi jää napsahtaako joku printti-ihastuksista tilaukseen saakka..

Printit:
Empire Strikes Back
Jaws & Birds
Valas
Kissa

Maalilappuliisa

Kuinkahan kauan saan vielä kuuluttaa tätä kodinlaittovimmaani? Sain muutama yö sitten unessa kerrankin käyttökelpoisen idean maalata yksi keittokomeromme seinistä hieman tummemmaksi. Värilappujakin sattui löytymään eräästä lipastosta tusinoittain (kohtalo?), joten saatoin välittömästi aloittaa sopivan sävyn etsimisen. Se nimenomainen mielessäni oleva sävy ei ihan löytynyt omasta lappukasastani, joten maalikaupan valikoimien ääreen käynee tieni lähitulevaisuudessa.

Tosin viime yönä näin unta jossa saimme tarjouksen halvemmasta, mutta nykyistämme suuremmasta vuokra-asunnosta täällä Larussa. Mihin enää luottaa, jos näitä enneunia alkaa tipahdella joka yö? (Tosin tuon jälkimmäisen unen enne on sen verran absurdi, etten taida antaa sille liian suurta painoarvoa.)

Kuume

Ennättihän tässä kulua jo reilu kuukausi. Matkakuume, et sitten kauemmin malttanut pysytellä poissa? Tulin eilen taas selanneeksi läpi reilikuviamme valitessani niistä sopivia paperikuvatilaukseen albumia varten (näyttää jo vahvasti siltä että tänä vuonna saan vietyä albumiprojektini loppuun saakka, uskomatonta mutta totta) - siinä sivussa kuume nousi kohisten.

Kaiken kaikkiaan ääni pään sisällä tuntuu viime aikoina huutaneen yhä kovemmin tyyliin "mene, näe, koe, seikkaile!" En tiedä onko kyse jonkinasteisesta ikäkriisistä tai sitten kapinoinnista töihin ja opiskeluihin jumiutunutta elämäntilannettani vastaan, mutta tuntuu kuin juuri nyt olisi oikea hetki elämässä matkustella ja tutkia maailmaa (ja napsia tuhansia valokuvia). On ihan hirveästi paikkoja joita haluaisin nähdä - ennen kuin mahdollisesti juurrutan itseni tänne yhä tiukemmin.

Keskustelupätkä Anskun kanssa muutamia päiviä sitten konkretisoi matkakuumeiluani vielä piirun verran. Mokomat suunnittelevat uutta matkaa Aasian perukoille ja haluaisin niin lähteä mukaan (samalla unohtaen kaikki ne selitykset jotka viime kerralla estivät lähtemästä). Tiukan säästöbudjetin päätin jo aloittaa ja kysellä esimiehiltä alustavasti onnistuisiko parin kuukauden palkaton poissaolo tulevaisuudessa. Siihen on kuitenkin vielä kauan ja sitäpaitsi olen ollut ahkerana samassa työpaikassa niin kauan, että miten olis? En millään haluaisi uskoa elämäni olevan jo niin jämähtäneessä tilassa, etten kykenisi irrottamaan itseäni siitä edes hetkeksi. Olen aivan liian nuori olemaan olosuhteideni vanki!

Myönnetään kuitenkin että elämäntilanteeni voi vuoden kuluttua olla ihan toinen. Jos kaikki menee hyvin, olen vuoden kuluttua psykologian pääaineopiskelija Helsingissä ja elämäni motivoituneimmassa tilassa opintojen suhteen. Syrjäyttävätkö opiskeluhalut siinä vaiheessa matkakuumeen? En osaa vielä sanoa.

Aloitan kuitenkin varovaisen matkaintoilun jo tässä vaiheessa. Jos matkasuunnitelmat Aasian suuntaan kosahtaisivatkin seinään jo alkuvaiheessa, ovat miehen kanssa tehdyt Islantisuunnitelmat ainakin vielä voimissaan. Oli miten oli, tämän maan ulkopuolelle hyppään kyllä myös ensi vuonna - toivon mukaan useammin kuin kerran!

(Ylläolevat kuvat ovat kaikki reilikuvastostamme. Reilipostausta en ole vieläkään saanut aikaiseksi, pahoitteluni. Kenties albumin koostaminen kuvatilaukseni saavuttua innostaa vielä samansuuntaisen projektin toteutukseen täällä bloginkin puolella..)

Operaatio +7p.

Ja siinä hän taas on, herra Nummenmaa. Viime näkemisestä onkin jo peräti nelisen kuukautta, lienee juuri oikea aika alkaa hieroa tuttavuutta uudelleen.

Käyn tällä hetkellä kehityspsykologian perusteiden kurssia kuokkavieraana Helsingin yliopiston luentosalissa. Perusopinnot kun on psykologiassa järjestetty valtakunnallisen Psykonetin kautta, joten samoja luentoja seuraavat psykologian opiskelijat ympäri Suomen. Myös Turussa, jossa minun oikeasti pitäisi käydä luentoja seuraamassa. Miksi kuitenkaan matkustaa kun samat asiat kuulee ja saliin mahtuu lähempänäkin?

No, hommassa on yksi mutta. Helsingissä istuessani joudun bongailemaan tuttuja naamoja viime kevään valmennuskurssilta. Niitä naamoja, jotka onnistuivat siinä missä minä en. Piinaavaa. Pitäisi olla onnellinen siitä että onnistui saamaan itselleen oikeuden suorittaa haluamansa tutkinto mutta mutta.. Helsinki oli hakupapereideni ykkösvaihtoehto. Tänne haluan edelleen. Täällä on koko elämä muutenkin, lisäksi psykologian opintojen kannalta täällä ovat myös laajemmat valinnanvaihtoehdot mm. sivuaineiden suhteen ja itseäni enemmän kiinnostavat painotukset. Siirtoa en pysty saamaan, joten ainoa keino siirtyä Helsinkiin on onnistua valintakokeessa.

Olen siis päättänyt jo aloitella tulevien kokeiden pääsykoeurakkaa. Ostin jo uudet vihotkin, eli asia on lukkoon lyöty (tietysti)! Tarkoitus ei tosin tällä hetkellä ole alkaa uurastaa täysiä päiviä tilastomatematiikan parissa vaan ennemmin pitää yllä viime keväänä saavutettua osaamista. (Motivaatiota taas pidän tehokkaasti yllä osallistumalla edelleen perusopintojen kursseille täällä Helsingin päässä.)

Kyse on kuitenkin vain seitsemästä pisteestä, oli ainakin tänä keväänä. Seitsemän pistettä, yhtä kuin suunnilleen yksi laskettu tehtävä enemmän ja usea kokeessa tuhlattu minuutti vähemmän (jos tällä kertaa vaikka lukisin ohjeet tarkemmin enkä laskisi laskua ensin väärälle vastauspaperille yms.) Ensi toukokuussa saa luvan tärpätä, en enää kauheasti jaksaisi näitä hakuhommia..

Siinä se nyt on!

Interrail-lippu hankittu ja reitti luonnosteltu karttaan. Matkakuume on toistaiseksi hillittyä, en ole tässä työvuorosuossani oikein ehtinyt sisäistää ajatusta matkalle lähdöstä tai ylipäänsä lomasta. Enää tämä päivä + kolme seuraavaa, sen jälkeen en astu lähellekään työpaikkaa kuukauteen, aamen.

Tulevaan elokuuhun sisältyy myös vierailu Kokkolaan ennen Suomesta poistumista. Varsinainen syy ja tarkoitus ovat ystävän häät, siinä sivussa olisi tarkoitus mm. elää mökkielämää (saunaa, uintii, grillii), kokea asuntomessut (jotta olisin taas asteen verran suomalaisempi) sekä testata Kokkolan ensimmäinen sushiravintola (koska sen eliniästä ei liene takeita). Niin, ja laittaa viimein myös hiusasiat kuntoon. Luottokampaamon 500km etäisyys Helsingistä on sekä onni että riesa. Toisaalta ei tule tehtyä liian tiheään kalliita ex tempore-kampaamokäyntejä. Toisaalta kampaajallakäyntivälit venähtävät useimmiten liian pitkiksi. (Kampaajan viime käynnillä huudahtama "Sulla on aivan ihana juurikasvu!" pitänee paikkansa tälläkin kertaa.)

Seuraava kuukausi tulee siis lähes kokonaisuudessaan vietettyä poissa Helsingistä. Jossain määrin ajatus syyskuusta ahdistaa, kaikki se säätäminen ja paluu täyspäiväiseen opiskeluun. Toivon mukaan reissaamisen vaikutus on stressiä purkava, ennemmin kuin lisäävä.

Elän tässä ohessa myös jonkinlaista ikäkriisivaihetta, liittyen vuosien hämmentävän nopeaan kulumiseen ja alati kasvavaan elämäni "to do"-listaan. Olen herännyt siihen tosiasiaan, että viimeistään viiden vuoden kuluttua alkaa lisääntyminen olla ajankohtainen juttu. Aivoissani on klikattu päälle jonkinlainen vauvailun esikouluvaihe, huomaan ajattelevani näitä asioita paljon tiheämmin ja säännöllisemmin kuin vaikka viisi vuotta sitten. Jos tilani on etenevä (kuten uskon sen olevan), se lienee äitynyt hyvinkin pahaksi viimeistään viisi vuotta tästä eteenpäin. Viidessä vuodessa olisi siis ehdittävä kaikkea, mm. valloittaa maailma. Olen tätä elokuun reiliä ja sitä seuraavia matkoja silmällä pitäen hankkinut itselleni matkapäiväkirjan. Ennen sen täyttymistä ei liene oikea aika seuraaville askelille.

Tiedän, edellinen kappale tuli vähän puskista, mutta näitä on tullut viime aikoina mietittyä. Niin paljon haluaisi ehtiä ennen kuin asettuu paikoilleen. Toisaalta perheenkasvatusjonossa vauvan edellä ovat ainakin toistaiseksi mm. kilpikonna ja koiranpentu. Tilaukseen laitettakoon muutama vuosi lisää nuoruutta.

Eloretki

Lennot varattu, suuntana Berliini 8. elokuuta!

Berliinin jälkeen Praha, sitten Wien, Wienin jälkeen suunnitelmat vielä auki.. Toisin sanoen päädyimme lopulta matkasuunnitelmissamme reilaamiseen. Onhan minunkin se ainakin kerran koettava, ihan vaikka vain sen takia että vielä pienen hetken olen oikeutettu matkustamaan halvimmassa lippuryhmässä!

(Samalla tulee turvattua mielenterveyskin. Kun viettää elokuun poissa kotoa, jaksanee taas huomattavasti paremmin kökkiä sisätiloissa tulevan talven yli.)

Lista

Olen päättänyt alkaa listaamaan asioita jotka haluaisin elämäni aikana tehdä/kokea.

Toistaiseksi olen lähinnä listannut eläimiä joita haluaisin silittää tai jotka vaihtoehtoisesti haluaisin nähdä läheltä (jos silittämistä ei ole mahdollista suorittaa turvallisesti).

Tätä voisi jo kutsua priorisoimiseksi.

Suunnitelmissa kuoriutuminen

Harkitsen ottavani osaa erääseen näytelmäkilpailuun. Tosin harkinnalle ei varsinaisesti ole aikaa koska kilpailutekstien deadline on jo maaliskuun lopussa. Kun tähän lisätään itselleni tuntemattomampi näytelmän muoto, oma hitauteni kirjoittajana sekä vieraan kielen käyttäminen, on osallistumiseni aika tuomittua tavaraa jo tässä vaiheessa.

Tosin heikko kilpailumenestys on lähinnä toivottavaa, sillä ajattelin uhrata tähän yritykseeni tämänhetkisistä rakkaimman tekstintaimeni. Pääasiallinen tavoite onkin saada kyseinen teksti viimein kirjoitusvaiheeseensa, vaikkakin ensin tässä "väärässä muodossa". Parin kuukauden alkuvauhdituksen tuloksena olisi toivon mukaan n. 60-75 sivun kehityskelpoinen näytelmän alkio, jonka pohjalta työstämistä olisi helppoa jatkaa sitten kun aikaa taas jossain vaiheessa on enemmän.

Yksi kysymys tietenkin on, mistä revin aikaa kirjoittamiselle edes noihin muutaman kuukauteen? Ja kuinka kaukana tulevaisuudessa lopulta on tämä vaihe jolloin minulla jälleen on tuota kullanarvoista aikaa?

Puppets, more puppets!

Enää reilu kuukausi ja siirrymme miehen kanssa viettämään hieman aikaistettua kaksivuotispäivää Lontooseen, ai että! Liian tarkkoja suunnitelmia emme ole matkalle laatineet ja parempi niin, sillä en halua pakata mukaan ylimääräistä stressilastia - sitä on täälläkin tarjolla ihan tarpeeksi. Mennään ja katsellaan siellä sitten mitä halutaan tehdä. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Yksi tavoitteistani tälle vuodelle on nähdä enemmän teatteria kuin viime vuonna. Ihan terve tavoite dramaturgiaa opiskelevalle. Itselleni erityisesti jo ihan vain siitä syystä, että pääni pysyy esityksiä katsomalla parhaiten kuosissa kirjoittamisen suhteen (bussissa istumisen ohella). Ei ole niinkään väliä sillä, ovatko nähdyt esitykset täydellisen nerokkaita tai täydellisen turhia - jo pelkästään teatteritilassa oleminen tuntuu virkistävän ns. "teatterillista ajattelua". (Ennen Helsinkiin muuttoa tapasin istua kirjoittamassa harrastajateatterimme katsomossa. Näyttämölle kirjoittaminen on tuhannesti helpompaa, kun näyttämön näkee edessään.)

Näin ollen Suomen ulkopuolelle matkustaminen on liian hyvä tilaisuus hukattavaksi nähdä muutamaa teatterikappaletta. Tällä kertaa ykkösvalinnoiksi näyttäisi nousevan Lion King-musikaali sekä National Theatren War Horse. Ensin mainitun olen halunnut nähdä jo kauan, jälkimmäisen bongasin vast'ikään etsiessäni mahdollista toista aikatauluun mahdutettavaa esitystä. Molemmissa olen kiinnostunut ennen kaikkea visuaalisesta toteutuksesta. En ole juuri onnistunut näkemään nukketeatteria tai sen hyödyntämistä ns. oman genrensä ulkopuolella, joten odotukset noiden kahden kohdalla ovat aika korkealla erityisesti tuolla alueella. Hienoa olisi, jos niistä olisi myös jonkinlaista hahmotusapua näihin päässäni muhiviin origamilintuluonnostelmiin.. (Pelkään kyllä ettei kukaan koskaan tässä maassa onnistuisi toteuttamaan mielikuvaani tuosta linnusta näyttämöllä. Olen syntynyt väärään maahan kirjoittamisineni. Kandinnäytelmänikin olisi näyttänyt huomattavasti komeammalta jos se olisi sisältänyt nukketeatteritekniikoilla toteutetun life size-ryhävalaan. Tosin kirjoitin kyseisen valaan ihmishahmoiseksi alunperinkin. Toisaalta olisin ehkä kirjoittanut sen life size-valaaksi jos sellainen olisi kyetty toteuttamaan. Puku sillä olisi joka tapauksessa pitänyt olla päällä. Ja hattu.)





Noiden lisäksi olisi mukava bongata vielä jokin uudemman draaman edustaja, mutta ainakaan toistaiseksi mitään erityisen kiinnostavaa ei ole osunut silmiini. Kaiken toivoni pistän kuitenkin siihen, että pääsisin näkemään ainakin nuo kaksi nyt mainittua.

Pitäisi alkaa jo kehitellä jotain odoteltavaa ajalle "jälkeen Lontoon matkan". On vähän lystimpää kun on asioita häämöttämässä jossain edessäpäin. Juuri nyt on aika hyvä kohta ajassa. Jokin on niin lähellä että sen voi jo miltei nähdä, mutta mikään ei ole vielä ohitse. Tykkään!

Ennakkokatsaus

Ensi vuodesta on ennakkotietojen mukaan tulossa kaoottinen.

Vuonna 2011 minun pitäisi..
- valmistua teatteritaiteen kandidaatiksi
- aloittaa dramaturgian maisteriopinnot Teatterikorkeakoululla
- saada avoimessa kunnialla suoritetuksi psykologian perusopinnot
- osallistua valmennuskurssille
- onnistua pääsykokeissa ja päästä psykologian opiskelijaksi
- aloittaa uuden näytelmän kirjoittaminen
- matkustella (ainakin nyt sinne Lontooseen)
- tehdä töitä
- SÄÄSTÄÄ!
- nähdä monta näytelmää (useampia lippuja onkin jo varattu "must see"-esityksiin)
- aloittaa (jälleen kerran) liikkuminen
- sivistää itseäni lukemalla enemmän
- nähdä enemmän ystäviä!

Haha, listattuani nuo pidän itseäni vähintäänkin sekopäisenä. Toisaalta jos listaisi tähänastista elämää, ei kyseinen lista varmaankaan näyttäisi yhtään vähemmän kaoottiselta. Olen elänyt kalenterini varassa lukiosta lähtien. Tuolloin kalenteria täyttivät koulun lisäksi teatteritreenit (yleensä proggiksia oli työn alla vähintään kaksi), soittotunnit, orkesteriharkat, kuoroharkat.. En osaa kuvitella elämää ilman erilaisten menojen täyttämää arkea. Nautin siitä että elämässäni on vaihtelua ja mielekästä tekemistä. Kääntöpuoli (hyvin vakava sellainen) onkin sitten, etten tällä tavoin pysty kunnolla paneutumaan kaikkiin tehtäviini - jokin jää aina vaille kaipaamaansa huomiota.

Jossain määrin voi kai pitää ihmeenä, etten ole jo onnistunut ajamaan itseäni loppuun. Tekemisen paljouteen nähden olen kuitenkin tuntenut kiireen aiheuttamaa ahdistusta yllättävän vähän. Osin tämä johtunee kai siitä, että on ollut pakko opetella antamaan itselleen anteeksi se, että en voi suoriutua kaikista tehtävistäni täydellisesti. Usein olen huomannut myös tylsistyväni hyvin äkkiä vain yhden tehtävän täyttäessä arkea. Olen herkästi innostuva ihminen, mutta innostuksen ylläpitäminen on aina osoittautunut monta astetta haasteellisemmaksi. On hyvä olla jotain mihin vaihtaa hetkeksi, jos kyllästyminen uhkaa.

En voi väittää, etteikö ensi vuosi pelottaisi. Toisaalta olen jo laittanut asiat päässäni jonkinlaiseen prioriteettijärjestykseen (maailmani ei kaadu vaikka en onnistuisi saamaan psykologian opiskelupaikkaa, sillä opiskelen jo toista rakastamaani alaa). Lista ei myöskään paljasta sitä, kuinka paljon eri tehtävät lopulta vievät voimavaroja (esim. kandintutkintoon vaadittavat alle 10 opintopistettä tuskin rasittavat suuremmin kevättä valmennuskurssin ohella). Osa listan kohdista taas voidaan laskea suoraan tasapainottavaksi toiminnaksi alkupään työ/opiskelu-kohdille (lukeminen, liikunta, ystävät, matkustelu jne.). Myönnettäköön, tällainen puolustelu on osin täyttä itsepetosta mutta toisaalta - listat ovat mustavalkoisia!

Vaihtoehtoinen versio lienee silti tarpeen. Ihan vain siltä varalta että alkuperäinen suunnitelma alkaisi jossain vaiheessa ahdistamaan liiaksi.

Vuonna 2011 minun pitäisi..
- oppia rauhoittumaan