Kesä kuin unelma

Lentokone palautti minut ja miehen takaisin Islannista tänään klo 14.20. Matka oli ihana, Islanti uskomaton, kerron kaikesta enemmän kunhan saan kuvat koneelle ja pääni virkistettyä kunnollisilla yöunilla (viimeisimmät kun jäivät aikaisesta lennosta johtuen alle neljän tunnin.)

Suomeen oli kuitenkin hyvä palata, pilvisestä taivaasta huolimatta. Postiluukun alla odotti paksu kirjekuori Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden laitokselta. Kyllä, kaikista kevään ja kesän aikana läpikäymistäni epäilyksistä huolimatta onnistuin parantamaan suoritustani viimekeväisestä ja saamaan psykologian opiskelupaikan kotikulmilta (hyvästi etäopiskelu, pahoittelut Turku!) Itse asiassa täydellisesti rimaa hipomatta, koepisteiden sisäänpääsyrajana kun oli tänä vuonna 77,4 ja omassa paperissani komeilivat pisteet 88,7. Fiilikset ovat pilvissä, enkä aio pakottaa niitä laskeutumaan. 

Virallinen juhlinta suoritettakoon viikonloppuna Ilosaarirockissa. Siihen ei pysty sateet eikä mitkään. 

Ah, mikä kesä! Mikä elämä!

Toukokuun korkkauslista

Tänään koettuja..

 ..kesän ensimmäiset mansikat..

..ensimmäiset puistolonkerot..

..mölkkykauden korkkaus (ansaitulla jumbosijalla)..

..ensimmäinen hyttysenpisto (iltaedit: pistot)..

Ihana, ihana, ihana orastava kesä! Tuoreudessaan överivihreitä lehtiä jaksan odottaa vuosi vuodelta kasvavalla innolla. Eikä meren tuoksua voita mikään maailmassa. Ei mikään. Hopeasijalle päässee vastaleikattu ruoho, kesäjuttuja sekin. (Tuoksuuko talvi edes millekään?)

Viime päiviä olen kuluttanut mm. suunnittelemalla Islantimatkaa. Osin tämä yltiöinnokas suunnittelu on ollut pääsykoeurakan jättämän tyhjiön paikkausta, oli muuten aika suuri (tosin odotettu) tyhjiö. Nyt on kuitenkin alustava aikataulu laadittu ja uusi makuupussikin tilattu, enää puuttuvat mm. uusi teltta, vaelluskengät ja makuualusta. Muutama lisäpäivä reissuun ei olisi ollut pahitteeksi, koko saaren kiertämiseen on reilu kaksi viikkoa kohtuullisen tiukka aika (varsinkin kun sään ennustettavuus kyseisessä maassa ei ole sitä varminta sorttia). Mutta tuo aikahan laitetaan riittämään, oli ilma mikä tahansa!

Niin ja se pääsykoe, sehän meni siis hyvin. Tai sitten ei. Tilastomatematiikan tehtäviin vastasin viime vuotta varmemmin ja kattavammin, mutta tehtävät olivatkin tavattoman inhimillisiä. Todennäköisesti ne ovat siis menneet hyvin muillakin. Yleinen osa taas koostui harvinaisen kinkkisistä monivalintatehtävistä, joiden kanssa onnistumisesta en voi antaa minkäänlaista arviota. Tosin ne ovat olleet kinkkisiä myös muille, sen verran hyvin olin kuitenkin artikkelikokoelmani lukenut.

Kutina on, että muutama piste (tai sitten useampi) jää tänä vuonna minun ja Helsingin paikan välille. Jossittelu on kuitenkin turhaa, tuloksiin on vielä reippaasti yli kuukausi. Sitä ennen on hyvä keskittyä puistoiluun, ystäviin, festarointiin, Islantiin, juhannukseen, töihin höh, kesään ja elämään.

Juuri ennen kuin

Huh, huomenna tähän aikaan se on jo ohi! Pääsykoe nimittäin.

Täysin toinen seikka onkin sitten, mitkä ovat tunnelmat vuorokauden kuluttua - helpottuneet, tuskaiset, masentuneet, innostuneet, epätoivoiset, optimistiset..? Ainakin kuluneen päivän olen ollut viime vuotta rauhallisempi. Oikeastaan toivoisin koko kokeen jo olevan ohitse. 

Valmistautuminen on tänä keväänä ollut paljon intensiivisempää kuin viime vuonna. Tuolloinhan aloitin kohtuullisen aktiivisen lukemisen jo helmikuussa, tilastomatematiikan valmennuskurssin alettua. Opiskelu oli tuolloin melko tasaista kokeeseen saakka. Tänä keväänä sain ihan mielettömän motivaatioiskun heti artikkeleiden ilmestyttyä, en muista olleeni yhtä motivoitunut edes ennen yo-kokeita (joihin on oikeastaan turha verrata mitään, koska luin kirjoituksiin vain yhden kirjan). Olen noussut jokaisena töistä vapaana päivänä aikaisin ehtiäkseni klo 9 kirjastolle lukemaan. Intensiivistä opiskelua on ollut 4-10h päivässä, jos ei lasketa muutamia laiskoja päiviä. On tuntunut hyvältä istua tuntikausia kirjaston lukusalissa ja vain päntätä, mielelläni jatkaisin samaa rataa syksyllä yliopistolla. Mutta mutta..

Koska motivaationi kuitenkin heräsi kunnolla vasta artikkeleiden ilmestyttyä, eli n. 1kk ennen tätä hetkeä, ei ole mitään varmuutta että tilastotaitoni riittäisivät mihinkään tositilanteessa. Kaikki menetelmät ovat perusteissaan hallussa, mutta epämatemaattiset aivoni olisivat vaatineet varmasti enemmän harjoitusta pystyäkseen ratkaisemaan kokeen soveltavia tehtäviä. Harjoituspääsykokeessa tilasto-osion pistemääräni oli kylläkin yli kurssin keskiarvon, samoin kuin artikkeliosion pistemäärä (joka oli itse asiassa neljän parhaan joukossa n. 90 kokeen tehneestä, jei!), mutta kyseiselle kokeelle en halua antaa liikaa painoarvoa..

Kaiken kaikkiaan, tunnelmat ovat aika epätietoiset osaamisen suhteen, toisaalta ihmeen rauhalliset!

Tänään en ole enää lukenut. Olen lähinnä maannut sohvalla ja tuijottanut pääsykoemateriaaleja samalla ilmeellä kuin tämä alla näkyvän videon koira muffinssilautasta. Tosin ajatuksemme lienevät aika vastakkaiset.

(Jokunen ilta sitten, laskiessani harjoitukseksi viime vuoden pääsykoetehtäviä, havaitsin menettäneeni yhden pienen todennäköisyyslaskun ja siitä seuranneiden väärien lukemien vuoksi kymmenen koepistettä. Ne kymmenen pistettä olisivat skaalatuissa pisteissä nostaneet pistemääräni n. kahden pisteen verran Helsingin sisäänpääsyrajan yläpuolelle. Yritän olla ajattelematta tätä liikaa. Sen sijaan aion ensi töikseni kokeen alkaessa kirjoittaa suttupaperille sanan "TARKKUUS". Pienestä voi olla kiinni aika isoja asioita.)

Viisi pientä viikkoa

Aamu toi mukanaan 15 tieteellistä artikkelia, luettavaa sellaiset 167 sivua. Aivoalueita ei tarvitse onneksi tänä vuonna päntätä (rakastan neuropsykologiaa, en vain eniten pääsykoekontekstissa), sen sijaan keskeisiä alueita ja asioita ovat ensimmäisen lukukierroksen jälkeen persoonallisuus- ja kehityspsyka, temperamentti, geenit vs. ympäristötekijät, aggressiivisuus, onnellisuus, kouluiän haasteet..

Kaiken kaikkiaan mielenkiintoista tavaraa, mutta vaatii huomattavaa työmäärää seuraavien viiden (apua!) viikon aikana. Luojalle kiitos että ymmärsin ilmoittaa itseni artikkelivalmennukseen, ei tämä homma muuten jäsentyisi millään kun tilastomatikankin kanssa riittää vielä sähellettävää. Bloggailu saanee siis jäädä, ainakin suurimmaksi osaksi, samoin kuin aika monet muut ylimääräiset ajanvietteet. Suljen itseni pääsykoekuplaan, se lienee ainoa mahdollisuus suoda itselleni edes jonkinlainen mahdollisuus sisäänpääsyyn.

Näkemisiin siis!

Wonderful Copenhagen

Ah ihanaa Kööpenhaminaa! Kaupunki osoittautui täydelliseksi toipilas- ja viikonloppukohteeksi (vaikka siis vierailimme kaupungissa keskellä viikkoa, viittaan lähinnä reissun lyhyyteen). Onnistuin nappaamaan itselleni kevätflunssan joka alkoi kurkkukivulla n. 4h kuluttua lomani alkamisesta (ajoituksen juhlaa) ja olin matkan ensimmäisen päivän niin surkeassa kunnossa, että tyydyin vain nukkumaan hostellihuoneessamme. Kööpenhamina on kuitenkin perusnähtävyyksiensä osalta niin kompakti kokonaisuus, että puolikuntoisenakin pystyin helposti näkemään paljon kolmena muuna matkapäivänä.

Matkan perimmäisin syy oli siis juhlistaa kolmen vuoden ikään ehtinyttä parisuhdetta. Viime vuonna matkustimme samoista parisuhteellisista syistä Lontooseen. Molempien reissujen yhteydessä olen leikilläni todennut että olisimme voineet aloittaa seurustelumme pari kuukautta myöhemmin, niin matkakohteemmekin olisivat hieman kesäisemmässä kuosissa vierailujemme aikaan. Huhtikuinen Kööpenhaminakin oli vielä nipin napin talvesta selvinneen näköinen, lämpötila pysytteli runsaimmillaankin kymmenessä asteessa ja olin syvästi onnellinen etten unohtanut lapasia kotiin. Plussana huhtikuisessa ajankohdassa on toisaalta rauhallisuus, turistisumat kun loistavat vielä poissaolollaan.

Matkamme sisälsi suurimmaksi osaksi perus turistikamaa. Kolme museota (Nationalmuseet, Design Museum, Medical Museion), merenneitopatsas, kolme buffet-ateriaa (noloa myöntää, mutta napsahtivat eteen juuri silloin kun nälkä iski), Christiania, Botanisk Have, Nyhavn, kiertelyä pitkin kaupungin katuja.. Shoppailua emme juuri harrastaneet, tosin ehdin rakastua design-tavaratalo Illums Bolighusiin, josta mukaan lähti eräskin pieni mutta mieluinen esine. Muutoinkin juuri runsas sisustus- ja designliikkeiden tarjonta veti puoleensa, tanskalainen muotoilu miellyttää silmää simppeliydellään.

Jalat kipeytyivät kävelystä (kuten matkaillessa kai kuuluukin), vaikka välimatkat olivatkin miellyttävän lyhyitä. Christianshavnissa kiipesimme viimeisenä päivänä ylös Vor Frelsers Kirken kierretorniin, josta näkymät olivat mukavan avarat ja jossa pelkotila purkautui tiukaksi puristusotteeksi kameran ympärille. Se torni myös heilui tuulessa, ei ollenkaan tervettä (tai on, mutta en halua tulla tietoiseksi tällaisista asioista)! Jostain syystä olen aina ensimmäisenä hinkumassa kaikkiin mahdollisiin torneihin joihin vain kiivetä saa, vain ollakseni ylhäällä se joka pelkää kaikkein eniten. En ole kuitenkaan aikonut ottaa opikseni, nämä ovat näitä erinomaisia tilaisuuksia itsensä ylittämiseen.

Kaiken kaikkiaan ihana reissu, vaikka olo olisi voinut olla parempikin. Kööpenhaminakin muuttui joksikin todelliseksi, aina kun en ole edes muistanut kyseisen kaupungin olemassaoloa (hyvä minä ja maantieteellinen tiedostamiseni). Uudestaankin haluaisin mennä, ehkä sitten kesällä kun on vihreää ja nättiä ja lämmintä ja se kuulu Tivolikin auki, se kun jäi vielä näkemättä läheltä.

Lomailu jatkuu nyt luvallisen laiskottelun merkeissä Kokkolassa. Ohjelmassa on vain hiukan sukulointia, ystävien tapaamista ja kampaaja tiistaina (v-i-i-m-e-i-n!) Arkiympyröistä poistuminen nollaa aivoja tehokkaasti, toisaalta liika nollautuminen on vaarana pääsykokeiden lähestyessä. Annan itselleni luvan laiskotella vielä pääsiäispyhät, sitten on napattava taas laskin käteen ja kahlattava tilastosuo loppuun. Artikkelikokoelmakin ilmestyy alle viikon kuluessa, auts.

Operaatio +7p.

Ja siinä hän taas on, herra Nummenmaa. Viime näkemisestä onkin jo peräti nelisen kuukautta, lienee juuri oikea aika alkaa hieroa tuttavuutta uudelleen.

Käyn tällä hetkellä kehityspsykologian perusteiden kurssia kuokkavieraana Helsingin yliopiston luentosalissa. Perusopinnot kun on psykologiassa järjestetty valtakunnallisen Psykonetin kautta, joten samoja luentoja seuraavat psykologian opiskelijat ympäri Suomen. Myös Turussa, jossa minun oikeasti pitäisi käydä luentoja seuraamassa. Miksi kuitenkaan matkustaa kun samat asiat kuulee ja saliin mahtuu lähempänäkin?

No, hommassa on yksi mutta. Helsingissä istuessani joudun bongailemaan tuttuja naamoja viime kevään valmennuskurssilta. Niitä naamoja, jotka onnistuivat siinä missä minä en. Piinaavaa. Pitäisi olla onnellinen siitä että onnistui saamaan itselleen oikeuden suorittaa haluamansa tutkinto mutta mutta.. Helsinki oli hakupapereideni ykkösvaihtoehto. Tänne haluan edelleen. Täällä on koko elämä muutenkin, lisäksi psykologian opintojen kannalta täällä ovat myös laajemmat valinnanvaihtoehdot mm. sivuaineiden suhteen ja itseäni enemmän kiinnostavat painotukset. Siirtoa en pysty saamaan, joten ainoa keino siirtyä Helsinkiin on onnistua valintakokeessa.

Olen siis päättänyt jo aloitella tulevien kokeiden pääsykoeurakkaa. Ostin jo uudet vihotkin, eli asia on lukkoon lyöty (tietysti)! Tarkoitus ei tosin tällä hetkellä ole alkaa uurastaa täysiä päiviä tilastomatematiikan parissa vaan ennemmin pitää yllä viime keväänä saavutettua osaamista. (Motivaatiota taas pidän tehokkaasti yllä osallistumalla edelleen perusopintojen kursseille täällä Helsingin päässä.)

Kyse on kuitenkin vain seitsemästä pisteestä, oli ainakin tänä keväänä. Seitsemän pistettä, yhtä kuin suunnilleen yksi laskettu tehtävä enemmän ja usea kokeessa tuhlattu minuutti vähemmän (jos tällä kertaa vaikka lukisin ohjeet tarkemmin enkä laskisi laskua ensin väärälle vastauspaperille yms.) Ensi toukokuussa saa luvan tärpätä, en enää kauheasti jaksaisi näitä hakuhommia..