On häpeäkseni myönnettävä että vaikka olen syksyyn mennessä asunut Helsingissä kuusi vuotta, en ole vielä kertaakaan tänä aikana eksynyt Suomenlinnaan. Ainakin miehestä tämä on ollut hyvinkin yllättävää, toisaalta jotain yhteisestä saamattomuudestamme kertoo myös ettemme ole vielä n. kahden ja puolen vuoden yhdessäolon aikana saaneet toteutettua retkeä kyseiseen paikkaan. Puhetta on kyllä ollut, toteutus on vain uupunut.
Eilen asia tuli kuitenkin viimein korjatuksi kun saunavuoron jälkeen lauttailimme miehen kanssa itsemme Suomenlinnaan. Tämä oli jo sinänsä saavutus, sauna ja uinti ovat yleensä omiaan lamauttamaan kaiken toiminnan ja viitsimisen loppupäivältä. Ilta oli yhtä kuin meri, kalliot ja merelliset eväät (lohta, silliä ja sipee). Sää oli ristiriitaisista säätiedotuksista huolimatta ihanteellinen, aurinko pysytteli ohuen pilviverhon takana eikä ihmisiäkään illemmalla ollut enää liiaksi liikkeellä. Paitsi meitä parisuhteellisia. Niin romanttisiksi emme kuitenkaan heittäytyneet että olisin liukastunut kenkäni mereen jotta mies olisi saanut sen sieltä onkia. Tyydyimme seuraamaan sivusta.
Tuli taas todettua etten ehkä koskaan halua elää paikassa josta en kohtuullisessa ajassa pääse meren äärelle. Kuten myös että Suomenlinnaan voisin muuttaa milloin tahansa. Vaikka telttaan, ei se ole niin justiinsa jos miljöö miellyttää.
