Wonderful Copenhagen

Ah ihanaa Kööpenhaminaa! Kaupunki osoittautui täydelliseksi toipilas- ja viikonloppukohteeksi (vaikka siis vierailimme kaupungissa keskellä viikkoa, viittaan lähinnä reissun lyhyyteen). Onnistuin nappaamaan itselleni kevätflunssan joka alkoi kurkkukivulla n. 4h kuluttua lomani alkamisesta (ajoituksen juhlaa) ja olin matkan ensimmäisen päivän niin surkeassa kunnossa, että tyydyin vain nukkumaan hostellihuoneessamme. Kööpenhamina on kuitenkin perusnähtävyyksiensä osalta niin kompakti kokonaisuus, että puolikuntoisenakin pystyin helposti näkemään paljon kolmena muuna matkapäivänä.

Matkan perimmäisin syy oli siis juhlistaa kolmen vuoden ikään ehtinyttä parisuhdetta. Viime vuonna matkustimme samoista parisuhteellisista syistä Lontooseen. Molempien reissujen yhteydessä olen leikilläni todennut että olisimme voineet aloittaa seurustelumme pari kuukautta myöhemmin, niin matkakohteemmekin olisivat hieman kesäisemmässä kuosissa vierailujemme aikaan. Huhtikuinen Kööpenhaminakin oli vielä nipin napin talvesta selvinneen näköinen, lämpötila pysytteli runsaimmillaankin kymmenessä asteessa ja olin syvästi onnellinen etten unohtanut lapasia kotiin. Plussana huhtikuisessa ajankohdassa on toisaalta rauhallisuus, turistisumat kun loistavat vielä poissaolollaan.

Matkamme sisälsi suurimmaksi osaksi perus turistikamaa. Kolme museota (Nationalmuseet, Design Museum, Medical Museion), merenneitopatsas, kolme buffet-ateriaa (noloa myöntää, mutta napsahtivat eteen juuri silloin kun nälkä iski), Christiania, Botanisk Have, Nyhavn, kiertelyä pitkin kaupungin katuja.. Shoppailua emme juuri harrastaneet, tosin ehdin rakastua design-tavaratalo Illums Bolighusiin, josta mukaan lähti eräskin pieni mutta mieluinen esine. Muutoinkin juuri runsas sisustus- ja designliikkeiden tarjonta veti puoleensa, tanskalainen muotoilu miellyttää silmää simppeliydellään.

Jalat kipeytyivät kävelystä (kuten matkaillessa kai kuuluukin), vaikka välimatkat olivatkin miellyttävän lyhyitä. Christianshavnissa kiipesimme viimeisenä päivänä ylös Vor Frelsers Kirken kierretorniin, josta näkymät olivat mukavan avarat ja jossa pelkotila purkautui tiukaksi puristusotteeksi kameran ympärille. Se torni myös heilui tuulessa, ei ollenkaan tervettä (tai on, mutta en halua tulla tietoiseksi tällaisista asioista)! Jostain syystä olen aina ensimmäisenä hinkumassa kaikkiin mahdollisiin torneihin joihin vain kiivetä saa, vain ollakseni ylhäällä se joka pelkää kaikkein eniten. En ole kuitenkaan aikonut ottaa opikseni, nämä ovat näitä erinomaisia tilaisuuksia itsensä ylittämiseen.

Kaiken kaikkiaan ihana reissu, vaikka olo olisi voinut olla parempikin. Kööpenhaminakin muuttui joksikin todelliseksi, aina kun en ole edes muistanut kyseisen kaupungin olemassaoloa (hyvä minä ja maantieteellinen tiedostamiseni). Uudestaankin haluaisin mennä, ehkä sitten kesällä kun on vihreää ja nättiä ja lämmintä ja se kuulu Tivolikin auki, se kun jäi vielä näkemättä läheltä.

Lomailu jatkuu nyt luvallisen laiskottelun merkeissä Kokkolassa. Ohjelmassa on vain hiukan sukulointia, ystävien tapaamista ja kampaaja tiistaina (v-i-i-m-e-i-n!) Arkiympyröistä poistuminen nollaa aivoja tehokkaasti, toisaalta liika nollautuminen on vaarana pääsykokeiden lähestyessä. Annan itselleni luvan laiskotella vielä pääsiäispyhät, sitten on napattava taas laskin käteen ja kahlattava tilastosuo loppuun. Artikkelikokoelmakin ilmestyy alle viikon kuluessa, auts.

Burgertorstai

Ah, elämälle kiitos keittiössä viihtyvästä avomiehestä! Tänään kymmenen tunnin työvuoron jälkeen kotona odottivat miehen itse taikomat hampurilaiset, kotitekoisilla pihveillä täytettyinä. Ja maistuivat muuten vähintään yhtä hyvälle kuin jotkin ravintolan tekeleet. Todennäköisesti paremmalle, näiden etuna kun on ns. "poikaystävälisä".

Eipä tämän erikoisempia tällä erää. Paahdan tällä hetkellä työvuoroja sellaisella tahdilla, ettei kotonakaan ehdi kuin äkkiseltään pyörähtää. Tämänpäiväinenkin 10h oli vain harjoittelua huomista 12h töissäoloa varten (myönnetään että keskimääräinen työvuoroni pituus on 7h, tämä on onneksi poikkeustilanne). Plussat: säästötili pullistuu nopeammin kuin olin itse asiassa edes odottanut. Miinukset: muun elämän kadottaminen..?

Kaikesta kiireestä ja syksyn koleudesta huolimatta olen huomannut olevani tällä hetkellä jotenkin hirveän iloinen ja innostunut. En oikeastaan edes tarkalleen tiedä mistä tämä johtuu. Kaikenlaisia ideoita tupsahtelee saman tien kadoten, toivon vain että edes muutama niistä jäisi elämään. Siinä sivussa erinäiset pienet suuret oivallukset ovat tehneet olemisesta paljon helpompaa.

Toivon että tämä jokin on tullut jäädäkseen.

Voi tätä onnea

Rakas sai kuin saikin opiskelupaikan Helsingistä, viides varasija riitti! On tunnustettava että tämä tieto on kihelmöinyt vatsaani tänään jopa enemmän kuin oma psykalle pääsyni onnistui kihelmöimään vajaa kuukausi sitten. Olen niin valtavan onnellinen toisen puolesta ja samalla helpottunut. Kaikki tuntuu paljon selkeämmältä nyt, edessä ei enää ole esimerkiksi vaikean valinnan tekemistä asuinpaikan suhteen. Meillä ei ole kiire täältä minnekään. (Tämä lisää huomattavasti todennäköisyyttä myös sille, että haen vielä opiskelupaikkaa Helsingin psykalta - viimeistään maisteriopintojen ajalle.)

Myös kauan kaivattu ja odotettu lomakuukauteni alkoi tänään, tarkalleen ottaen n. neljä tuntia sitten. Olin töistä päästyäni niin hyvällä tuulella, ettei edes ärsyttänyt kun en vielä löytänyt sopivia kenkiä lauantain hääjuhlallisuuksia varten. Yhdet kengät sentään löysin, Vagabondin haaleanvaaleanpunaiset tennarit alennuksesta, mutta eihän niillä kehtaa häihin mennä (tosin kallioisella juhlapaikalla tennarit eivät ehkä olisi se huonoin vaihtoehto).

Joku taitaa olla hieman haaleanvaaleanpunaisella tuulella.

Ainoa pientä haikeutta lietsova seikka tässä päivässä oli viileähkö aamu, joka sai harmittelemaan kotiin jätettyä huivia ja kieli samalla syksyn lähestymisestä. En millään haluaisi vielä päästää irti tästä kesästä, vastahan ehdin tottua eväsretkiin rantakallioille ja kaikkeen tähän överivihreyteen jota rakastan! Ulkona on nyt niin ihmeellisen kaunista. Kesät tuntuvat muuttuvan joka vuosi lyhyemmiksi, samalla kun ne muuttuvat yhä merkityksellisemmiksi. Vanhenemisoireilua.

Kunhan mies palaa töistä kymmenen jälkeen, taidan haluta taas iltauinnille. Samanlainen pakottava tarve päästä rannalle iski viimeksi sunnuntai-iltana. Tuolloin tapasimme myös jo aiemmin kesällä useaan otteeseen havainnoimamme vesilintupoikueet, olivat tulleet yhtenä isona joukkona ruokailemaan rantaveteen. Olivat jo kovin kasvaneet. Missä välissä nekin ennättivät?

Sushii!

Himo oli jälleen tyydytettävä ja koska 2v3kk-päivä on ehdottomasti tarpeeksi hyvä syy, kävimme iltasella testaamassa Lönnrotinkadulla sijaitsevan ravintola Koton sushitarjonnan. Kukkaro keveni (kuten sushin kanssa poikkeuksetta käy) mutta tulipahan koettua myös jotain minkä en uskonut ravintolasushin kohdalla olevan mahdollista - sain vatsani täyteen!

Sushin syömiseen ravintolassa pätevät tähänastisen kokemukseni pohjalta ainakin seuraavat seikat:
1. Älä mene syömään sushia nälkäisenä.
2. Jos kuitenkin menet syömään sushia nälkäisenä, syö pohjalle jokin alkuruoka. Sushi kun on mielestäni parhaimmillaan hitaasti nautiskeltuna, ei hätäisesti nälkään ahmittuna (tai köyhähköstä opiskelijanäkökulmasta tarkasteltuna: sushin syöminen nälkään on aivan liian tyyristä.)

Koton sushi ei tuottanut pettymystä (söimme molemmat lähinnä kalaa sisältäneet sushi-/sashimilajitelmat ja ekstrana muutamat californiamakirullat), mutta reissun varsinainen yllättäjä taisi olla tämä miehen tilaama munakoisoalkuruoka jota tämä varauksetta ylisti. Erityisesti tuo päällä ollut ruskea puuro sai kehuja. Itse söin noista yhden ja onnistuin paikantamaan maun tutun vivahteen ensin - mämmi! Ei siis ihme että en ihan samanlaisiin ylistyksiin puhjennut kuin mies. Vaikka pääsiäisenä olinkin se joka toi mämmirasian kotiin kaupasta (koska pidin ajatusta hauskana), mies oli se joka sen sisällön lopulta joutui syömään. Voin koskea mämmiin kerran vuodessa, läpällä. Tuo makuvivahde munakoisojen päällä siis selittänee miksi tämä alkuruoka miellytti itseäni vähemmän..

Olen nyt odottanut pari päivää kunnon sadekuuroa, mielellään ukkosen kera iltasella. Olen ollut salaa kateellinen kun muualla on ollut vaikka mitä myrskyjä ja muita, tännekin sellainen kiitos! Haluaisin kovasti tunnelmoida, fiilistellä kuinka hienoa on olla sisällä lämpimässä ja ehkä pelätä pikkuisen siinä sivussa..

Suomenlinna (for the first time)

On häpeäkseni myönnettävä että vaikka olen syksyyn mennessä asunut Helsingissä kuusi vuotta, en ole vielä kertaakaan tänä aikana eksynyt Suomenlinnaan. Ainakin miehestä tämä on ollut hyvinkin yllättävää, toisaalta jotain yhteisestä saamattomuudestamme kertoo myös ettemme ole vielä n. kahden ja puolen vuoden yhdessäolon aikana saaneet toteutettua retkeä kyseiseen paikkaan. Puhetta on kyllä ollut, toteutus on vain uupunut.

Eilen asia tuli kuitenkin viimein korjatuksi kun saunavuoron jälkeen lauttailimme miehen kanssa itsemme Suomenlinnaan. Tämä oli jo sinänsä saavutus, sauna ja uinti ovat yleensä omiaan lamauttamaan kaiken toiminnan ja viitsimisen loppupäivältä. Ilta oli yhtä kuin meri, kalliot ja merelliset eväät (lohta, silliä ja sipee). Sää oli ristiriitaisista säätiedotuksista huolimatta ihanteellinen, aurinko pysytteli ohuen pilviverhon takana eikä ihmisiäkään illemmalla ollut enää liiaksi liikkeellä. Paitsi meitä parisuhteellisia. Niin romanttisiksi emme kuitenkaan heittäytyneet että olisin liukastunut kenkäni mereen jotta mies olisi saanut sen sieltä onkia. Tyydyimme seuraamaan sivusta.

Tuli taas todettua etten ehkä koskaan halua elää paikassa josta en kohtuullisessa ajassa pääse meren äärelle. Kuten myös että Suomenlinnaan voisin muuttaa milloin tahansa. Vaikka telttaan, ei se ole niin justiinsa jos miljöö miellyttää.

Pannukakkuaavikko

Töissä käyminen vahingoittaa elämää lukemattomilla tavoilla.

Yksi harmittavimmista on ruokailutottumusten kapeutuminen eineksiin ja muuhun yksipuoliseen höttöön. Jalot ajatukset eväiden valmistamisesta kuolevat nopeasti, kun työvuoroja kertyy samalle viikolle usein 5-6 ja kotiin päästessä mielekkäin vaihtoehto on keittiössä hääräämisen sijaan sohvalla makaaminen.

Lisäksi (kuten olen tainnut ennenkin mainita) kunnostaudun itse hyvin harvoin minkäänlaisessa keittiötoiminnassa. Olen huomannut kahden vuoden aikana tulleeni pikkuhiljaa riippuvaiseksi rakkaani ruoanlaittotaidoista. Koska tämä on keittiön puolella huomattavan paljon itseäni taitavampi ja luovempi (tai sitten vain rohkeampi), suostun usein ottamaan kontolleni suurimman osan siivoustöistä - ihan vain että voisin helpommin suostutella miehen laittamaan ruoat itseni sijaan.

Näistä lähtökohdista käsin valmistetaan pienellä vaivalla arjen hurmostila, jonka tärkeimmät ainekset ovat vapaapäivä, keittiön puolelle onnistuneesti suostuteltu mies ja kotitekoinen ruoka. Viime viikkoina näiden tuloksena on syöty mm. simpukka-katkarapusalaattia ja fish&chipsejä. Pöydän ääressä on kieltämättä istunut erittäin tyytyväinen ja hyvin ruokittu tyttöystävä.

Eilen oli kuitenkin poikkeuksellinen päivä - myös minä kunnostauduin kokkaushommissa (sivuhuomautus: vihaan termiä 'kokata' kaikissa taivutusmuodoissaan enkä oikeastaan ymmärrä miksi käytin sitä tässä)! Kun mies onnistuneesti huolehti siitä "oikeasta ruoasta" ja valmisti pastaa pastakastikkeineen, parmankinkkuineen, basilikoineen ja rucoloineen, otin minä vastuulleni jälkiruoan ja henkilökohtaisen bravuurini - pannukakun! Sen valmistus on vuosien varrella muuttunut yhä helpommaksi, ohjekin löytyy helposti kun vain avaa keittokirjan sen rypistyneimmän ja kuluneimman aukeaman kohdalta. Vaniljajäätelön ja vadelmahillon kanssa erittäin maistuvaa, kiinnittämättä huomiota siihen kuinka erinomaisen lihottavasta ruokalajista on kyse.

Hyvä ruoka osoittautuu yhä uudelleen yhdeksi parisuhteen parhaista puolista. Kuluneiden kahden vuoden aikana olen syönyt parempia ruokia ja ylipäänsä paremmin kuin koskaan ennen. Lisäksi kokeilunhaluni erilaisten ruokien suhteen on kasvanut jatkuvasti. Jos joku olisi ennen tätä parisuhdetta sanonut että lempiruoka-aineksiini tulisivat vielä kuulumaan esim. linssit, simpukat ja soijasuikaleet, olisin todennäköisesti pudistellut päätäni. Tässä hetkessä puditelen päätäni ainoastaan omalle rajoittuneisuudelleni.

Seuraavia vapaapäiviä odotellessa..

Esikoisemme x 40

Aamu alkoi liian pitkäksi venyneillä unilla, tiskausvelvollisuuksien välttelemisellä sekä paremman puoliskon kauppareissulla. Loput ainekset saatuamme ryhdyimme viimein toimeen, mies aloittamalla "sticky ricen" valmistuksen, minä vaihtamalla keittiövelvoitteet jo alkuvaiheessaan lakanoiden vaihtoon (kunnostauduin kuitenkin myöhemmin rullien käärimisessä). Täytteiksi valikoitui lopulta kurkkua, parsaa, rucolaa, pestoa, lohta sekä savustettuja simpukoita eri yhdistelminä. Omat suosikkini sisälsivät kurkkua, parsaa ja simpukoita.

Ja hyvinhän se lopulta meni, ensimmäiseksi kerraksi. Ainakaan maussa ei valittamista ollut, jos ulkomuoto jäikin ehkä vielä hiukan karkeaksi. Ja oli muuten ensimmäinen kerta kun onnistuin saamaan vatsani täyteen sushia syömällä.

Tätä lisää!

Sushia ja rakkautta

Huomenna olemme rakkaan avomieheni kanssa olleet yhdessä tasan kaksi vuotta. Vuosi sitten juhlistimme yhdessäoloamme Tukholmalla (en ollut ennen käynyt), laivan buffetilla (Afrikkaviikot ja strutsinlihaa) ja toisen risteily-yön saapuessa helpottaen miehelle noussutta korkeaa kuumetta otsalle asetelluilla, hytin vessassa kylmiksi kastelluilla pyyhkeillä (what would Muumimamma do).

Tänä vuonna päätimme jäädä kotiin. Osin siksi, että tavallaan juhlimme jo yhdessäoloamme matkustaessamme Lontooseen helmikuussa ja osin siksi, että Lontoo myös vei kaikki rahamme.

Koska olisi kuitenkin syntiä jättää käyttämättä hyvä syy tehdä jotain erikoista, päädyimme lopulta miehen ehdotuksesta toteuttamaan pitkään pöydällä lojuneen suunnitelman. Huomenna olisi siis tarkoitus valmistaa ensimmäiset kotitekoiset sushit.

Pari viikkoa sitten ostin avuksi sushikirjan, jonka kuvat olen ehtinyt jo useamman kerran kuolata läpi. Tänään taas, odottaessani miestä luennolta, kävin tutustumassa Annankadulla sijaitsevan Tokyokanin valikoimiin. Kyseinen liike myy mm. japanilaisia elintarvikkeita, astioita, vaatteita. Mukaan tarttui lopulta kaikenlaista perusjuttuja, riisistä wasabiin. Eniten aikaa taisin kuitenkin kuluttaa näteimpien syömäpuikkojen valitsemiseen.

Mistään "rakkaudesta ensi silmäyksellä" ei minun ja sushin kohdalla voi puhua. Ensimmäistä kertaa pääsin maistelemaan sushia 24-vuotissyntymäpäivänäni. Tuolloin jouduin peittelemään irvistyksiäni useamman kerran ja olin täysin varma etten enää ikinä koskisi kyseisiin mötiköihin.

Jokin taika kyseisessä ruokalajissa kuitenkin on. Jonkin aikaa ensimmäisen kokeilun jälkeen se iski, täysin yllättäen - sushihimo. Ensimmäisen kokeilun jälkeen olemme poikenneet ruokailemassa eri sushipaikoissa useammankin kerran. Kyse ei noina kertoina ole vain yhdestä ruokailuvaihtoehdosta muiden joukossa, kyse on nimenomaan tuon jostain yhä uudelleen hiipivän himon tyydyttämisestä.

Huomenna mies käy vielä ostamassa päälliset ja täytteet, sitten alkaa (haparoivan) ensiaskeleen otto sushin valmistamiseen kotioloissa. Toivon mukaan tämän jälkeen kynnys sushikokkailuun madaltuu ja himo tulee tyydytetyksi aiempaa useammin (ja halvemmalla). Päätavoite kai on saada aikaan mötiköitä, jotka eivät hajoa käsiin ja ovat syötävissä puikoilla. Ja tietenkin siinä sivussa juhlistaa sitä tärkeintä - rakkautta ja parisuhteellista elämää.

(Kaikella rehellisyydellä voin kertoa, etten ole eläissäni syönyt niin hyviä ruokia kuin kuluneen kahden vuoden aikana. Kaikki kiitos tästä ruokaan askeleen verran avoimemmin mielin suhtautuvalle miehelle, joka on saanut omankin ruokavalioni hiukan monipuolisemmaksi.)

Lohisalaattiohje

Ainekset:
- lohi
- salaattipallo
- papuja
- tomaatteja
- kurkkua
- sipulia
- fetajuustoa
- paahtoleipää

Valmistus:
1. Bongaa Hesarista K-Supermarketin lohitarjous
2. Kerro poikaystävälle lohitarjouksesta
3. Pyydä poikaystävää hakemaan tarjouslohi (koska hänellä on vapaata ja sinulla ei)
4. Vastaanota töissä tekstiviestejä koskien lohta ja tämän matkaa uuniin
5. Käy töiden jälkeen noutamassa puuttuvat salaattiainekset
6. Mene kotiin
7. Odottele sohvalla samalla kun mies valmistaa salaattia keittiössä. Vastaa ajottain kysymyksiin koskien salaatin koostumusta (esim. "kuullotetaanko sipulit vai annetaanko mennä sellaisinaan?") ja tarjoa välillä apua esim. pilkkomisessa (todennäköisesti apua ei tarvita joten kysymysten esittäminen on varsin turvallista).
8. Kun lohisalaatti on valmis, siirry sohvalta ruokapöytään ja nauti!

(Koska tämä ohje antaa nyt jokseenkin vääristyneen kuvan roolistani ruoanlaiton kaltaisten arkijuttujen hoidossa, on syytä mainita, että taloutemme työnjaossa toimitan kuitenkin siivousvastaavan virkaa. Mies ei pidä siivoamisesta, itse en ole kovin luova tai ylipäänsä innokas ruoanlaittaja eli rauha maassa ja kaikilla hyvä mieli.)

Olisi pikkuisen ikävä

Eihän kuusi päivää paljoa ole. Mutta jos on vuoden aikana ollut toisesta erossa alle kymmenen päivää yhteensä niin onhan se sitten kuitenkin. Hellyysvaje!



(On kuitenkin myönnettävä, että hetkellinen ero auttaa laittamaan asiat oikeaan perspektiiviin. Jos olo toisen poissaollessa on tämänkaltainen, on vaikea kuvitella että olisikin valinnut kumppaninsa väärin.)

Väliaikatietoja

Tällaista tämä minun bloginpitoni tuppaa olemaan. Ensin innostun jostain, sen jälkeen innostuksesta sokeana aloitan jotain sen enempiä suunnittelematta, sitten innostus latistuu. Lopulta tuo innostuksen kohteeni saattaakin unohtua täysin, kuten tässä tapauksessa tämä blogini ylläpito (kahteen merkintään se muisti sitten viimeksi riittikin, hienoa!)

Oli hassua huomata kuinka olin viimeksi pykännyt tänne kuvasarjan nyt jo edellisestä asumuksestani. Hommahan meni sitten lopulta niin, että päädyimme paremman puoliskoni kanssa etsimään yhteistä asumusta n. 3kk sitten. Suurimmaksi osaksi päätös syntyi minun hienovaraisen johdatteluni tuloksena. Kyllästyin siihen kuinka miehellä oli aina tapana mennä töiden jälkeen ensin kämpilleen pelaamaan yms. tietokoneellaan, ja tulla sen jälkeen (viimeisellä yöbussilla) uskollisesti viereeni nukkumaan. Ei enää riittänyt ymmärrys sille, että ainoa syy miehen vierailla toisella puolella kaupunkia kämpällään joka ilta oli yksi pahainen tietokone. Onneksi tämä kävi järkeen toiselle osapuolellekin aika kivuttomasti.

Aloimme siis etsiä kämppää kriteerillä "asunnon on oltava kaksio, ja sen on sijaittava Lauttasaaressa". Olin tuossa vajaan vuoden Larussa asumisen jälkeen jo sen verta kiintynyt tähän kaupunginosaan, ettei muita vaihtoehtoja ollut. Parissa näytössä sitten juostiinkin täällä (joissa jokaisessa, asunnon kunnosta riippumatta, oli n. 20 muutakin asunnonhakijaa paikalla), jonka jälkeen lupauduin jo tietyin rajoittein katsomaan asuntoja muistakin Helsingin kaupunginosista. Kenties onni vaati tuon myönnytyksen potkiakseen, sillä lähes heti tämän jälkeen onnistuin eräänä aamuna bongaamaan Oikotieltä juuri peruskorjatusta kerrostalosta kaksion. Ja mikä parasta, kyseinen kämppä sijaitsi vain pari kadunpätkää silloisesta lauttasaarelaisasunnostani! Ja kaikeksi onneksi tämä asunto vuokrattiinkin "nopeimmat syövät hitaat"-periaatteella: olin ensimmäinen yhteyttä ottanut, kävin katsomassa asuntoa pari tuntia ilmoituksen näkemisestä (yksityisnäyttö, ah mitä luksusta!), ja tunti tämän jälkeen ilmoitimme olevamme halukkaita vuokraamaan. Kaikki kävi siis yllättävän nopeasti, saimme ensimmäisen yhteisen kotimme alle kuukausi sen jälkeen kun olimme päättäneet alkaa sellaista etsimään. Toisaalta asuntoasiat tuntuvat joka kerta etenevän yllättävän nopeasti. Kun se oikea sattuu kohdalle, on vain toimittava heti. :)

Nyt olemme asuneet uudessa lauttasaarelaiskaksiossamme jo pari kuukautta. Peruskorjauksen perimmäinen merkitys valkeni pian asuntoon muutettuamme - kaikki asunnossa tuntuu olevan uutta! Ikkunat, ovet, seinät, kylppäri, kaikki kodinkoneet.. On hämmentävää asua asunnossa, jossa missään ei näy kuluman merkkejä ja kaikki toimii. Ikkunanäkymällemmekin on annettava pisteitä, sillä puiden takaa pilkottava merimaisema on mielestäni kuin taulu (tosin rannalle ollaan rakentamassa jotain ökyasuntoja, mutta toistaiseksi näkymä on mitä kaunein). Lisäksi rakennuksesta löytyy saunan yhteydestä uima-allas, joka on kokonaan meidänmeidänmeidän joka sunnuntai klo 15-16! Viikottainen uiminen (jos ei satu olemaan työpäivä) onkin tällä hetkellä ainoa harrastamani urheilulaji. :D

Myös elo miehen kanssa saman katon alla on sujunut kivuttomasti, minkäänlaista yhteenmuuttokriisiä tai ahdistusta tai muuta vastaavaa ei ole ollut. Tämä johtunee pitkälti siitä, että asuimme käytännössä yhdessä jo kuukausia ennen tätä virallista avopariutumistamme. Lähinnä tämä virallinen yhdessä asuminen on helpottanut elämistä. Miehen on helpompi olla, kun saman katon alta löytyvät nyt kätevästi sekä tietokone/musavehkeet että nainen!

Muuten elämä sujuu aika pitkälti samoilla raiteilla, pienillä hienosäädöillä. Dramaturgian opintoni ovat kuluneen syksyn olleet jonkinasteisella tauolla. Kandintutkintoni on tällä hetkellä kiinni muutamista hassuista opintopisteistä, kun kaikki virallisemmat osuudet kypsäristä kandintyöhön on suoritettu. En ole kuitenkaan saanut rehkittyä pisteitä vielä kasaan saadakseni tuon ensimmäisen tutkintoni ulos ja aloittaakseni maisteriopinnot. Tähän päällimmäisenä syynä lienee ollut tarve rauhoittaa omaa elämää kolmen intensiivisen opiskeluvuoden jälkeen. Oikeastaan olen edennyt omien alkuperäisten suunnitelmieni mukaan, pitkään minun oli tarkoituskin pitää kolmannen opintovuoden jälkeen rauhallisempi vuosi jonka aikana suorittaisin puuttuvat opintopisteet omaan tahtiini ja jatkaisin sitten uusin voimin maisterivaiheeseen. Keväällä päähäni vain onnistuttiin tahkoamaan ajatus "aikataulussa valmistumisesta" ja stressasin kesän esseiden sun muiden suhteen. Stressaan nytkin kevyesti, mutta uskon että tämänhetkinen stressitasoni on paljon matalampi kuin mikä se olisi, jos olisin heti tänä syksynä jatkanut opintojen parissa täyspäiväisesti. On ollut helpottavaa ajoittain viettää sellaisia päiviä, joina voi rehellisesti ajatella ettei ole mitään sellaista mikä olisi PAKKO tehdä HETI tai vähintään KUOLEN. Tuollaisella fiiliksellä olen kuitenkin vetänyt kolme ensimmäistä TeaK:n opintovuottani, usein johtuen siitä töissäkäynnin ja opiskelun ristiaallokosta jossa olen elänyt. Haluan säilyttää mielenterveyteni, siksi laiskottelen.

Koska en kuitenkaan täysin osaa olla opiskelematta (koska pelkkä töissäkäynti olisi todennäköisesti myös haitallista mielenterveydelleni), olen aloittanut syksyllä psykologian perusopinnot avoimessa yliopistossa. Ja jos täysin rehellisiä ollaan, niin mielessäni kytee hyvin vahvana myös psykologian opintojen aloittaminen pääaineopiskelijana yliopistolla. Ei sinänsä ole uutta, että etsiskelen uusia opinpolkuja teatteriopintojen ohella. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan arvostavani tietynlaista vakautta elämässäni. Olen huomannut arvostavani mm. vakituista työpaikkaa, tuttuja työtovereita, varmaa rahantuloa. Nämä kaikki ovat enemmän tai vähemmän asioita, joita en usko ainakaan helpolla löytäväni teatterin ja dramaturgian puolelta. Ja koska haluan elää elämääni mielekkäästi, myös työelämääni, olen jo jonkin aikaa etsinyt seuralaista nykyiselle uravalinnalleni. En myöskään mielelläni tekisi loppuelämääni erilaisia hanttihommia vain voidakseni rahoittaa taiteilijuuttani. Ennemmin olen halunnut löytää alan, joka sekä tukisi työtäni dramaturgina, että toisaalta toisi elämääni sellaista vakautta ja turvallisuutta jota taideala huonommin kykenee tarjoamaan. Nyt sellainen tuntuu löytyneen.

Tästä alkaa kuitenkin taas yksi pitkä tie. Viime vuonna Helsingin yliopistoon psykologiaa opiskelemaan hakeneista hyväksyttiin 3% (tosin jopa 6% kokeisiin osallistuneista, vaikka ei se lukua paljoa suurenna), eli olen jälleen onnistunut valitsemaan helpoimman vaihtoehdon! En aio kuitenkaan lannistua, samansuuntaisella prosentillahan olen aikoinani päässyt lukemaan dramaturgiaakin. Ja kun jälkimmäiseen pääsyyn tuntuivat vaikuttavan enemmän korkeammat voimat kuin ensin mainittuun, jonne sentään päästään kirjoja lukemalla, ei tavoite ainakaan toistaiseksi ole TÄYSIN mahdottomalta vaikuttanut! :)

..Jotta ei kuitenkaan vaikuttaisi siltä, että olen hylkäämässä dramaturgian ja teatterin taas yhden uuden innostuksen tieltä, kerrottakoon vielä, että olen alkanut kehitellä seuraavaa näytelmääni. Sen maailmaan kuulunevat ainakin origamit sekä aukko eläintarhan muurissa.. Kehittelen tekstiä rauhassa ajan kanssa, haluan että lopputulos on jotain (ainakin omalla mittapuullani) kaunista ja toimivaa.

Tässä vaiheessa pitkää selostustani voisin vielä todeta, että töissä kaikki samanlaista (tai no, lukuunottamatta valtaisia tulevia organisaatiomuutoksia, jotka lähinnä vituttavat/pelottavat/eivät voisi vähempää kiinnostaa). Täällä istun nytkin, pitämässä auki yhtä lauantaisen hiljaista pelisalia. Rahaa virtaa tilille taas pelkästä tietokoneella istumisesta, mutta vähien yöunien jälkeen en pistä moista pahakseni. Seuraavaksi voisin käyttää aikaani tehokkaammin esim. kehityspsykologian kirjan parissa.

Tällä kertaa sepustuksestani tuli jokseenkin pitkä, kiitos taas venähtäneen kirjoitustauon. Yritän kuitenkin parantaa tapani, ja kirjoitella tänne silloin tällöin tulevaisuudessa. Jonkinlainen blogiin kirjoittelun tarve kun on ollut olemassa jatkuvasti, vanhaan blogiini livejournalissa en ole vain jaksanut palata. Se on tuntunut jo jotenkin ummehtuneelta..

Palailemisiin siis! :)