Lomasaalis

Lomaviikko kului lähes kokonaisuudessaan perheen luona Kokkolassa. Siinä sivussa tuli kierreltyä muutamat kirpputorit (lue: kymmenen) niin Kokkolassa, Kannuksessa kuin Kalajoellakin.

Ja tietenkin juuri tällä reissulla, jolla minun ei ollut tarkoitus tuhlata rahan rahaa, osoittautui Kokkola tovereineen jälleen petollisen hyväksi shoppailuympäristöksi. Löytyi kahdet kengät (en ikinä löydä sopivia kenkiä kirpputorilta, nyt löytyivät nämä syksyiset alle kymmenellä eurolla yhteensä, mitäh!), kaksi takkia, löytyi lautapeliä ja täydennystä kivi-tuikkukokoelmaan. Muiden muassa.

Löytyi myös sievin pöytälamppu ja Aarikan raitapurkki kolmella eurolla Fidalta. Pieni puurasia lähti mukaan neljällä eurolla, se toimittakoot tulevaisuudessa hiuspinnivaraston tointa. Emalikulhot löytyivät edesmenneen mummoni sekä tämän siskojen varastoista (samoin kuin vielä yksi isompi punainen kulho) - näille on erityisen suuri ilo antaa uusi koti.  

(Yksi jäi silti vielä nappaamatta mukaan. Kaikkeen kun eivät hennon junallakulkijan voimat riitä. Jos kukaan ei kuitenkaan ole ehtinyt edelle, saattaa yksi kirpputorilöytö matkata vielä myöhemmin Helsinkiin. Kohtalo siis määrätkööt olemmeko tarkoitetut asumaan saman katon alla, minä ja toivomani pikku projekti.)

Ah haikeutta

Taas oli päässyt käymään niin, että eläessäni lähes totaalisessa musiikinkuuntelupimiössä (kuluneen kesän runsasta festarointia ei lasketa), oli huomaamattani päässyt taas syntymään kaikkea uutta kaunista.

Sigur Rósin uusi albumi Valtari. Erityisesti tämä kappale.
Sydän on pakahtua jokaisella kuuntelulla.



Ps. Poden suunnatonta Islanti-ikävää. Siksi Sigurkin toimii juuri nyt, se kun kuulostaa ihan Islannilta.

Eläinoppia

Suhtautumiseni vanhojen opetustaulujen käyttöön sisustuselementteinä on vähintään ristiriitainen. Toisaalta Ebba Masalinit tovereineen viehättävät, toisaalta olen sen verran värirajoittunut että kyseisten taulujen kirjavuus tuntuu jo pelkkänä ajatuksena riitelevän kaikkea muuta sisustusta vastaan. Selkeämmät ja pelkistetymmät värimaailmat ovat enemmän minun makuuni.

Vaan löytyipä maan päältä jotain minunkin opetustaulunälkääni. Kanadalaisen Banquet Atelier & Workshopin suurissa eläinfaktoin höystetyissä julisteissa on opetustaulujen henkeä, samalla kun ne ulkoasultaan ovat juuri sopivan pelkistettyjä ja selkeitä. Törmäsin näihin etsiessä kandidaatteja meneillään olevaan ikuisuusprojektiimme "jotain täytettä olohuoneen tyhjälle seinälle". Ainoana kriteerinämme on toistaiseksi ollut laajahko "eläimiä olisi kiva olla", liekö sitten runsauden pulasta kyse kun mitään ei ole vielä päätynyt hankintaan asti. Onneksi näitä vahvojakin ehdokkaita aina silloin tällöin putkahtelee, toivo elää siis edelleen!

Kuvat etsy.com

Reissuromantiikkaa

Havahduin vasta muutamia päiviä sitten siihen, kuinka vähän olen viime aikoina kuunnellut musiikkia. Päätin korjata asian. Tulos: vanhat suosikit kuulostivat hyvältä edelleen, mutta tulin kuitenkin kuunnelleeksi ne läpi vain kerran palaamatta takaisin. Vanhoilla on aikansa, nyt se ei ollut. Ehdin huolestua. Mikä voi olla se tie jolla ihminen hiljalleen kadottaa lopullisesti halunsa kuulla musiikkia?

Tänään kuitenkin, kiitos ohjelmistoaan esitelleen Ava-kanavan, tulin ensi kertaa tietoiseksi duosta Eva & Manu. Folk/rock/indie-genreissä liikkuva musiikki on syntynyt tien päällä kaksikon kierrellessä Eurooppaa, ja reissuromanttiset mielikuvat tuovatkin musiikkiin oman tunnelmalisänsä. Televisiomainoksen taustalla soiva Feet in the Water on kaunein pitkään aikaan kuulemani, lähes kyyneliin asti herkistävä kappale.

Huoli on siis saatu karistettua. Se, etten ole aikoihin kuunnellut musiikkia, ei väistämättä ole merkki siitä että jokin minussa olisi muuttunut tai kadotettu. Se kertonee vain siitä, etten ole pitkiin aikoihin viehättynyt suuresti jostain uudesta kauniista.

Lisää osoitteessa evamanu.com

Alennushurmos

Jos aiemmin väitinkin vältelleeni tehokkaasti alennusmyyntejä, lienee paikallaan hieman korjata tilannetta. Vaikka en ole varsinaisesti metsästänyt mitään, on eteen silti tipahdellut kaikenlaista pientä turhan houkuttelevasti tiputettuun hintaan. (Suurin osa näistä on ollut kirjoja joita ylipäänsä harvakseltaan ostelen, joten suuria tunnontuskia en ole hankinnoistani potenut.)

Tänään sähköpostiin kolahti ilmoitus myös Finnish Design Shopin alennusmyynnistä, jota olin salaa ehtinyt jo odotella. Mitään suuresti himoitsemaani ei alennettuun hintaan löytynyt, mutta seuraavat lähtivät kuitenkin tilaukseen.

Tanskalaisen Søren Refsgaardin suunnittelema suloinen Great balls of Wire - johdonkesyttäjä. Vaikka seinänvierustoillamme viihtyykin tällä hetkellä enemmän johtoja kuin yksi keltainen pallero kykenee niitä nielemään, tuo tämä kaveri toivottavasti edes pientä sympatiaa tuohon ongelmakekoon.

Kide VI mineraaliposkipuna. Juuri tänä aamuna ehdin päivitellä nykyisen poskipunani olevan pian lähellä loppuaan, joten tämä hankinta tuli tarpeeseen. Yksinkertaisen kauniisiin puurasioihin pakatut Kide-meikit ovat pistäneet silmään ennenkin, mutta normaalihinnoilla olen tyytynyt ainoastaan ihastelemaan sivusta. Arvoin pitkään sarjan puuterien ja poskipunan välillä, päätyen lopulta jälkimmäiseen. Puuterin on oltava laukussa kulkevaa mallia, enkä halua edes kuvitella millaiseen kuntoon vaalea puurasia ehtisi jo muutaman laukussa vietetyn päivän aikana. Poskipunaa taas lisäilen hyvin harvoin päivän aikana, joten sen jääminen kylpyhuoneen kaunistukseksi ei suuremmin harmita.

Alehömpötykset saisivat minun puolestani jo loppua, olen ehtinyt tehdä jo tarpeeksi hyviä löytöjä. Katse olisi jo kohti suurempia hankintoja (jotka eivät sitten alennukseen asti päätyneet). Tänään viimeksi eksyin Vepsäläiseen silittelemään erästä hyllykaunistusta. Kenties jossain vaiheessa kevättä, kenties..

Kuvat Finnish Design Shop

Matkaan taas kuljen nyt

Voi sitä pientä suurta katkeruuden häivähdystä jonka aikanaan koin havaittuani, että HKL jakoi matkakorteille niiden perinteisten sinisten vaihtoehtona myös vaaleanpunaisia korttitaskuja. Olisinpa tiennyt aiemmin, sitä nätimpää kun en ole kehdannut mennä itselleni pyytämään sinisen ollessa edelleen käyttökuntoinen. Olen siis ainoastaan tyytynyt vaivihkaa kyräilemään noita kanssamatkustajien huomattavasti pirteämpiä kortteja.

Tänään törmäsin kuitenkin johonkin vielä parempaan. Helsinkiläisen muotoilutoimisto Muovon printtiversio matkakorttitaskusta miellyttää silmää ja paljon. Totta, sehän on vain matkakortti. Mutta koska kyseessä on myös lähes päivittäisessä käytössä oleva esine, on sille myös suotu erityiset mahdollisuudet piristää käyttäjäänsä aina käteen sattuessaan. 

Pakko siis myöntää, tilaukseen lähti sen kummemmin empimättä tuo lohenpunainen versio. 

Myös muu Muovon mallisto miellytti kovasti silmää. Suosikkituotteeni on ehkä kuitenkin tuo ihastuttava koiranpeti. Hyvä ettei kodistamme vielä löydy karvakuonoista perheenjäsentä, unipaikka koiralle kun olisi varmasti verottanut kukkaroa muutaman pennin enemmän kuin uusi koti matkakortille.

Kuvat Muovo

Tarratuunarin tunnustus

Noin kuukausi sitten tein (ainakin omasta mielestäni) ihan mielettömän hyvän hankinnan! Olin pitkään haikaillut itselleni tarrakirjoitinta, en kuitenkaan sellaista tylsää uusversiota joka löytyy varmasti jokaisen toimiston nurkasta. Haikailuni kohde oli tuo retrompi, kohokirjoitustarroja tekevä versio. Olin jo kuvitellut modernimpien versioiden syrjäyttäneen täysin kohotekstiserkkuni, kunnes erään suosikkiblogini merkintä vuodelta 2009 vinkkasi minut Claes Ohlsonin hyllylle, josta oma retrodymo löytyikin. Olin etsinyt aivan liian kaukaa.

Sittemmin taisin hieman villiintyä. Tarroituksen ovat jo saaneet mm. lähes kaikki kuivaruokakaapin purkit (joita oli luonnollisesti hankittava lisää jotta sain syyn tehdä lisää tarroja), samalla kun olen silmä tarkkana metsästänyt uusia tarroitustaan kaipaavia kohteita. Hetkittäin tämä innostus on saanut minut pitämään itseäni hienoisesti kajahtaneena. Mutta kun, mutta kun..!

Toisaalta, onko mitään syytä soimata itseään jos vielä hetki sitten kaaosmainen kuivaruokapakettikokoelmamme on yhden sinänsä turhahkon esineen ansiosta muuntautunut näinkin selkeään muotoon (puhumattakaan siitä kuinka paljon tehokkaammin yleinen siisteys pitää loitolla kaiken maailman ällö-öttiäiset)?

Enpä usko.

Jakkatirallaa!

Tein eilen koululta päästyäni ex tempore-retken Kyläsaaren kierrätyskeskukseen. Olen taas uudelleen unelmoida sellaisesta 60-lukulaisesta tiikkisenkistä ja yrittänyt jo pidemmän aikaa metsästää sellaista mm. huutonetistä tuloksetta. Sopivat ovat aina joko liian kalliita tai sitten liian kaukana noudettaviksi.

Kierrätyskeskuksessa vierailu ei yhtään helpottanut oloa. Kalustekasojen alla olikin kaksi juuri sopivaa senkkiä, toinen hieman kunnostusta vaativa ja pienempi 65e, sekä isompi ja sellaisenaan hyväkuntoinen 185e. Olisin ottanut mukaani välittömästi vaikka molemmat, mutta päätin kuitenkin vielä odotella hieman kohtuuhintaisemman yksilön löytymistä.

Mukaani lähti kuitenkin jotain, kun silmäni osuivat isompien kalusteiden keskellä tähän pitkäjalkaiseen jakkaraan, joka on mielestäni ihan mahdottoman sievä. Hintaakin oli vain 4e, joten en kummemmin jäänyt arpomaan sen tosiasian kanssa, etten oikeastaan tiedä mihin tällaista jakkaraa edes tarvitsen.

Tänä aamuna jakkara saikin jo uuden ilmeen, kun kaapista löytyi vielä taannoisen pinnatuoliprojektin jäljiltä mustaa kalustemaalia (ja koskapa tällaisia projekteja pystyy edelleen suorittamaan parvekkeella, kiitos ihan vaan pikkuisen hitaasti etenevän talven). Mies on ajoittain ollut huolissaan siitä, aionko maalata koko asunnon lopulta mustaksi. Itse en aio olla kotimme mustumisesta huolissani ainakaan niin kauan kun olohuoneemme värimaailmaa hallitsee iloisen turkoosi sohva. Sitäpaitsi monet asiat nyt vain näyttävät paremmilta mustina, piste.

Uskon myös löytäneeni jakkaralle ensimmäisen työtehtävänsä. Maalikerrosten kuivuttua hän saa toimittaa kirkasvalolampun jalustan virkaa kunnes toisin määrätään. Tällä hetkellä tuntuu että ainoat keinot selvitä hengissä ovat d-vitamiinien napsiminen ja valohoitojen aloittaminen. Niin, ja harvoista vapaapäivistä kiinni pitäminen. Nytkin tuolla sataa kuin saavista, eikä tietenkään missään lumisessa muodossa vaikka joulukuussa jo mennään. Mikä tätä talvea taas vaivaa?

Kirppukaupoilla Kokkolassa

Olen yrittänyt aina Kokkolassa käydessäni käydä koluamassa läpi ainakin ne muutamat suurimmat kirpputorit, sillä muuten täältä ei shoppailun suhteen löydy juuri mitään mitä ei löytyisi myös Helsingistä. En ole koskaan ollut kovin lahjakas kirppuilussa, mutta yritän kovasti harjaannuttaa silmääni löytöjen tekemiseen.

Tänään ajoin varta vasten kaupunkiin tutustuakseni uudehkoon SPR-kirppikseen, josta olin ehtinyt kuulla jo useamman suosittelevan sanan. Paikan löytäminen tuotti hiukan vaikeuksia, jotka kuitenkin johtuivat lähinnä arasta ajotyylistäni (autolla ajoa saa aina vähän jännätä jos sitä harrastaa vain n. 2-3 kuukauden välein). Muuten vaikutelma oli vain positiivinen. Tila oli suuri ja siisti, tavarat oli järjestetty selkeästi ryhmittäin. Vaatteetkin siististi värinsä mukaan.

.. Eivätkä hinnatkaan paljoa päätä huimanneet. Mukaan tarttui lopulta mm. etsimäni kankaat uusiin makuuhuoneen koristetyynynpäällisiin parilla eurolla per palanen (ja minä kun olin jo hypistellyt uusia kankaita Eurokankaassa, varmana siitä etten muuten sopivaa materiaalia löydä) sekä harmaa villatakki 2,40€ (minulle, joka en koskaan tahdo löytää sopivia ja kivoja vaatteita kirppareilta vaikka haluaisin). Nappi reissu siis! Parhaita Kokkolassa koluamiani kirppareita, kehtaa siis suositella täälläkin.

Leluelämää

Hihi.

Törmäsin tänään blogiviidakossa seikkaillessani nimeen Aled Lewis. Tältä Lontoossa asuvalta suunnittelijalta/kuvittajalta löytyy paljon hauskaa materiaalia, mutta Toy Stories-sarjan kuvat (johon yllä olevat siis kuuluvat) hurmasivat välittömästi! Hihittelin nämä yksitellen läpi, kahden huonosti nukutun yön aiheuttaman väsymyksen avittamana.

(.. Oikeastihan olisin hihitellyt nämä läpi vaikka olisin ollut pirteämpi kuin koskaan. Lelueläimet ja puhekuplat yhdessä nyt vain sattuvat vetoamaan huumorintajuuni.)

Lisää kuvia täällä: www.aledlewis.com