lauantai 31. joulukuuta 2011

Vuosi 2011, kiitos ja näkemiin!

Vuosi vaihtuu jälleen nopeammin kuin ehdin ymmärtää. Tähtisadetikut on kuitenkin jo ostettu ja mansikkafresita odottamassa jääkaapissa (sillä on korkattu jo monta onnellista vuotta, joten miksi vaihtaa perinnettä?) - puitteet ovat siis kunnossa. Vielä vajaa tunti tätä vuoden päättävää yhdeksän tunnin työvuoroa, sen jälkeen suunta kohti Hakaniemen kemuja.


Ajattelin lyhykäisesti summata kulunutta vuotta muutamin kuvin. Kaivoin myös esiin tänne blogiin vuosi sitten naputtelemani tavoitelistan vuodelle 2011. Tuolloin lista oli hengästyttävän pitkä, mikä oli lopputulos?


Vuonna 2011 minun piti..


"Valmistua teatteritaiteen kandidaatiksi."
.. ja valmistuinkin, hikoiltuani kevään erinäisillä yhteisten opintojen kursseilla ja rustattuani kasan vuosia sitten rästiin jääneitä näytelmäanalyyseja. Pieni suuri saavutus, en ole vieläkään täysin sisäistänyt että olen viimein opiskellut itselleni jonkin tutkinnon.

"Aloittaa dramaturgian maisteriopinnot Teatterikorkeakoululla."
Aloitettu, vaikkakin hitaasti kiitos töiden. Maisteriopintoni on kuitenkin mitoitettu kolmelle vuodelle, en tykkää pitää kiirettä.

" Saada avoimessa kunnialla suoritetuksi psykologian perusopinnot."
Tämän tavoitteen jouduin hylkäämään alettuani panostamaan pääsykokeisiin keväällä. Ne kurssit jotka suoritin, suoritin kuitenkin kunnialla!

"Osallistua valmennuskurssille."
Osallistuin lopulta kahdellekin, kun tilastomatematiikan kurssilla innostuin ilmoittautumaan myös artikkelikurssille. Jälkimmäinen osoittautui lopulta jopa hyödyllisemmäksi, ja olen jo ilmoittautunut sille uudestaan."

"Onnistua pääsykokeissa ja päästä psykologian opiskelijaksi."
Olisi kai pitänyt täsmentää tätä kohtaa vuosi sitten. Paikka irtosi mutta elämäntilanteeni kannalta väärästä yliopistosta. Ensi keväänä edessä siis uusi haku, tällä kertaa tavoitteena päästä psykologian opiskelijaksi Helsinkiin.

"Aloittaa uuden näytelmän kirjoittaminen."
Jos lukemattomat luonnostelut ja vastaavat raapustelut lasketaan, tämänkin voi todeta suoritetuksi. (En kyllä antaisi itselleni läheskään täysiä pisteitä tästä kohdasta."

"Matkustella (ainakin nyt sinne Lontooseen)."
Pääsin Lontooseen ja pääsin myös Berliiniin, Prahaan, Wieniin, Feldkirchiin, Zürichiin, Interlakeniin, Venetsiaan ja Milanoon. Check!

"Tehdä töitä."
Tein liiankin kanssa, sama ongelma joka vuosi. 


"SÄÄSTÄÄ!"
Tiukan säästökuurin aloitin vasta loppuvuodesta. Laitoin tavoitteeksi kasvattaa säästötilini saldon tietylle tasolle ennen vuoden vaihtumista. Välillä tuo summa näytti ylittyvän reippaastikin, mutta pienimuotoinen tuhlailu ja yllättävät menot narskuttivat tavoitteitani mukavasti pitkin matkaa. Vuosi vaihtuukin säästötilin saldon ollessa pennilleen se, minkä asetin tavoitteeksi. Ja siitä ei onneksi tarvitse enää tinkiä.

"Nähdä monta näytelmää (useampia lippuja onkin jo varattu "must see"-esityksiin)."
Näin monta, mutta olisin halunnut nähdä enemmän.

"Aloittaa (jälleen kerran) liikkuminen."
Mikä tästä tekee niin ihmeen vaikeaa? Kyllä, aloitin liikkumisen ja kyllä, aloitin sen vuoden sisällä useamman kerran. Yliopistoliikunnan maksu on maksettu jälleen vuodeksi, mutta jotain aina tapahtuu. Milloin oi milloin saisin aloitettua viimeisen kerran, ilman innostuksen lopahtamista?

"Sivistää itseäni lukemalla enemmän."
Olisin voinut lukea paljon enemmän.

"Nähdä enemmän ystäviä!" 
Tähän ei koskaan voi panostaa liikaa. Näin ystäviäni kenties enemmän kuin vuonna 2010, mutta työt veivät usein voimani liian tehokkaasti. (Miksi ylipäänsä listasin työt ennen ystäviä? Karua.)


Näin. Lisäksi vuonna 2011 olen muun muassa..


Vieraillut Lontoossa ja tavannut jälleen Luonnontieteellisen Museon sinivalaan. 

 Arvioinut pizzoja pizzaraadissa.


Nauttinut kesästä, eväsretkistä ja Larun kallioista.

Kokeillut boulderointia.

Uinut hyytävän kylmissä vesissä. 

Juhlinut rakkaan ystävän häitä. 

Jännittänyt BB-kauden voittoa vähintään yhtä jännittyneessä seurassa.

Kehittänyt intohimoisen suhteen sushiin ja syönyt sitä enemmän kuin koskaan (ja silti liian vähän).


Vieraillut (viimein!) ensimmäistä kertaa Suomenlinnassa.


Innostunut lautapeleistä (ja vähintään yhtä paljon niihin liittyvästä ystävien seurasta.)


Toiminut hovikuvaajana keikalla.

Ollut useasti virallisena pallonheittäjänä Vilille ja potenut ankaraa koirakuumetta.


Tutustunut asuntomessukulttuuriin sateisessa Kokkolassa.


Eksynyt Venetsiassa (kuten asiaan kuuluu.)

Matkannut vuorille.

Tuunannut, sisustanut ja blogannut enemmän, ja ollut myös innostunut näistä asioista täysin uudella tavalla.

Nauttinut juhlista niihin kuuluvine perinteineen.

Rakastanut.

Niin, ja loppuun laadittakoon vielä lyhykäinen lista myös alkavalle vuodelle.

Vuonna 2012 haluaisin..
- Nähdä ystäviäni ja perhettäni useammin, ja käyttää myös enemmän ajastani heidän huomioimiseensa.
- Matkustaa ulkomaille (ainakin Islantiin, toivottavasti muuallekin), matkustaa Suomessa, matkustaa
- Onnistua pääsykokeissa ja päästä psykologian opiskelijaksi Helsinkiin
- Liikkua vähintään 20 minuuttia päivässä (sain tämän idean ystävältäni joka oli lukenut siitä jostain blogista, kuulosti helpommin lähestyttävältä päätökseltä kuin pelkkä "alan liikkua!")
- Säästää. (Tavoitteet ovat suuret kun maailma pitäisi valloittaa ja oman kodin hankkiminenkin alkaa jo kovasti ajatuksena kutitella, kurinalaisuutta siis kaivataan!)
- Saada vietyä eteenpäin luonnosteluasteella vetelehtineitä kirjoitusprojekteja
- Tehdä vähemmän nykyisiä ansiotöitä eli antaa aikaa itselleni
- Olla armollisempi itselleni ja kokeilla rohkeudella uusia asioita pelkäämisen sijaan

perjantai 30. joulukuuta 2011

Valoa pimeyteen

Olen ollut erittäin hillitty välipäivän alennusmyyntien suhteen. Olen selaillut nettikauppojen tarjontaa puolella silmällä ja yrittänyt muutaman kerran kierrellä työpäivän jälkeen kaupoissakin, mutta paennut ihmismassoja nopeasti kodin rauhaan. Tähän asti ainoat aleostokseni ovatkin olleet neljäs tuotantokausi House (johon olen taas viimeaikaisilla junareissuilla koukuttunut) sekä Finlaysonin Aalto-pussilakanat, joita olin jo aiemmin haikaillut ja jotka nyt löytyivät alennuksesta puolitettuun hintaan (odottaminen kunniaan!)


Tänään kulutin kuitenkin taas muutaman hetken netin alelaareja kollaten. Houmin alesta poimin muutaman suosikkikohteen näkyville asti. Ferm Livingin kynttilänjalkojen pullonkaulamuotoilua en ensisilmäykseltä edes hoksannut, seuraavana hetkenä hymyilinkin jo niiden sympaattiselle olemukselle. Design Housen Work Lamp on puolestaan ollut haaveissa jo pitkään (haaveilen kuitenkin hopeisesta versiosta tuon alennuksesta löytyneen kultaisen sijaan). Normann Copenhagenin Lighthouse-lyhty taas olisi kuin kotonaan parvekkeellamme (jos vain malttaisin olla kantamatta sitä sisälle asuntoon). Vielä kun osaisi valita mieluisimman värin.

Myönnettäköön, jotain pääsi lopulta tipahtamaan ostoskoriin asti. Vilahtanee kuvissa jossain kohtaa tulevaisuutta. Tittidii ja hupsistakeikkaa! (Valolle on asunnossamme kuitenkin vielä runsain määrin tilaa.)

tiistai 27. joulukuuta 2011

Matkaopas suomiretroon


Olen jo pidemmän aikaa tottunut tilaamaan kirjani netin kautta. Tämän kirjan kohdalla toimitusaika oli ennätyksellisen nopea. Noin 20 minuuttia siitä kun klikkasin sen ostoskoriin ja tilaukseen, oli se jo ehtinyt ruokapöydällemme. Eläköön nykyaika! (Tai sitten mieheni, joka sattui olemaan valppaana silitellessäni tätä teosta kirjakaupassa ja keksi tästä ratkaisun syntymäpäivälahjapulmiinsa.)


Kyseessä on Anna-Kaisa Huuskon suomalaisia 40-70-lukujen käyttöesineitä/tekstiilejä/huonekaluja esittelevä Retroaarteet-kirja. Ensimmäinen selailukerta meni bongaillessa, kirjan sivuilta kun löytyy koko joukko niitä turvallisen tuttuja tavaroita, jotka muistoissa yhdistyvät välittömästi mummolaan tai lapsuuden mökkireissuihin. On hauskaa kuinka kaikki nuo kattilat ja purnukat saavatkin tämän kirjan myötä nimen ja historian.


Kaikkine väreineen ja isoine kuvineen tämä käy hyvin ennen nukkumaanmenoa luettavasta satukirjasta. Saduistahan ei toisaalta ole kyse, haaveilun puolelle lukeminen kuitenkin lipsahtaa tuon tuosta.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Joulutragedia

Minun kannaltanihan tässä ei ole mitään traagista. On lapsuuden koti, perhe, joulukuusi, ruokaa enemmän kuin kykenen syömään. On mummola, ne vuodesta toiseen samat piirretyt televisiosta, kiista siitä kuka tänä vuonna jakaa lahjat ja se pieni hymynkare paketeista, joiden sisällön osaa päätellä edellisien vuosien perusteella. On hyvä olla.


Suuren tragedian on joutunut kuitenkin kohtaamaan jouluseurueemme karvaisin jäsen. Voiko mahdollisesti olla suurempaa vääryyttä kuin kieltää kaikki jouluherkut häneltä, joka niitä kaikista eniten himoitsee? (Todettakoon kuitenkin että kuvan koiraherralle on kyllä tarjottu runsaasti vain hänelle kelpaavaa apetta ja maistiaisia muistakin herkuista, mikään ei vain tunnu täyttävän hänen pohjatonta vatsaansa.)

Lämmintä ja kiireetöntä joulua teille kaikille!

tiistai 20. joulukuuta 2011

Teippivillitys


Tein noin viikko sitten kokeilumielessä pienen tilauksen Teippitarhaan. Olen useissa blogeissa nähnyt käytettävän näitä japanilaisia riisipaperisia masking tape-teippejä mm. sisustusta värittämään, ja koska vuokra-asuntoon etsii mieluiten niitä halpoja ja helppoja (muttei mielellään niiltä näyttäviä) ratkaisuja, päätin itsekin kokeilla teippausta muutamaan asuntomme nurkkaan. Toiseksi hyväksi syyksi pistin vielä viime hetken joulukorttiprojektin.

Pääsin avaamaan teippipakettini tänään töiden jälkeen, samassa katosivat nopeasti myös kaikki töissä kasautuneet "haluan päikkäreille HETI!"-fiilikset. Keittokomeron kaapit saivat piristystä puuterisesta vinoraidasta ja mustasta pystyraidasta. Pieni vaiva, iso ilo! (Pahoittelut heikkolaatuisista kuvista, keittokomeroomme on hyvin vaikeaa saada kuvaamiselle suotuisia valo-olosuhteita.)



.. Ja kuten aiemmin dymotarroittelun yhteydessä, tuli taas todettua kuinka pienet asiat vaikuttavat suuriin kokonaisuuksiin. Tällä kertaa astiakaappi sai selkeämmän järjestyksen ja maustehylly kauan kaipaamansa inventaarion. Piskuisessa keittokomerossamme viettää nykyisin hyvinkin mielellään aikaansa, vaikkei olisi mitään varsinaisia keittiöhommia edes tekemässä (kuten itse hyvin harvoin olen).

maanantai 19. joulukuuta 2011

Parahin Joulupukki..


.. Koska olen syvästi vaatimaton luonne (tai kuvitellaan edes hetkellisesti että olisin) ja elänyt kuluneen vuoden erinomaisen kilttiä elämää, haluaisin esittää sinulle vain yhden pienen toiveen. Voisitko tuoda makuuhuoneeseemme siron valkoisen String-hyllykön? Niin ja jos vain porot jaksavat, veisitte pois siellä nyt könöttävän, turhan massiivisen ikeahyllymme?

En todellakaan pistäisi pahakseni.

Kuva täältä

lauantai 17. joulukuuta 2011

Kettuystäväiseni


Taistellessani tietäni töistä kotiin läpi tuulen ja sateen (ties kuinka monetta kertaa tälle "talvelle") tajusin, että olen tyystin unohtanut esitellä kuluneen vuoden ehdottomasti parhaan vaatehankintani. Tai täsmällisemmin, vaatteen jota ilman en voisi enää kuvitella eläväni.

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä aremmaksi olen tullut kylmyyttä kohtaan. Päätin siis viimein hankkia itselleni kunnollisen takin. Sellaisen, jossa minun ei varmasti tarvitsisi palella ja joka olisi tarpeeksi laadukas kestääkseen käytössä vuosia. Vertailun jälkeen päädyin valitsemaan Fjällrävenin Greenland-parkan, osittain laadukkuutensa jo todistaneen, samalta merkiltä hankkimani Kajka-rinkan ansiosta.

Ja eipä ole muuten tarvinnut katua.

Alun perin en ajatellut uuden takkini kestävän enää kovemmilla pakkassäillä. Mutta koska pakkassäät ovat loistaneet poissaolollaan ja ulkona on saanut kohdata päivästä toiseen lähinnä tuulta/sadetta/räntää, on kettutakki ollut elementissään. Se tekee mitä lupaa, pitää kuivana ja lämpimänä niinäkin päivinä jolloin kaikkein viimeiseksi haluaisi astua ulkoilmaan. Näin ollen sen vaikutus myös henkiseen hyvinvointiin on ollut odottamattoman suuri. Surkeinkaan sää ei onnistu lannistamaan kun tietää joutuvansa kärsimään siitä edes hiukan vähemmän. (Tällä hetkellä olen myös melko varma että kettu kestää ne pakkassäätkin, ainakin jos alle laittaa tarpeeksi lämmintä kerrosta.)

Ihmiset, panostakaa hyvään ja laadukkaaseen takkiin! Hyvässä takissa eivät rahat mene harakoille. Korkeampi hinta kirpaisee vain hetken, kun tietää saaneensa ystävän vielä moniin tuleviinkin syyssateisiin ja talvikylmyyksiin.

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Tarratuunarin tunnustus

Noin kuukausi sitten tein (ainakin omasta mielestäni) ihan mielettömän hyvän hankinnan! Olin pitkään haikaillut itselleni tarrakirjoitinta, en kuitenkaan sellaista tylsää uusversiota joka löytyy varmasti jokaisen toimiston nurkasta. Haikailuni kohde oli tuo retrompi, kohokirjoitustarroja tekevä versio. Olin jo kuvitellut modernimpien versioiden syrjäyttäneen täysin kohotekstiserkkuni, kunnes erään suosikkiblogini merkintä vuodelta 2009 vinkkasi minut Claes Ohlsonin hyllylle, josta oma retrodymo löytyikin. Olin etsinyt aivan liian kaukaa.

Sittemmin taisin hieman villiintyä. Tarroituksen ovat jo saaneet mm. lähes kaikki kuivaruokakaapin purkit (joita oli luonnollisesti hankittava lisää jotta sain syyn tehdä lisää tarroja), samalla kun olen silmä tarkkana metsästänyt uusia tarroitustaan kaipaavia kohteita. Hetkittäin tämä innostus on saanut minut pitämään itseäni hienoisesti kajahtaneena. Mutta kun, mutta kun..!



Toisaalta, onko mitään syytä soimata itseään jos vielä hetki sitten kaaosmainen kuivaruokapakettikokoelmamme on yhden sinänsä turhahkon esineen ansiosta muuntautunut näinkin selkeään muotoon (puhumattakaan siitä kuinka paljon tehokkaammin yleinen siisteys pitää loitolla kaiken maailman ällö-öttiäiset)?

Enpä usko.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Suurista puheista, pienistä teoista

Ennen kuin täytin kahdeksantoista, olin täysin varma (ja sanoin tämän usein myös ääneen) että ensimmäiseksi täysi-ikäistyttyäni menisin ja luovuttaisin verta. Nyt olen kuitenkin täyttänyt jo 26, enkä ole vieläkään uskaltautunut verenluovuttajaksi. Se niistä suurista puheista sitten. Puhuminen on niin ihmeen paljon helpompaa kuin toimiminen.

Viime vuosina olen yrittänyt löytää sopivaa vapaaehtoistyön muotoa itselleni. Yhden sopivalta kuulostavan löysinkin jo reilu vuosi sitten, tuolloin en vain ollut vielä saavuttanut vaadittua 25 vuoden ikää. Jälleen kerran vannoin kuitenkin toimivani heti kun ikä riittäisi. Havahtuminen tapahtui noin viikkoa ennen viimeviikkoista syntymäpäivääni. Miltei vuosi oli kulunut enkä taaskaan ollut toiminut suurista puheistani huolimatta - verenluovutusepäonnistuminen all over again. Kauhisteltuani hetken omaa toimintaani korjasin virheen saman tien ja laitoin hakemuksen haluamaani hommaan.

Tänään sitten, käytyäni ensin haastattelussa jossa minua ei todettu täysin toivottomaksi tapaukseksi, sain kalenteriini ensi vuodelle hiukan lisää täytettä. Osallistuttuani ensin helmi-maaliskuussa pidettävälle kurssille aloitan vapaaehtoisena puhelinpäivystäjänä Mannerheimin Lastensuojeluliiton lasten ja nuorten puhelimessa/nettichatissa/kirjepalvelussa. Olen siis sitoutunut lahjoittamaan neljä tuntia ajastani noin kahdesti kuukaudessa ollakseni kuuntelijana sellaisille lapsille ja nuorille jotka kuuntelijaa tarvitsevat. Ja on minulla hiukan omaakin lehmää ojassa, psykologiksi opiskelevalle tällainen homma tuo mukavasti kokemusta kuuntelemisesta, keskustelemisesta ja nuorempien ikäryhmien ajatusmaailmasta.

Tämän postauksen tarkoitus ei ollut julkisesti kehuskella sillä, että olen päättänyt tällaiseen hommaan ryhtyä. Todellisuudessa minua jännittää ja pelottaa ihan hemmetisti. Jos verenluovutuksessa suurin kompastuskivi on se, että pelkään sen tuntuvan todella epämiellyttävältä (ihan kuin olo ei todennäköisesti olisi paljon epämiellyttävämpi niillä, jotka sitä verta tarvitsevat), pelottaa puhelintyössä se, etten osaakaan sanoa mitään järkevää sille ihmiselle joka minulle soittaa ja joka mahdollisesti toivoo minulta apua ja vastauksia johonkin itselleen todella tärkeään asiaan. Haluan auttaa, mutta en ole varma pystynkö. Siinä tunteessa ei lähtökohtaisesti ole hirveästi kehuskelemisen aihetta.

Annan kuitenkin itselleni muutaman pisteen siitä, että olen kerrankin toiminut pelkkien suurten puheiden sijaan. Tässäkin asiassa on vielä paljon opittavaa, mutta jostakin on aloitettava. Kyse on kuitenkin lähinnä omien pelkojen voittamisesta. Rahaa kun on helppo antaa mutta ajan lahjoittamiseen liittyy paljon useammin myös omalta mukavuusalueelta poistuminen, vaikka auttamisesta tuleva hyvä mieli painaakin vaa'assa enemmän. Näitä pieniä korjaamistaan odottavia kohtia löytyy itsestä varmasti vielä lukuisia. Niitä pieniä aikeita, jotka edelleen ovat olemassa vain sanoina. Niille pitäisi voida tehdä jotain.

En ole edelleenkään antanut periksi ajatuksessani ryhtyä verenluovuttajaksi. Kyllä minäkin vielä! Sitä ennen olisi kuitenkin kohdattava ja voitettava taas yksi, todennäköisesti aivan turha pelko..

Kaamospiristäjiä


Joitakin vuosia sitten sain vanhemmiltani joululahjaksi ensimmäisen Arabian muumimukini, tummansinisen Mörkö-aiheisen. En ole koskaan ajatellut alkaa näitä muumimukeja keräilemään, mutta jotenkin tuo yksittäinen muki (vaikka Mörön olemukseen sopiikin) on vaikuttanut kovin orvolta muiden kippojen ja kuppien seassa.

Muutamia päiviä sitten päätin lopultakin hankkia Mörölle kaverin. Päädyin Nipsuun, koska a) Nipsu on ihanin ja b) muki on väritykseltään vastustamattoman turkoosi. Nyt Nipsu on asunut meillä jo pari iltaa ja olen täysin vakuuttunut että hänestä tulee uusi lempparimukini, melko vaatimattomasta tilavuudestaan huolimatta. Hänessä kun on jotain kovin kodikasta ja turvallista sohvapöydän nurkalla istuessaan.

Kotiimme on viimein hankittu myös ensimmäinen joulukoriste ever! En ole turhaan viitsinyt kotiamme koristella, koska vietämme miehen kanssa joulua perheidemme luona. Tämä pöllöhyrränen pysynee käytössä joulun jälkeenkin. Satun nimittäin pitämään pöllöistä ihan ympärivuotisesti, en vain jouluisin.


Taistelu kaamosväsymystä vastaan on juuri nyt kiihkeimmillään. Mikään määrä unta ei tunnu riittävältä, valon määräkin on naurettavan pieni. Kuinka sitä voikin olla näin väsynyt koko ajan? Tälläkin hetkellä päivän jatkuminen tuntuu hyvin epätodennäköiseltä ilman päikkäreitä.

..Saahan kesänodotuksen jo aloittaa?

perjantai 9. joulukuuta 2011

Myrskyn merkkejä jo vuodesta 1985


Äiti lähetti minulle aamulla onnitteluviestin, jossa muisteli kuinka syntyessänikin oli juuri nousemassa myrsky. Tosin tuolloin kyseessä taisi olla oikea talvimyrsky, kirpeää pakkasta ja lunta. Nyt on vain puita tanssittava tuuli, ikkunasta näkyvät vaahtopäät jäättömällä merellä ja harmaa taivas, joka lupailee korkeintaan räntäsadetta (toivottavasti jättää toteuttamatta).

Perinteet kunniaan, kuitenkin!

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Silmäyksiä harmaan läpi


Talvi ei ole edennyt lainkaan kuten olin odottanut. Viikkoja sitten jo ennustin miehelle että ensilumi sataisi ihan lähipäivinä. Eipä satanut, taidan olla sääsammakkoakin lahjattomampi tässä. Vettä on sentään tullut taivaalta päivittäin, tuuli on viskonut puita ja vääristänyt heijastukset ikkunassa, eikä taivas ole juuri viitsinyt vaihtaa harmaata asuaan valoisampaan. Valon puute on heijastunut suoraan jaksamiseen. Unta riittäisi päiväkausiksi, olo on vetämätön ja ajoittain alakuloinenkin. Onneksi ovat d-vitamiinit ja kirkasvalolamppu. Ilman niitä tuskin saisin itseäni sängystä ylös aamuisin.

Kaikki edelliset seikat huomioon ottaen onkin erikoista, että olen viime aikoina ollut innostuneempi kuin aikoihin. Tämä voi johtua monesta asiasta:

- lähestyvästä vuoden vaihtumisesta, mielessäni tämä edustaa mahdollisuutta monelle uudelle alulle
- lähestyvästä 26-vuotissyntymäpäivästä, myös mahdollisuus uusille aluille (ikäkriisi, pysy poissa!)
- syksyn säästösuunnitelmien onnistumisesta, kädestä suuhun eläminen tuntuu aiheuttavan yllättävän paljon stressiä ja toisaalta säästöjen turvin uskaltanen lähitulevaisuudessa vapauttaa enemmän päiviä muille kuin tienestitöille
- niistä monista ideoista ja projektinsiemenistä jotka ovat mielessäni itäneet jo pidemmän aikaa ja osin jo etsineet muotoaan mm. töherryksinä ja satunnaisina tekstinpätkinä luonnoskirjan sivuilla
- ylipäänsä mielialan paranemisesta viime aikoina, harmaasta talvesta ja kaamosmasennusoireistakin huolimatta (ristiriitaista, eh?)


Lähitulevaisuuden suurimpana haasteena lienee tämän kaiken innostuneisuuden kanavoiminen pidemmälle aikavälille. Satun olemaan hyvin spontaani innostuja, innostun asioista palavasti hetkessä mutta yhtä nopeasti nuo innostukseni usein sammuvatkin.

Olen kuitenkin huomannut että minulle sopii hyvin selkeiden ja hiukan jäykkienkin sääntöjen laadinta. Hyvänä esimerkkinä toimikoot karkkilakkoperinteeni. Tämän vuoden, kuten usean menneen, olen onnistunut elämään karkkilakossa jossa olen kieltänyt itseltäni tiukasti kaikki tuotteet joita todennäköisimmin myydään kaupan karkkihyllyssä. Saan siis ostaa pussin fanipaloja mutten suffelipatukkaa. Monista tämä on kuulostanut huijaukselta, mutta se on erittäin hyvin karsinut elämästäni esimerkiksi ne satunnaiset ostoskoriin lipsahtaneet suklaapatukat ja ohjannut etsimään vaihtoehtoa vaikkapa hedelmäosastolta.

Tämän meneillään olevan karkkilakkoni aion lopettaa vuoden vaihtuessa seuraavaksi. Haluaisin kuitenkin muuntaa tämän karkkilakkoperiaatteeni joksikin innostuksiani hyödyttäväksi. Toisin sanoen minun olisi kehitettävä itselleni metodeja jotka auttavat pitkäjänteisessä työskentelyssä. Karkkilakkovuosista tulkoot metodietsintäni esikuva ja kannustin! Ensi vuonna haluaisin saada aikaiseksi vaikka ja mitä.

(PS. Pitkäjänteisyystyöskentelyvinkkejä otetaan myös vastaan.)

tiistai 6. joulukuuta 2011

I only want to live in peace, plant potatoes, and dream


Kuinka moni muistaa lukeneensa joskus niitä hiukan pitkänmallisia, pehmeäkantisia Muumipeikko-sarjakuvakirjoja, joihin oli koottu yksiin kansiin Tove Janssonin (ja myöhemmin Lars Janssonin) piirtämiä muumisarjakuvia? Itselleni kyseisistä kirjoista on muodostunut lämmin lapsuusmuisto, ahmin kirjastosta lainaamani albumit alusta loppuun useita kertoja, riemastuen niistä joka kerta yhtä paljon. Toisinaan hyvälle mielelle sai se hieman vinksahtanut muumihuumori, toisinaan ihan vain jokin hauskasti piirretty hahmo tai ilme.

Ei siis ihme että olen kerran jos toisenkin löytänyt itseni hypistelemästä näitä uudempia kokoelmateoksia, jotka ovat jo pidemmän aikaa kuuluneet kirjakauppojen valikoimiin. Kukkaro ei vain ole kertaakaan antanut periksi, eikä näihin opuksiin ole toiveistani huolimatta törmännyt alennusmyynneissäkään. Jossain vaiheessa huokeampia hintoja metsästäessäni tulin sitten törmänneeksi blogikirjoitukseen, jossa vinkattiin suomenkielisten versioiden olevan itse asiassa erään kanadalaiskustantamon muumikokoelmien toisintoja. Tosin sillä erotuksella, että kanadalaisversioissa piirrosjälki on siistitty toisin kuin suomalaisversioissa, joissa painojälkeä ei ole juuri paranneltu sanomalehtilaadusta. En alkanut vertailevaa tutkimusta tekemään, mutta kuulostaa aika oudolta. Kai omistaan pitäisi pitää parempaa huolta?



Lukemani blogikirjoituksen vakuuttamana päädyin lopulta tilaamaan amazonilta kokoelmasarjan kaksi ensimmäistä osaa, kanadalaisversioita kun saa sitä kautta helposti kaksi yhden suomalaisversion hinnalla. Pakko lienee hankkia myös kolme seuraavaa osaa, eli kaikki ne Tove Janssonin itsensä piirtämät (jostain syystä Lars Janssonin piirtäminä muumit eivät minuun samalla tavalla iske). Monta hymyä on näillä jo onnistuttu synnyttämään, mikään ei siis näyttäisi muuttuneen sitten lapsuuden lukukokemusten.

(Tällaisen pimeän vuodenajan keskellä ei myöskään ole varaa vähätellä yhtäkään tekijää, jolla on positiivinen vaikutus mielialaan.)

Muumien myötä toivotan kaikille myös rauhallista itsenäisyyspäivää! Itse juhlistanen kotisohvalla linnanjuhlia katsellen ja leväten, ellen sitten saa jostain valtaisaa energiapuuskaa ja lähde istumaan iltaa miehen kavereiden seuraan. Tänä vuonna itsenäisyyspäivä tuntuu myös aiheuttavan itselleni paljon ristiriitaisiakin tuntemuksia, en vain täysin osaa täsmentää syytä siihen. Paljon liittynee siihen millaiseksi olen kokenut yleisen ilmapiirin muuttuneen tässä maassa viime aikoina.

Paljon onnea kuitenkin rakkaalle kotimaalle! Ja jos vain voisin, antaisin lahjaksi kasoittain avarakatseisuutta ja suvaitsevaisuutta. Niitä kun ei varmasti voi toivoa liikaa kenellekään.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Jakkatirallaa!

Tein eilen koululta päästyäni ex tempore-retken Kyläsaaren kierrätyskeskukseen. Olen taas uudelleen unelmoida sellaisesta 60-lukulaisesta tiikkisenkistä ja yrittänyt jo pidemmän aikaa metsästää sellaista mm. huutonetistä tuloksetta. Sopivat ovat aina joko liian kalliita tai sitten liian kaukana noudettaviksi.

Kierrätyskeskuksessa vierailu ei yhtään helpottanut oloa. Kalustekasojen alla olikin kaksi juuri sopivaa senkkiä, toinen hieman kunnostusta vaativa ja pienempi 65e, sekä isompi ja sellaisenaan hyväkuntoinen 185e. Olisin ottanut mukaani välittömästi vaikka molemmat, mutta päätin kuitenkin vielä odotella hieman kohtuuhintaisemman yksilön löytymistä.


Mukaani lähti kuitenkin jotain, kun silmäni osuivat isompien kalusteiden keskellä tähän pitkäjalkaiseen jakkaraan, joka on mielestäni ihan mahdottoman sievä. Hintaakin oli vain 4e, joten en kummemmin jäänyt arpomaan sen tosiasian kanssa, etten oikeastaan tiedä mihin tällaista jakkaraa edes tarvitsen.

Tänä aamuna jakkara saikin jo uuden ilmeen, kun kaapista löytyi vielä taannoisen pinnatuoliprojektin jäljiltä mustaa kalustemaalia (ja koskapa tällaisia projekteja pystyy edelleen suorittamaan parvekkeella, kiitos ihan vaan pikkuisen hitaasti etenevän talven). Mies on ajoittain ollut huolissaan siitä, aionko maalata koko asunnon lopulta mustaksi. Itse en aio olla kotimme mustumisesta huolissani ainakaan niin kauan kun olohuoneemme värimaailmaa hallitsee iloisen turkoosi sohva. Sitäpaitsi monet asiat nyt vain näyttävät paremmilta mustina, piste.


Uskon myös löytäneeni jakkaralle ensimmäisen työtehtävänsä. Maalikerrosten kuivuttua hän saa toimittaa kirkasvalolampun jalustan virkaa kunnes toisin määrätään. Tällä hetkellä tuntuu että ainoat keinot selvitä hengissä ovat d-vitamiinien napsiminen ja valohoitojen aloittaminen. Niin, ja harvoista vapaapäivistä kiinni pitäminen. Nytkin tuolla sataa kuin saavista, eikä tietenkään missään lumisessa muodossa vaikka joulukuussa jo mennään. Mikä tätä talvea taas vaivaa?

maanantai 28. marraskuuta 2011

Ilmapallo



Kun illalla palaa kotiin ilmapallo mukanaan,
tietää ettei päivä ole voinut olla täysin epäonnistunut.

lauantai 26. marraskuuta 2011

Kotivakoojan yöpöydältä


Muutama päivä sitten posti toi paketin Japanista asti. Pieni täkäläinen kirjakustantamo Édition Paumes on ehtinyt julkaista jo hyvän kasan sisustuskirjoja, joiden kuvissa esitellään useiden eri maiden ja kaupunkien koteja. Useissa blogeissa on näitä hehkutettu, joten uteliaisuudesta päätin tilata oman, suomikoteja esittelevän kappaleeni. Taisin jäädä koukkuun. Tekstistähän ei näissä ymmärrä hölkäsen pöläystä, vaikka sitä paljon kuvien ohessa onkin - rikas kuvamaailma kuitenkin riittää. Seuraavaksi haluaisin ehkä tutustua jonkin muun maan koteihin. Tässä suomiversiossa riittää kuitenkin katseltavaa vielä hyväksi aikaa.

Yritän paraikaa herätellä myös lukuharrastusta (kuvien katselun oheen), koska ulkomaailma näyttää paiskovan niskaan päivä päivältä enemmän vettä ja tuulta sun muuta nautinnollista. Kolme kirjaa odottaa lukemistaan yöpöydällä. Yksi elämänkerta, yksi uusi teos suosikkikirjailijalta sekä eräs armaan opiskelutoverini kirjoittama satukirja. Kirjojen lisäksi myös virkkaaminen on tällä hetkellä tosi in. Vaatimattomana tavoitteenani on väsätä musta torkkupeitto makkariin. Neljä mummonneliötä onkin jo valmiina (ja noitahan tarvitsee vielä vähintään joku tuhat, jee)! Peukalot huutavat hoosiannaa jo tässä vaiheessa.

Pientä mummoutumista havaittavissa?

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Murrrh!


Olen havainnut viimeaikaisten merkintöjeni käsitelleen lähinnä kaikkea muuta paitsi sitä mitä minulle tällä hetkellä kuuluu. Syy on kuitenkin yksinkertainen - minulle kuuluu töitätöitätöitä. Tällä hetkellä teen työvuoroja sellaista näpsäkkää kuuden vuoron viikkotahtia, joten aikaa ei juuri jää muulle elämälle (työpaikassani kun vuorojen keskipituus on 7-8h iskettynä mahdollisimman hankalasti keskelle päivää). Tarkoitus olisi rauhoittaa tahtia mahdollisimman pian vuoden vaihduttua, sillä mm. pääsykoelukemiseen täytyy varata hyvä kasa aikaa. Tällä hetkellä tavoite on kuitenkin painaa duunia tukka putkella ja kasvattaa säästötilin saldoa nyt kun töitä riittää ja aikaakin toistaiseksi on.

Jatkuvalla vuorotöiden paiskimisella on kuitenkin veronsa (ylläriii!). Väsymys on vain yksi niistä, lisäksi löytyy mm. tuttua turhautumista siihen, kun juuri mitään ei tunnu saavan aikaiseksi. Olisi paljon juttuja joita haluaisi toteuttaa, paikkoja joissa haluaisin käydä ja ystäviä joita haluaisin tavata, mutta kun klo 21 jälkeen illalla könyää kotiin, tuntuu paikka sohvan ja television välissä väistämättä parhaalta olemisen pisteeltä.

Lisäksi töiden riittämiselläkin on kääntöpuolensa. Esimerkiksi se, ettei minulle toiveistani huolimatta voitu antaa vapaata syntymäpäiväkseni (enkä ole tästä epäkohdasta onnistunut vielä useista yrityksistä huolimatta pääsemään eroon). Voisin kyllä kärsiä vaieten, ostaa ruokiksella itselleni jäätelölahjan lohdukkeeksi ja heittää koko asian vitsiksi. Tällä kertaa hyllyllä kuitenkin sattuu odottelemaan jo lippu oopperaan, muiden suunnitelmien lisäksi. Tiedän että pitäisi olla onnellinen kun töitä riittää eivätkä rahat lopu kesken. Epäreiluuden tunnetta on kuitenkin ajottain vaikea väistää.

Onneksi mies lohdutti tuomalla berliininmunkin töihin ja palauttamalla erään tenttikirjan kirjastoon puolestani. Epäonnisuus on aiemminkin todettu ohimeneväksi tilaksi. Kyllä tämä tästä!

Kuva weheartit.com

tiistai 22. marraskuuta 2011

Kerä


Olohuoneeseemme saapui eilen kauan odotettu asukas. Katossa muutostamme saakka killunut Ikean tylsä pallo sai korvaajakseen Kodin1:stä tilatun Kerä-valaisimen. Olin ehtinyt etsiä sopivaa valaisinta kauan, sillä halusin jotain suurta. Ja suurta on vaikeaa löytää, kun kattovalaisimien standardihalkaisija tuntuu olevan mitätöntä max 40 senttiä. Tai sitten on maksettava itsensä kipeäksi. Ei kiitos.

Keräkin maksoi pitkään turhan paljon, mutta tarjouskyttääminen ja miehen kanssa tehty kimppaostodiili tuottivat lopulta toivotun lopputuloksen. Tässä valaisimessa halkaisijaa on mukavat 56cm ja hinnassa jäädään passelisti esimerkiksi kalliimman serkun, Random Lightin, alapuolelle.

Lisäksi Kerä on kovin hurmaava..




.. Miten siis malttaa iltaisin vaihtaa valaistus siihen hämärämpään tunnelmalliseen, johon olen ehtinyt tottua (eli vain muutaman pöytälampun ja toisinaan kynttilöiden valaisemaan tilaan)? Toisaalta eipä Keräkään onnistu valaisemaan ympäristöään millekään leikkaussaliasteelle, joten tunnelma tärveltyminen tuskin on vaarana vastaisuudessakaan.

torstai 17. marraskuuta 2011

Purnukkaprojektin paluu

Hullareiden aikaan esittelin täälläkin ostamani Marimekon Purnukka-kankaan, josta kaavailin kangastaulua keittokomeron seinälle. No, projekti on edennyt hitaammin kuin oletin, johtuen lähinnä viime viikkojen työkiireistä ja toisaalta epämääräisistä "äh kuinka vaivalloista ja en kuitenkaan osaa"-ajatuksista. Tänään otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni (lieneekö ollut illan pilatesjumppailun ansiota).


Ensimmäinen hidastava osuus oli kaaosmaiseen vaatehuoneeseemme hautautunut silityslauta, joka tosin asiaan perehdyttyäni osoittautuikin helpommin napattavaksi kuin olin olettanut. Silittelin saman tien koko kankaan, vaikka tauluun tuosta palasta meni ehkä 1/4 kokoinen pala. En kuitenkaan ollut varma kummassa päässä kangasta purnukat olisivat paremmassa asetelmassa, joten parempi oli tehdä varman päälle. (Ihanan mustunut muuten tuo silitysrautamme pohja.)


Itse taulukehikkoa emme itse alkaneet väsäämään. Varmaan tuollaisen kehikon tekeminen olisi onnistunut helposti itsekin, mutta satuin löytämään kohtuuhintaisen vaihtoehdon kangastaulu.fi-nettikaupasta. Oikeastaan vain vajaa 12€ postikulut kirpaisivat, paremmin hintoja vertailematta itse kehyshinnat vaikuttivat varsin edullisilta. Ostimme 60x120 kehyspaketin, välipuun ja niittipyssyn, hinnaksi taisi tulla n. 25€.


Niittipyssy on muuten ihan hemmetin pelottava kapistus. Pelkäsin sormieni puolesta varmaan jokaisen niitin kohdalla, ihan sama kuinka kaukana kehystä tukeva käsi olisi itse pyssystä. Jonnekin kyseinen laite on nyt vähintäänkin lukittava, olen ihan varma että se hyökkää jostain hyllystä päälle ja ampuu niitillä silmään. Todella, todella arvelluttava esine.


Itse kankaan pingottaminen kehykseen oli kuitenkin helpompaa kuin olin kuvitellut (ehkä tämä johtuu myös pitkästä harkinnastani ennen jokaista niittausta). Kuvio asettui nätisti kehykseen eikä vääristynyt mistään kohtaa. Kehykseen kuuluvat myös kiilapalat, joiden avulla kangasta voi myöhemmin kiristää jos se pääsee käytössä laiskistumaan tai olisi pingottaessa jäänyt löysälle.

Tuli ihan kiva onnistumisfiilis tuosta taulunrakennuksesta. Tekisi mieli väsätä samanlainen mutta hieman isompi kangastaulu sohvan yläpuolelle. Sopiva kangas on kuitenkin edelleen hakusessa. Ensin olisi tosin saatava nuo purnukat seinälle asti. Ruuvin poraamisen kiviseinään jätän kuitenkin suosiolla miehen hoidettavaksi. Lainaan saamamme vähintään tonnin painoinen pora kun vaikuttaa murhanhimoista niittipyssyäkin pelottavammalta värkiltä.