Alkujärkytyksestätoipuja

Blogihiljaisuus on jatkunut rankasti pidempään kuin on ollut tarkoitus. Psykologian opintojen aloittaminen on vaatinut veronsa. Pääsykokeisiin lukeminen keväällä taisi siis olla vasta esimakua, tämä sekä edessä olevat vuodet kun tulevat kaikesta päätellen sisältämään enemmän kirjojen pänttäämistä kuin mikään opinahjoni aikaisemmin.

Mutta näin alkujärkytyksestä toipuessani ja päästessäni asteittain sisälle myös jatkuvaan englanniksi opiskeluun (ymmärsin kyllä kieltä hyvin jo ennen psykologian opintoja, mutta aivot ovat silti joutuneet koetukselle myös tenttikirjojen 95% englanninkielisyydestä), ja toisaalta koulujoululoman rentouttamana, uskallan taas lupailla suurempaa blogiaktiivisuutta. Aiheita on, kunhan istutan itseni koneen ääreen.

Koska nyt joudun kuitenkin sullomaan itseni peittoihin (kiitos huomisen 11 päivän työputken päättävän vuoron), lopetan merkintäni tällä erää tähän. Tai ehkä sittenkin seuraavaan videoon, joka teki tästäkin illasta pikkuisen iloisemman.

Pikaisempiin tapaamisiin!

Had a good Flow

Flow on hassu festivaali. 

Poissa telttatalkoot, poissa nuhjuinen festariolemus (kun ei ole useampaan iltaan jaksanut pestä meikkejään/hampaitaan ennen makuupussiin sammumista), poissa tuntien jonottaminen (Ilosaaressakin kesän aikana vieraillut arvosti). 

Tilalla mielettömän upea festarimiljöö, harvinaisen kuunneltava musiikitarjonta, käsittämättömän hintavat ruokakojut (13e hampurilaisateriasta, nyt hei oikeesti) ja kaikista yrityksistään huolimatta homogeeninen festarikansa. (Itsehän luulin alueelle saapuessani bonganneeni "tuon tyypin olen nähnyt jossain"-miehen , tajutakseni hetkeä myöhemmin että kaikki miehet alueella näyttivät samalta. Näiltä ns. hipstereiltä. Hih.) 

.. Parasta oli kuitenkin upea Björk. Häntä aion kuunnella vastaisuudessa huomattavasti useammin. (Hänen upeasta esityksestään minulla ei kuitenkaan ole kuvia, koska niitä ei saanut ottaa, enkä lähes eturivissä uskaltanut salakuvatakaan.)

Festarikesä 2012 alkaa olla virallisesti ohi. Haikeus. Seuraavaksi yhden naisen karavaanini suuntaa kohti Kokkolaa, kesän viimeinen jämälomaviikko on hyvä viettää perheen luona koiraterapiassa. 

Käännekohdan kynnyksillä

Arki palaa järkyttävin isoin askelin. En ole aamuihminen, mielestäni on täysin epäinhimillistä kutsua ketään kotoaan minkäänlaiseen menemiseen ennen kuin kellotaulu osoittaa jotain kaksinumeroista lukua. Minä olen vanha kurttana jo, haluan kahdeksan tuntia unta joka yö ja katsoa ennen nukkumaanmenoani jakson Frasieria (siitäkin huolimatta että osaan jaksot jo lähes jokaista repliikkiä myöten ulkoa.)

Tällä hetkellä paahdan kuitenkin lähes pelkästään aamuvuoroja. Puhelin näyttää herättäessään viittä tai kuutta ja silmät ristissä hoitelen hetkeä myöhemmin töitäni, niitä samoja vanhoja ja tänä kesänä myös vähän uudempia ja haasteellisempia (enemmän paperitöitä, vähemmän asiakaspalvelua, ihmeen virkistävää!) Kohta kuusi vuotta samassa työpaikassa. Jokohan riittäisi? Siltä tuntuu vahvemmin kuin koskaan.

Syksyllä odottava uusi opiskelupaikka on laukaissut pintaan uskomattoman määrän erilaisia tunteita. Ensinnäkin olen käsittämättömän motivoitunut psykologian opintojeni suhteen. Vaikka vuosi sitten sainkin paikan Turusta, on tunne Helsingin paikan varmistuttua ollut täysin toinen. Ikään kuin olisin vasta nyt ensimmäistä kertaa päässyt psykologian opiskelijaksi. Olen listannut jo hyvin tarkasti opintosuunnitelmani tulevalle lukuvuodelle, HOPS-jumalat kiittävät ja kumartavat syvään. Syksyn tullen opiskellaan ja kovaa ja toivon todella etten joudu korjaamaan sanojani seuraavana keväänä.

Myös suhde työpaikkaani muuttui lähes heti opiskelupaikan varmistuttua. Ensimmäistä kertaa elämässäni opiskelen alaa, jossa työllistyminen on lähes varmaa ja jossa myös opiskelun päässä odottava ammattinimike on selkeämpi kuin mihin olen tottunut. Minusta tulee psykologi. Voin kirjoittaa työnhakupalveluihin 'psykologi' ja palvelut listaavat pitkät rivit vapaita työpaikkoja. Vaikka todellisuudessa homma tuskin etenee ihan näin yksinkertaisesti (koska aion joka tapauksessa erikoistua ja mielellään vielä niin, että voisin työelämässä hyödyntää taideopintojani), on tämä selkeyden tunne minulle täysin uusi ja samalla voimakkaasti motivoiva. Nykyinen työpaikkani tuntuu ensimmäistä kertaa täydellisen väliaikaiselta. Olen lähdössä, olipa tuo hetki vuoden tai kolmen päässä. Saattohoito on aloitettu.

Kolmanneksi, ehkä suurimpana yllätyksenä, olen viime aikoina tuntenut hyvin voimakkaita haikeuden ja kaipuun tunteita suhteessa dramaturgian opintoihini. Siitäkin huolimatta, että monessa suhteessa on kyse elämäni vaikeimmista vuosista ja huolimatta niistä lukemattomista päivistä ja tunteista joita en ikävöi hetkeäkään. Kaipaan sitä yhteisöä jonka osaksi en ole koskaan kokenut pääseväni. Lopulta tämäkin tunnemyllerrys on täysin ymmärrettävissä, liittyyhän dramaturgian opintoihini, yhtä lailla kuin kaikkeen teatteriin koskaan liittyneeseen toimintaani, valtava rypäs tähänastisen elämäni suurimpia intohimon tunteita, suurimpia unelmia, suurimpia muistoja ja ihmisiä joita aidosti ikävöin. Jollain oudolla konstilla uusi opiskelupaikkani tuntuu lisäävän myös motivaatiotani vanhaa opiskelupaikkaani kohtaan. (Olen jo vuosia sanonut teatterin olevan kuin se renttumieheni, jonka luoksi palaan kaikesta huolimatta aina uudelleen. Tältä tuntuu edelleen. Ja totta puhuen, en ole aikeissa laittaa tälle suhteistani epävakaimmalle pistettä. En varmasti pystyisikään.)

Myllersivätpä tunteet tällä hetkellä millä voimalla ja mihin suuntaan tahansa, on kokonaiskuva selkeämpi kuin vuosiin. Psykologian opinnot ovat ottamassa viimein ilmaa siipiensä alle, samoin taiteellisen opinnäytteeni kirjoittaminen Teatterikorkeakouluun. Nykyisen työsuhteeni päättyminen häämöttää vielä toistaiseksi hahmottumattomassa ajankohdassa, mutta lopun voi jo aistia. Olo on toiveikas ja optimistinen.

Jaksanen vielä muutaman aamuvuoron.

Kesä kuin unelma

Lentokone palautti minut ja miehen takaisin Islannista tänään klo 14.20. Matka oli ihana, Islanti uskomaton, kerron kaikesta enemmän kunhan saan kuvat koneelle ja pääni virkistettyä kunnollisilla yöunilla (viimeisimmät kun jäivät aikaisesta lennosta johtuen alle neljän tunnin.)

Suomeen oli kuitenkin hyvä palata, pilvisestä taivaasta huolimatta. Postiluukun alla odotti paksu kirjekuori Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden laitokselta. Kyllä, kaikista kevään ja kesän aikana läpikäymistäni epäilyksistä huolimatta onnistuin parantamaan suoritustani viimekeväisestä ja saamaan psykologian opiskelupaikan kotikulmilta (hyvästi etäopiskelu, pahoittelut Turku!) Itse asiassa täydellisesti rimaa hipomatta, koepisteiden sisäänpääsyrajana kun oli tänä vuonna 77,4 ja omassa paperissani komeilivat pisteet 88,7. Fiilikset ovat pilvissä, enkä aio pakottaa niitä laskeutumaan. 

Virallinen juhlinta suoritettakoon viikonloppuna Ilosaarirockissa. Siihen ei pysty sateet eikä mitkään. 

Ah, mikä kesä! Mikä elämä!

Hupsista!

.. Siinä se nyt sitten on. Pitkällisen vatvomisen jälkeen annoin itseni haksahtaa Helsingin Sanomien kytkytarjoukseen, ja pari päivää sitten kotiimme saapui uusi iPad!

Fiilikset ovat olleet ehkä aavistuksen ristiriitaiset, tuntuu että varsinkin kannettavan tietokoneen omistajana iPadin hankintaa on pikkuisen vaikea perustella. Tässä kuitenkin joitain puolusteluja (joita olen kehitellyt päätökseni tueksi viime päivinä):
1) Kannettavan rauhoittaminen "oikeisiin töihin" eli kirjoitus- ja opiskelujuttuihin, toivon mukaan surffailun siirtäminen iPadin hommiksi pidentää myös kannettavan käyttöikää
2) Toisaalta iPad toiminee hyvänä luentokaverina tulevaisuudessa, sen avulla kun esimerkiksi kaikenlaisten luentokalvojen ym. lukeminen sujuu vaivattomammin kuin kannettavalta
3) Kytkykaupan ilot - tulipahan tilattua sitten hesarikin kahdeksi vuodeksi (ilman turhaa paperikeräyksen kuormittamista)!
4) Kulkee mukana huomattavasti sujuvammin kuin läppäri (kunhan saan hankittua laitteelle asianmukaiset suojavarustukset)
5) Tuon näytöltä on oikeasti miellyttävämpää lukea/katsoa kuvia kuin vaikkapa tavallisen tietokoneen, se ei tunnu samalla tavalla rasittavan silmiä pidemmälläkään tuijotuksella (tätä on jo testattu isäni samanmallisella padilla, psykologian artikkelikokoelman n. 170 sivun tekstimassa tuli vaivattomasti luettua laitteen näytöltä)

.. Lisäksi se nyt vaan on hirmuisen kiva ja kätevä! (Uskoipa noita listaamiani perusteluja tai ei.)

Kuluneet päivät olenkin naputellut tuota uutta turhakettani melko ahkeraan. Kevätflunssa (ja ulkona vallinnut jokseenkin viileä, tuulinen, sateinenkin sää) on kuitenkin pitänyt huolen siitä, etten ole toistaiseksi potenut tämän takia suuria tunnontuskia. Luoja kuinka vihaankaan tätä hikistä ja tukkoista oloa! Olen varmasti huonoin tuntemani sairastaja, en kestä pienintäkään vilustumisen tunnetta tai kolotusta ilman jatkuvaa valittamista ja voivottelua. Kaikeksi (varsinkin avomiehen) onneksi sairastan kuitenkin suhteellisen harvoin ja lyhytmittaisesti. Toivottavasti tämänkertainen nuha on myös yhtä kuin ei nuhaa kesän riennoissa ja matkoilla.

Tällä kertaa olisi myös syytä olla harvinaisen kiltisti ja valittamatta, suurin syyllinen flunssaani kun olen suurella varmuudella minä itse. Todennäköisesti altistin itseni kaikenmoisille nuhataudeille tanssitettuani Riikan Eikka-kissaa lauantain euroviisuvalvojaisissa, juuri selvinneen voittajaviisun tahdissa.

Mutta toisaalta, kuka muka EI haluaisi tanssittaa ihanaa Eikkaa, olipa sitten allerginen tai ei..?

Toukokuun korkkauslista

Tänään koettuja..

 ..kesän ensimmäiset mansikat..

..ensimmäiset puistolonkerot..

..mölkkykauden korkkaus (ansaitulla jumbosijalla)..

..ensimmäinen hyttysenpisto (iltaedit: pistot)..

Ihana, ihana, ihana orastava kesä! Tuoreudessaan överivihreitä lehtiä jaksan odottaa vuosi vuodelta kasvavalla innolla. Eikä meren tuoksua voita mikään maailmassa. Ei mikään. Hopeasijalle päässee vastaleikattu ruoho, kesäjuttuja sekin. (Tuoksuuko talvi edes millekään?)

Viime päiviä olen kuluttanut mm. suunnittelemalla Islantimatkaa. Osin tämä yltiöinnokas suunnittelu on ollut pääsykoeurakan jättämän tyhjiön paikkausta, oli muuten aika suuri (tosin odotettu) tyhjiö. Nyt on kuitenkin alustava aikataulu laadittu ja uusi makuupussikin tilattu, enää puuttuvat mm. uusi teltta, vaelluskengät ja makuualusta. Muutama lisäpäivä reissuun ei olisi ollut pahitteeksi, koko saaren kiertämiseen on reilu kaksi viikkoa kohtuullisen tiukka aika (varsinkin kun sään ennustettavuus kyseisessä maassa ei ole sitä varminta sorttia). Mutta tuo aikahan laitetaan riittämään, oli ilma mikä tahansa!

Niin ja se pääsykoe, sehän meni siis hyvin. Tai sitten ei. Tilastomatematiikan tehtäviin vastasin viime vuotta varmemmin ja kattavammin, mutta tehtävät olivatkin tavattoman inhimillisiä. Todennäköisesti ne ovat siis menneet hyvin muillakin. Yleinen osa taas koostui harvinaisen kinkkisistä monivalintatehtävistä, joiden kanssa onnistumisesta en voi antaa minkäänlaista arviota. Tosin ne ovat olleet kinkkisiä myös muille, sen verran hyvin olin kuitenkin artikkelikokoelmani lukenut.

Kutina on, että muutama piste (tai sitten useampi) jää tänä vuonna minun ja Helsingin paikan välille. Jossittelu on kuitenkin turhaa, tuloksiin on vielä reippaasti yli kuukausi. Sitä ennen on hyvä keskittyä puistoiluun, ystäviin, festarointiin, Islantiin, juhannukseen, töihin höh, kesään ja elämään.

Juuri ennen kuin

Huh, huomenna tähän aikaan se on jo ohi! Pääsykoe nimittäin.

Täysin toinen seikka onkin sitten, mitkä ovat tunnelmat vuorokauden kuluttua - helpottuneet, tuskaiset, masentuneet, innostuneet, epätoivoiset, optimistiset..? Ainakin kuluneen päivän olen ollut viime vuotta rauhallisempi. Oikeastaan toivoisin koko kokeen jo olevan ohitse. 

Valmistautuminen on tänä keväänä ollut paljon intensiivisempää kuin viime vuonna. Tuolloinhan aloitin kohtuullisen aktiivisen lukemisen jo helmikuussa, tilastomatematiikan valmennuskurssin alettua. Opiskelu oli tuolloin melko tasaista kokeeseen saakka. Tänä keväänä sain ihan mielettömän motivaatioiskun heti artikkeleiden ilmestyttyä, en muista olleeni yhtä motivoitunut edes ennen yo-kokeita (joihin on oikeastaan turha verrata mitään, koska luin kirjoituksiin vain yhden kirjan). Olen noussut jokaisena töistä vapaana päivänä aikaisin ehtiäkseni klo 9 kirjastolle lukemaan. Intensiivistä opiskelua on ollut 4-10h päivässä, jos ei lasketa muutamia laiskoja päiviä. On tuntunut hyvältä istua tuntikausia kirjaston lukusalissa ja vain päntätä, mielelläni jatkaisin samaa rataa syksyllä yliopistolla. Mutta mutta..

Koska motivaationi kuitenkin heräsi kunnolla vasta artikkeleiden ilmestyttyä, eli n. 1kk ennen tätä hetkeä, ei ole mitään varmuutta että tilastotaitoni riittäisivät mihinkään tositilanteessa. Kaikki menetelmät ovat perusteissaan hallussa, mutta epämatemaattiset aivoni olisivat vaatineet varmasti enemmän harjoitusta pystyäkseen ratkaisemaan kokeen soveltavia tehtäviä. Harjoituspääsykokeessa tilasto-osion pistemääräni oli kylläkin yli kurssin keskiarvon, samoin kuin artikkeliosion pistemäärä (joka oli itse asiassa neljän parhaan joukossa n. 90 kokeen tehneestä, jei!), mutta kyseiselle kokeelle en halua antaa liikaa painoarvoa..

Kaiken kaikkiaan, tunnelmat ovat aika epätietoiset osaamisen suhteen, toisaalta ihmeen rauhalliset!

Tänään en ole enää lukenut. Olen lähinnä maannut sohvalla ja tuijottanut pääsykoemateriaaleja samalla ilmeellä kuin tämä alla näkyvän videon koira muffinssilautasta. Tosin ajatuksemme lienevät aika vastakkaiset.

(Jokunen ilta sitten, laskiessani harjoitukseksi viime vuoden pääsykoetehtäviä, havaitsin menettäneeni yhden pienen todennäköisyyslaskun ja siitä seuranneiden väärien lukemien vuoksi kymmenen koepistettä. Ne kymmenen pistettä olisivat skaalatuissa pisteissä nostaneet pistemääräni n. kahden pisteen verran Helsingin sisäänpääsyrajan yläpuolelle. Yritän olla ajattelematta tätä liikaa. Sen sijaan aion ensi töikseni kokeen alkaessa kirjoittaa suttupaperille sanan "TARKKUUS". Pienestä voi olla kiinni aika isoja asioita.)

Viisi pientä viikkoa

Aamu toi mukanaan 15 tieteellistä artikkelia, luettavaa sellaiset 167 sivua. Aivoalueita ei tarvitse onneksi tänä vuonna päntätä (rakastan neuropsykologiaa, en vain eniten pääsykoekontekstissa), sen sijaan keskeisiä alueita ja asioita ovat ensimmäisen lukukierroksen jälkeen persoonallisuus- ja kehityspsyka, temperamentti, geenit vs. ympäristötekijät, aggressiivisuus, onnellisuus, kouluiän haasteet..

Kaiken kaikkiaan mielenkiintoista tavaraa, mutta vaatii huomattavaa työmäärää seuraavien viiden (apua!) viikon aikana. Luojalle kiitos että ymmärsin ilmoittaa itseni artikkelivalmennukseen, ei tämä homma muuten jäsentyisi millään kun tilastomatikankin kanssa riittää vielä sähellettävää. Bloggailu saanee siis jäädä, ainakin suurimmaksi osaksi, samoin kuin aika monet muut ylimääräiset ajanvietteet. Suljen itseni pääsykoekuplaan, se lienee ainoa mahdollisuus suoda itselleni edes jonkinlainen mahdollisuus sisäänpääsyyn.

Näkemisiin siis!

Wonderful Copenhagen

Ah ihanaa Kööpenhaminaa! Kaupunki osoittautui täydelliseksi toipilas- ja viikonloppukohteeksi (vaikka siis vierailimme kaupungissa keskellä viikkoa, viittaan lähinnä reissun lyhyyteen). Onnistuin nappaamaan itselleni kevätflunssan joka alkoi kurkkukivulla n. 4h kuluttua lomani alkamisesta (ajoituksen juhlaa) ja olin matkan ensimmäisen päivän niin surkeassa kunnossa, että tyydyin vain nukkumaan hostellihuoneessamme. Kööpenhamina on kuitenkin perusnähtävyyksiensä osalta niin kompakti kokonaisuus, että puolikuntoisenakin pystyin helposti näkemään paljon kolmena muuna matkapäivänä.

Matkan perimmäisin syy oli siis juhlistaa kolmen vuoden ikään ehtinyttä parisuhdetta. Viime vuonna matkustimme samoista parisuhteellisista syistä Lontooseen. Molempien reissujen yhteydessä olen leikilläni todennut että olisimme voineet aloittaa seurustelumme pari kuukautta myöhemmin, niin matkakohteemmekin olisivat hieman kesäisemmässä kuosissa vierailujemme aikaan. Huhtikuinen Kööpenhaminakin oli vielä nipin napin talvesta selvinneen näköinen, lämpötila pysytteli runsaimmillaankin kymmenessä asteessa ja olin syvästi onnellinen etten unohtanut lapasia kotiin. Plussana huhtikuisessa ajankohdassa on toisaalta rauhallisuus, turistisumat kun loistavat vielä poissaolollaan.

Matkamme sisälsi suurimmaksi osaksi perus turistikamaa. Kolme museota (Nationalmuseet, Design Museum, Medical Museion), merenneitopatsas, kolme buffet-ateriaa (noloa myöntää, mutta napsahtivat eteen juuri silloin kun nälkä iski), Christiania, Botanisk Have, Nyhavn, kiertelyä pitkin kaupungin katuja.. Shoppailua emme juuri harrastaneet, tosin ehdin rakastua design-tavaratalo Illums Bolighusiin, josta mukaan lähti eräskin pieni mutta mieluinen esine. Muutoinkin juuri runsas sisustus- ja designliikkeiden tarjonta veti puoleensa, tanskalainen muotoilu miellyttää silmää simppeliydellään.

Jalat kipeytyivät kävelystä (kuten matkaillessa kai kuuluukin), vaikka välimatkat olivatkin miellyttävän lyhyitä. Christianshavnissa kiipesimme viimeisenä päivänä ylös Vor Frelsers Kirken kierretorniin, josta näkymät olivat mukavan avarat ja jossa pelkotila purkautui tiukaksi puristusotteeksi kameran ympärille. Se torni myös heilui tuulessa, ei ollenkaan tervettä (tai on, mutta en halua tulla tietoiseksi tällaisista asioista)! Jostain syystä olen aina ensimmäisenä hinkumassa kaikkiin mahdollisiin torneihin joihin vain kiivetä saa, vain ollakseni ylhäällä se joka pelkää kaikkein eniten. En ole kuitenkaan aikonut ottaa opikseni, nämä ovat näitä erinomaisia tilaisuuksia itsensä ylittämiseen.

Kaiken kaikkiaan ihana reissu, vaikka olo olisi voinut olla parempikin. Kööpenhaminakin muuttui joksikin todelliseksi, aina kun en ole edes muistanut kyseisen kaupungin olemassaoloa (hyvä minä ja maantieteellinen tiedostamiseni). Uudestaankin haluaisin mennä, ehkä sitten kesällä kun on vihreää ja nättiä ja lämmintä ja se kuulu Tivolikin auki, se kun jäi vielä näkemättä läheltä.

Lomailu jatkuu nyt luvallisen laiskottelun merkeissä Kokkolassa. Ohjelmassa on vain hiukan sukulointia, ystävien tapaamista ja kampaaja tiistaina (v-i-i-m-e-i-n!) Arkiympyröistä poistuminen nollaa aivoja tehokkaasti, toisaalta liika nollautuminen on vaarana pääsykokeiden lähestyessä. Annan itselleni luvan laiskotella vielä pääsiäispyhät, sitten on napattava taas laskin käteen ja kahlattava tilastosuo loppuun. Artikkelikokoelmakin ilmestyy alle viikon kuluessa, auts.

Hehkutus

Pakko jakaa tämä olotila. Olin eilen ensimmäisessä harjoitteluvuorossa päivystämässä MLL:n lasten ja nuorten puhelimessa. Pari tuntia ehdin kuunnella kokeneemman päivystäjän jutustelua eri soittajien kanssa, kunnes viimeisen tunnin aikana uskaltauduin lopulta vastaamaan itsekin.

Seurauksena ihan mieletön fiilis!

Siinä 7-8 vastaanottamani puhelun aikana ennätin mm. jutella niitä näitä, rohkaista koulumatkallaan pelännyttä, miettiä mitä tehdä kun koulussa kiusataan ja antaa oman valistuneen vastaukseni useampaan "mitä on seksi"-kysymykseen. Parasta hommassa on se, ettei voi millään tavalla aavistaa millaiseen puheluun tulee seuraavaksi vastaamaan. Tai sittenkin se, että saa mahdollisuuden yhdellä puhelulla olla kuuntelijana jollekulle, joka kuuntelijaa tarvitsee. Olisin voinut jatkaa vielä monta tuntia. (On toki myönnettävä että kovin pahoja testauspuheluita en vielä joutunut vastaanottamaan, turhautumisen hetkiltä ei tässäkään hommassa varmasti tule säästymään.)

Tuli sellainen olo, etten ole ehkä vuosiin tehnyt mitään yhtä merkityksellistä. Toisaalta sellainenkin, etten ole aikoihin keksinyt yhtä mielenkiintoista tapaa viettää aikaani. Hurraa!

Mököpäivän herkkulista

Huh mikä päivä. Jollain ilveellä onnistuin keräämään samalle päivälle kaikki minuna olemisen typerimmät puolet. Etten saa aikaiseksi vaikka pitäisi, etten uskalla vaikka pitäisi, etten pääse eteenpäin vaikka pitäisi. Illalla oli pakko hetki vain maata sohvalla ja rypeä itsesäälissä. Pikkuhiljaa tästä on jo noustu. Uusia ideoita kuitenkin kaivataan, jotain millä päästä taas liikkeelle.

Päiväni kirkkain hetki taisi olla jossain myöhäisen aamiaisen kohdilla. Taattu smoothieresepti banaani+jogurtti+appelsiinimehu+marjojamarjojamarjoja ei kykene epäonnistumaan koskaan. Blenderi oli aikoinaan riskiostos. Se on yksi niitä kodinkoneita jotka joko tulevat käytetyiksi - tai hautautuvat lyhyehkön alkuinnostuksen jälkeen ikuisiksi ajoiksi jonkin kaapin perukoille. Myönnettäköön, on tämä oma kappaleenikin muutaman kerran hautautunut. Onneksi kuitenkin vain väliaikaisesti. Omaani estää hautautumasta myös ihana pinkki väri, sitä kun on ilo pitää näkyvillä.

(Huomautettakoon vielä erikseen, että kuvan taustalla näkyvä Baileys ei liity etualalla valmistumistaan odottavaan smoothieen.)

Toinen suuren (luultavasti blenderiä paljon suuremman) kaapinpohjallehautautumisriskin omaa kodinkone nimeltä leipäkone. Omamme saimme vuosi sitten tuparilahjaksi vanhemmiltani, itse olisimme tuskin tulleet hankkineeksi. Ja uskokaa tai älkää, koneen tultua tupaan olemme valmistaneet sillä leivistämme 99,9%! Vaikka esine on ehkä turhan tilaavievä tarkoitukseensa nähden, on sillä kuitenkin monta ominaisuutta puolellaan. Ensinnäkin, on mukavaa nähdä itse mitä leipään tulee (lisäaineilla ei näitä leipiä ole yhtä lailla pilattu kuin kaupan pussileipiä). Toiseksi, leivän valmistus vaatii vain viiden minuutin vaivannäön - ainekset koneeseen, valmis leipä ulos (samalla voi tuntea olevansa paljon aikaansaavampi kuin itse asiassa onkaan). Kolmanneksi, tuoreen leivän tuoksua ja makua on vaikeaa peitota. Leipäkone, suosittelen!

Tämän päivän alakulon aion lopullisesti selättää keskittymällä tuleviin viikkoihin. Ohjelmassa mm. kylpyläreissu työporukalla, huhtikuun aloitus Kööpenhaminassa ja kokonainen viikko perheen ja ystävien seurassa Kokkolassa.

Ennen näitä on kuitenkin suoritettava vähän lisää. Huomenna edessä työpäivä klo 06.30-21.15. Maistuis varmaan teillekin! (Minkä ihmeen tähden en ole jo nukkumassa??)

Huhhei!

Blogi käy tällä hetkellä säästöliekillä. Olen onnistunut lykäämään itseni varsinaiseen työputkeen heti vuoden alkajaisiksi, joten toistaiseksi lupaukset ajan antamisesta itselle eivät ole oikein päässeet toteutumaan. Kunhan saan räpisteltyä vielä muutaman kuuden päivän työviikon ja siinä ohessa onnistun selviytymään uuden musiikkiteatterin kurssista, lienen jo kuivemmilla vesillä. Sitten voinkin alkaa täyspäiväisen pääsykoelukemisen. Nam!

Tällä hetkellä hengissä pysymisen eväät ovat selvät:
- tarpeeksi unta
- tarpeeksi ruokaa
- d-vitamiinin napsiminen
- alla oleva video, jonka haluan nähdä joka aamu (ihan vain koska en pysty katsomaan sitä hymyilemättä)



Minä sydän laiskiaiset.

Kaamospiristäjiä

Joitakin vuosia sitten sain vanhemmiltani joululahjaksi ensimmäisen Arabian muumimukini, tummansinisen Mörkö-aiheisen. En ole koskaan ajatellut alkaa näitä muumimukeja keräilemään, mutta jotenkin tuo yksittäinen muki (vaikka Mörön olemukseen sopiikin) on vaikuttanut kovin orvolta muiden kippojen ja kuppien seassa.

Muutamia päiviä sitten päätin lopultakin hankkia Mörölle kaverin. Päädyin Nipsuun, koska a) Nipsu on ihanin ja b) muki on väritykseltään vastustamattoman turkoosi. Nyt Nipsu on asunut meillä jo pari iltaa ja olen täysin vakuuttunut että hänestä tulee uusi lempparimukini, melko vaatimattomasta tilavuudestaan huolimatta. Hänessä kun on jotain kovin kodikasta ja turvallista sohvapöydän nurkalla istuessaan.

Kotiimme on viimein hankittu myös ensimmäinen joulukoriste ever! En ole turhaan viitsinyt kotiamme koristella, koska vietämme miehen kanssa joulua perheidemme luona. Tämä pöllöhyrränen pysynee käytössä joulun jälkeenkin. Satun nimittäin pitämään pöllöistä ihan ympärivuotisesti, en vain jouluisin.

Taistelu kaamosväsymystä vastaan on juuri nyt kiihkeimmillään. Mikään määrä unta ei tunnu riittävältä, valon määräkin on naurettavan pieni. Kuinka sitä voikin olla näin väsynyt koko ajan? Tälläkin hetkellä päivän jatkuminen tuntuu hyvin epätodennäköiseltä ilman päikkäreitä.

..Saahan kesänodotuksen jo aloittaa?

Silmäyksiä harmaan läpi

Talvi ei ole edennyt lainkaan kuten olin odottanut. Viikkoja sitten jo ennustin miehelle että ensilumi sataisi ihan lähipäivinä. Eipä satanut, taidan olla sääsammakkoakin lahjattomampi tässä. Vettä on sentään tullut taivaalta päivittäin, tuuli on viskonut puita ja vääristänyt heijastukset ikkunassa, eikä taivas ole juuri viitsinyt vaihtaa harmaata asuaan valoisampaan. Valon puute on heijastunut suoraan jaksamiseen. Unta riittäisi päiväkausiksi, olo on vetämätön ja ajoittain alakuloinenkin. Onneksi ovat d-vitamiinit ja kirkasvalolamppu. Ilman niitä tuskin saisin itseäni sängystä ylös aamuisin.

Kaikki edelliset seikat huomioon ottaen onkin erikoista, että olen viime aikoina ollut innostuneempi kuin aikoihin. Tämä voi johtua monesta asiasta:

- lähestyvästä vuoden vaihtumisesta, mielessäni tämä edustaa mahdollisuutta monelle uudelle alulle
- lähestyvästä 26-vuotissyntymäpäivästä, myös mahdollisuus uusille aluille (ikäkriisi, pysy poissa!)
- syksyn säästösuunnitelmien onnistumisesta, kädestä suuhun eläminen tuntuu aiheuttavan yllättävän paljon stressiä ja toisaalta säästöjen turvin uskaltanen lähitulevaisuudessa vapauttaa enemmän päiviä muille kuin tienestitöille
- niistä monista ideoista ja projektinsiemenistä jotka ovat mielessäni itäneet jo pidemmän aikaa ja osin jo etsineet muotoaan mm. töherryksinä ja satunnaisina tekstinpätkinä luonnoskirjan sivuilla
- ylipäänsä mielialan paranemisesta viime aikoina, harmaasta talvesta ja kaamosmasennusoireistakin huolimatta (ristiriitaista, eh?)

Lähitulevaisuuden suurimpana haasteena lienee tämän kaiken innostuneisuuden kanavoiminen pidemmälle aikavälille. Satun olemaan hyvin spontaani innostuja, innostun asioista palavasti hetkessä mutta yhtä nopeasti nuo innostukseni usein sammuvatkin.

Olen kuitenkin huomannut että minulle sopii hyvin selkeiden ja hiukan jäykkienkin sääntöjen laadinta. Hyvänä esimerkkinä toimikoot karkkilakkoperinteeni. Tämän vuoden, kuten usean menneen, olen onnistunut elämään karkkilakossa jossa olen kieltänyt itseltäni tiukasti kaikki tuotteet joita todennäköisimmin myydään kaupan karkkihyllyssä. Saan siis ostaa pussin fanipaloja mutten suffelipatukkaa. Monista tämä on kuulostanut huijaukselta, mutta se on erittäin hyvin karsinut elämästäni esimerkiksi ne satunnaiset ostoskoriin lipsahtaneet suklaapatukat ja ohjannut etsimään vaihtoehtoa vaikkapa hedelmäosastolta.

Tämän meneillään olevan karkkilakkoni aion lopettaa vuoden vaihtuessa seuraavaksi. Haluaisin kuitenkin muuntaa tämän karkkilakkoperiaatteeni joksikin innostuksiani hyödyttäväksi. Toisin sanoen minun olisi kehitettävä itselleni metodeja jotka auttavat pitkäjänteisessä työskentelyssä. Karkkilakkovuosista tulkoot metodietsintäni esikuva ja kannustin! Ensi vuonna haluaisin saada aikaiseksi vaikka ja mitä.

(PS. Pitkäjänteisyystyöskentelyvinkkejä otetaan myös vastaan.)

Murrrh!

Olen havainnut viimeaikaisten merkintöjeni käsitelleen lähinnä kaikkea muuta paitsi sitä mitä minulle tällä hetkellä kuuluu. Syy on kuitenkin yksinkertainen - minulle kuuluu töitätöitätöitä. Tällä hetkellä teen työvuoroja sellaista näpsäkkää kuuden vuoron viikkotahtia, joten aikaa ei juuri jää muulle elämälle (työpaikassani kun vuorojen keskipituus on 7-8h iskettynä mahdollisimman hankalasti keskelle päivää). Tarkoitus olisi rauhoittaa tahtia mahdollisimman pian vuoden vaihduttua, sillä mm. pääsykoelukemiseen täytyy varata hyvä kasa aikaa. Tällä hetkellä tavoite on kuitenkin painaa duunia tukka putkella ja kasvattaa säästötilin saldoa nyt kun töitä riittää ja aikaakin toistaiseksi on.

Jatkuvalla vuorotöiden paiskimisella on kuitenkin veronsa (ylläriii!). Väsymys on vain yksi niistä, lisäksi löytyy mm. tuttua turhautumista siihen, kun juuri mitään ei tunnu saavan aikaiseksi. Olisi paljon juttuja joita haluaisi toteuttaa, paikkoja joissa haluaisin käydä ja ystäviä joita haluaisin tavata, mutta kun klo 21 jälkeen illalla könyää kotiin, tuntuu paikka sohvan ja television välissä väistämättä parhaalta olemisen pisteeltä.

Lisäksi töiden riittämiselläkin on kääntöpuolensa. Esimerkiksi se, ettei minulle toiveistani huolimatta voitu antaa vapaata syntymäpäiväkseni (enkä ole tästä epäkohdasta onnistunut vielä useista yrityksistä huolimatta pääsemään eroon). Voisin kyllä kärsiä vaieten, ostaa ruokiksella itselleni jäätelölahjan lohdukkeeksi ja heittää koko asian vitsiksi. Tällä kertaa hyllyllä kuitenkin sattuu odottelemaan jo lippu oopperaan, muiden suunnitelmien lisäksi. Tiedän että pitäisi olla onnellinen kun töitä riittää eivätkä rahat lopu kesken. Epäreiluuden tunnetta on kuitenkin ajottain vaikea väistää.

Onneksi mies lohdutti tuomalla berliininmunkin töihin ja palauttamalla erään tenttikirjan kirjastoon puolestani. Epäonnisuus on aiemminkin todettu ohimeneväksi tilaksi. Kyllä tämä tästä!

Kuva weheartit.com

Iltalaulu tuolikaunoisille

Innostuin testailemaan vielä hiukan lisää Picasa-ohjelmaa ja sen oheistuotteena syntyi taas yksi kollaasi. Tosin vaatimattomasti vain kahdella kuvalla, mutta vaatimatonhan olen myös toiveissani. Vain se lottovoitto ja isompi asunto ostoslistalle, enempää en vaadi. Ja mieluusti sitten sellainen asunto, jossa olisi oma nurkkaus kumpaisellekin kollaasini tuoliunelmalle.

Nyt suunta kuitenkin tuolikauppojen sijaan sängyn puolelle. Menossa tuplapalkkaviikonloppu, kiitos lauantaisen pyhäinpäivän. Vielä kaksi työvuoroa ja käännän nokkani pariksi päiväksi kohti Kokkolaa. Mitään erityisiä suunnitelmia ei ole (paitsi kampaajalla käynti viimein!). Tarkoitus olisi lähinnä lepäillä muutama päivä perheen seurassa, nähdä mahdollisuuksien mukaan ystäviäkin ja nauttia pitkästä aikaa Vilin tassuterapiasta.

Yritän myös olla ajattelematta reissun jälkeen odottavia kuuden päivän työviikkoja. Todellisuudessa edes kiire ei kuitenkaan tunnu tällä hetkellä pahalta. Kumma juttu.

(Olen muuten erityisen ylpeä noista pilvipalleroisista kuvittamassa tätä unelmointiseikkaa tässä! Kyllä se irc-galleria-aikainen kuvanmuokkaaja-addikti vielä tätä menoa saadaan herätettyä uniltaan.)

Burgertorstai

Ah, elämälle kiitos keittiössä viihtyvästä avomiehestä! Tänään kymmenen tunnin työvuoron jälkeen kotona odottivat miehen itse taikomat hampurilaiset, kotitekoisilla pihveillä täytettyinä. Ja maistuivat muuten vähintään yhtä hyvälle kuin jotkin ravintolan tekeleet. Todennäköisesti paremmalle, näiden etuna kun on ns. "poikaystävälisä".

Eipä tämän erikoisempia tällä erää. Paahdan tällä hetkellä työvuoroja sellaisella tahdilla, ettei kotonakaan ehdi kuin äkkiseltään pyörähtää. Tämänpäiväinenkin 10h oli vain harjoittelua huomista 12h töissäoloa varten (myönnetään että keskimääräinen työvuoroni pituus on 7h, tämä on onneksi poikkeustilanne). Plussat: säästötili pullistuu nopeammin kuin olin itse asiassa edes odottanut. Miinukset: muun elämän kadottaminen..?

Kaikesta kiireestä ja syksyn koleudesta huolimatta olen huomannut olevani tällä hetkellä jotenkin hirveän iloinen ja innostunut. En oikeastaan edes tarkalleen tiedä mistä tämä johtuu. Kaikenlaisia ideoita tupsahtelee saman tien kadoten, toivon vain että edes muutama niistä jäisi elämään. Siinä sivussa erinäiset pienet suuret oivallukset ovat tehneet olemisesta paljon helpompaa.

Toivon että tämä jokin on tullut jäädäkseen.

Kesäloma

Kesäloma (eli elokuu) oli ja meni. Paluu arkeen tapahtui rytinällä alle vuorokauden kuluessa lentokoneen laskeutumisesta Helsinki-Vantaalle. Nyt on sitten dramaturgiaa ja psykologiaa kalenteri täynnä ja siinä sivussa pitäisi ansaita elantonsa samassa vanhassa työpaikassa, tukia kun en kelalta nosta. (Elokuun puolivälissä tuli muuten täyteen viisi vuotta nykyistä työsuhdetta. Voi kamala.) Tällä yhtälöllä kävi lopulta selväksi että kaikkeen ei voi revetä ja joitakin uhrauksia on täytynyt jo tehdä. Nyt kalenterin sisältö näyttää jo huomattavasti inhimillisemmältä, arkeen kiinnittyminen on kuitenkin vielä vaiheessa.

Hetkeksi kuitenkin paluu ihanaan elokuuhun. Ohjelmaan kuului mm..

..Rakkaan ystävän häät Kokkolassa..

..Elämäni ensimmäiset asuntomessut..

..Muutama lyhyt mutta onnellinen hetki kotona Lohtajalla..

..Niin, ja se reilikin.

Reili vaatisi ehdottomasti oman postauksensa, kenties sellaisen vielä teenkin. Yläpuolella olevat kuvat on nakeltu täysin satunnaisessa aikajärjestyksessä, toistaiseksi on hieman vaikeuksia hahmottaa vajaan 3000 kuvan kuvasaldoa kunnolla (ja vielä hieman enemmän vaikeuksia valita tuosta kuvamäärästä vain muutamia näytettäväksi). Tässä yhteydessä lyhyesti todettakoon että reilun kolmen viikon euroopankiertueemme sujui jopa paremmin kuin oli suunniteltu, Itävallassa saatuja ampiaisenpistoa ja auringonpolttamia lukuunottamatta kaikilta käytännön ongelmilta vältyttiin. Kohokohtien luettelo on pitkä, Alpeista jättiläiskilpikonniin, Berliinin erinomaisista sushipaikoista Venetsiassa eksyilyyn. Yhdessä vietetty aika poissa arkiympyröistä pisti pään juuri sopivasti pyörälle, syksyn kiireahdistus ei kummitellut mielessä kuin ehkä pari satunnaista kertaa.

Matkakuume on nyt hetkeksi taltutettu. Ehkä. Seuraavasta on kuitenkin jo puhuttu, huomasimme olevamme täysin samoilla linjoilla sen suhteen mihin suunta seuraavaksi otetaan. Vaeltelu rauhallisemmissa maisemissa vetää puolensa, reili kaikessa erinomaisuudessaankin aiheutti selkeän kaupunkiähkyn. Jos tämänhetkisissä suunnitelmissa pysytään, seuraavana olisi vuorossa pari viikkoa telttailua, valasbongailua ja geysireitä. Tästä lisää sitten joskus kun tulee ajankohtaisemmaksi, jätetään muhimaan!