Lomasaalis

Lomaviikko kului lähes kokonaisuudessaan perheen luona Kokkolassa. Siinä sivussa tuli kierreltyä muutamat kirpputorit (lue: kymmenen) niin Kokkolassa, Kannuksessa kuin Kalajoellakin.

Ja tietenkin juuri tällä reissulla, jolla minun ei ollut tarkoitus tuhlata rahan rahaa, osoittautui Kokkola tovereineen jälleen petollisen hyväksi shoppailuympäristöksi. Löytyi kahdet kengät (en ikinä löydä sopivia kenkiä kirpputorilta, nyt löytyivät nämä syksyiset alle kymmenellä eurolla yhteensä, mitäh!), kaksi takkia, löytyi lautapeliä ja täydennystä kivi-tuikkukokoelmaan. Muiden muassa.

Löytyi myös sievin pöytälamppu ja Aarikan raitapurkki kolmella eurolla Fidalta. Pieni puurasia lähti mukaan neljällä eurolla, se toimittakoot tulevaisuudessa hiuspinnivaraston tointa. Emalikulhot löytyivät edesmenneen mummoni sekä tämän siskojen varastoista (samoin kuin vielä yksi isompi punainen kulho) - näille on erityisen suuri ilo antaa uusi koti.  

(Yksi jäi silti vielä nappaamatta mukaan. Kaikkeen kun eivät hennon junallakulkijan voimat riitä. Jos kukaan ei kuitenkaan ole ehtinyt edelle, saattaa yksi kirpputorilöytö matkata vielä myöhemmin Helsinkiin. Kohtalo siis määrätkööt olemmeko tarkoitetut asumaan saman katon alla, minä ja toivomani pikku projekti.)

Kaavoissaan kankea mutta onnellinen

Jos jossain vaiheessa onkin päätynyt ennakoimaan tulevaisuuttaan ja sitä, kuinka "ei sitten joskus enää ollenkaan kykene pysyttelemään erilaisten teknisten uutuuksien tahdissa", niin on varmasti elänyt jonkinlaisessa harhassa nykyisyytensä suhteen. Kyllä tuosta tilanteesta voi nimittäin itsensä löytää jo tässä 26-vuoden arvokkaassa iässä.

En pidä itseäni tavattoman kehnona erilaisten tietokone- ym. juttujen kanssa (toisaalta en tavattoman taitavanakaan), mutta jostain syystä tämän nykyisen läppärini saamisen jälkeen olen todella kärsinyt tottumattomuudestani muihin tekstinkäsittelyohjelmiin kuin perinteiseen wordiin. Kun tähän koneeseen en aikoinaan saanut hankittua kyseistä ohjelmaa näpsäkästi joltain satunnaiselta isän levykkeeltä, päätin aluksi luottaa lausuntoihin siitä kuinka "se ilmainen open office on ihan yhtä hyvä ohjelma". Aika pian kuitenkin (useampien katkerien taistelujen jälkeen, joiden yhteydessä tämä hieno open office mm. toistuvasti muutteli tekstejäni jollekin tuntemattomalle merkkikielelle) huomasin väitteen olevan täyttä höpöhöpöä. Tästä taas seurasi aktiivista open officen välttelyä ja ylimääräistä vaivannäköä. En esimerkiksi muista milloin olisin viimeksi uskaltanut liittää tekstitiedostojani jonkin sähköpostin liitteeksi kierrättämättä sitä jonkin wordin kautta (tarkoittaen käytännössä kierrättämistä jonkin toisen tietokoneen kautta). Todella kätevää.

Voi olla, että pienellä perehtymisellä olisin tullut toimeen open officella.. not. Perusluottamus ohjelmaan oli kadonnut jo aikoja sitten, sitä tuskin olisi erinomaisinkaan perehdytys palauttanut. Kun viimein onnistuin viikko sitten bongaamaan macin office-paketin 50€ hintaan cdonilta, lähti se saman tien matkaan. Nyt on läppärissä taas tuttu, ihana, rakas word. Parasta! Kaavoihinsa kangistunut kirjoittaja kiittää ja tuntee nahoissaan kuinka uusi, parempi aika on jo oven takana!

Jos joku ehti ihmetellä, miksi jaksan edes mainita tällaisesta hankinnasta blogissa, voin kertoa ainakin yhden pätevän syyn. Tämä on nimittäin ehdottomasti inspiroivin ostos jonka olen tehnyt pitkään, pitkään aikaan. Jos jokin kasvattaa kirjoitushaluja potenssiin sata, on se mainitsemisen arvoinen juttu.

Hupsista!

.. Siinä se nyt sitten on. Pitkällisen vatvomisen jälkeen annoin itseni haksahtaa Helsingin Sanomien kytkytarjoukseen, ja pari päivää sitten kotiimme saapui uusi iPad!

Fiilikset ovat olleet ehkä aavistuksen ristiriitaiset, tuntuu että varsinkin kannettavan tietokoneen omistajana iPadin hankintaa on pikkuisen vaikea perustella. Tässä kuitenkin joitain puolusteluja (joita olen kehitellyt päätökseni tueksi viime päivinä):
1) Kannettavan rauhoittaminen "oikeisiin töihin" eli kirjoitus- ja opiskelujuttuihin, toivon mukaan surffailun siirtäminen iPadin hommiksi pidentää myös kannettavan käyttöikää
2) Toisaalta iPad toiminee hyvänä luentokaverina tulevaisuudessa, sen avulla kun esimerkiksi kaikenlaisten luentokalvojen ym. lukeminen sujuu vaivattomammin kuin kannettavalta
3) Kytkykaupan ilot - tulipahan tilattua sitten hesarikin kahdeksi vuodeksi (ilman turhaa paperikeräyksen kuormittamista)!
4) Kulkee mukana huomattavasti sujuvammin kuin läppäri (kunhan saan hankittua laitteelle asianmukaiset suojavarustukset)
5) Tuon näytöltä on oikeasti miellyttävämpää lukea/katsoa kuvia kuin vaikkapa tavallisen tietokoneen, se ei tunnu samalla tavalla rasittavan silmiä pidemmälläkään tuijotuksella (tätä on jo testattu isäni samanmallisella padilla, psykologian artikkelikokoelman n. 170 sivun tekstimassa tuli vaivattomasti luettua laitteen näytöltä)

.. Lisäksi se nyt vaan on hirmuisen kiva ja kätevä! (Uskoipa noita listaamiani perusteluja tai ei.)

Kuluneet päivät olenkin naputellut tuota uutta turhakettani melko ahkeraan. Kevätflunssa (ja ulkona vallinnut jokseenkin viileä, tuulinen, sateinenkin sää) on kuitenkin pitänyt huolen siitä, etten ole toistaiseksi potenut tämän takia suuria tunnontuskia. Luoja kuinka vihaankaan tätä hikistä ja tukkoista oloa! Olen varmasti huonoin tuntemani sairastaja, en kestä pienintäkään vilustumisen tunnetta tai kolotusta ilman jatkuvaa valittamista ja voivottelua. Kaikeksi (varsinkin avomiehen) onneksi sairastan kuitenkin suhteellisen harvoin ja lyhytmittaisesti. Toivottavasti tämänkertainen nuha on myös yhtä kuin ei nuhaa kesän riennoissa ja matkoilla.

Tällä kertaa olisi myös syytä olla harvinaisen kiltisti ja valittamatta, suurin syyllinen flunssaani kun olen suurella varmuudella minä itse. Todennäköisesti altistin itseni kaikenmoisille nuhataudeille tanssitettuani Riikan Eikka-kissaa lauantain euroviisuvalvojaisissa, juuri selvinneen voittajaviisun tahdissa.

Mutta toisaalta, kuka muka EI haluaisi tanssittaa ihanaa Eikkaa, olipa sitten allerginen tai ei..?

Suosikkipoikia

Havaitsin äskettäin että last.fm-tilini mukaan olen kuunnellut musiikkia viimeksi kesällä 2009. Surullista. Epäilen että yksi syy löytyy siitäkin, että en ole missään vaiheessa saanut aikaiseksi koota biisejä läppäriini kuunneltavaksi. Sinne jäivät edellisiin koneisiin. En hirveästi fanita spotifya (ainakaan ilmaisversiona mainoksineen ja muine rajoituksineen), enkä oikein osaa pitää iPodia mukanani. Paras ratkaisu oikeasti olisi taas alkaa päivitellä tämän koneen varantoja. Kun vain saisi aikaiseksi.

Yksi hyvä puoli kuuntelemattomuudessa sentään on. Sinä aikana jona olen elänyt musiikkipimiössäni, ovat useat suosikit ehtineet suoltaa uutta musiikkia vähintään levyllisen verran. Tänään olen keskittynyt last.fm-kärkikaksikkoni uusiin (tai lähinnä minulle uusiin) julkaisuihin: Thricen Major/Minor ja Comeback Kidin Symptoms + Cures. Mainioita molemmat, vaikka jälkimmäinen ei ehkä edeltäjiensä tasolle nousekaan. Last.fm kertoo minun suoneen näille kahdelle yhteensä miltei 1000 soittokertaa. Se on reilu kaksi päivää elämästäni. Ansaitut kaksi päivää.

ps. Thricen levy lähti saman tien tilaukseenkin, sen verran upeaa tavaraa oli jälleen tarjolla. Miten ne osaavatkin, kerrasta toiseen. (Harvoin viitsin enää konkreettisia levyjä ostellakaan, joten kohdallani tämä on suuri kunnianosoitus.)

pps. Hermo menee spotifyn mainoksiin! Oikeasti, kolme peräkkäin!! Jotain rajaa kiitos!!!

ppps. Alkoi muuten loma. 18 päivää vapautta, kyllä kiitos!

Vegaanisia aatoksia

Posti toi tänään paketillisen ruokakirjoja. Vegaanisia sellaisia. Muun muassa näitä tutkien olisi tarkoitus aloittaa tarkempi perehtyminen kasvissyöntiin, tarkoitus kun olisi pikkuhiljaa säätää syömistottumukset vegaanisemmiksi. Yhdessä yössä ei ole tarkoitus muutosta toteuttaa (kuten eräs ystäväni tässä jokin aika sitten päätti tehdä), vaan pikkuhiljaa totutella ja kokeilla. Esimerkiksi tuttujen ruoka-aineiden korvaamisestahan minulla ei ole juuri minkäänlaista kokemusta.

Olisi toki jalointa sanoa että siirtymiseni kasvipainotteisempaan ruokaan olisi saanut alkusysäyksensä eläinten oikeuksien puolustamisesta. Haluan kuitenkin rehellisesti tunnustaa, että omalla kohdallani kyse oli ihastumisesta sekä soijasuikaleisiin että -rouheeseen. Eläköön nuo nerokkaat, aina saatavilla olevat ainekset (lihaahan ei paljoa kuivaruokapurkissa säilytellä)! Soijatuotteisiin tutustuminen raivasi nopeasti punaisen lihan tämän talouden ruokailuhetkistä. Eipä ole muuten paljoa tullut ikävä.

Asia johti kuitenkin toiseen. Pikkuhiljaa ajatus punaisesta lihasta alkoi tuntua yhä vastenmielisemmältä. Ja kun on yhden eläinkunnan tuotteen päättänyt jättää pois, alkaa jossain vaiheessa kyseenalaistaa ne loputkin. Miksi ihmeessä ostaa kalkkunaleikkeleitä kun leipä maistuu ilmankin? Tai paistaa broilerisuikaleita riisin kaveriksi, kun soijasuikaleet maksavat vähemmän (ja maistuvat oikein maustettuina ihan yhtä hyviltä)? Ja ne eläinoikeudet, kyllä nekin sittemmin tulivat vahvasti mukaan. Nyt ollaankin sitten jo siinä pisteessä, jossa minun on enimmäkseen vaikea nimetä sellaista eläinkunnan tuotetta, josta en olisi valmis luopumaan.

Enimmäkseen.

On vielä se yksi heikkous, josta en vielä kykene luopumaan. Kala. Onhan se tietenkin typerää, laittaa oma nautintonsa etusijalle yhden kohdalla, kun muista on valmis luopumaan. Kalaruoat ovat kuitenkin minulle vielä liian suuri heikkous voitettavaksi. Toisaalta, en ole missään nimessä halunnut olla liian ankara itselleni. Kalan takia minusta ei ole muotoutumassa 100% vegaania, mutta on se 90% kasvissyöjäkin parempi kuin 100% hälläväliä-sekasyöjä. Ylipäänsä tiukka lokerointi tässäkin asiassa on todennäköisesti vain vahingollista - välimuotoja tarvitaan kynnysten madaltamiseksi.

Nyt aloitan tarkemman tutustumisen tuohon värikylläiseen kirjakasaan. Ensiselailulta ihastuttavia opuksia kaikki. Edessä vähintäänkin herkullinen tulevaisuus, omnom!

Mökki mökissä

Taannoin Houmin alesta tekemäni pikku hankinta on jäänyt vielä tyystin esittelemättä. Kas tässä - Normann Copenhagenin Lighthouse-lyhty. Näin aluksi lyhty sai sisuksiinsa (myös alelaarista mukaan napatun) jouluvalomyttysen, mutta tulevaisuudessa se varmaan toiminee niiden hiukan suurempien kynttilöiden kotina. Väriksi valikoitui aiemmassa kollaasipostauksessa näkyneen sinisen mökin sijaan tämä villi pinkki. Silmä tottui nopeasti, kaiken ei onneksi aina tarvitse edustaa neutraalia värilinjaa.

Nyt lienee aika painua nukkumaan. Eilen saamani siivoushepuli on kostautunut tänään kipeytyneinä lihaksina (noloa myöntää että pelkkä siivouspäivä saa minut näin raihnaiseksi). Musateatteriharjoituksetkin menivät pitkälti ohi, kiitos väsymyksen mukanaan tuomien keskittymisvaikeuksien. Energiatasot ovat tällä hetkellä ennätyksellisen alhaalla.

Tulkaa jo takaisin kesä ja valo!

Lukittu vaihtoehto

Koska emme miehen kanssa oikein osaa pysyä aloillamme kun eteen tulee niinkin erityinen juhla kuin parisuhteemme vuosipäivä, päädyimme tänäkin vuonna arpomaan sopivaa maisemanvaihdosta huhtikuun alkupäiville. Mielessä oli kaikenlaista pidennetystä Tukholmanristeilystä äkkilähtökarkumatkaan. Käytännössä tärkein kriteeri oli mahdollisimman alhainen hinta, koska kyseessä on vain pieni "karkumatka", eikä sellainen useamman viikon maisemanvaihdos jollaista suunnittelemme kesäksi.

Lopulta lentojen hintoja vertaillessa vaihtoehdoksi nousi hieman yllättäen Kööpenhamina. En ole koskaan käynyt, ei ole oikeastaan tullut vaihtoehtona mieleen kovinkaan usein. Joten miksipä ei? Usein on hyvä suunnata juuri sinne, minne ei sydän palaen haluaisi ehdottomasti päästä. (Elokuun reiliä suunnitellessakaan Venetsia ei ollut must-listallamme vaan vain yksi monista vaihtoehdoista viimeiseksi vierailukohteeksi. Kuitenkin juuri Venetsiaan ihastuin aivan erityisellä tavalla. Yllättyminen on hyvästä.)

Lennot pääsiäisviikolle on nyt varattu ja majoitus maksettu. Matkakuumeen voi siis nyt luvan kanssa laittaa hautumaan pariksi kuukaudeksi (lukemat ovat tosin vaarallisen korkealla jo nyt). Vinkkejä otetaan myös vastaan teiltä jotka olette joskus Kööpenhaminassa vierailleet, itse kun en tiedä kohteestamme käytännössä mitään.

Kuva weheartit.com

Alennushurmos

Jos aiemmin väitinkin vältelleeni tehokkaasti alennusmyyntejä, lienee paikallaan hieman korjata tilannetta. Vaikka en ole varsinaisesti metsästänyt mitään, on eteen silti tipahdellut kaikenlaista pientä turhan houkuttelevasti tiputettuun hintaan. (Suurin osa näistä on ollut kirjoja joita ylipäänsä harvakseltaan ostelen, joten suuria tunnontuskia en ole hankinnoistani potenut.)

Tänään sähköpostiin kolahti ilmoitus myös Finnish Design Shopin alennusmyynnistä, jota olin salaa ehtinyt jo odotella. Mitään suuresti himoitsemaani ei alennettuun hintaan löytynyt, mutta seuraavat lähtivät kuitenkin tilaukseen.

Tanskalaisen Søren Refsgaardin suunnittelema suloinen Great balls of Wire - johdonkesyttäjä. Vaikka seinänvierustoillamme viihtyykin tällä hetkellä enemmän johtoja kuin yksi keltainen pallero kykenee niitä nielemään, tuo tämä kaveri toivottavasti edes pientä sympatiaa tuohon ongelmakekoon.

Kide VI mineraaliposkipuna. Juuri tänä aamuna ehdin päivitellä nykyisen poskipunani olevan pian lähellä loppuaan, joten tämä hankinta tuli tarpeeseen. Yksinkertaisen kauniisiin puurasioihin pakatut Kide-meikit ovat pistäneet silmään ennenkin, mutta normaalihinnoilla olen tyytynyt ainoastaan ihastelemaan sivusta. Arvoin pitkään sarjan puuterien ja poskipunan välillä, päätyen lopulta jälkimmäiseen. Puuterin on oltava laukussa kulkevaa mallia, enkä halua edes kuvitella millaiseen kuntoon vaalea puurasia ehtisi jo muutaman laukussa vietetyn päivän aikana. Poskipunaa taas lisäilen hyvin harvoin päivän aikana, joten sen jääminen kylpyhuoneen kaunistukseksi ei suuremmin harmita.

Alehömpötykset saisivat minun puolestani jo loppua, olen ehtinyt tehdä jo tarpeeksi hyviä löytöjä. Katse olisi jo kohti suurempia hankintoja (jotka eivät sitten alennukseen asti päätyneet). Tänään viimeksi eksyin Vepsäläiseen silittelemään erästä hyllykaunistusta. Kenties jossain vaiheessa kevättä, kenties..

Kuvat Finnish Design Shop

Matkaan taas kuljen nyt

Voi sitä pientä suurta katkeruuden häivähdystä jonka aikanaan koin havaittuani, että HKL jakoi matkakorteille niiden perinteisten sinisten vaihtoehtona myös vaaleanpunaisia korttitaskuja. Olisinpa tiennyt aiemmin, sitä nätimpää kun en ole kehdannut mennä itselleni pyytämään sinisen ollessa edelleen käyttökuntoinen. Olen siis ainoastaan tyytynyt vaivihkaa kyräilemään noita kanssamatkustajien huomattavasti pirteämpiä kortteja.

Tänään törmäsin kuitenkin johonkin vielä parempaan. Helsinkiläisen muotoilutoimisto Muovon printtiversio matkakorttitaskusta miellyttää silmää ja paljon. Totta, sehän on vain matkakortti. Mutta koska kyseessä on myös lähes päivittäisessä käytössä oleva esine, on sille myös suotu erityiset mahdollisuudet piristää käyttäjäänsä aina käteen sattuessaan. 

Pakko siis myöntää, tilaukseen lähti sen kummemmin empimättä tuo lohenpunainen versio. 

Myös muu Muovon mallisto miellytti kovasti silmää. Suosikkituotteeni on ehkä kuitenkin tuo ihastuttava koiranpeti. Hyvä ettei kodistamme vielä löydy karvakuonoista perheenjäsentä, unipaikka koiralle kun olisi varmasti verottanut kukkaroa muutaman pennin enemmän kuin uusi koti matkakortille.

Kuvat Muovo

Matkaopas suomiretroon

Olen jo pidemmän aikaa tottunut tilaamaan kirjani netin kautta. Tämän kirjan kohdalla toimitusaika oli ennätyksellisen nopea. Noin 20 minuuttia siitä kun klikkasin sen ostoskoriin ja tilaukseen, oli se jo ehtinyt ruokapöydällemme. Eläköön nykyaika! (Tai sitten mieheni, joka sattui olemaan valppaana silitellessäni tätä teosta kirjakaupassa ja keksi tästä ratkaisun syntymäpäivälahjapulmiinsa.)

Kyseessä on Anna-Kaisa Huuskon suomalaisia 40-70-lukujen käyttöesineitä/tekstiilejä/huonekaluja esittelevä Retroaarteet-kirja. Ensimmäinen selailukerta meni bongaillessa, kirjan sivuilta kun löytyy koko joukko niitä turvallisen tuttuja tavaroita, jotka muistoissa yhdistyvät välittömästi mummolaan tai lapsuuden mökkireissuihin. On hauskaa kuinka kaikki nuo kattilat ja purnukat saavatkin tämän kirjan myötä nimen ja historian.

Kaikkine väreineen ja isoine kuvineen tämä käy hyvin ennen nukkumaanmenoa luettavasta satukirjasta. Saduistahan ei toisaalta ole kyse, haaveilun puolelle lukeminen kuitenkin lipsahtaa tuon tuosta.

Teippivillitys

Tein noin viikko sitten kokeilumielessä pienen tilauksen Teippitarhaan. Olen useissa blogeissa nähnyt käytettävän näitä japanilaisia riisipaperisia masking tape-teippejä mm. sisustusta värittämään, ja koska vuokra-asuntoon etsii mieluiten niitä halpoja ja helppoja (muttei mielellään niiltä näyttäviä) ratkaisuja, päätin itsekin kokeilla teippausta muutamaan asuntomme nurkkaan. Toiseksi hyväksi syyksi pistin vielä viime hetken joulukorttiprojektin.

Pääsin avaamaan teippipakettini tänään töiden jälkeen, samassa katosivat nopeasti myös kaikki töissä kasautuneet "haluan päikkäreille HETI!"-fiilikset. Keittokomeron kaapit saivat piristystä puuterisesta vinoraidasta ja mustasta pystyraidasta. Pieni vaiva, iso ilo! (Pahoittelut heikkolaatuisista kuvista, keittokomeroomme on hyvin vaikeaa saada kuvaamiselle suotuisia valo-olosuhteita.)

.. Ja kuten aiemmin dymotarroittelun yhteydessä, tuli taas todettua kuinka pienet asiat vaikuttavat suuriin kokonaisuuksiin. Tällä kertaa astiakaappi sai selkeämmän järjestyksen ja maustehylly kauan kaipaamansa inventaarion. Piskuisessa keittokomerossamme viettää nykyisin hyvinkin mielellään aikaansa, vaikkei olisi mitään varsinaisia keittiöhommia edes tekemässä (kuten itse hyvin harvoin olen).

Kettuystäväiseni

Taistellessani tietäni töistä kotiin läpi tuulen ja sateen (ties kuinka monetta kertaa tälle "talvelle") tajusin, että olen tyystin unohtanut esitellä kuluneen vuoden ehdottomasti parhaan vaatehankintani. Tai täsmällisemmin, vaatteen jota ilman en voisi enää kuvitella eläväni.

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä aremmaksi olen tullut kylmyyttä kohtaan. Päätin siis viimein hankkia itselleni kunnollisen takin. Sellaisen, jossa minun ei varmasti tarvitsisi palella ja joka olisi tarpeeksi laadukas kestääkseen käytössä vuosia. Vertailun jälkeen päädyin valitsemaan Fjällrävenin Greenland-parkan, osittain laadukkuutensa jo todistaneen, samalta merkiltä hankkimani Kajka-rinkan ansiosta.

Ja eipä ole muuten tarvinnut katua.

Alun perin en ajatellut uuden takkini kestävän enää kovemmilla pakkassäillä. Mutta koska pakkassäät ovat loistaneet poissaolollaan ja ulkona on saanut kohdata päivästä toiseen lähinnä tuulta/sadetta/räntää, on kettutakki ollut elementissään. Se tekee mitä lupaa, pitää kuivana ja lämpimänä niinäkin päivinä jolloin kaikkein viimeiseksi haluaisi astua ulkoilmaan. Näin ollen sen vaikutus myös henkiseen hyvinvointiin on ollut odottamattoman suuri. Surkeinkaan sää ei onnistu lannistamaan kun tietää joutuvansa kärsimään siitä edes hiukan vähemmän. (Tällä hetkellä olen myös melko varma että kettu kestää ne pakkassäätkin, ainakin jos alle laittaa tarpeeksi lämmintä kerrosta.)

Ihmiset, panostakaa hyvään ja laadukkaaseen takkiin! Hyvässä takissa eivät rahat mene harakoille. Korkeampi hinta kirpaisee vain hetken, kun tietää saaneensa ystävän vielä moniin tuleviinkin syyssateisiin ja talvikylmyyksiin.

Tarratuunarin tunnustus

Noin kuukausi sitten tein (ainakin omasta mielestäni) ihan mielettömän hyvän hankinnan! Olin pitkään haikaillut itselleni tarrakirjoitinta, en kuitenkaan sellaista tylsää uusversiota joka löytyy varmasti jokaisen toimiston nurkasta. Haikailuni kohde oli tuo retrompi, kohokirjoitustarroja tekevä versio. Olin jo kuvitellut modernimpien versioiden syrjäyttäneen täysin kohotekstiserkkuni, kunnes erään suosikkiblogini merkintä vuodelta 2009 vinkkasi minut Claes Ohlsonin hyllylle, josta oma retrodymo löytyikin. Olin etsinyt aivan liian kaukaa.

Sittemmin taisin hieman villiintyä. Tarroituksen ovat jo saaneet mm. lähes kaikki kuivaruokakaapin purkit (joita oli luonnollisesti hankittava lisää jotta sain syyn tehdä lisää tarroja), samalla kun olen silmä tarkkana metsästänyt uusia tarroitustaan kaipaavia kohteita. Hetkittäin tämä innostus on saanut minut pitämään itseäni hienoisesti kajahtaneena. Mutta kun, mutta kun..!

Toisaalta, onko mitään syytä soimata itseään jos vielä hetki sitten kaaosmainen kuivaruokapakettikokoelmamme on yhden sinänsä turhahkon esineen ansiosta muuntautunut näinkin selkeään muotoon (puhumattakaan siitä kuinka paljon tehokkaammin yleinen siisteys pitää loitolla kaiken maailman ällö-öttiäiset)?

Enpä usko.

Kaamospiristäjiä

Joitakin vuosia sitten sain vanhemmiltani joululahjaksi ensimmäisen Arabian muumimukini, tummansinisen Mörkö-aiheisen. En ole koskaan ajatellut alkaa näitä muumimukeja keräilemään, mutta jotenkin tuo yksittäinen muki (vaikka Mörön olemukseen sopiikin) on vaikuttanut kovin orvolta muiden kippojen ja kuppien seassa.

Muutamia päiviä sitten päätin lopultakin hankkia Mörölle kaverin. Päädyin Nipsuun, koska a) Nipsu on ihanin ja b) muki on väritykseltään vastustamattoman turkoosi. Nyt Nipsu on asunut meillä jo pari iltaa ja olen täysin vakuuttunut että hänestä tulee uusi lempparimukini, melko vaatimattomasta tilavuudestaan huolimatta. Hänessä kun on jotain kovin kodikasta ja turvallista sohvapöydän nurkalla istuessaan.

Kotiimme on viimein hankittu myös ensimmäinen joulukoriste ever! En ole turhaan viitsinyt kotiamme koristella, koska vietämme miehen kanssa joulua perheidemme luona. Tämä pöllöhyrränen pysynee käytössä joulun jälkeenkin. Satun nimittäin pitämään pöllöistä ihan ympärivuotisesti, en vain jouluisin.

Taistelu kaamosväsymystä vastaan on juuri nyt kiihkeimmillään. Mikään määrä unta ei tunnu riittävältä, valon määräkin on naurettavan pieni. Kuinka sitä voikin olla näin väsynyt koko ajan? Tälläkin hetkellä päivän jatkuminen tuntuu hyvin epätodennäköiseltä ilman päikkäreitä.

..Saahan kesänodotuksen jo aloittaa?

I only want to live in peace, plant potatoes, and dream

Kuinka moni muistaa lukeneensa joskus niitä hiukan pitkänmallisia, pehmeäkantisia Muumipeikko-sarjakuvakirjoja, joihin oli koottu yksiin kansiin Tove Janssonin (ja myöhemmin Lars Janssonin) piirtämiä muumisarjakuvia? Itselleni kyseisistä kirjoista on muodostunut lämmin lapsuusmuisto, ahmin kirjastosta lainaamani albumit alusta loppuun useita kertoja, riemastuen niistä joka kerta yhtä paljon. Toisinaan hyvälle mielelle sai se hieman vinksahtanut muumihuumori, toisinaan ihan vain jokin hauskasti piirretty hahmo tai ilme.

Ei siis ihme että olen kerran jos toisenkin löytänyt itseni hypistelemästä näitä uudempia kokoelmateoksia, jotka ovat jo pidemmän aikaa kuuluneet kirjakauppojen valikoimiin. Kukkaro ei vain ole kertaakaan antanut periksi, eikä näihin opuksiin ole toiveistani huolimatta törmännyt alennusmyynneissäkään. Jossain vaiheessa huokeampia hintoja metsästäessäni tulin sitten törmänneeksi blogikirjoitukseen, jossa vinkattiin suomenkielisten versioiden olevan itse asiassa erään kanadalaiskustantamon muumikokoelmien toisintoja. Tosin sillä erotuksella, että kanadalaisversioissa piirrosjälki on siistitty toisin kuin suomalaisversioissa, joissa painojälkeä ei ole juuri paranneltu sanomalehtilaadusta. En alkanut vertailevaa tutkimusta tekemään, mutta kuulostaa aika oudolta. Kai omistaan pitäisi pitää parempaa huolta?

Lukemani blogikirjoituksen vakuuttamana päädyin lopulta tilaamaan amazonilta kokoelmasarjan kaksi ensimmäistä osaa, kanadalaisversioita kun saa sitä kautta helposti kaksi yhden suomalaisversion hinnalla. Pakko lienee hankkia myös kolme seuraavaa osaa, eli kaikki ne Tove Janssonin itsensä piirtämät (jostain syystä Lars Janssonin piirtäminä muumit eivät minuun samalla tavalla iske). Monta hymyä on näillä jo onnistuttu synnyttämään, mikään ei siis näyttäisi muuttuneen sitten lapsuuden lukukokemusten.

(Tällaisen pimeän vuodenajan keskellä ei myöskään ole varaa vähätellä yhtäkään tekijää, jolla on positiivinen vaikutus mielialaan.)

Muumien myötä toivotan kaikille myös rauhallista itsenäisyyspäivää! Itse juhlistanen kotisohvalla linnanjuhlia katsellen ja leväten, ellen sitten saa jostain valtaisaa energiapuuskaa ja lähde istumaan iltaa miehen kavereiden seuraan. Tänä vuonna itsenäisyyspäivä tuntuu myös aiheuttavan itselleni paljon ristiriitaisiakin tuntemuksia, en vain täysin osaa täsmentää syytä siihen. Paljon liittynee siihen millaiseksi olen kokenut yleisen ilmapiirin muuttuneen tässä maassa viime aikoina.

Paljon onnea kuitenkin rakkaalle kotimaalle! Ja jos vain voisin, antaisin lahjaksi kasoittain avarakatseisuutta ja suvaitsevaisuutta. Niitä kun ei varmasti voi toivoa liikaa kenellekään.

Jakkatirallaa!

Tein eilen koululta päästyäni ex tempore-retken Kyläsaaren kierrätyskeskukseen. Olen taas uudelleen unelmoida sellaisesta 60-lukulaisesta tiikkisenkistä ja yrittänyt jo pidemmän aikaa metsästää sellaista mm. huutonetistä tuloksetta. Sopivat ovat aina joko liian kalliita tai sitten liian kaukana noudettaviksi.

Kierrätyskeskuksessa vierailu ei yhtään helpottanut oloa. Kalustekasojen alla olikin kaksi juuri sopivaa senkkiä, toinen hieman kunnostusta vaativa ja pienempi 65e, sekä isompi ja sellaisenaan hyväkuntoinen 185e. Olisin ottanut mukaani välittömästi vaikka molemmat, mutta päätin kuitenkin vielä odotella hieman kohtuuhintaisemman yksilön löytymistä.

Mukaani lähti kuitenkin jotain, kun silmäni osuivat isompien kalusteiden keskellä tähän pitkäjalkaiseen jakkaraan, joka on mielestäni ihan mahdottoman sievä. Hintaakin oli vain 4e, joten en kummemmin jäänyt arpomaan sen tosiasian kanssa, etten oikeastaan tiedä mihin tällaista jakkaraa edes tarvitsen.

Tänä aamuna jakkara saikin jo uuden ilmeen, kun kaapista löytyi vielä taannoisen pinnatuoliprojektin jäljiltä mustaa kalustemaalia (ja koskapa tällaisia projekteja pystyy edelleen suorittamaan parvekkeella, kiitos ihan vaan pikkuisen hitaasti etenevän talven). Mies on ajoittain ollut huolissaan siitä, aionko maalata koko asunnon lopulta mustaksi. Itse en aio olla kotimme mustumisesta huolissani ainakaan niin kauan kun olohuoneemme värimaailmaa hallitsee iloisen turkoosi sohva. Sitäpaitsi monet asiat nyt vain näyttävät paremmilta mustina, piste.

Uskon myös löytäneeni jakkaralle ensimmäisen työtehtävänsä. Maalikerrosten kuivuttua hän saa toimittaa kirkasvalolampun jalustan virkaa kunnes toisin määrätään. Tällä hetkellä tuntuu että ainoat keinot selvitä hengissä ovat d-vitamiinien napsiminen ja valohoitojen aloittaminen. Niin, ja harvoista vapaapäivistä kiinni pitäminen. Nytkin tuolla sataa kuin saavista, eikä tietenkään missään lumisessa muodossa vaikka joulukuussa jo mennään. Mikä tätä talvea taas vaivaa?

Kotivakoojan yöpöydältä

Muutama päivä sitten posti toi paketin Japanista asti. Pieni täkäläinen kirjakustantamo Édition Paumes on ehtinyt julkaista jo hyvän kasan sisustuskirjoja, joiden kuvissa esitellään useiden eri maiden ja kaupunkien koteja. Useissa blogeissa on näitä hehkutettu, joten uteliaisuudesta päätin tilata oman, suomikoteja esittelevän kappaleeni. Taisin jäädä koukkuun. Tekstistähän ei näissä ymmärrä hölkäsen pöläystä, vaikka sitä paljon kuvien ohessa onkin - rikas kuvamaailma kuitenkin riittää. Seuraavaksi haluaisin ehkä tutustua jonkin muun maan koteihin. Tässä suomiversiossa riittää kuitenkin katseltavaa vielä hyväksi aikaa.

Yritän paraikaa herätellä myös lukuharrastusta (kuvien katselun oheen), koska ulkomaailma näyttää paiskovan niskaan päivä päivältä enemmän vettä ja tuulta sun muuta nautinnollista. Kolme kirjaa odottaa lukemistaan yöpöydällä. Yksi elämänkerta, yksi uusi teos suosikkikirjailijalta sekä eräs armaan opiskelutoverini kirjoittama satukirja. Kirjojen lisäksi myös virkkaaminen on tällä hetkellä tosi in. Vaatimattomana tavoitteenani on väsätä musta torkkupeitto makkariin. Neljä mummonneliötä onkin jo valmiina (ja noitahan tarvitsee vielä vähintään joku tuhat, jee)! Peukalot huutavat hoosiannaa jo tässä vaiheessa.

Pientä mummoutumista havaittavissa?

Kerä

Olohuoneeseemme saapui eilen kauan odotettu asukas. Katossa muutostamme saakka killunut Ikean tylsä pallo sai korvaajakseen Kodin1:stä tilatun Kerä-valaisimen. Olin ehtinyt etsiä sopivaa valaisinta kauan, sillä halusin jotain suurta. Ja suurta on vaikeaa löytää, kun kattovalaisimien standardihalkaisija tuntuu olevan mitätöntä max 40 senttiä. Tai sitten on maksettava itsensä kipeäksi. Ei kiitos.

Keräkin maksoi pitkään turhan paljon, mutta tarjouskyttääminen ja miehen kanssa tehty kimppaostodiili tuottivat lopulta toivotun lopputuloksen. Tässä valaisimessa halkaisijaa on mukavat 56cm ja hinnassa jäädään passelisti esimerkiksi kalliimman serkun, Random Lightin, alapuolelle.

Lisäksi Kerä on kovin hurmaava..

.. Miten siis malttaa iltaisin vaihtaa valaistus siihen hämärämpään tunnelmalliseen, johon olen ehtinyt tottua (eli vain muutaman pöytälampun ja toisinaan kynttilöiden valaisemaan tilaan)? Toisaalta eipä Keräkään onnistu valaisemaan ympäristöään millekään leikkaussaliasteelle, joten tunnelma tärveltyminen tuskin on vaarana vastaisuudessakaan.

Purnukkaprojektin paluu

Hullareiden aikaan esittelin täälläkin ostamani Marimekon Purnukka-kankaan, josta kaavailin kangastaulua keittokomeron seinälle. No, projekti on edennyt hitaammin kuin oletin, johtuen lähinnä viime viikkojen työkiireistä ja toisaalta epämääräisistä "äh kuinka vaivalloista ja en kuitenkaan osaa"-ajatuksista. Tänään otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni (lieneekö ollut illan pilatesjumppailun ansiota).

Ensimmäinen hidastava osuus oli kaaosmaiseen vaatehuoneeseemme hautautunut silityslauta, joka tosin asiaan perehdyttyäni osoittautuikin helpommin napattavaksi kuin olin olettanut. Silittelin saman tien koko kankaan, vaikka tauluun tuosta palasta meni ehkä 1/4 kokoinen pala. En kuitenkaan ollut varma kummassa päässä kangasta purnukat olisivat paremmassa asetelmassa, joten parempi oli tehdä varman päälle. (Ihanan mustunut muuten tuo silitysrautamme pohja.)

Itse taulukehikkoa emme itse alkaneet väsäämään. Varmaan tuollaisen kehikon tekeminen olisi onnistunut helposti itsekin, mutta satuin löytämään kohtuuhintaisen vaihtoehdon kangastaulu.fi-nettikaupasta. Oikeastaan vain vajaa 12€ postikulut kirpaisivat, paremmin hintoja vertailematta itse kehyshinnat vaikuttivat varsin edullisilta. Ostimme 60x120 kehyspaketin, välipuun ja niittipyssyn, hinnaksi taisi tulla n. 25€.

Niittipyssy on muuten ihan hemmetin pelottava kapistus. Pelkäsin sormieni puolesta varmaan jokaisen niitin kohdalla, ihan sama kuinka kaukana kehystä tukeva käsi olisi itse pyssystä. Jonnekin kyseinen laite on nyt vähintäänkin lukittava, olen ihan varma että se hyökkää jostain hyllystä päälle ja ampuu niitillä silmään. Todella, todella arvelluttava esine.

Itse kankaan pingottaminen kehykseen oli kuitenkin helpompaa kuin olin kuvitellut (ehkä tämä johtuu myös pitkästä harkinnastani ennen jokaista niittausta). Kuvio asettui nätisti kehykseen eikä vääristynyt mistään kohtaa. Kehykseen kuuluvat myös kiilapalat, joiden avulla kangasta voi myöhemmin kiristää jos se pääsee käytössä laiskistumaan tai olisi pingottaessa jäänyt löysälle.

Tuli ihan kiva onnistumisfiilis tuosta taulunrakennuksesta. Tekisi mieli väsätä samanlainen mutta hieman isompi kangastaulu sohvan yläpuolelle. Sopiva kangas on kuitenkin edelleen hakusessa. Ensin olisi tosin saatava nuo purnukat seinälle asti. Ruuvin poraamisen kiviseinään jätän kuitenkin suosiolla miehen hoidettavaksi. Lainaan saamamme vähintään tonnin painoinen pora kun vaikuttaa murhanhimoista niittipyssyäkin pelottavammalta värkiltä.

Kirppukaupoilla Kokkolassa

Olen yrittänyt aina Kokkolassa käydessäni käydä koluamassa läpi ainakin ne muutamat suurimmat kirpputorit, sillä muuten täältä ei shoppailun suhteen löydy juuri mitään mitä ei löytyisi myös Helsingistä. En ole koskaan ollut kovin lahjakas kirppuilussa, mutta yritän kovasti harjaannuttaa silmääni löytöjen tekemiseen.

Tänään ajoin varta vasten kaupunkiin tutustuakseni uudehkoon SPR-kirppikseen, josta olin ehtinyt kuulla jo useamman suosittelevan sanan. Paikan löytäminen tuotti hiukan vaikeuksia, jotka kuitenkin johtuivat lähinnä arasta ajotyylistäni (autolla ajoa saa aina vähän jännätä jos sitä harrastaa vain n. 2-3 kuukauden välein). Muuten vaikutelma oli vain positiivinen. Tila oli suuri ja siisti, tavarat oli järjestetty selkeästi ryhmittäin. Vaatteetkin siististi värinsä mukaan.

.. Eivätkä hinnatkaan paljoa päätä huimanneet. Mukaan tarttui lopulta mm. etsimäni kankaat uusiin makuuhuoneen koristetyynynpäällisiin parilla eurolla per palanen (ja minä kun olin jo hypistellyt uusia kankaita Eurokankaassa, varmana siitä etten muuten sopivaa materiaalia löydä) sekä harmaa villatakki 2,40€ (minulle, joka en koskaan tahdo löytää sopivia ja kivoja vaatteita kirppareilta vaikka haluaisin). Nappi reissu siis! Parhaita Kokkolassa koluamiani kirppareita, kehtaa siis suositella täälläkin.