maanantai 14. toukokuuta 2012

Juuri ennen kuin

Huh, huomenna tähän aikaan se on jo ohi! Pääsykoe nimittäin.

Täysin toinen seikka onkin sitten, mitkä ovat tunnelmat vuorokauden kuluttua - helpottuneet, tuskaiset, masentuneet, innostuneet, epätoivoiset, optimistiset..? Ainakin kuluneen päivän olen ollut viime vuotta rauhallisempi. Oikeastaan toivoisin koko kokeen jo olevan ohitse. 

Valmistautuminen on tänä keväänä ollut paljon intensiivisempää kuin viime vuonna. Tuolloinhan aloitin kohtuullisen aktiivisen lukemisen jo helmikuussa, tilastomatematiikan valmennuskurssin alettua. Opiskelu oli tuolloin melko tasaista kokeeseen saakka. Tänä keväänä sain ihan mielettömän motivaatioiskun heti artikkeleiden ilmestyttyä, en muista olleeni yhtä motivoitunut edes ennen yo-kokeita (joihin on oikeastaan turha verrata mitään, koska luin kirjoituksiin vain yhden kirjan). Olen noussut jokaisena töistä vapaana päivänä aikaisin ehtiäkseni klo 9 kirjastolle lukemaan. Intensiivistä opiskelua on ollut 4-10h päivässä, jos ei lasketa muutamia laiskoja päiviä. On tuntunut hyvältä istua tuntikausia kirjaston lukusalissa ja vain päntätä, mielelläni jatkaisin samaa rataa syksyllä yliopistolla. Mutta mutta..

Koska motivaationi kuitenkin heräsi kunnolla vasta artikkeleiden ilmestyttyä, eli n. 1kk ennen tätä hetkeä, ei ole mitään varmuutta että tilastotaitoni riittäisivät mihinkään tositilanteessa. Kaikki menetelmät ovat perusteissaan hallussa, mutta epämatemaattiset aivoni olisivat vaatineet varmasti enemmän harjoitusta pystyäkseen ratkaisemaan kokeen soveltavia tehtäviä. Harjoituspääsykokeessa tilasto-osion pistemääräni oli kylläkin yli kurssin keskiarvon, samoin kuin artikkeliosion pistemäärä (joka oli itse asiassa neljän parhaan joukossa n. 90 kokeen tehneestä, jei!), mutta kyseiselle kokeelle en halua antaa liikaa painoarvoa..

Kaiken kaikkiaan, tunnelmat ovat aika epätietoiset osaamisen suhteen, toisaalta ihmeen rauhalliset!

Tänään en ole enää lukenut. Olen lähinnä maannut sohvalla ja tuijottanut pääsykoemateriaaleja samalla ilmeellä kuin tämä alla näkyvän videon koira muffinssilautasta. Tosin ajatuksemme lienevät aika vastakkaiset.


(Jokunen ilta sitten, laskiessani harjoitukseksi viime vuoden pääsykoetehtäviä, havaitsin menettäneeni yhden pienen todennäköisyyslaskun ja siitä seuranneiden väärien lukemien vuoksi kymmenen koepistettä. Ne kymmenen pistettä olisivat skaalatuissa pisteissä nostaneet pistemääräni n. kahden pisteen verran Helsingin sisäänpääsyrajan yläpuolelle. Yritän olla ajattelematta tätä liikaa. Sen sijaan aion ensi töikseni kokeen alkaessa kirjoittaa suttupaperille sanan "TARKKUUS". Pienestä voi olla kiinni aika isoja asioita.)

2 kommenttia:

Anniina kirjoitti...

Tsemppiä kaameesti!!!!

Hertta kirjoitti...

Kuumottava toi koiran ilme :D

Miljoonasti tsemppiä ja onnea kokeeseen!!!!!!