Tänään kohtasin odottamatonta riimirunoutta
- keltainen lehdistö otsikoi Islannin tulivuorenpurkausta.
IS: Taas tuhkaa!
IL: Kaaos uhkaa!
(Välillä sitä huomaa piristyvänsä niin pienistä asioista.)
maanantai 23. toukokuuta 2011
Pannukakkuaavikko
Töissä käyminen vahingoittaa elämää lukemattomilla tavoilla.
Yksi harmittavimmista on ruokailutottumusten kapeutuminen eineksiin ja muuhun yksipuoliseen höttöön. Jalot ajatukset eväiden valmistamisesta kuolevat nopeasti, kun työvuoroja kertyy samalle viikolle usein 5-6 ja kotiin päästessä mielekkäin vaihtoehto on keittiössä hääräämisen sijaan sohvalla makaaminen.
Lisäksi (kuten olen tainnut ennenkin mainita) kunnostaudun itse hyvin harvoin minkäänlaisessa keittiötoiminnassa. Olen huomannut kahden vuoden aikana tulleeni pikkuhiljaa riippuvaiseksi rakkaani ruoanlaittotaidoista. Koska tämä on keittiön puolella huomattavan paljon itseäni taitavampi ja luovempi (tai sitten vain rohkeampi), suostun usein ottamaan kontolleni suurimman osan siivoustöistä - ihan vain että voisin helpommin suostutella miehen laittamaan ruoat itseni sijaan.
Näistä lähtökohdista käsin valmistetaan pienellä vaivalla arjen hurmostila, jonka tärkeimmät ainekset ovat vapaapäivä, keittiön puolelle onnistuneesti suostuteltu mies ja kotitekoinen ruoka. Viime viikkoina näiden tuloksena on syöty mm. simpukka-katkarapusalaattia ja fish&chipsejä. Pöydän ääressä on kieltämättä istunut erittäin tyytyväinen ja hyvin ruokittu tyttöystävä.
Eilen oli kuitenkin poikkeuksellinen päivä - myös minä kunnostauduin kokkaushommissa (sivuhuomautus: vihaan termiä 'kokata' kaikissa taivutusmuodoissaan enkä oikeastaan ymmärrä miksi käytin sitä tässä)! Kun mies onnistuneesti huolehti siitä "oikeasta ruoasta" ja valmisti pastaa pastakastikkeineen, parmankinkkuineen, basilikoineen ja rucoloineen, otin minä vastuulleni jälkiruoan ja henkilökohtaisen bravuurini - pannukakun! Sen valmistus on vuosien varrella muuttunut yhä helpommaksi, ohjekin löytyy helposti kun vain avaa keittokirjan sen rypistyneimmän ja kuluneimman aukeaman kohdalta. Vaniljajäätelön ja vadelmahillon kanssa erittäin maistuvaa, kiinnittämättä huomiota siihen kuinka erinomaisen lihottavasta ruokalajista on kyse.
Hyvä ruoka osoittautuu yhä uudelleen yhdeksi parisuhteen parhaista puolista. Kuluneiden kahden vuoden aikana olen syönyt parempia ruokia ja ylipäänsä paremmin kuin koskaan ennen. Lisäksi kokeilunhaluni erilaisten ruokien suhteen on kasvanut jatkuvasti. Jos joku olisi ennen tätä parisuhdetta sanonut että lempiruoka-aineksiini tulisivat vielä kuulumaan esim. linssit, simpukat ja soijasuikaleet, olisin todennäköisesti pudistellut päätäni. Tässä hetkessä puditelen päätäni ainoastaan omalle rajoittuneisuudelleni.
Seuraavia vapaapäiviä odotellessa..
Yksi harmittavimmista on ruokailutottumusten kapeutuminen eineksiin ja muuhun yksipuoliseen höttöön. Jalot ajatukset eväiden valmistamisesta kuolevat nopeasti, kun työvuoroja kertyy samalle viikolle usein 5-6 ja kotiin päästessä mielekkäin vaihtoehto on keittiössä hääräämisen sijaan sohvalla makaaminen.
Lisäksi (kuten olen tainnut ennenkin mainita) kunnostaudun itse hyvin harvoin minkäänlaisessa keittiötoiminnassa. Olen huomannut kahden vuoden aikana tulleeni pikkuhiljaa riippuvaiseksi rakkaani ruoanlaittotaidoista. Koska tämä on keittiön puolella huomattavan paljon itseäni taitavampi ja luovempi (tai sitten vain rohkeampi), suostun usein ottamaan kontolleni suurimman osan siivoustöistä - ihan vain että voisin helpommin suostutella miehen laittamaan ruoat itseni sijaan.
Näistä lähtökohdista käsin valmistetaan pienellä vaivalla arjen hurmostila, jonka tärkeimmät ainekset ovat vapaapäivä, keittiön puolelle onnistuneesti suostuteltu mies ja kotitekoinen ruoka. Viime viikkoina näiden tuloksena on syöty mm. simpukka-katkarapusalaattia ja fish&chipsejä. Pöydän ääressä on kieltämättä istunut erittäin tyytyväinen ja hyvin ruokittu tyttöystävä.
Eilen oli kuitenkin poikkeuksellinen päivä - myös minä kunnostauduin kokkaushommissa (sivuhuomautus: vihaan termiä 'kokata' kaikissa taivutusmuodoissaan enkä oikeastaan ymmärrä miksi käytin sitä tässä)! Kun mies onnistuneesti huolehti siitä "oikeasta ruoasta" ja valmisti pastaa pastakastikkeineen, parmankinkkuineen, basilikoineen ja rucoloineen, otin minä vastuulleni jälkiruoan ja henkilökohtaisen bravuurini - pannukakun! Sen valmistus on vuosien varrella muuttunut yhä helpommaksi, ohjekin löytyy helposti kun vain avaa keittokirjan sen rypistyneimmän ja kuluneimman aukeaman kohdalta. Vaniljajäätelön ja vadelmahillon kanssa erittäin maistuvaa, kiinnittämättä huomiota siihen kuinka erinomaisen lihottavasta ruokalajista on kyse.
Hyvä ruoka osoittautuu yhä uudelleen yhdeksi parisuhteen parhaista puolista. Kuluneiden kahden vuoden aikana olen syönyt parempia ruokia ja ylipäänsä paremmin kuin koskaan ennen. Lisäksi kokeilunhaluni erilaisten ruokien suhteen on kasvanut jatkuvasti. Jos joku olisi ennen tätä parisuhdetta sanonut että lempiruoka-aineksiini tulisivat vielä kuulumaan esim. linssit, simpukat ja soijasuikaleet, olisin todennäköisesti pudistellut päätäni. Tässä hetkessä puditelen päätäni ainoastaan omalle rajoittuneisuudelleni.
Seuraavia vapaapäiviä odotellessa..
torstai 19. toukokuuta 2011
Paluu elämään
Kummallinen olo.
Jännityksen kautta ahdistukseen.
Ahdistuksen kautta levottomuuteen.
Levottomuuden jälkeen asteittainen paluu arjen tunnottomuuteen?
Tiistaina olin psykologian pääsykokeissa. Viime vuotiseen lähinnä kokeilumielessä tekemääni kokeeseen verrattuna onnistuin huomattavan hyvin. Kun viimeksi palautin tyhjät paperit tilastomatematiikan osalta tajuamatta yhdestäkään tehtävästä mitään, palautin tänä vuonna paperit joihin olin huolella laskenut 5/8 kokeen tilastomatematiikan tehtävistä (ja loputkin olisin osannut laskea jos aika vain olisi riittänyt). Kokeen yleisestä osasta en osaa sanoa mitään.
Huomattavasta petraamisesta huolimatta en usko saavani opiskelupaikkaa vielä tänä vuonna, yli 1500 hakijasta löytyy varmasti 19 minua pätevämpää saamaan kokeesta paremmat pisteet. Suunta on uskoakseni kuitenkin ylöspäin (ainakin jos onnistun pitämään yllä nyt saavuttamani tason matematiikan osalta). Ja koska huomaan jo täyttäneeni kalenterin syksyn osalta jo valmiiksi tavallista tehokkaammin, tuleva syksy olisi tuskin paras mahdollinen uusien opintojen aloittamiseen.
Nakattuani Nummenmaan (toistaiseksi) komeroon olen alkanut paikkailla tyhjähköä oloani muilla kirjoilla. Nyt on menossa hyllyssä jo jonkin aikaa odottanut Nicholas Kristofin ja Sheryl Wudunnin Half the Sky. Kirja kuvaa naiskohtaloita eri puolilta maailmaa, naisena oloa kauheimmillaan rinnakkain selviytymistarinoiden kanssa. Vaikka amerikkalaisten erinomaisuutta auttajina aika ajoin alleviivataan hieman liikaa ja vaikka kaikkein syvällisin teos ei ole kyseessä, on se onnistunut herkistämään jo useamman kerran. Ei ole pahasta avata silmiään kohti muuta maailmaa aika ajoin.
Tänään Akateemisesta lähti mukaan myös kirja, joka nyt odottaa lukemistaan kuin karkkipussin paras karkki syömistään. Kazuo Ishiguron Nocturnes tuoreena suomennoksena. En ollut törmännyt kyseiseen teokseen aiemmin, joten tämän löytäminen oli päivän paras juttu.
Kävimme maanantaina myös katsomassa jo aiemmin täällä mainitsemani, Ishiguron kirjaan perustuvan elokuvan Ole luonani ain. Mielipiteeni: lukekaa kirja. Vaikka nyyhkinkin koko elokuvan loppupuoliskon, kirjan henkeä ei onnistuttu valkokankaalla tavoittamaan. Uskoakseni elokuva toimi minulle koska pystyin sitä jotain vasten peilaamaan, mutta pelkän elokuvan näkevä ei kyllä tämän perusteella saa oikeaa kuvaa itse kirjasta. Elokuva oli ikään kuin kollaasi ydintapahtumista, se ei tavoittanut samanlaista laajuutta ja rauhaa joka alkuperäisteoksessa on.
Loppuun kuva kasvilapsestamme uudessa purkissaan, johon mies tämän viikonloppuna siirsi asumaan. Olen ollut huolissani pienen ja hennon kasvin sopeutumisesta uuteen ympäristöönsä, mutta toistaiseksi nuupahtamisesta ei ole ollut merkkejä. Jos tuo vaikka jaksaisi jatkaa kasvamistaan nyt kun tilaa toiminnan laajentamiselle olisi.
Minun on edelleen vaikea uskoa että tuo tuparikasvimme on pysynyt elossa läsnäolostani huolimatta. Ehkä todellisuus ei tässä(kään) asiassa enää kohtaa sitä kuvaa jonka olen siitä luonut.
Jännityksen kautta ahdistukseen.
Ahdistuksen kautta levottomuuteen.
Levottomuuden jälkeen asteittainen paluu arjen tunnottomuuteen?
Tiistaina olin psykologian pääsykokeissa. Viime vuotiseen lähinnä kokeilumielessä tekemääni kokeeseen verrattuna onnistuin huomattavan hyvin. Kun viimeksi palautin tyhjät paperit tilastomatematiikan osalta tajuamatta yhdestäkään tehtävästä mitään, palautin tänä vuonna paperit joihin olin huolella laskenut 5/8 kokeen tilastomatematiikan tehtävistä (ja loputkin olisin osannut laskea jos aika vain olisi riittänyt). Kokeen yleisestä osasta en osaa sanoa mitään.
Huomattavasta petraamisesta huolimatta en usko saavani opiskelupaikkaa vielä tänä vuonna, yli 1500 hakijasta löytyy varmasti 19 minua pätevämpää saamaan kokeesta paremmat pisteet. Suunta on uskoakseni kuitenkin ylöspäin (ainakin jos onnistun pitämään yllä nyt saavuttamani tason matematiikan osalta). Ja koska huomaan jo täyttäneeni kalenterin syksyn osalta jo valmiiksi tavallista tehokkaammin, tuleva syksy olisi tuskin paras mahdollinen uusien opintojen aloittamiseen.
Nakattuani Nummenmaan (toistaiseksi) komeroon olen alkanut paikkailla tyhjähköä oloani muilla kirjoilla. Nyt on menossa hyllyssä jo jonkin aikaa odottanut Nicholas Kristofin ja Sheryl Wudunnin Half the Sky. Kirja kuvaa naiskohtaloita eri puolilta maailmaa, naisena oloa kauheimmillaan rinnakkain selviytymistarinoiden kanssa. Vaikka amerikkalaisten erinomaisuutta auttajina aika ajoin alleviivataan hieman liikaa ja vaikka kaikkein syvällisin teos ei ole kyseessä, on se onnistunut herkistämään jo useamman kerran. Ei ole pahasta avata silmiään kohti muuta maailmaa aika ajoin.
Tänään Akateemisesta lähti mukaan myös kirja, joka nyt odottaa lukemistaan kuin karkkipussin paras karkki syömistään. Kazuo Ishiguron Nocturnes tuoreena suomennoksena. En ollut törmännyt kyseiseen teokseen aiemmin, joten tämän löytäminen oli päivän paras juttu.
Kävimme maanantaina myös katsomassa jo aiemmin täällä mainitsemani, Ishiguron kirjaan perustuvan elokuvan Ole luonani ain. Mielipiteeni: lukekaa kirja. Vaikka nyyhkinkin koko elokuvan loppupuoliskon, kirjan henkeä ei onnistuttu valkokankaalla tavoittamaan. Uskoakseni elokuva toimi minulle koska pystyin sitä jotain vasten peilaamaan, mutta pelkän elokuvan näkevä ei kyllä tämän perusteella saa oikeaa kuvaa itse kirjasta. Elokuva oli ikään kuin kollaasi ydintapahtumista, se ei tavoittanut samanlaista laajuutta ja rauhaa joka alkuperäisteoksessa on.
Loppuun kuva kasvilapsestamme uudessa purkissaan, johon mies tämän viikonloppuna siirsi asumaan. Olen ollut huolissani pienen ja hennon kasvin sopeutumisesta uuteen ympäristöönsä, mutta toistaiseksi nuupahtamisesta ei ole ollut merkkejä. Jos tuo vaikka jaksaisi jatkaa kasvamistaan nyt kun tilaa toiminnan laajentamiselle olisi.
Minun on edelleen vaikea uskoa että tuo tuparikasvimme on pysynyt elossa läsnäolostani huolimatta. Ehkä todellisuus ei tässä(kään) asiassa enää kohtaa sitä kuvaa jonka olen siitä luonut.
sunnuntai 24. huhtikuuta 2011
Välipala
Pahoitteluni blogin hiljentymisestä. Tällä hetkellä on lehmiä ojassa navetallinen ja kiirettä pitänee ainakin kesäkuuhun saakka. Kesäkuun saapuessa sitten vapautta, aurinkoa, kesää, loppuun saatettuja urakoita ja sen sellaista.
Sitä odotellessa.
Sitä odotellessa.
Bottle from Kirsten Lepore on Vimeo.
torstai 7. huhtikuuta 2011
Tähän on tultu
Havahduin aamulla tilanteesta, johon en olisi koskaan odottanut joutuvani.
Minä, kroonisesti matematiikka-asennevammainen ja lyhyestä matematiikasta B:n kirjoittanut, huomasin
a) käyttäväni aikaani pitkän matematiikan yo-tehtävien laskemiseen
b) saavani täysin oikeita vastauksia kyseisistä tehtävistä.
Minäkäsitykseni horjuu ja pahasti.
Minä, kroonisesti matematiikka-asennevammainen ja lyhyestä matematiikasta B:n kirjoittanut, huomasin
a) käyttäväni aikaani pitkän matematiikan yo-tehtävien laskemiseen
b) saavani täysin oikeita vastauksia kyseisistä tehtävistä.
Minäkäsitykseni horjuu ja pahasti.
tiistai 5. huhtikuuta 2011
Esikoisemme x 40
Aamu alkoi liian pitkäksi venyneillä unilla, tiskausvelvollisuuksien välttelemisellä sekä paremman puoliskon kauppareissulla. Loput ainekset saatuamme ryhdyimme viimein toimeen, mies aloittamalla "sticky ricen" valmistuksen, minä vaihtamalla keittiövelvoitteet jo alkuvaiheessaan lakanoiden vaihtoon (kunnostauduin kuitenkin myöhemmin rullien käärimisessä). Täytteiksi valikoitui lopulta kurkkua, parsaa, rucolaa, pestoa, lohta sekä savustettuja simpukoita eri yhdistelminä. Omat suosikkini sisälsivät kurkkua, parsaa ja simpukoita.
Ja hyvinhän se lopulta meni, ensimmäiseksi kerraksi. Ainakaan maussa ei valittamista ollut, jos ulkomuoto jäikin ehkä vielä hiukan karkeaksi. Ja oli muuten ensimmäinen kerta kun onnistuin saamaan vatsani täyteen sushia syömällä.
Tätä lisää!
Ja hyvinhän se lopulta meni, ensimmäiseksi kerraksi. Ainakaan maussa ei valittamista ollut, jos ulkomuoto jäikin ehkä vielä hiukan karkeaksi. Ja oli muuten ensimmäinen kerta kun onnistuin saamaan vatsani täyteen sushia syömällä.
Tätä lisää!
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Sushia ja rakkautta
Huomenna olemme rakkaan avomieheni kanssa olleet yhdessä tasan kaksi vuotta. Vuosi sitten juhlistimme yhdessäoloamme Tukholmalla (en ollut ennen käynyt), laivan buffetilla (Afrikkaviikot ja strutsinlihaa) ja toisen risteily-yön saapuessa helpottaen miehelle noussutta korkeaa kuumetta otsalle asetelluilla, hytin vessassa kylmiksi kastelluilla pyyhkeillä (what would Muumimamma do).
Tänä vuonna päätimme jäädä kotiin. Osin siksi, että tavallaan juhlimme jo yhdessäoloamme matkustaessamme Lontooseen helmikuussa ja osin siksi, että Lontoo myös vei kaikki rahamme.
Koska olisi kuitenkin syntiä jättää käyttämättä hyvä syy tehdä jotain erikoista, päädyimme lopulta miehen ehdotuksesta toteuttamaan pitkään pöydällä lojuneen suunnitelman. Huomenna olisi siis tarkoitus valmistaa ensimmäiset kotitekoiset sushit.
Pari viikkoa sitten ostin avuksi sushikirjan, jonka kuvat olen ehtinyt jo useamman kerran kuolata läpi. Tänään taas, odottaessani miestä luennolta, kävin tutustumassa Annankadulla sijaitsevan Tokyokanin valikoimiin. Kyseinen liike myy mm. japanilaisia elintarvikkeita, astioita, vaatteita. Mukaan tarttui lopulta kaikenlaista perusjuttuja, riisistä wasabiin. Eniten aikaa taisin kuitenkin kuluttaa näteimpien syömäpuikkojen valitsemiseen.
Mistään "rakkaudesta ensi silmäyksellä" ei minun ja sushin kohdalla voi puhua. Ensimmäistä kertaa pääsin maistelemaan sushia 24-vuotissyntymäpäivänäni. Tuolloin jouduin peittelemään irvistyksiäni useamman kerran ja olin täysin varma etten enää ikinä koskisi kyseisiin mötiköihin.
Jokin taika kyseisessä ruokalajissa kuitenkin on. Jonkin aikaa ensimmäisen kokeilun jälkeen se iski, täysin yllättäen - sushihimo. Ensimmäisen kokeilun jälkeen olemme poikenneet ruokailemassa eri sushipaikoissa useammankin kerran. Kyse ei noina kertoina ole vain yhdestä ruokailuvaihtoehdosta muiden joukossa, kyse on nimenomaan tuon jostain yhä uudelleen hiipivän himon tyydyttämisestä.
Huomenna mies käy vielä ostamassa päälliset ja täytteet, sitten alkaa (haparoivan) ensiaskeleen otto sushin valmistamiseen kotioloissa. Toivon mukaan tämän jälkeen kynnys sushikokkailuun madaltuu ja himo tulee tyydytetyksi aiempaa useammin (ja halvemmalla). Päätavoite kai on saada aikaan mötiköitä, jotka eivät hajoa käsiin ja ovat syötävissä puikoilla. Ja tietenkin siinä sivussa juhlistaa sitä tärkeintä - rakkautta ja parisuhteellista elämää.
(Kaikella rehellisyydellä voin kertoa, etten ole eläissäni syönyt niin hyviä ruokia kuin kuluneen kahden vuoden aikana. Kaikki kiitos tästä ruokaan askeleen verran avoimemmin mielin suhtautuvalle miehelle, joka on saanut omankin ruokavalioni hiukan monipuolisemmaksi.)
Tänä vuonna päätimme jäädä kotiin. Osin siksi, että tavallaan juhlimme jo yhdessäoloamme matkustaessamme Lontooseen helmikuussa ja osin siksi, että Lontoo myös vei kaikki rahamme.
Koska olisi kuitenkin syntiä jättää käyttämättä hyvä syy tehdä jotain erikoista, päädyimme lopulta miehen ehdotuksesta toteuttamaan pitkään pöydällä lojuneen suunnitelman. Huomenna olisi siis tarkoitus valmistaa ensimmäiset kotitekoiset sushit.
Pari viikkoa sitten ostin avuksi sushikirjan, jonka kuvat olen ehtinyt jo useamman kerran kuolata läpi. Tänään taas, odottaessani miestä luennolta, kävin tutustumassa Annankadulla sijaitsevan Tokyokanin valikoimiin. Kyseinen liike myy mm. japanilaisia elintarvikkeita, astioita, vaatteita. Mukaan tarttui lopulta kaikenlaista perusjuttuja, riisistä wasabiin. Eniten aikaa taisin kuitenkin kuluttaa näteimpien syömäpuikkojen valitsemiseen.
Mistään "rakkaudesta ensi silmäyksellä" ei minun ja sushin kohdalla voi puhua. Ensimmäistä kertaa pääsin maistelemaan sushia 24-vuotissyntymäpäivänäni. Tuolloin jouduin peittelemään irvistyksiäni useamman kerran ja olin täysin varma etten enää ikinä koskisi kyseisiin mötiköihin.
Jokin taika kyseisessä ruokalajissa kuitenkin on. Jonkin aikaa ensimmäisen kokeilun jälkeen se iski, täysin yllättäen - sushihimo. Ensimmäisen kokeilun jälkeen olemme poikenneet ruokailemassa eri sushipaikoissa useammankin kerran. Kyse ei noina kertoina ole vain yhdestä ruokailuvaihtoehdosta muiden joukossa, kyse on nimenomaan tuon jostain yhä uudelleen hiipivän himon tyydyttämisestä.
Huomenna mies käy vielä ostamassa päälliset ja täytteet, sitten alkaa (haparoivan) ensiaskeleen otto sushin valmistamiseen kotioloissa. Toivon mukaan tämän jälkeen kynnys sushikokkailuun madaltuu ja himo tulee tyydytetyksi aiempaa useammin (ja halvemmalla). Päätavoite kai on saada aikaan mötiköitä, jotka eivät hajoa käsiin ja ovat syötävissä puikoilla. Ja tietenkin siinä sivussa juhlistaa sitä tärkeintä - rakkautta ja parisuhteellista elämää.
(Kaikella rehellisyydellä voin kertoa, etten ole eläissäni syönyt niin hyviä ruokia kuin kuluneen kahden vuoden aikana. Kaikki kiitos tästä ruokaan askeleen verran avoimemmin mielin suhtautuvalle miehelle, joka on saanut omankin ruokavalioni hiukan monipuolisemmaksi.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)