Väliaikatietoja

Tällaista tämä minun bloginpitoni tuppaa olemaan. Ensin innostun jostain, sen jälkeen innostuksesta sokeana aloitan jotain sen enempiä suunnittelematta, sitten innostus latistuu. Lopulta tuo innostuksen kohteeni saattaakin unohtua täysin, kuten tässä tapauksessa tämä blogini ylläpito (kahteen merkintään se muisti sitten viimeksi riittikin, hienoa!)

Oli hassua huomata kuinka olin viimeksi pykännyt tänne kuvasarjan nyt jo edellisestä asumuksestani. Hommahan meni sitten lopulta niin, että päädyimme paremman puoliskoni kanssa etsimään yhteistä asumusta n. 3kk sitten. Suurimmaksi osaksi päätös syntyi minun hienovaraisen johdatteluni tuloksena. Kyllästyin siihen kuinka miehellä oli aina tapana mennä töiden jälkeen ensin kämpilleen pelaamaan yms. tietokoneellaan, ja tulla sen jälkeen (viimeisellä yöbussilla) uskollisesti viereeni nukkumaan. Ei enää riittänyt ymmärrys sille, että ainoa syy miehen vierailla toisella puolella kaupunkia kämpällään joka ilta oli yksi pahainen tietokone. Onneksi tämä kävi järkeen toiselle osapuolellekin aika kivuttomasti.

Aloimme siis etsiä kämppää kriteerillä "asunnon on oltava kaksio, ja sen on sijaittava Lauttasaaressa". Olin tuossa vajaan vuoden Larussa asumisen jälkeen jo sen verta kiintynyt tähän kaupunginosaan, ettei muita vaihtoehtoja ollut. Parissa näytössä sitten juostiinkin täällä (joissa jokaisessa, asunnon kunnosta riippumatta, oli n. 20 muutakin asunnonhakijaa paikalla), jonka jälkeen lupauduin jo tietyin rajoittein katsomaan asuntoja muistakin Helsingin kaupunginosista. Kenties onni vaati tuon myönnytyksen potkiakseen, sillä lähes heti tämän jälkeen onnistuin eräänä aamuna bongaamaan Oikotieltä juuri peruskorjatusta kerrostalosta kaksion. Ja mikä parasta, kyseinen kämppä sijaitsi vain pari kadunpätkää silloisesta lauttasaarelaisasunnostani! Ja kaikeksi onneksi tämä asunto vuokrattiinkin "nopeimmat syövät hitaat"-periaatteella: olin ensimmäinen yhteyttä ottanut, kävin katsomassa asuntoa pari tuntia ilmoituksen näkemisestä (yksityisnäyttö, ah mitä luksusta!), ja tunti tämän jälkeen ilmoitimme olevamme halukkaita vuokraamaan. Kaikki kävi siis yllättävän nopeasti, saimme ensimmäisen yhteisen kotimme alle kuukausi sen jälkeen kun olimme päättäneet alkaa sellaista etsimään. Toisaalta asuntoasiat tuntuvat joka kerta etenevän yllättävän nopeasti. Kun se oikea sattuu kohdalle, on vain toimittava heti. :)

Nyt olemme asuneet uudessa lauttasaarelaiskaksiossamme jo pari kuukautta. Peruskorjauksen perimmäinen merkitys valkeni pian asuntoon muutettuamme - kaikki asunnossa tuntuu olevan uutta! Ikkunat, ovet, seinät, kylppäri, kaikki kodinkoneet.. On hämmentävää asua asunnossa, jossa missään ei näy kuluman merkkejä ja kaikki toimii. Ikkunanäkymällemmekin on annettava pisteitä, sillä puiden takaa pilkottava merimaisema on mielestäni kuin taulu (tosin rannalle ollaan rakentamassa jotain ökyasuntoja, mutta toistaiseksi näkymä on mitä kaunein). Lisäksi rakennuksesta löytyy saunan yhteydestä uima-allas, joka on kokonaan meidänmeidänmeidän joka sunnuntai klo 15-16! Viikottainen uiminen (jos ei satu olemaan työpäivä) onkin tällä hetkellä ainoa harrastamani urheilulaji. :D

Myös elo miehen kanssa saman katon alla on sujunut kivuttomasti, minkäänlaista yhteenmuuttokriisiä tai ahdistusta tai muuta vastaavaa ei ole ollut. Tämä johtunee pitkälti siitä, että asuimme käytännössä yhdessä jo kuukausia ennen tätä virallista avopariutumistamme. Lähinnä tämä virallinen yhdessä asuminen on helpottanut elämistä. Miehen on helpompi olla, kun saman katon alta löytyvät nyt kätevästi sekä tietokone/musavehkeet että nainen!

Muuten elämä sujuu aika pitkälti samoilla raiteilla, pienillä hienosäädöillä. Dramaturgian opintoni ovat kuluneen syksyn olleet jonkinasteisella tauolla. Kandintutkintoni on tällä hetkellä kiinni muutamista hassuista opintopisteistä, kun kaikki virallisemmat osuudet kypsäristä kandintyöhön on suoritettu. En ole kuitenkaan saanut rehkittyä pisteitä vielä kasaan saadakseni tuon ensimmäisen tutkintoni ulos ja aloittaakseni maisteriopinnot. Tähän päällimmäisenä syynä lienee ollut tarve rauhoittaa omaa elämää kolmen intensiivisen opiskeluvuoden jälkeen. Oikeastaan olen edennyt omien alkuperäisten suunnitelmieni mukaan, pitkään minun oli tarkoituskin pitää kolmannen opintovuoden jälkeen rauhallisempi vuosi jonka aikana suorittaisin puuttuvat opintopisteet omaan tahtiini ja jatkaisin sitten uusin voimin maisterivaiheeseen. Keväällä päähäni vain onnistuttiin tahkoamaan ajatus "aikataulussa valmistumisesta" ja stressasin kesän esseiden sun muiden suhteen. Stressaan nytkin kevyesti, mutta uskon että tämänhetkinen stressitasoni on paljon matalampi kuin mikä se olisi, jos olisin heti tänä syksynä jatkanut opintojen parissa täyspäiväisesti. On ollut helpottavaa ajoittain viettää sellaisia päiviä, joina voi rehellisesti ajatella ettei ole mitään sellaista mikä olisi PAKKO tehdä HETI tai vähintään KUOLEN. Tuollaisella fiiliksellä olen kuitenkin vetänyt kolme ensimmäistä TeaK:n opintovuottani, usein johtuen siitä töissäkäynnin ja opiskelun ristiaallokosta jossa olen elänyt. Haluan säilyttää mielenterveyteni, siksi laiskottelen.

Koska en kuitenkaan täysin osaa olla opiskelematta (koska pelkkä töissäkäynti olisi todennäköisesti myös haitallista mielenterveydelleni), olen aloittanut syksyllä psykologian perusopinnot avoimessa yliopistossa. Ja jos täysin rehellisiä ollaan, niin mielessäni kytee hyvin vahvana myös psykologian opintojen aloittaminen pääaineopiskelijana yliopistolla. Ei sinänsä ole uutta, että etsiskelen uusia opinpolkuja teatteriopintojen ohella. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan arvostavani tietynlaista vakautta elämässäni. Olen huomannut arvostavani mm. vakituista työpaikkaa, tuttuja työtovereita, varmaa rahantuloa. Nämä kaikki ovat enemmän tai vähemmän asioita, joita en usko ainakaan helpolla löytäväni teatterin ja dramaturgian puolelta. Ja koska haluan elää elämääni mielekkäästi, myös työelämääni, olen jo jonkin aikaa etsinyt seuralaista nykyiselle uravalinnalleni. En myöskään mielelläni tekisi loppuelämääni erilaisia hanttihommia vain voidakseni rahoittaa taiteilijuuttani. Ennemmin olen halunnut löytää alan, joka sekä tukisi työtäni dramaturgina, että toisaalta toisi elämääni sellaista vakautta ja turvallisuutta jota taideala huonommin kykenee tarjoamaan. Nyt sellainen tuntuu löytyneen.

Tästä alkaa kuitenkin taas yksi pitkä tie. Viime vuonna Helsingin yliopistoon psykologiaa opiskelemaan hakeneista hyväksyttiin 3% (tosin jopa 6% kokeisiin osallistuneista, vaikka ei se lukua paljoa suurenna), eli olen jälleen onnistunut valitsemaan helpoimman vaihtoehdon! En aio kuitenkaan lannistua, samansuuntaisella prosentillahan olen aikoinani päässyt lukemaan dramaturgiaakin. Ja kun jälkimmäiseen pääsyyn tuntuivat vaikuttavan enemmän korkeammat voimat kuin ensin mainittuun, jonne sentään päästään kirjoja lukemalla, ei tavoite ainakaan toistaiseksi ole TÄYSIN mahdottomalta vaikuttanut! :)

..Jotta ei kuitenkaan vaikuttaisi siltä, että olen hylkäämässä dramaturgian ja teatterin taas yhden uuden innostuksen tieltä, kerrottakoon vielä, että olen alkanut kehitellä seuraavaa näytelmääni. Sen maailmaan kuulunevat ainakin origamit sekä aukko eläintarhan muurissa.. Kehittelen tekstiä rauhassa ajan kanssa, haluan että lopputulos on jotain (ainakin omalla mittapuullani) kaunista ja toimivaa.

Tässä vaiheessa pitkää selostustani voisin vielä todeta, että töissä kaikki samanlaista (tai no, lukuunottamatta valtaisia tulevia organisaatiomuutoksia, jotka lähinnä vituttavat/pelottavat/eivät voisi vähempää kiinnostaa). Täällä istun nytkin, pitämässä auki yhtä lauantaisen hiljaista pelisalia. Rahaa virtaa tilille taas pelkästä tietokoneella istumisesta, mutta vähien yöunien jälkeen en pistä moista pahakseni. Seuraavaksi voisin käyttää aikaani tehokkaammin esim. kehityspsykologian kirjan parissa.

Tällä kertaa sepustuksestani tuli jokseenkin pitkä, kiitos taas venähtäneen kirjoitustauon. Yritän kuitenkin parantaa tapani, ja kirjoitella tänne silloin tällöin tulevaisuudessa. Jonkinlainen blogiin kirjoittelun tarve kun on ollut olemassa jatkuvasti, vanhaan blogiini livejournalissa en ole vain jaksanut palata. Se on tuntunut jo jotenkin ummehtuneelta..

Palailemisiin siis! :)