Käännekohdan kynnyksillä

Arki palaa järkyttävin isoin askelin. En ole aamuihminen, mielestäni on täysin epäinhimillistä kutsua ketään kotoaan minkäänlaiseen menemiseen ennen kuin kellotaulu osoittaa jotain kaksinumeroista lukua. Minä olen vanha kurttana jo, haluan kahdeksan tuntia unta joka yö ja katsoa ennen nukkumaanmenoani jakson Frasieria (siitäkin huolimatta että osaan jaksot jo lähes jokaista repliikkiä myöten ulkoa.)

Tällä hetkellä paahdan kuitenkin lähes pelkästään aamuvuoroja. Puhelin näyttää herättäessään viittä tai kuutta ja silmät ristissä hoitelen hetkeä myöhemmin töitäni, niitä samoja vanhoja ja tänä kesänä myös vähän uudempia ja haasteellisempia (enemmän paperitöitä, vähemmän asiakaspalvelua, ihmeen virkistävää!) Kohta kuusi vuotta samassa työpaikassa. Jokohan riittäisi? Siltä tuntuu vahvemmin kuin koskaan.

Syksyllä odottava uusi opiskelupaikka on laukaissut pintaan uskomattoman määrän erilaisia tunteita. Ensinnäkin olen käsittämättömän motivoitunut psykologian opintojeni suhteen. Vaikka vuosi sitten sainkin paikan Turusta, on tunne Helsingin paikan varmistuttua ollut täysin toinen. Ikään kuin olisin vasta nyt ensimmäistä kertaa päässyt psykologian opiskelijaksi. Olen listannut jo hyvin tarkasti opintosuunnitelmani tulevalle lukuvuodelle, HOPS-jumalat kiittävät ja kumartavat syvään. Syksyn tullen opiskellaan ja kovaa ja toivon todella etten joudu korjaamaan sanojani seuraavana keväänä.

Myös suhde työpaikkaani muuttui lähes heti opiskelupaikan varmistuttua. Ensimmäistä kertaa elämässäni opiskelen alaa, jossa työllistyminen on lähes varmaa ja jossa myös opiskelun päässä odottava ammattinimike on selkeämpi kuin mihin olen tottunut. Minusta tulee psykologi. Voin kirjoittaa työnhakupalveluihin 'psykologi' ja palvelut listaavat pitkät rivit vapaita työpaikkoja. Vaikka todellisuudessa homma tuskin etenee ihan näin yksinkertaisesti (koska aion joka tapauksessa erikoistua ja mielellään vielä niin, että voisin työelämässä hyödyntää taideopintojani), on tämä selkeyden tunne minulle täysin uusi ja samalla voimakkaasti motivoiva. Nykyinen työpaikkani tuntuu ensimmäistä kertaa täydellisen väliaikaiselta. Olen lähdössä, olipa tuo hetki vuoden tai kolmen päässä. Saattohoito on aloitettu.

Kolmanneksi, ehkä suurimpana yllätyksenä, olen viime aikoina tuntenut hyvin voimakkaita haikeuden ja kaipuun tunteita suhteessa dramaturgian opintoihini. Siitäkin huolimatta, että monessa suhteessa on kyse elämäni vaikeimmista vuosista ja huolimatta niistä lukemattomista päivistä ja tunteista joita en ikävöi hetkeäkään. Kaipaan sitä yhteisöä jonka osaksi en ole koskaan kokenut pääseväni. Lopulta tämäkin tunnemyllerrys on täysin ymmärrettävissä, liittyyhän dramaturgian opintoihini, yhtä lailla kuin kaikkeen teatteriin koskaan liittyneeseen toimintaani, valtava rypäs tähänastisen elämäni suurimpia intohimon tunteita, suurimpia unelmia, suurimpia muistoja ja ihmisiä joita aidosti ikävöin. Jollain oudolla konstilla uusi opiskelupaikkani tuntuu lisäävän myös motivaatiotani vanhaa opiskelupaikkaani kohtaan. (Olen jo vuosia sanonut teatterin olevan kuin se renttumieheni, jonka luoksi palaan kaikesta huolimatta aina uudelleen. Tältä tuntuu edelleen. Ja totta puhuen, en ole aikeissa laittaa tälle suhteistani epävakaimmalle pistettä. En varmasti pystyisikään.)

Myllersivätpä tunteet tällä hetkellä millä voimalla ja mihin suuntaan tahansa, on kokonaiskuva selkeämpi kuin vuosiin. Psykologian opinnot ovat ottamassa viimein ilmaa siipiensä alle, samoin taiteellisen opinnäytteeni kirjoittaminen Teatterikorkeakouluun. Nykyisen työsuhteeni päättyminen häämöttää vielä toistaiseksi hahmottumattomassa ajankohdassa, mutta lopun voi jo aistia. Olo on toiveikas ja optimistinen.

Jaksanen vielä muutaman aamuvuoron.

Kesä kuin unelma

Lentokone palautti minut ja miehen takaisin Islannista tänään klo 14.20. Matka oli ihana, Islanti uskomaton, kerron kaikesta enemmän kunhan saan kuvat koneelle ja pääni virkistettyä kunnollisilla yöunilla (viimeisimmät kun jäivät aikaisesta lennosta johtuen alle neljän tunnin.)

Suomeen oli kuitenkin hyvä palata, pilvisestä taivaasta huolimatta. Postiluukun alla odotti paksu kirjekuori Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden laitokselta. Kyllä, kaikista kevään ja kesän aikana läpikäymistäni epäilyksistä huolimatta onnistuin parantamaan suoritustani viimekeväisestä ja saamaan psykologian opiskelupaikan kotikulmilta (hyvästi etäopiskelu, pahoittelut Turku!) Itse asiassa täydellisesti rimaa hipomatta, koepisteiden sisäänpääsyrajana kun oli tänä vuonna 77,4 ja omassa paperissani komeilivat pisteet 88,7. Fiilikset ovat pilvissä, enkä aio pakottaa niitä laskeutumaan. 

Virallinen juhlinta suoritettakoon viikonloppuna Ilosaarirockissa. Siihen ei pysty sateet eikä mitkään. 

Ah, mikä kesä! Mikä elämä!

Kaavoissaan kankea mutta onnellinen

Jos jossain vaiheessa onkin päätynyt ennakoimaan tulevaisuuttaan ja sitä, kuinka "ei sitten joskus enää ollenkaan kykene pysyttelemään erilaisten teknisten uutuuksien tahdissa", niin on varmasti elänyt jonkinlaisessa harhassa nykyisyytensä suhteen. Kyllä tuosta tilanteesta voi nimittäin itsensä löytää jo tässä 26-vuoden arvokkaassa iässä.

En pidä itseäni tavattoman kehnona erilaisten tietokone- ym. juttujen kanssa (toisaalta en tavattoman taitavanakaan), mutta jostain syystä tämän nykyisen läppärini saamisen jälkeen olen todella kärsinyt tottumattomuudestani muihin tekstinkäsittelyohjelmiin kuin perinteiseen wordiin. Kun tähän koneeseen en aikoinaan saanut hankittua kyseistä ohjelmaa näpsäkästi joltain satunnaiselta isän levykkeeltä, päätin aluksi luottaa lausuntoihin siitä kuinka "se ilmainen open office on ihan yhtä hyvä ohjelma". Aika pian kuitenkin (useampien katkerien taistelujen jälkeen, joiden yhteydessä tämä hieno open office mm. toistuvasti muutteli tekstejäni jollekin tuntemattomalle merkkikielelle) huomasin väitteen olevan täyttä höpöhöpöä. Tästä taas seurasi aktiivista open officen välttelyä ja ylimääräistä vaivannäköä. En esimerkiksi muista milloin olisin viimeksi uskaltanut liittää tekstitiedostojani jonkin sähköpostin liitteeksi kierrättämättä sitä jonkin wordin kautta (tarkoittaen käytännössä kierrättämistä jonkin toisen tietokoneen kautta). Todella kätevää.

Voi olla, että pienellä perehtymisellä olisin tullut toimeen open officella.. not. Perusluottamus ohjelmaan oli kadonnut jo aikoja sitten, sitä tuskin olisi erinomaisinkaan perehdytys palauttanut. Kun viimein onnistuin viikko sitten bongaamaan macin office-paketin 50€ hintaan cdonilta, lähti se saman tien matkaan. Nyt on läppärissä taas tuttu, ihana, rakas word. Parasta! Kaavoihinsa kangistunut kirjoittaja kiittää ja tuntee nahoissaan kuinka uusi, parempi aika on jo oven takana!

Jos joku ehti ihmetellä, miksi jaksan edes mainita tällaisesta hankinnasta blogissa, voin kertoa ainakin yhden pätevän syyn. Tämä on nimittäin ehdottomasti inspiroivin ostos jonka olen tehnyt pitkään, pitkään aikaan. Jos jokin kasvattaa kirjoitushaluja potenssiin sata, on se mainitsemisen arvoinen juttu.

Risteilykierteessä

Tiistaina eksyttiin jo toista kertaa tälle vuodelle porukalla Tukholman risteilylle. Ihan vain koska saatiin uusi risteily kaupanpäällisiksi edellisen reissun tax free-ostoksista, eikä tietysti mitenkään voitu heittää tilaisuutta menemään. Sopiva päivä seurueellemme löytyi pienellä vääntämisellä, lähinnä omien ja miehen työvuorojen, juuri ennen kaupanpäällismatkamme vanhenemista. Töistä laivaan ja laivasta töihin, perushuttua!

..Lopputuloksena oli jättekiva reissu! Sää helli, seura oli erinomaista, suunnitelmia Tukholman varalle oli rentouttavan vähän (tuloksena melko päämäärätöntä kuljeskelua kaupungilla ja pientä shoppailua), Hermansin vegebuffet  parhailla näköaloillaan ja herkuilla ruoillaan osoittautui yhtä hyväksi valinta kuin viimeksikin (suosittelen!), meri oli tyyni ja kaunis, kesän juomavarastot tuli täydennettyä tax freesta ja seuraava kaupanpäällisristeilykin tienattua. Syksymmällä uudestaan!

Hupsista!

.. Siinä se nyt sitten on. Pitkällisen vatvomisen jälkeen annoin itseni haksahtaa Helsingin Sanomien kytkytarjoukseen, ja pari päivää sitten kotiimme saapui uusi iPad!

Fiilikset ovat olleet ehkä aavistuksen ristiriitaiset, tuntuu että varsinkin kannettavan tietokoneen omistajana iPadin hankintaa on pikkuisen vaikea perustella. Tässä kuitenkin joitain puolusteluja (joita olen kehitellyt päätökseni tueksi viime päivinä):
1) Kannettavan rauhoittaminen "oikeisiin töihin" eli kirjoitus- ja opiskelujuttuihin, toivon mukaan surffailun siirtäminen iPadin hommiksi pidentää myös kannettavan käyttöikää
2) Toisaalta iPad toiminee hyvänä luentokaverina tulevaisuudessa, sen avulla kun esimerkiksi kaikenlaisten luentokalvojen ym. lukeminen sujuu vaivattomammin kuin kannettavalta
3) Kytkykaupan ilot - tulipahan tilattua sitten hesarikin kahdeksi vuodeksi (ilman turhaa paperikeräyksen kuormittamista)!
4) Kulkee mukana huomattavasti sujuvammin kuin läppäri (kunhan saan hankittua laitteelle asianmukaiset suojavarustukset)
5) Tuon näytöltä on oikeasti miellyttävämpää lukea/katsoa kuvia kuin vaikkapa tavallisen tietokoneen, se ei tunnu samalla tavalla rasittavan silmiä pidemmälläkään tuijotuksella (tätä on jo testattu isäni samanmallisella padilla, psykologian artikkelikokoelman n. 170 sivun tekstimassa tuli vaivattomasti luettua laitteen näytöltä)

.. Lisäksi se nyt vaan on hirmuisen kiva ja kätevä! (Uskoipa noita listaamiani perusteluja tai ei.)

Kuluneet päivät olenkin naputellut tuota uutta turhakettani melko ahkeraan. Kevätflunssa (ja ulkona vallinnut jokseenkin viileä, tuulinen, sateinenkin sää) on kuitenkin pitänyt huolen siitä, etten ole toistaiseksi potenut tämän takia suuria tunnontuskia. Luoja kuinka vihaankaan tätä hikistä ja tukkoista oloa! Olen varmasti huonoin tuntemani sairastaja, en kestä pienintäkään vilustumisen tunnetta tai kolotusta ilman jatkuvaa valittamista ja voivottelua. Kaikeksi (varsinkin avomiehen) onneksi sairastan kuitenkin suhteellisen harvoin ja lyhytmittaisesti. Toivottavasti tämänkertainen nuha on myös yhtä kuin ei nuhaa kesän riennoissa ja matkoilla.

Tällä kertaa olisi myös syytä olla harvinaisen kiltisti ja valittamatta, suurin syyllinen flunssaani kun olen suurella varmuudella minä itse. Todennäköisesti altistin itseni kaikenmoisille nuhataudeille tanssitettuani Riikan Eikka-kissaa lauantain euroviisuvalvojaisissa, juuri selvinneen voittajaviisun tahdissa.

Mutta toisaalta, kuka muka EI haluaisi tanssittaa ihanaa Eikkaa, olipa sitten allerginen tai ei..?

Toukokuun korkkauslista

Tänään koettuja..

 ..kesän ensimmäiset mansikat..

..ensimmäiset puistolonkerot..

..mölkkykauden korkkaus (ansaitulla jumbosijalla)..

..ensimmäinen hyttysenpisto (iltaedit: pistot)..

Ihana, ihana, ihana orastava kesä! Tuoreudessaan överivihreitä lehtiä jaksan odottaa vuosi vuodelta kasvavalla innolla. Eikä meren tuoksua voita mikään maailmassa. Ei mikään. Hopeasijalle päässee vastaleikattu ruoho, kesäjuttuja sekin. (Tuoksuuko talvi edes millekään?)

Viime päiviä olen kuluttanut mm. suunnittelemalla Islantimatkaa. Osin tämä yltiöinnokas suunnittelu on ollut pääsykoeurakan jättämän tyhjiön paikkausta, oli muuten aika suuri (tosin odotettu) tyhjiö. Nyt on kuitenkin alustava aikataulu laadittu ja uusi makuupussikin tilattu, enää puuttuvat mm. uusi teltta, vaelluskengät ja makuualusta. Muutama lisäpäivä reissuun ei olisi ollut pahitteeksi, koko saaren kiertämiseen on reilu kaksi viikkoa kohtuullisen tiukka aika (varsinkin kun sään ennustettavuus kyseisessä maassa ei ole sitä varminta sorttia). Mutta tuo aikahan laitetaan riittämään, oli ilma mikä tahansa!

Niin ja se pääsykoe, sehän meni siis hyvin. Tai sitten ei. Tilastomatematiikan tehtäviin vastasin viime vuotta varmemmin ja kattavammin, mutta tehtävät olivatkin tavattoman inhimillisiä. Todennäköisesti ne ovat siis menneet hyvin muillakin. Yleinen osa taas koostui harvinaisen kinkkisistä monivalintatehtävistä, joiden kanssa onnistumisesta en voi antaa minkäänlaista arviota. Tosin ne ovat olleet kinkkisiä myös muille, sen verran hyvin olin kuitenkin artikkelikokoelmani lukenut.

Kutina on, että muutama piste (tai sitten useampi) jää tänä vuonna minun ja Helsingin paikan välille. Jossittelu on kuitenkin turhaa, tuloksiin on vielä reippaasti yli kuukausi. Sitä ennen on hyvä keskittyä puistoiluun, ystäviin, festarointiin, Islantiin, juhannukseen, töihin höh, kesään ja elämään.

Juuri ennen kuin

Huh, huomenna tähän aikaan se on jo ohi! Pääsykoe nimittäin.

Täysin toinen seikka onkin sitten, mitkä ovat tunnelmat vuorokauden kuluttua - helpottuneet, tuskaiset, masentuneet, innostuneet, epätoivoiset, optimistiset..? Ainakin kuluneen päivän olen ollut viime vuotta rauhallisempi. Oikeastaan toivoisin koko kokeen jo olevan ohitse. 

Valmistautuminen on tänä keväänä ollut paljon intensiivisempää kuin viime vuonna. Tuolloinhan aloitin kohtuullisen aktiivisen lukemisen jo helmikuussa, tilastomatematiikan valmennuskurssin alettua. Opiskelu oli tuolloin melko tasaista kokeeseen saakka. Tänä keväänä sain ihan mielettömän motivaatioiskun heti artikkeleiden ilmestyttyä, en muista olleeni yhtä motivoitunut edes ennen yo-kokeita (joihin on oikeastaan turha verrata mitään, koska luin kirjoituksiin vain yhden kirjan). Olen noussut jokaisena töistä vapaana päivänä aikaisin ehtiäkseni klo 9 kirjastolle lukemaan. Intensiivistä opiskelua on ollut 4-10h päivässä, jos ei lasketa muutamia laiskoja päiviä. On tuntunut hyvältä istua tuntikausia kirjaston lukusalissa ja vain päntätä, mielelläni jatkaisin samaa rataa syksyllä yliopistolla. Mutta mutta..

Koska motivaationi kuitenkin heräsi kunnolla vasta artikkeleiden ilmestyttyä, eli n. 1kk ennen tätä hetkeä, ei ole mitään varmuutta että tilastotaitoni riittäisivät mihinkään tositilanteessa. Kaikki menetelmät ovat perusteissaan hallussa, mutta epämatemaattiset aivoni olisivat vaatineet varmasti enemmän harjoitusta pystyäkseen ratkaisemaan kokeen soveltavia tehtäviä. Harjoituspääsykokeessa tilasto-osion pistemääräni oli kylläkin yli kurssin keskiarvon, samoin kuin artikkeliosion pistemäärä (joka oli itse asiassa neljän parhaan joukossa n. 90 kokeen tehneestä, jei!), mutta kyseiselle kokeelle en halua antaa liikaa painoarvoa..

Kaiken kaikkiaan, tunnelmat ovat aika epätietoiset osaamisen suhteen, toisaalta ihmeen rauhalliset!

Tänään en ole enää lukenut. Olen lähinnä maannut sohvalla ja tuijottanut pääsykoemateriaaleja samalla ilmeellä kuin tämä alla näkyvän videon koira muffinssilautasta. Tosin ajatuksemme lienevät aika vastakkaiset.

(Jokunen ilta sitten, laskiessani harjoitukseksi viime vuoden pääsykoetehtäviä, havaitsin menettäneeni yhden pienen todennäköisyyslaskun ja siitä seuranneiden väärien lukemien vuoksi kymmenen koepistettä. Ne kymmenen pistettä olisivat skaalatuissa pisteissä nostaneet pistemääräni n. kahden pisteen verran Helsingin sisäänpääsyrajan yläpuolelle. Yritän olla ajattelematta tätä liikaa. Sen sijaan aion ensi töikseni kokeen alkaessa kirjoittaa suttupaperille sanan "TARKKUUS". Pienestä voi olla kiinni aika isoja asioita.)