Lopulta kyse on oman tyhmyytensä takaisinmaksusta, maksan takaisin lainaa jonka otin opiskellessani tutkintoa jota en koskaan tule viemään loppuun. Jos nyt päättäisin, laina jäisi ottamatta. Ainahan voisi ajatella sen rahan olleen tarpeen silloin mutta.. not really. Jos jotain olen todella joutunut oppimaan kantapään kautta, niin omien talousasioideni hoitamisen. Nyt ollaan onneksi jo kuivilla vesillä (satunnaisia heräteostoksia emme laske mukaan tähän yhtälöön).
Asiasta seuraavaan. Tänään Finnkinon superpäivää hyödyntäen tulimme käyneeksi illalla elokuvissa x 2. Toisaalta, koska halvempaa hintaa kannattaa hyödyntää ja toisaalta, koska emme osanneet valita vain yhtä elokuvaa katsottavaksemme. Lopulta päädyimme katsomaan Terrence Malickin The Tree of Lifen sekä Kaurismäen Le Havren.
The Tree of Lifesta olin kuullut erinäisiä suitsutuksia etukäteen, mutta huono nimimuistini ei sallinut minun yhdistää elokuvan takaa löytyvää Malickia aiemmin näkemiini elokuviin. Paremmin elokuvia tunteva ystäväni (kiitos Lassi!) onnistui kuitenkin valistamaan minua sen verran, että saatoin todeta nähneeni aikaisemmin ainakin yhden teoksen samalta ohjaajalta, The New Worldin. Kyseisen elokuvan muistan hitaasti etenevänä mutta visuaalisesti äärimmäisen kauniina.
The Tree of Life vastasi varsin hyvin aiempaan muistikuvaani The New Worldista. Reiluun kahteen tuntiin oli mahdutettu sadoittain kauniita kuvia ja niihin liitettyjä arvoituksia. On ilahduttavaa nähdä elokuva joka uskaltaa vaatia katsojalta aikaa ja ajattelua. Syvemmällekin olisi kuitenkin voitu haroa tai etsiä kiinteämpiä yhteyksiä kaiken näytetyn välille. Tiheä kuvien väläyttely kun herätti aika ajoin kysymyksen siitä, haluaako ohjaaja nyt oikeasti sanoa jotain juuri tällä ja tällä kuvalla vai vain näyttää sen koska se on nätti. Toisaalta ei haitannut liiemmin, katsomiseen saattoi asennoitua myös kuin taidenäyttelyssä käymiseen.
Jälkimmäisenä katsomamme Le Havre puolestaan osoittautui sydämensulatuskamaksi. Niin paljon lämpöä, inhimillisyyttä, toivoa ja hiljaista huumoria ympättynä samaan pakettiin, kaikki elokuvien normi perushösääminen tuntuu niin turhalta kun näkee esimerkin siitä miten pienillä elementeillä voidaan luoda niin suuria hetkiä. Juuri näin! Katsokaa tämä elokuva.
Syysmyrskyt repivät maailmaa ikkunan takana, illalla olin hetken huolissani kaikkien metsän eläinten pärjäämisestä tällaisella säällä. Meitä taas repivät yhtä lailla äänet rakennuksen sisällä. Hissit kun on laitettu vaihtoon ja edellisten purkamisesta lähtevä ääni on varsin läpitunkevaa laatua. Nukkumaan on pyrittävä menemään ajoissa, aamuherätykset kun tarjotaan ihan talon puolesta.
2 kommenttia:
Eilen juurikin ehdottelin miehelle että oltais menty katsomaan tuo Tree of Life, josta en ole edes kuullu missään vaiheessa, löysin sen vaan leffateatterin ohjelmistosta. Missäköhän tynnyrissä sitä on tullut elettyä kun satun molempia päärooleissa nähtäviä miehiä rakastamaan? No, ei kuulemma mennä leffaan katsomaan sitä, ja hetken pohdittuamme päädyttiin sitten Captain Americaan... Varmasti ihan yhtä hyvä. ;)
oi me käytiin kanssa katsomassa tree of life tuossa aiemmin viikolla, se oli vähän erilainen mitä odotin mutta oikein ihana. en ehkä aivan päässyt mukaan juoneen, mutta nautin kauneudesta ja sen leffan kauneus oli juuri sellaista, mitä mäkin esim. haluaisin kuvata. mutta pakko myöntää, että trailerista olin saanut vähän erilaisen käsityksen, jotenkin rohkeamman. tuossahan oli paljon hiljaisia kohtia, että melkein jo ahdisti. tuli muuten snadisti melancholia-vibat! eri suuntaan vaan kulki tarina.
Lähetä kommentti