Olen havainnut viimeaikaisten merkintöjeni käsitelleen lähinnä kaikkea muuta paitsi sitä mitä minulle tällä hetkellä kuuluu. Syy on kuitenkin yksinkertainen - minulle kuuluu töitätöitätöitä. Tällä hetkellä teen työvuoroja sellaista näpsäkkää kuuden vuoron viikkotahtia, joten aikaa ei juuri jää muulle elämälle (työpaikassani kun vuorojen keskipituus on 7-8h iskettynä mahdollisimman hankalasti keskelle päivää). Tarkoitus olisi rauhoittaa tahtia mahdollisimman pian vuoden vaihduttua, sillä mm. pääsykoelukemiseen täytyy varata hyvä kasa aikaa. Tällä hetkellä tavoite on kuitenkin painaa duunia tukka putkella ja kasvattaa säästötilin saldoa nyt kun töitä riittää ja aikaakin toistaiseksi on.
Jatkuvalla vuorotöiden paiskimisella on kuitenkin veronsa (ylläriii!). Väsymys on vain yksi niistä, lisäksi löytyy mm. tuttua turhautumista siihen, kun juuri mitään ei tunnu saavan aikaiseksi. Olisi paljon juttuja joita haluaisi toteuttaa, paikkoja joissa haluaisin käydä ja ystäviä joita haluaisin tavata, mutta kun klo 21 jälkeen illalla könyää kotiin, tuntuu paikka sohvan ja television välissä väistämättä parhaalta olemisen pisteeltä.
Lisäksi töiden riittämiselläkin on kääntöpuolensa. Esimerkiksi se, ettei minulle toiveistani huolimatta voitu antaa vapaata syntymäpäiväkseni (enkä ole tästä epäkohdasta onnistunut vielä useista yrityksistä huolimatta pääsemään eroon). Voisin kyllä kärsiä vaieten, ostaa ruokiksella itselleni jäätelölahjan lohdukkeeksi ja heittää koko asian vitsiksi. Tällä kertaa hyllyllä kuitenkin sattuu odottelemaan jo lippu oopperaan, muiden suunnitelmien lisäksi. Tiedän että pitäisi olla onnellinen kun töitä riittää eivätkä rahat lopu kesken. Epäreiluuden tunnetta on kuitenkin ajottain vaikea väistää.
Onneksi mies lohdutti tuomalla berliininmunkin töihin ja palauttamalla erään tenttikirjan kirjastoon puolestani. Epäonnisuus on aiemminkin todettu ohimeneväksi tilaksi. Kyllä tämä tästä!
Kuva weheartit.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti