sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Välipala

Pahoitteluni blogin hiljentymisestä. Tällä hetkellä on lehmiä ojassa navetallinen ja kiirettä pitänee ainakin kesäkuuhun saakka. Kesäkuun saapuessa sitten vapautta, aurinkoa, kesää, loppuun saatettuja urakoita ja sen sellaista.

Sitä odotellessa.

Bottle from Kirsten Lepore on Vimeo.

torstai 7. huhtikuuta 2011

Tähän on tultu

Havahduin aamulla tilanteesta, johon en olisi koskaan odottanut joutuvani.

Minä, kroonisesti matematiikka-asennevammainen ja lyhyestä matematiikasta B:n kirjoittanut, huomasin
a) käyttäväni aikaani pitkän matematiikan yo-tehtävien laskemiseen
b) saavani täysin oikeita vastauksia kyseisistä tehtävistä.

Minäkäsitykseni horjuu ja pahasti.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Esikoisemme x 40

Aamu alkoi liian pitkäksi venyneillä unilla, tiskausvelvollisuuksien välttelemisellä sekä paremman puoliskon kauppareissulla. Loput ainekset saatuamme ryhdyimme viimein toimeen, mies aloittamalla "sticky ricen" valmistuksen, minä vaihtamalla keittiövelvoitteet jo alkuvaiheessaan lakanoiden vaihtoon (kunnostauduin kuitenkin myöhemmin rullien käärimisessä). Täytteiksi valikoitui lopulta kurkkua, parsaa, rucolaa, pestoa, lohta sekä savustettuja simpukoita eri yhdistelminä. Omat suosikkini sisälsivät kurkkua, parsaa ja simpukoita.










Ja hyvinhän se lopulta meni, ensimmäiseksi kerraksi. Ainakaan maussa ei valittamista ollut, jos ulkomuoto jäikin ehkä vielä hiukan karkeaksi. Ja oli muuten ensimmäinen kerta kun onnistuin saamaan vatsani täyteen sushia syömällä.

Tätä lisää!

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Sushia ja rakkautta

Huomenna olemme rakkaan avomieheni kanssa olleet yhdessä tasan kaksi vuotta. Vuosi sitten juhlistimme yhdessäoloamme Tukholmalla (en ollut ennen käynyt), laivan buffetilla (Afrikkaviikot ja strutsinlihaa) ja toisen risteily-yön saapuessa helpottaen miehelle noussutta korkeaa kuumetta otsalle asetelluilla, hytin vessassa kylmiksi kastelluilla pyyhkeillä (what would Muumimamma do).

Tänä vuonna päätimme jäädä kotiin. Osin siksi, että tavallaan juhlimme jo yhdessäoloamme matkustaessamme Lontooseen helmikuussa ja osin siksi, että Lontoo myös vei kaikki rahamme.


Koska olisi kuitenkin syntiä jättää käyttämättä hyvä syy tehdä jotain erikoista, päädyimme lopulta miehen ehdotuksesta toteuttamaan pitkään pöydällä lojuneen suunnitelman. Huomenna olisi siis tarkoitus valmistaa ensimmäiset kotitekoiset sushit.

Pari viikkoa sitten ostin avuksi sushikirjan, jonka kuvat olen ehtinyt jo useamman kerran kuolata läpi. Tänään taas, odottaessani miestä luennolta, kävin tutustumassa Annankadulla sijaitsevan Tokyokanin valikoimiin. Kyseinen liike myy mm. japanilaisia elintarvikkeita, astioita, vaatteita. Mukaan tarttui lopulta kaikenlaista perusjuttuja, riisistä wasabiin. Eniten aikaa taisin kuitenkin kuluttaa näteimpien syömäpuikkojen valitsemiseen.


Mistään "rakkaudesta ensi silmäyksellä" ei minun ja sushin kohdalla voi puhua. Ensimmäistä kertaa pääsin maistelemaan sushia 24-vuotissyntymäpäivänäni. Tuolloin jouduin peittelemään irvistyksiäni useamman kerran ja olin täysin varma etten enää ikinä koskisi kyseisiin mötiköihin.

Jokin taika kyseisessä ruokalajissa kuitenkin on. Jonkin aikaa ensimmäisen kokeilun jälkeen se iski, täysin yllättäen - sushihimo. Ensimmäisen kokeilun jälkeen olemme poikenneet ruokailemassa eri sushipaikoissa useammankin kerran. Kyse ei noina kertoina ole vain yhdestä ruokailuvaihtoehdosta muiden joukossa, kyse on nimenomaan tuon jostain yhä uudelleen hiipivän himon tyydyttämisestä.


Huomenna mies käy vielä ostamassa päälliset ja täytteet, sitten alkaa (haparoivan) ensiaskeleen otto sushin valmistamiseen kotioloissa. Toivon mukaan tämän jälkeen kynnys sushikokkailuun madaltuu ja himo tulee tyydytetyksi aiempaa useammin (ja halvemmalla). Päätavoite kai on saada aikaan mötiköitä, jotka eivät hajoa käsiin ja ovat syötävissä puikoilla. Ja tietenkin siinä sivussa juhlistaa sitä tärkeintä - rakkautta ja parisuhteellista elämää.

(Kaikella rehellisyydellä voin kertoa, etten ole eläissäni syönyt niin hyviä ruokia kuin kuluneen kahden vuoden aikana. Kaikki kiitos tästä ruokaan askeleen verran avoimemmin mielin suhtautuvalle miehelle, joka on saanut omankin ruokavalioni hiukan monipuolisemmaksi.)

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Paluu päiväjärjestykseen


Ensin meni tietokone, sitten meni netti. Ensin palasi netti, sitten saapui taloon uusi tietokone. My new darling, Macbook Pro, jonka ylivertaisiin kykyihin kuuluu mm. youtube-videoiden pyörittäminen pätkimättä (mainitakseni vain yhden asian, johon edellisen koneeni vähäiset voimat eivät riittäneet). Odotan pitkää yhteistä taivalta tämän rakkaani kanssa.

Menossa vapaapäivä, kutsun tätä tyyneydeksi myrskyn edellä. Edessä kuuden päivän työviikko, alkaen huomenna aamuvuorolla klo 06.30. Lisäksi on kaikki muut menot ja asiat joita en ole jaksanut tehdä, ja joita ei tietenkään olisi voinut tehdä esimerkiksi tänään. Onneksi voin aina vakuuttaa itselleni tämän(kin) olevan laiskurielämäni viimeinen päivä.

Viime viikolla oli omalta osaltani kuluvan lukuvuoden ensimmäinen koulupäivä. Kalenteristani löytyi hieman yllättäen tyhjää aikaa uudelle musiikkiteatterille, joten tulevat keskiviikkoaamut tulen viettämään pitkästä aikaa Teatterikorkealla. Ensimmäisestä keskiviikostani selvisin melko hyvin huomioonottaen että saavuin koululle myöhässä, olen hukannut kulkuläpyskäni (muuton yhteydessä viime syksynä, ei ole palaamassa takaisin) ja ääneni oli kyseisenä aamuna vaihtunut vaimeaan pihinään (tämä ei tosin ole hirveän huono asia, koska pihisemällä on helppoa kalastaa sympatiaa ja toisaalta se toimii hyvänä perusteluna pidättäytyä yleiseen keskusteluun osallistumisesta). Ylipäänsä kuitenkin, itselleni tyypillisestä stressaamisesta huolimatta, koulussa olo tuntui hyvinkin virkistävältä.

Eilen wokkiin pilkkomani punasipulin tuoksu pysyttelee edelleen sormissani. Sitkeä sipulipiru.

Tässä yhteydessä annettakoon myös muutama todiste etenevästä tätiytymisestäni:
1. Heräsin eilen luvattoman aikaisin ehtiäkseni Sokokselle ennen töitä ostamaan 3+1-päiviltä tarjouksessa olleen henkilövaa'an. Tämän tuikitarpeellisen esineen hankittuani tunsin loppupäivän kieroa mielihyvää bongaillessani töissä saman vaa'an ostaneita ohikulkijoita ja ajatellessani kuinka ne pian loppuisivat jonkun hitaamman nenän edestä.
2. Olen kuluttanut koko päivän etsien internetistä uusia koristetyynynpäällisiä. Vain vaihtoehtojen runsaus on estänyt minua toistaiseksi tilaamasta yksiäkään itselleni.

Vielä muutama hetki yksinäisyyttä, sitten mies tulee töistä. Hellyyttä, iltapala, nukkumaan. Perusasiat kunnossa.

Lopuksi jotain nättiä.

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Pikapäivitys

Todella hyviä asioita tällä hetkellä:

- Kognitiivisen psykologian tenttiosuudesta napsahti arvosanaksi 4, eli sama kuin neuro-osuudesta (jota en sitten kuitenkaan tullut uusineeksi ajanpuutteesta johtuen). Tämä on lähinnä suuri helpotus, viikko sitten näin koko yön unta jossa sain yhä uudestaan kuulla saaneeni tentistä arvosanaksi 2. Kyseinen uni oli oikeastaan ihan taidokas. Heräsin sen aikana yhä uudestaan unesta jossa olin saanut tentistä kakkosen jonka jälkeen menin aina tarkistamaan asiaa jolloin huomasin saaneeni taas saman kakkosen jonka jälkeen heräsin taas unesta ja sama toistui arviolta n. 10 kertaa.

- Postissa odottava uusi Macbook Pro. Läppäriasia siis hoitui nopeammin kuin uskoin, hyvä niin. Tuntuu että tarve kirjoittaa iskee aina silloin kun on pahin puute joko ajasta tai kun jokin muu homma kusee, kuten tällä kertaa tämä läppäriasia.

- TeaK:n kevään ja kesän yhteisten opintojen tarjonta ei ollut täysin toivoton, joten saanen viimeiset kandipisteeni kasaan varsin kivuttomasti kunhan vain onnistun tunkemaan itseni haluamilleni kursseille.

- The Arkin jäähyväiskeikka illalla Tavastialla. En ole koskaan ollut suurin fani, enkä totta puhuakseni ole kuunnellut kyseistä bändiä aikoihin, mutta keikkansa ovat aina olleet hurmaavia joten väliin en halunnut jättää. Lisäksi pisteitä nostavat keikkaseuralaiset, joiden näkemisestä on kulunut turhan pitkä aika.

- Vanhempien tuparilahjaksi antama leipäkone, joka tuottaa samanlaista hyvänolontunnetta kuin pyykkien peseminen. Pyykkiä pestessä tuntee tekevänsä ihan hurjana kotitöitä, vaikka pyykkien nakkaaminen koneeseen ja niiden nostaminen kuivumaan on melko pieni toimenpide. Sama homma leipäkoneen kanssa. Tuntee olevansa todella aikaansaava, kun voi sanoa leiponeensa taas tuoretta leipää, vaikka kaikki mitä vaaditaan on jauhojen nakkaaminen koneeseen ja leivän ottaminen koneesta ulos pari tuntia myöhemmin. Lisäksi itse leipä on osoittautunut erittäinkin syömäkelpoiseksi.

- Kämppäämme vaivannut kirjahyllyvaje on viimein hoidettu. Vaikka sängynalus tarjosikin oivallisen säilytysratkaisun hyllyjen loistaessa poissaolollaan, alkoi jo vähän nyppiä jokainen astmakohtaus jonka sain joutuessani etsimään tarvitsemiani kirjoja sängyn alle kerääntyneiden pölyvallien keskeltä. Nyt ovat kirjat siististi esillä hyllyissä ja lisäksi kämppä näyttää paljon paremmalta niiden kanssa.

- Ulkona on yhä useammin ihania auringonpaisteita!

(Olisin voinut jatkaa päivitystä tekemällä listan asioista, jotka eivät tällä hetkellä ole niin hyvin. Asia hoitunee kuitenkin toteamalla, että olen kohta istunut töissä 10 tuntia.)

torstai 24. helmikuuta 2011

Työtoverini muistolle 20.2.2011

Olen melko varma, että jouduin tänä aamuna todistamaan erään ystäväni kuolemaa. Hänen lähtönsä oli ollut odotettavissa, joskaan se ei lopulta tapahtunut yhtä dramaattisesti kuin olin etukäteen kuvitellut. Ennemmin se oli pehmeä, sellainen humps, jonka kuulin kadottuani hetkeksi vessaan.

Vessan ovelta näin ystäväni makaavan kyljellään sohvan vierellä. Hän oli muuttunut kasvoiltaan harmaaksi. En muista nähneeni tuota sävyä aiemmin. Viimeiset sanansa hän toisti kaikkien hallitsemieni kielten lisäksi kanji-merkein, mikä oli mielestäni erityisen herkkää. Nuo viimeiset sanat olivat pyyntö, samalla lupaus. Tein mitä hän toivoi, uskoin mitä hän lupasi. Ystäväni ei kuitenkaan enää herännyt.

Hyvästi rakas Macbook.


EDIT Nyt pari aamua tämän luonnoksen kirjoittamisen jälkeen olen tullut siihen tulokseen että tämä läppärin hajoaminenhan on ihan pyllystä. Ei sillä, etten olisi tajunnut asiaa jollain tasolla jo koneen hajotessa, mutta jotenkin tuolloin vielä ajattelin että pärjään kyllä hetken ilmankin ja että onhan aina miehen kone ja toisaalta kaikista tärkeistä tiedostoista varmuuskopio.

Nyttemmin olen tajunnut että kaikki kirjoitustyö pysyy jäissä siihen saakka että saan uuden koneen. Ja uuden koneen saamiseen voi mennä yli kuukausi koska a) rahaa uuteen on vasta myöhemmin ja b) uuden macin hankinta on kuukauden päästä fiksumpaa, kun uudet mallit tulevat markkinoille ja vanhat myydään alta pois (jälkimmäinen on isäni analyysi tilanteesta, itse en ihan noin perillä ole näistä asioista). Ja koska en pysty/halua käyttää miehen konetta kirjoittamisessa, on se käytännössä bye bye muutamille tämänhetkisille projekteille. Katsellaan asioita uudestaan sitten kun uusi Mac joskus paketistaan kuoriutuu.