Minun kannaltanihan tässä ei ole mitään traagista. On lapsuuden koti, perhe, joulukuusi, ruokaa enemmän kuin kykenen syömään. On mummola, ne vuodesta toiseen samat piirretyt televisiosta, kiista siitä kuka tänä vuonna jakaa lahjat ja se pieni hymynkare paketeista, joiden sisällön osaa päätellä edellisien vuosien perusteella. On hyvä olla.
Suuren tragedian on joutunut kuitenkin kohtaamaan jouluseurueemme karvaisin jäsen. Voiko mahdollisesti olla suurempaa vääryyttä kuin kieltää kaikki jouluherkut häneltä, joka niitä kaikista eniten himoitsee? (Todettakoon kuitenkin että kuvan koiraherralle on kyllä tarjottu runsaasti vain hänelle kelpaavaa apetta ja maistiaisia muistakin herkuista, mikään ei vain tunnu täyttävän hänen pohjatonta vatsaansa.)
Lämmintä ja kiireetöntä joulua teille kaikille!
2 kommenttia:
On tosiaan sydäntä riipaisevaa kun itse syöpöttelee ja kissa kerjää vierellä, eikä voi yhtään joustaa.
Ihana ilme tolla koiruudella tässä kuvassa. Ihan samanlainen ku Winstonilla ollu koko päivän. Sellainen, että toivoa ei ole vielä menetetty!
Todellakin, ihailtavaa kuinka tässä asiassa ei toivoa hukata hetkeksikään! Ei vaikka kymmenennen kerran sätittäisi siitäkin kun yrittää tassulla vähän vetää pöytäliinasta ja saada herkkuja lähemmäs. Se toivohan elää tasan niin kauan kuin ruokaa on ja sitä on todistettavasti joskus ennenkin saanut maistettavaksi. Pitäisi varmaan opetella itselle yhtä optimistinen asenne (ei välttämättä ruoan suhteen mutta muuten). :)
Lähetä kommentti