Kasvikaveri

Olen aina pitänyt itseäni huonona kasvien suhteen. Olen onnistunut ennemmin tai myöhemmin saamaan hengiltä jokaisen huonekasvin, jonka kanssa olen ollut tekemisissä (huolimatta siitä että olen yrittänyt kasveja hoitaa oikeaoppisesti). Sääli sinänsä, sillä olisin mielelläni viherpeukalo. Toisinaan olen jopa haaveillut floristin työstä ja ihanasta arjesta kukkakaupan tiskin takana. Kukkakaupoissa tuoksuu aina niin hyvälle. Luontaisia lahjoja alalle ei vain tunnu löytyvän.

Fiilikset olivatkin siis lähinnä kauhunsekaiset, kun saimme tupaantuliaislahjaksi pienen kasvinalun. En edes muista mitä lajia kyseinen kasvi on, kaikki tämän viralliset nimet ja lempinimet (joita on monta) ovat lueteltuina hoito-ohjelappusessa joka ei tällä hetkellä ole käteni ulottuvilla. Ulkonäöltään kyseessä on aika tavanomainen, kasvin näköinen kasvi. Pyöreät vihreät lehdet (tällä hetkellä 6kpl ja yksi kasvamassa), varsi eikä hirveästi muuta. Kasvin kohtalo kävi sääliksi jo etukäteen koska ajattelin että mitään noin mitätöntä en ainakaan saisi pidettyä hengissä muutamaa päivää kauemmin.

Ihme on kuitenkin tapahtunut! Juhlista on nyt yli kuukausi ja kyseinen kasvi on edelleen elossa. Ehkä tästä henkilökohtaisesta voitosta johtuen olen onnistunut kehittämään outoja hoivaamistunteita tätä kohtaan. Huomaan pitäväni sitä enemmän lemmikkinä kuin huonekasvina. Aamuisin tapaan ottaa kasvin viereeni valoterapiaistuntoni ajaksi ja tunnen ylpeyttä katsellessani pientä vaaleanvihreää lehdenalkua jota tämä tällä hetkellä urheasti kasvattelee (eräänä aamuna pelkäsin kasvin vihastuneen, koska en muistanut tätä ottaa mukaani kirkasvalon viereen). Pian edessä on myös muutto pienestä muoviruukustaan oikeaan kukkaruukkuun. Olen jo valmiiksi huolissani pikkuiseni pärjäämisestä isommassa multamaailmassa.



Niin.

Tästä voisi edetä kahteen suuntaan.
Joko olisi aika hankkia viimein jokin eläinlemmikki tänne.
Tai sitten ottaa ura floristina uudelleen harkintaan.