Tämän sunnuntain vietimme pitkästä aikaa miehen kanssa kaksin. Aamulla sain itseni ylös (kuten tavallista) paria tuntia ennen miestä ja valoterapiatripin jälkeen sain kerättyä kasan ylimääräistä tarmokkuutta jonka purin menestyksekkäästi äärirajoilleen kasvaneen tiskivuoren tuhoamiseen sekä lattioiden imurointiin. Myöhemmin miehen herättyä, uimisen/saunomisen ja erinomaisen lohisalaatin jälkeen kävimme katsomassa Kokoteatterilla Vanajan naisvankien valmistaman vierailuesityksen Kuningas Lear - Veljeni kuningas. En ollut asettanut minkäänlaisia ennakko-odotuksia, halusin nähdä esityksen koska ajatus teatterin viemisestä vankilaympäristöön on mielestäni hieno ja kannatettava. Yllätyin silti kuinka ammattimainen ja raikas esittäjiensä tulkinta Learista oli. Ryhmän seitsemän naisvankia olivat lavalla valtavan kauniita ja naisellisia. Esittäjien lisäksi esityksen puvustus oli mielestäni hyvin onnistunut. Puhtaan valkoisissa röyhelöisissä mekoissa esiintyjät olivat kuin joutsenia, pumpulipalloja, lumihiutaleita.. Kyllä, ihastuttava esitys. (Paras osa oli ehkä kuitenkin kumarrusten jälkeen kulisseissa puhjennut viimeisen esityksen jälkeinen riemu. Tuttu tunne.)
Tässä yhteydessä mainittakoon vielä sekin, kuinka virkistävää on nähdä ammattiteattereidenkin näyttämöllä välillä muita kuin ammattinäyttelijöitä. Kun näyttämöllä on joku muu, joku jonka elämässä näyttäytyminen teatterin lavalla on vain pieni sivupolku eikä valittu ammatti ja yksi elämän pääjuonteista, tuo tämän ihmisen tausta aina omanlaistaan syvyyttä myös esitykseen. Tämä tietenkin korostui tässä esityksessä sikäli, että esittäjien vankilatausta on hyvin keskeinen koko produktion kannalta ja kenties tavallista vaikeampaa sivuuttaa, mutta samalla tavalla homma toimii ihan normaaleissa harrastajateatteriesityksissä asti. Ammattimaisuus tekee teatterista välillä hiukan tylsää. (Tosin vanajalaistenkin esitystä tuki selkeästi ammattimainen ohjaus. Ehkä tylsyys onkin vain ammattinäyttelijöissä. Sorry.)
Esityksen jälkeen kävimme Kaislassa juomassa yhdet, pelaamassa erän tylsähköä lautapeliä jonka nimeä en enää muista (edit: näkyyhän tuo tuossa kuvassa. Quoridor?), ottamassa vahingossa sarjakuvamuodon ottaneen valokuvasarjan kännykälläni (joka jäänee esittelemättä koska mies tuskin haluaa naamakuviaan tuon sarjan muodossa julkisuuteen, vaikka erinomaisia ovatkin!) sekä selailemassa sivistyssanakirjaa vuodelta -62. Tämän jälkeen päätimme vielä uhmata puhjennutta räntä-/vesisekotteista sadekuuroa ja kiertää Valon vuodenaika-teokset, jotka olivat tänään viimeistä iltaa nähtävillä. Jälkeenpäin en ymmärrä mikä mielenhäiriö sai niin helposti uhmaamaan kyseistä paskasäätä, sateen tunkeutuminen vaatteisiin ja kenkiin ei muutu koskaan kokemisen arvoiseksi asiaksi. Tulipahan kuitenkin nähtyä eikä sen puolesta jäänyt harmittamaan! (Teokset tuli tosin käveltyä läpi hiukan hutiloiden ja nopeasti, sattuneista syistä.)
Viimeisenä tämän sunnuntain viimeinen, mielettömän hieno ominaisuus - myös huominen maanantai on vapaa! Tarkoittaa valvomista niin kauan kuin huvittaa, nukkumista ilman herätyskelloa - kelpaa! (Toivon mukaan kukaan ei aamulla hakeudu saikulle, sillä työvuorosta ei olisi varaa tällä hetkellä kieltäytyä jos sellaista satuttaisiin aamulla tarjoamaan.. Pysykää terveinä työtoverini!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti