Niin ne lapset kasvaa

Kasvilapsemme on saavuttanut murrosiän ja kasvaa tällä hetkellä silmissä. Uutta lehteä pukkaa miltei päivittäin, ihan kuin tällä olisi hirveä hätä kasvaa mahdollisimman suureksi ennen syksyä ja pimeyttä. Minne katosi se säälittävän pieni kasvinalku joka oli miltei hukkunut omaan multapaakkuunsa kun se tuotiin tupareihimme sanomalehteen paketoituna?

Eilen mies lunasti lupauksensa, hankki kakkuainekset ja keikautti tarjolle mansikkatäytekakun! Syy kakulle oli tosin matkalla hieman muuttunut, nyt se oli leivottu psykalle pääsyni kunniaksi kun sen alunperin piti olla kandiutumiskakku. Tosin mies on lupaillut leipovansa minulle kakun jo hyvin moneen juhlaan, joten tämä kakku ajakoot yhtä lailla kaikkien kakuttomien synttäreideni kuin opiskelusaavutusteni juhlistamisen virkaa. (Tätä ei pidä ymmärtää niin että olisin jatkuvasti vaatimassa itselleni herkkuja. Silloin tällöin olen myös vaatimatta, esim. nukkuessani.) Maku kakussa oli erinomainen, täytteenä mansikoiden lisäksi melonia (ostimme jo toisen minimelonin, kesän hitti tässä taloudessa), kostukkeena sitruunaa. Paras juttu kakussa on ehkä kuitenkin se, että siitä on vielä puolet jäljellä!

Kakku muistutti siitä surullisesta tosiasiasta, että olen kuluvana kesänä syönyt aivan liian vähän tuoreita mansikoita. En ole tosin heittänyt talviturkkiakaan tälle vuodelle, moni kesäjuttu on siis vielä vaiheessaan. (Ajattelin tosin heittää talviturkkini elokuussa Välimereen, mutta se on kuulemma huijausta. Pyh.)

Kiipeys

Yllättävän vähällä suostuttelulla päädyin tänään viettämään liikunnallista vapaapäivää - kävimme porukalla kokeilemassa boulderointia Pasilassa (tarkemmin sanoen minä, Linnu ja Elina kuuluimme kokeilijaosastoon, muilla seurueemme jäsenillä oli selkeästi enemmän kokemusta). Boulderointi tuntuu olleen jo pitkään kovassa suosiossa jossain selkäni takana. En ole tiennyt lajista käytännössä mitään mutta aina kun se on tullut puheeksi, tuntuu kuin kaikki olisivat sitä jo kokeilleet. Oli siis korkea aika kasvattaa sivistystä tälläkin saralla.

Boulderoinnin idea on kiivetä pitkin seiniä ilman mitään naruja tai muita hässäköitä ja hypätä/tippua sitten alas patjalle. Tosin ainakin yksi näköhavainto tuli tippumisesta myös patjan ohi, uskoakseni vahingossa. Ennen kiipeilyä allekirjoitimme sopimuksen joka vapautti kiipeilykeskuksen vastuusta mahdollisessa kuolemantapauksessa, joten patjalle tähtääminen on kuitenkin melko suositeltavaa.

Pasilan boulderointipaikka oli mukavan rento, tosin sellaisia sopivan helppoja ensikertalaisen (lue: heikkokuntoisen) reittejä ei löytynyt kauhean monta. Mutta oli sentään yksi, jonka kiipesin ylös asti monta kertaa vain koska alas tiputtautuminen tuntui kivalta vatsassa. Lisäksi porukkaa (yleisöä) oli himpun verran liikaa minun makuuni. Vaan ihmekös tuo kun kaikki tuntuvat sitä yhtäkkiä harrastavan.

Hommasta jäi liikuntakokemukseksi hyvä maku, todennäköisesti kokeilen vielä uudemmankin kerran. Käsivoimia voisi silti jostain hankkia, sellaisten avulla voisi ehkä kiivetä muitakin kuin vain sitä yhtä helppoa reittiä pitkin..

Lisää tietoa lajista ja paikasta löytyy täältä.

Psykol.yo.

Kyllä. Niin uskomatonta kuin se onkin, Turun yliopisto on valmis tarjoamaan minulle mahdollisuuden opiskella itseni psykologiksi, ja tänään kolahtikin postiluukusta ns. "paksu kirje". Uskomatonta tämä siis on sikäli, että kirjallista koetta seuranneesta soveltuvuuskokeesta kolmasosan käytin itkemiseen ja toisen kolmasosan dramaturgin toimenkuvan selittämiseen minua haastatelleelle psykologille. Ilmeisesti sain kuitenkin vakuutettua näiden esitysten perusteella minua arvioineet henkilöt. Rohkaisevaa, en ehkä olekaan täysi sekopää! Tai sitten olen juuri sitä.

Fuksioloa ei ole, eikä sille ole tarvettakaan. Olen lukion jälkeen aloittanut jo niin monet opinnot etsiessäni oikeaa paikkaani ja kokenut sitä myöten niin monet fuksisunmuutvuodet ja niihin liittyvät riennot että lienen jo nähnyt mitä nähtävä on. Joihinkin juttuihin tulen varmaan osallistumaan, mutta tämän opiskelupaikan suhteen tavoitteeni on olla mahdollisimman tehokas ja itse asiaan keskittyvä - ilman oheistuotteita. Nykyisiä opintojanihan en siis ole hylkäämässä, vaan kyse on puhtaasti pyrkimyksestä moniavioisuuteen (monella tapaa psykologia ja dramaturgia kulkevat lähellä toisiaan, ne vetävät minua puoleensa samoista syistä). Kaikeksi onneksi minulla on suoritettuna psykologian perus- ja muita korvaavaksi soveltuvia opintoja jotka tulevat helpottamaan yritystäni sen alkumetreillä. Turkuun en ole ainakaan toistaiseksi muuttamassa (aina on myös mahdollisuus että haen vielä uudestaan Helsinkiin).

Tästä alkaa kiirus ja kompromissien aika, hikistä tenttimistä ja piipahduksia kauniiseen Turkuun. Voi olla että rytäkässä menetän toisen kumppaneistani, mutta olen enemmän kuin valmis yrittämään. Tällä hetkellä olo on (kaikesta huolimatta) mukavan turvallinen tulevaisuuden suhteen. Sellainen, että kävi miten kävi, saan lopulta tehdä elääkseni jotain sellaista mistä pidän ja jota kohtaan tunnen aitoa mielenkiintoa - en pakkoa.

Jos taas en onnistukaan, niin tulipahan kokeiltua! Hirveintä olisi jossain vanhainkodissa tuumata kaikkia niitä ovia joiden taakse olisi voinut katsoa, mutta joihin ei sitten kuitenkaan uskaltanut koskea.

(Tässä yhteydessä haluan myös kertoa olevani ihan uskomattoman ylpeä pikkusiskostani joka onnistui saamaan itselleen unelmoimansa opiskelupaikan ja aloittaa tulevana syksynä graafisen suunnittelun opinnot Lahden muotsikassa. Hienoa upeaa siskonen!)

Teurastus

Ostin melonin ja puin sen. Jälkiruokasuunnitelmat menivät uusiksi siltä illalta.

Tänään mies sai minut viimein vakuutetuksi siitä, että melonin oli aika tulla syödyksi. En halunnut katsella valmistelutoimia huivin riisumista pidemmälle.

Rauha hänen vetiselle sielulleen. Hyvältä maistui.

Sushii!

Himo oli jälleen tyydytettävä ja koska 2v3kk-päivä on ehdottomasti tarpeeksi hyvä syy, kävimme iltasella testaamassa Lönnrotinkadulla sijaitsevan ravintola Koton sushitarjonnan. Kukkaro keveni (kuten sushin kanssa poikkeuksetta käy) mutta tulipahan koettua myös jotain minkä en uskonut ravintolasushin kohdalla olevan mahdollista - sain vatsani täyteen!

Sushin syömiseen ravintolassa pätevät tähänastisen kokemukseni pohjalta ainakin seuraavat seikat:
1. Älä mene syömään sushia nälkäisenä.
2. Jos kuitenkin menet syömään sushia nälkäisenä, syö pohjalle jokin alkuruoka. Sushi kun on mielestäni parhaimmillaan hitaasti nautiskeltuna, ei hätäisesti nälkään ahmittuna (tai köyhähköstä opiskelijanäkökulmasta tarkasteltuna: sushin syöminen nälkään on aivan liian tyyristä.)

Koton sushi ei tuottanut pettymystä (söimme molemmat lähinnä kalaa sisältäneet sushi-/sashimilajitelmat ja ekstrana muutamat californiamakirullat), mutta reissun varsinainen yllättäjä taisi olla tämä miehen tilaama munakoisoalkuruoka jota tämä varauksetta ylisti. Erityisesti tuo päällä ollut ruskea puuro sai kehuja. Itse söin noista yhden ja onnistuin paikantamaan maun tutun vivahteen ensin - mämmi! Ei siis ihme että en ihan samanlaisiin ylistyksiin puhjennut kuin mies. Vaikka pääsiäisenä olinkin se joka toi mämmirasian kotiin kaupasta (koska pidin ajatusta hauskana), mies oli se joka sen sisällön lopulta joutui syömään. Voin koskea mämmiin kerran vuodessa, läpällä. Tuo makuvivahde munakoisojen päällä siis selittänee miksi tämä alkuruoka miellytti itseäni vähemmän..

Olen nyt odottanut pari päivää kunnon sadekuuroa, mielellään ukkosen kera iltasella. Olen ollut salaa kateellinen kun muualla on ollut vaikka mitä myrskyjä ja muita, tännekin sellainen kiitos! Haluaisin kovasti tunnelmoida, fiilistellä kuinka hienoa on olla sisällä lämpimässä ja ehkä pelätä pikkuisen siinä sivussa..

Suomenlinna (for the first time)

On häpeäkseni myönnettävä että vaikka olen syksyyn mennessä asunut Helsingissä kuusi vuotta, en ole vielä kertaakaan tänä aikana eksynyt Suomenlinnaan. Ainakin miehestä tämä on ollut hyvinkin yllättävää, toisaalta jotain yhteisestä saamattomuudestamme kertoo myös ettemme ole vielä n. kahden ja puolen vuoden yhdessäolon aikana saaneet toteutettua retkeä kyseiseen paikkaan. Puhetta on kyllä ollut, toteutus on vain uupunut.

Eilen asia tuli kuitenkin viimein korjatuksi kun saunavuoron jälkeen lauttailimme miehen kanssa itsemme Suomenlinnaan. Tämä oli jo sinänsä saavutus, sauna ja uinti ovat yleensä omiaan lamauttamaan kaiken toiminnan ja viitsimisen loppupäivältä. Ilta oli yhtä kuin meri, kalliot ja merelliset eväät (lohta, silliä ja sipee). Sää oli ristiriitaisista säätiedotuksista huolimatta ihanteellinen, aurinko pysytteli ohuen pilviverhon takana eikä ihmisiäkään illemmalla ollut enää liiaksi liikkeellä. Paitsi meitä parisuhteellisia. Niin romanttisiksi emme kuitenkaan heittäytyneet että olisin liukastunut kenkäni mereen jotta mies olisi saanut sen sieltä onkia. Tyydyimme seuraamaan sivusta.

Tuli taas todettua etten ehkä koskaan halua elää paikassa josta en kohtuullisessa ajassa pääse meren äärelle. Kuten myös että Suomenlinnaan voisin muuttaa milloin tahansa. Vaikka telttaan, ei se ole niin justiinsa jos miljöö miellyttää.

Aurinkoa ja asioita

Kesä on edennyt joko töissä tai ulkona hikoillessa, joten blogille ei juuri ole jäänyt aikaa. Kaikista etukäteispäätöksistäni huolimatta tästäkin kesästä on tullut tuskallisen työntäyteinen, monta nättiä päivää on tullut jo hukattua jossain maan alla kuunnellen asiakkaita, joiden aivot tuntuvat usein olevan tavallistakin pehmeämmässä kunnossa kesähelteillä. Rahaa on kuitenkin ansaittava jostain, varsinkin elokuun matkan lähestyessä ja toistaiseksi menojen suhteen erittäin epävarman tulevan lukuvuoden vuoksi. Töiden keskellä vapaapäivät ovat kuin pieniä keitaita, niistä on otettava mahdollisimman paljon irti.

Kesäjuttuja tähän mennessä..
- Ruoan grillaaminen (olen niin onnellinen että grillin hankkiminen partsille ei jäänyt vain puheeksi)
- Ihon grillaaminen (vain pieni viaton aamiainen rantakalliolla ja uv:t kävivät välittömästi käsiksi, lopputuloksena helakanpunainen yläselkä ja todennäköisesti auringonpistos, sen verta huonosta olosta kärsin palamista seuranneet päivät)
- Juhannus Veikkolassa sisältäen paljon kivoja tyyppejä, hyvää ruokaa, mölkkyä ja kissanpissat auton takapenkillä (viimeisenä mainittuun tehosivat lopulta otsonikone ja eläinkaupan myymä Pissipois-puhdistusaine).
- Matkasuunnittelu! Tällä hetkellä elokuun reilin reitiksi näyttäisi muodostuvan Helsinki - Berliini - Praha - Wien/Bratislava - Sveitsi (vielä tarkemmin määrittelemättä) - Venetsia - Milano - Helsinki. Odotan tätä matkaa niin paljon! Ehkä eniten alppeja, tai sittenkin jättiläiskilpikonnan tapaamista. Sellaisen pitäisi asustaa Wienin eläintarhassa.
- Rantamöllötys (Lauttasaaren rannat, ah!)

Tällä hetkellä menossa on erityinen harvinaisuus - pari peräkkäistä vapaapäivää. Eilisen vapaapäiväni aloitin roudarinhommilla, autoin poikaystävää kantamaan tämän soittokamat keskustaan. Tarkoitus ei alunperin ollut raahata koskettimien jalustaa ja jonkinlaisen musiikkilaitteen sisältänyttä kangaskassia perille saakka. Pelkästään miehen raahaman koskettimiston kantaminen näyttää kuitenkin joka kerta niin tuskalliselta, etten mitenkään olisi voinut nakata loppuja kamoja tämän kannettavaksi tuntematta itseäni kehnoksi tyttöystäväksi.

Roudarinpestini päätyttyä kulutin aikaa haahuillen keskustassa ja poiketen aina sopivin väliajoin sisälle keskustan liikkeisiin (tämän tein siis vain paetakseni aurinkoa, en kolutakseni alennusmyyntijäämistöjä). Klo 16 aikoihin saavuin Espalle kuuntelemaan poikaystävän bändin keikkaa, jonka jäsenenä tämä soitti ensimmäistä kertaa. Kivaa kesämusiikkia suorassa auringonpaahteessa, istuin kuuntelemassa yhdellä lavan edustan penkeistä ja kirosin aurinkoa jolle yksi poltettu yläselkä on ilmeisesti liian vähän. Syytä ei tietenkään ole minussa, unohtaessani jälleen aurinkorasvan muualle kuin laukkuuni.

Keikan jälkeen vietimme iltaa miehen kavereiden kanssa Tervasaaressa. Loin ympäristötaidetta luomuolutpulloon, kuvasin muurahaisia ja nautiskelin karpalolonkeroa. Ihana kesä, ihana turhuus, ihana olemisen keveys! Yritin humalluttaa muurahaiset lonkerolla, mutta niiden askeleet horjuivat valitettavan vähän eikä kuolonuhrejakaan havaittu.

Kotiin päästyäni sovittelin mäkkiäni päivän ainoaan ei-syötävään/juotavaan hankintaan, Globe hopen läppärilaukkuun (jonka ostopäätökseen antoi inspiraation rakas työtoverini Sanna). Suoja läppärille onkin ollut hakusessa jo jonkin aikaa, kalliin kannettavan suojaaminen esim. huivilla ei ole kaikkein käytännöllisin vaihtoehto ja kun kuitenkin toivoisin voivani kuljettaa tätä uutta ystävääni mukana esimerkiksi kouluun syksyn tullen. En ole ollut kovin innostunut kauppojen maskuliinisesta laukkutarjonnasta, tämä kukkaisampi vaihtoehto sopii itselleni paljon paremmin!

Mainittakoon vielä loppuun opintopistemääräni hypänneen jossain vaiheessa kulunutta viikkoa 149 pisteestä 182 pisteeseen. Tämä tarkoittanee että olen viimein tutkinnonhakulomaketta vaille valmis teatteritaiteen kandi! Lähinnä olen ollut tästä helpottunut, kandin venähtäminen tämän pidemmälle olisi teilannut aika pahasti syksyn opintoni kun en olisikaan saanut osallistua haluamilleni maisterikursseille.

Mies on kuitenkin luvannut leipoa onnittelukakun, siinä lienee juhlaa tarpeeksi tälle mattimyöhäiselle!