sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Aurinkoa ja asioita

Kesä on edennyt joko töissä tai ulkona hikoillessa, joten blogille ei juuri ole jäänyt aikaa. Kaikista etukäteispäätöksistäni huolimatta tästäkin kesästä on tullut tuskallisen työntäyteinen, monta nättiä päivää on tullut jo hukattua jossain maan alla kuunnellen asiakkaita, joiden aivot tuntuvat usein olevan tavallistakin pehmeämmässä kunnossa kesähelteillä. Rahaa on kuitenkin ansaittava jostain, varsinkin elokuun matkan lähestyessä ja toistaiseksi menojen suhteen erittäin epävarman tulevan lukuvuoden vuoksi. Töiden keskellä vapaapäivät ovat kuin pieniä keitaita, niistä on otettava mahdollisimman paljon irti.

Kesäjuttuja tähän mennessä..
- Ruoan grillaaminen (olen niin onnellinen että grillin hankkiminen partsille ei jäänyt vain puheeksi)
- Ihon grillaaminen (vain pieni viaton aamiainen rantakalliolla ja uv:t kävivät välittömästi käsiksi, lopputuloksena helakanpunainen yläselkä ja todennäköisesti auringonpistos, sen verta huonosta olosta kärsin palamista seuranneet päivät)
- Juhannus Veikkolassa sisältäen paljon kivoja tyyppejä, hyvää ruokaa, mölkkyä ja kissanpissat auton takapenkillä (viimeisenä mainittuun tehosivat lopulta otsonikone ja eläinkaupan myymä Pissipois-puhdistusaine).
- Matkasuunnittelu! Tällä hetkellä elokuun reilin reitiksi näyttäisi muodostuvan Helsinki - Berliini - Praha - Wien/Bratislava - Sveitsi (vielä tarkemmin määrittelemättä) - Venetsia - Milano - Helsinki. Odotan tätä matkaa niin paljon! Ehkä eniten alppeja, tai sittenkin jättiläiskilpikonnan tapaamista. Sellaisen pitäisi asustaa Wienin eläintarhassa.
- Rantamöllötys (Lauttasaaren rannat, ah!)


Tällä hetkellä menossa on erityinen harvinaisuus - pari peräkkäistä vapaapäivää. Eilisen vapaapäiväni aloitin roudarinhommilla, autoin poikaystävää kantamaan tämän soittokamat keskustaan. Tarkoitus ei alunperin ollut raahata koskettimien jalustaa ja jonkinlaisen musiikkilaitteen sisältänyttä kangaskassia perille saakka. Pelkästään miehen raahaman koskettimiston kantaminen näyttää kuitenkin joka kerta niin tuskalliselta, etten mitenkään olisi voinut nakata loppuja kamoja tämän kannettavaksi tuntematta itseäni kehnoksi tyttöystäväksi.


Roudarinpestini päätyttyä kulutin aikaa haahuillen keskustassa ja poiketen aina sopivin väliajoin sisälle keskustan liikkeisiin (tämän tein siis vain paetakseni aurinkoa, en kolutakseni alennusmyyntijäämistöjä). Klo 16 aikoihin saavuin Espalle kuuntelemaan poikaystävän bändin keikkaa, jonka jäsenenä tämä soitti ensimmäistä kertaa. Kivaa kesämusiikkia suorassa auringonpaahteessa, istuin kuuntelemassa yhdellä lavan edustan penkeistä ja kirosin aurinkoa jolle yksi poltettu yläselkä on ilmeisesti liian vähän. Syytä ei tietenkään ole minussa, unohtaessani jälleen aurinkorasvan muualle kuin laukkuuni.


Keikan jälkeen vietimme iltaa miehen kavereiden kanssa Tervasaaressa. Loin ympäristötaidetta luomuolutpulloon, kuvasin muurahaisia ja nautiskelin karpalolonkeroa. Ihana kesä, ihana turhuus, ihana olemisen keveys! Yritin humalluttaa muurahaiset lonkerolla, mutta niiden askeleet horjuivat valitettavan vähän eikä kuolonuhrejakaan havaittu.


Kotiin päästyäni sovittelin mäkkiäni päivän ainoaan ei-syötävään/juotavaan hankintaan, Globe hopen läppärilaukkuun (jonka ostopäätökseen antoi inspiraation rakas työtoverini Sanna). Suoja läppärille onkin ollut hakusessa jo jonkin aikaa, kalliin kannettavan suojaaminen esim. huivilla ei ole kaikkein käytännöllisin vaihtoehto ja kun kuitenkin toivoisin voivani kuljettaa tätä uutta ystävääni mukana esimerkiksi kouluun syksyn tullen. En ole ollut kovin innostunut kauppojen maskuliinisesta laukkutarjonnasta, tämä kukkaisampi vaihtoehto sopii itselleni paljon paremmin!


Mainittakoon vielä loppuun opintopistemääräni hypänneen jossain vaiheessa kulunutta viikkoa 149 pisteestä 182 pisteeseen. Tämä tarkoittanee että olen viimein tutkinnonhakulomaketta vaille valmis teatteritaiteen kandi! Lähinnä olen ollut tästä helpottunut, kandin venähtäminen tämän pidemmälle olisi teilannut aika pahasti syksyn opintoni kun en olisikaan saanut osallistua haluamilleni maisterikursseille.

Mies on kuitenkin luvannut leipoa onnittelukakun, siinä lienee juhlaa tarpeeksi tälle mattimyöhäiselle!

5 kommenttia:

neiti Laura kirjoitti...

Jee, onnee Henna!

Henna kirjoitti...

Tänks! Harmistuin kyllä vähän kun hoksasin että tuohon 182 pisteeseen ei vielä edes sisältynyt se hiton chi kung! En olisi kyllä välttämättä hikoillut siellä sitä kahta viikkoa jos olisin tiennyt pärjääväni ilmankin.. :D

neiti Laura kirjoitti...

Tiedän, ettet olisi.

Anniina kirjoitti...

Onnnnnnea Henatsu!!! :)

mad-sanna kirjoitti...

onnee ja nätin pussukan oot löytäny läppärillesi ;--D Mä mallailin kans tota sinistä, mutta se oli liian pieni mun isokaiselle(meinasin kirjoittaa pienokaiselle...)!