Lontoo

Lontoo tuli, Lontoo meni. Matka oli menestys, jonka saatoin aavistaa jo astuessani lentokoneeseen Helsingissä stuertin esittäessä minulle ystävällisesti kysymyksen "Are you expecting?" Eli kun jatkan tätä merkintääni toteamalla että hyvin suuri osa matkasta kului kävelemiseen niin museoissa, shoppaillessa kuin ihan muuten vaan kaupungilla, voin samaan syssyyn todeta että ihan syystä. Liikuntamaksu, here I come! (Vastattuani kieltävästi stuertin esittämään kysymykseen tämä kylläkin yritti pelastaa tilanteen toteamalla "Maybe it was that dress". Yeah, maybe!)

Todellisuudessa kyseinen stuertti taisi pelastaa päiväni tuolla kysymyksellä. Lupaan muistella sinua lämmöllä, Easyjetin ihana stuertti.

Yövyimme reissun ajan White Ferry-nimisessä pikkuhostellissa Pimlicon metroaseman läheisyydessä. Huone oli pieni ja kolea, mutta onneksi peitot olivat sen verran laadukkaat, ettei kylmä sinänsä aiheuttanut ongelmia. Hintaan kuului myös pienimuotoinen aamiaistarjoilu, joten pakolliset marmeladipaahtoleipä- ja murokiintiöt tuli täytettyä. Täyteen tulemisesta sinänsä taas ei kyseisen aamiaisen kohdalla voinut kuitenkaan puhua. Muutoin rauhallisen yhteiselomme miehen kanssa katkaisivatkin matkan aikana lähinnä ne hetket, jolloin tulin aamiaisen jäljiltä nälkäiseksi ja nälän myötä äkäiseksi kun sopivaa ruokailupaikkaa tai markettia ei koskaan tuntunut löytyvän tarpeeksi läheltä kun tarvetta olisi ollut.

Onneksi nälkä-äkäisyys on kohdallani pitkälti sellaista primitiivistä sorttia ja mielialani kohosikin joka kerta samassa tahdissa vatsan täyttymisen kanssa, kun sopiva ruokapaikka viimein sattui kohdalle. Matkamme varrelle sattuneista ruokailukokemuksista mainittakoon mm. kiinalaisbuffetti Chinatownissa sekä ensimmäinen kertani ns. liukuhihnasushipaikassa (eli sellaisessa jossa ne ruoat kiertävät kehää hihnalla josta saa napata haluamansa). Jälkimmäiseen konseptiin ihastuin täysin, samanlaisen saisi tuoda Helsinkiin vaikka heti ja lupaisin alkaa vakioasiakkaaksi saman tien (ellei paikan ruoka olisi ihan täyttä kuraa).

Kunniamaininnan ansaitsee tässä yhteydessä myös hostellilla valmistamamme tortillat sekä Gatwickin lentokentällä lähtiessä nautittu fish&chips-annos, joka oli lajissaan parasta maistamaani.

Kävimme myös katsomassa aiemmassa merkinnässä mainitsemani esitykset, Warhorsen sekä Lion Kingin. Jälkimmäisen kanssa meinasi käydä huonosti ja liput jäivät miltei saamatta, mutta onnistuimme lopulta hankkimaan paikat viimeisen matkapäivän illalle. Paikat eivät ehkä olleet parhaimmat, mutta en viitsi valittaa.

Molemmat esitykset antoivat sitä mitä niiltä odotinkin. Kumpaakaan ei voi ehkä pitää minään draamallisena ilotulituksena, tarinat olivat jokseenkin yllätyksettömiä ja asettuvat nätisti "koko perheelle"-kategoriaan. Leijonakuningas tosin pohjaa Shakespearen Hamletiin joka on varsin kompleksinen näytelmä. Ehkä musikaalimuoto (tai alkuperäinen animaatiomuoto) vain on omiaan laimentamaan kompleksisuutta. Ai niin, ja Leijonakuningas 2 on puolestaan tehty Romeon ja Julian pohjalta. Ihan näin sivuhuomautuksena. Shakespearelaista animaatiotaidetta parhaimmillaan.

Visuaalinen anti molemmissa esityksissä paikkasi kuitenkin muut puutteet kevyesti. Erityisesti Warhorsen nukketeatteriryhmän työskentely oli jotain mitä jaksanen hehkuttaa vielä pitkään jos joku nyt sattuu kysymään. Esityksen kahta "pääosahevosta" oli liikuttelemassa kolme henkilöä, jotka saivat nukkehevosensa liikkeet ja eleet vaikuttamaan niin aidoilta, että näiden elottomuuden pystyi yhtään valehtelematta unohtamaan lähes täysin. Näyttämöllä olisi yhtä hyvin voinut olla eläviä hevosia, joita joku vain ohjasi ja piti aisoissa läpi esityksen. Yhtä teknisesti upeaa nukketeatteria en ole onnistunut näkemään missään.

Suuren osan ajasta käytimme myös museoissa kiertelyyn, koska Lontoon yleisen kalleuden keskellä ilmaiset museot osottautuivat odotetusti aika suureksi houkuttimeksi (vaikka se Suurin houkutin itselleni taisi olla ainakin Natural History Museumin kohdalla real size sinivalas). Kun vielä mainitsen tässä kappaleessa museoissa kiertelyn lisäksi sen seikan, että nautin koko matkan aikana ainoastaan yhden alkoholipitoisen juoman, onnistun varmasti vakuuttamaan kaikki kuivahtaneisuudestani, haha. Se yksi nautittu juoma oli btw hostellilla nautittu "iltapalasiideri" jota siemailin samalla kun pelasimme miehen kanssa Trivial Pursuitia kännykälläni ja läskistyimme kermavaahto-omenatortturuokavaliolla. Elämä on suuri seikkailu!

Puolustaudun kuitenkin (jos sellainen nyt mitenkään on tarpeellista) toteamalla että suunnitelmissa toki oli pubikiertelyä ja siidereiden siemailua, mutta onnistuimme väsyttämään itsemme sen verta tehokkaasti päiväohjelmalla ja sillä jo mainitulla kävelemisellä, että illalla nukahtaminen oli liian suuri houkutus.

Museoiden ja esitysten ohella aika kului pitkin kaupunkia samoilussa sekä rahoja tuhlatessa mm. Camdenissa (jälkimmäistä harjoitin jokseenkin holtittomasti, mistä rangaistuksena olen joutunut matkan jälkeen täyttämään kalenteriani ylimääräisillä työvuoroilla). Viimeisenä päivänä ennen paluulentoa teimme vielä pyhiinvaelluksen Paddingtonin asemalle, jotta pääsin poseeraamaan samaan kuvaan Karhuherra Paddingtonin (patsaan) kanssa. Kyseinen hahmo on eittämättä ollut paljolti läsnä viime syksystä saakka, joten matka sai mielestäni onnistuneen päätöksen.

Alle viikon pikkumatkaksi onnistuimme seikkailemaan pitkin Lontoota jopa tehokkaammin kuin olin etukäteen odottanut. Tämä onneksi tarkoitti myös jokseenkin täydellistä arjen unohtamista matkan aikana, mitä voi pitää jo lähes terapeuttisena kokemuksena tämänhetkisen arkihäsläyksen keskellä. Olkoonkin että Lontoo tähän aikaan vuodesta onkin melkolailla harmaa ja sateinen matkailukohde (tosin +10C lämpöasteet tuntuivat aika luksukselta kun kotiin palatessa asteita oli n. -20C), tuntui hyvältä päästä muualle edes muutamaksi päiväksi.

Arkeen palaaminen matkan jälkeen onkin sitten asia erikseen. Varsinaista kotiinpaluuhaikeutta en ole tuntenut (koska ovathan oma sänky ja toimiva suihku/lämmöneristys aina yhtä ilahduttavia asioita), mitä nyt töissä olo on turhauttanut. Minulla ei olisi mitään halua tottua suomalaiseen tuppisuuasiakaskulttuuriin nyt kun olen taas hetken saanut havainnoida kuinka paljon helpommin esimerkiksi kiitokset ja pahoittelut sujuvat briteiltä (tai ylipäänsä puhuminen).

Päätän matkapostaukseni tällä erää tähän ja jatkan töissä istumista (aioin kirjoittaa 'töiden tekemistä', mutta tekemisestä ei tässä yhteydessä oikein voi puhua). Pikkuhiljaa on aika alkaa suunnitella tulevaa Japanin matkaa. Nyt kun on jälleen vuosien jälkeen päässyt maailman kiertämisen makuun, tekee mieli pitää aina seuraavaa kohdetta tiukasti näköpiirissä. Tuulettuminen on tervettä!