tiistai 1. helmikuuta 2011

Väistöliikkeitä

Joku on käynyt paukuttamassa asuntomme postiluukkua kahdesti. Nyt kuuluu ääniä joita en tarkasti pysty paikallistamaan, mutta jotka muistuttavat samoja ääniä joita hiiret pitävät kulkiessaan edestakaisin välikatolla (vanhemmilla vieraillessa hiiriäänet ovat tullee tutuiksi, kun katon etäisyys sängyllä maatessa on vain reilu metri). Voimakkuus tässä tapauksessa tosin moninkertainen. Toivon vain ettei jokin nakerra kohta tietään seinän läpi asuntoomme.

Yritän saada otetta kirjoittamiseen, mutta sivuseikat vaivaavat. Olen saanut jostain päähäni ajatuksen, että en osaa katsoa ympäröivää todellisuutta tarpeeksi kriittiseksi kirjoittaakseni mitään aidosti merkityksellistä. Pitääkö uskottavaa taidetta tehdäkseen kantaa mukanaan yhtä tai useampaa traumaa ja onko minulla sellaisia? Ja jos/kun on, niin ovatko ne sitten kuitenkaan tarpeeksi hyviä traumoja? Pelkään kuollakseni kirjoittavani vain turhanpäiväisyyksiä, koska minulla ei ole tarpeeksi kokemusta raakuuksista ja ikävistä asioista eikä minulla ole tarpeeksi syvää inhosuhdetta ympäröivään maailmaan.

Voi nyyh. Jospa vain ottaisi kynän käteensä ja alkaisi kirjoittaa. Voisin kirjoittaa väistelevistä ihmisistä, niitähän riittää. Minäkin olen oikein taitava väistelemään kaikkea tekemistään vaativaa. Olen käyttänyt tolkuttoman paljon aikaa viime aikoina oman kelpaavuuteni arvioimiseen ja sen pohtimiseen, onko minulla ylipäänsä oikeutta kirjoittaa tai tehdä mitään taiteen tapaista. Tuntuu kuin olisi palaamassa alkupisteeseen juuri kun luulee pääsevänsä viimein jaloilleen. Aikaa tuntuu kuluvan liikaa sen pohtimiseen, onko minulla ylipäänsä oikeutta tehdä sitä mitä haluan tehdä?

Televisiossa eläinsuojeluihminen pelastaa koiraa ylös rotkon pohjalta ja uskon että tuon koiraparan pelastaminen on tärkeämpää kuin mikään mitä onnistuisin ikinä kirjoittamaan. Enkä tarkoita tällä että vähättelisin omia tekemisiäni. Yritän vain laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

Voivottelun ohella olen käyttänyt aikaani tänään teatterilippujen varailuun sekä pääni silittelyyn. Silittelyä selitän lähinnä uusilla hiustenhoitoaineilla, joita tulin vast'ikään hankkineeksi. En kauhean usein jaksa hankkia/testailla uusia hiustenhoitotuotteita, mutta päätin viimein korjata tilannetta ainakin lämpösuojatuotteiden osalta (tämän sarjan tuotteiden puute on ollut synti ottaen huomioon tapani poltella hiuksiani suoristusraudalla useita kertoja viikossa). Päädyin melko hätäisten vertailujen jälkeen hankkimaan testattavaksi Tigin S-Factor-sarjan moisture serumin ja lämpösuojasuihkeen ja luulenpa etten aio enää elää ilman näitä. Tuotteet toimivat, jos niiden käyttö johtaa pakottavaan hiustensilittelytarpeeseen. Näyttää pidemmän päälle tyhmältä mutta annan itselleni anteeksi - hiukseni ovat niin pehmoiset!


Taidan jatkaa päivääni keskittämällä voimavarani hetkeksi siivoamiseen kirjoittamisen sijaan (koska en näillä keloilla pääse etenemään juuri mihinkään). Siivoaminen muistuttaa asioiden turhanpäiväistä pyörittelyä ja vatvomista siinä mielessä, että kumpikaan ei maailmasta tekemällä lopu.

Muutaman tunnin päästä edessä muita jännittävyyksiä. Niistä kerron joskus myöhemmin, kenties.

Ei kommentteja: