Käytöskukka

Hinku ja Vinku tuntuvat olevan monista asioista paremmin perillä kuin allekirjoittanut.





Muun muassa kaikesta.

(Oli tarkoitus laittaa tämänhetkisen olotilan huomioonottaen tänne vain tuo laiskuus-pätkä, mutta voiko joku muka vastustaa hyväntuulisia Kelluja?)

Lohisalaattiohje

Ainekset:
- lohi
- salaattipallo
- papuja
- tomaatteja
- kurkkua
- sipulia
- fetajuustoa
- paahtoleipää

Valmistus:
1. Bongaa Hesarista K-Supermarketin lohitarjous
2. Kerro poikaystävälle lohitarjouksesta
3. Pyydä poikaystävää hakemaan tarjouslohi (koska hänellä on vapaata ja sinulla ei)
4. Vastaanota töissä tekstiviestejä koskien lohta ja tämän matkaa uuniin
5. Käy töiden jälkeen noutamassa puuttuvat salaattiainekset
6. Mene kotiin
7. Odottele sohvalla samalla kun mies valmistaa salaattia keittiössä. Vastaa ajottain kysymyksiin koskien salaatin koostumusta (esim. "kuullotetaanko sipulit vai annetaanko mennä sellaisinaan?") ja tarjoa välillä apua esim. pilkkomisessa (todennäköisesti apua ei tarvita joten kysymysten esittäminen on varsin turvallista).
8. Kun lohisalaatti on valmis, siirry sohvalta ruokapöytään ja nauti!

(Koska tämä ohje antaa nyt jokseenkin vääristyneen kuvan roolistani ruoanlaiton kaltaisten arkijuttujen hoidossa, on syytä mainita, että taloutemme työnjaossa toimitan kuitenkin siivousvastaavan virkaa. Mies ei pidä siivoamisesta, itse en ole kovin luova tai ylipäänsä innokas ruoanlaittaja eli rauha maassa ja kaikilla hyvä mieli.)

Sunday blah blah blah's

Sunnuntaiden onnistumisprosentti on täysin omaa luokkaansa, ne kun tuntuvat sisältävän täysin omanlaisensa mielentilan - ns. sunnuntaiolon. Sunnuntaisin onnistuvat monet sellaiset asiat jotka harvemmin onnistuvat muina viikonpäivinä, esim. ruoanlaitto/leipominen niiden itsensä vuoksi eikä pelkästään näläntyydytystarkoituksessa (mitä nuo toiminnot arkipäivisin tuppaavat harmittavan usein olemaan) sekä rauhoittuminen esim. leffan ääreen. (Nykyisin oman lisänsä tuo toki myös uimavuoro, tuo niin usein täälläkin hehkuttamani sunnuntaipäivien riemu.)

Tämän sunnuntain vietimme pitkästä aikaa miehen kanssa kaksin. Aamulla sain itseni ylös (kuten tavallista) paria tuntia ennen miestä ja valoterapiatripin jälkeen sain kerättyä kasan ylimääräistä tarmokkuutta jonka purin menestyksekkäästi äärirajoilleen kasvaneen tiskivuoren tuhoamiseen sekä lattioiden imurointiin. Myöhemmin miehen herättyä, uimisen/saunomisen ja erinomaisen lohisalaatin jälkeen kävimme katsomassa Kokoteatterilla Vanajan naisvankien valmistaman vierailuesityksen Kuningas Lear - Veljeni kuningas. En ollut asettanut minkäänlaisia ennakko-odotuksia, halusin nähdä esityksen koska ajatus teatterin viemisestä vankilaympäristöön on mielestäni hieno ja kannatettava. Yllätyin silti kuinka ammattimainen ja raikas esittäjiensä tulkinta Learista oli. Ryhmän seitsemän naisvankia olivat lavalla valtavan kauniita ja naisellisia. Esittäjien lisäksi esityksen puvustus oli mielestäni hyvin onnistunut. Puhtaan valkoisissa röyhelöisissä mekoissa esiintyjät olivat kuin joutsenia, pumpulipalloja, lumihiutaleita.. Kyllä, ihastuttava esitys. (Paras osa oli ehkä kuitenkin kumarrusten jälkeen kulisseissa puhjennut viimeisen esityksen jälkeinen riemu. Tuttu tunne.)

Tässä yhteydessä mainittakoon vielä sekin, kuinka virkistävää on nähdä ammattiteattereidenkin näyttämöllä välillä muita kuin ammattinäyttelijöitä. Kun näyttämöllä on joku muu, joku jonka elämässä näyttäytyminen teatterin lavalla on vain pieni sivupolku eikä valittu ammatti ja yksi elämän pääjuonteista, tuo tämän ihmisen tausta aina omanlaistaan syvyyttä myös esitykseen. Tämä tietenkin korostui tässä esityksessä sikäli, että esittäjien vankilatausta on hyvin keskeinen koko produktion kannalta ja kenties tavallista vaikeampaa sivuuttaa, mutta samalla tavalla homma toimii ihan normaaleissa harrastajateatteriesityksissä asti. Ammattimaisuus tekee teatterista välillä hiukan tylsää. (Tosin vanajalaistenkin esitystä tuki selkeästi ammattimainen ohjaus. Ehkä tylsyys onkin vain ammattinäyttelijöissä. Sorry.)





Esityksen jälkeen kävimme Kaislassa juomassa yhdet, pelaamassa erän tylsähköä lautapeliä jonka nimeä en enää muista (edit: näkyyhän tuo tuossa kuvassa. Quoridor?), ottamassa vahingossa sarjakuvamuodon ottaneen valokuvasarjan kännykälläni (joka jäänee esittelemättä koska mies tuskin haluaa naamakuviaan tuon sarjan muodossa julkisuuteen, vaikka erinomaisia ovatkin!) sekä selailemassa sivistyssanakirjaa vuodelta -62. Tämän jälkeen päätimme vielä uhmata puhjennutta räntä-/vesisekotteista sadekuuroa ja kiertää Valon vuodenaika-teokset, jotka olivat tänään viimeistä iltaa nähtävillä. Jälkeenpäin en ymmärrä mikä mielenhäiriö sai niin helposti uhmaamaan kyseistä paskasäätä, sateen tunkeutuminen vaatteisiin ja kenkiin ei muutu koskaan kokemisen arvoiseksi asiaksi. Tulipahan kuitenkin nähtyä eikä sen puolesta jäänyt harmittamaan! (Teokset tuli tosin käveltyä läpi hiukan hutiloiden ja nopeasti, sattuneista syistä.)





Viimeisenä tämän sunnuntain viimeinen, mielettömän hieno ominaisuus - myös huominen maanantai on vapaa! Tarkoittaa valvomista niin kauan kuin huvittaa, nukkumista ilman herätyskelloa - kelpaa! (Toivon mukaan kukaan ei aamulla hakeudu saikulle, sillä työvuorosta ei olisi varaa tällä hetkellä kieltäytyä jos sellaista satuttaisiin aamulla tarjoamaan.. Pysykää terveinä työtoverini!)

Puppets, more puppets!

Enää reilu kuukausi ja siirrymme miehen kanssa viettämään hieman aikaistettua kaksivuotispäivää Lontooseen, ai että! Liian tarkkoja suunnitelmia emme ole matkalle laatineet ja parempi niin, sillä en halua pakata mukaan ylimääräistä stressilastia - sitä on täälläkin tarjolla ihan tarpeeksi. Mennään ja katsellaan siellä sitten mitä halutaan tehdä. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Yksi tavoitteistani tälle vuodelle on nähdä enemmän teatteria kuin viime vuonna. Ihan terve tavoite dramaturgiaa opiskelevalle. Itselleni erityisesti jo ihan vain siitä syystä, että pääni pysyy esityksiä katsomalla parhaiten kuosissa kirjoittamisen suhteen (bussissa istumisen ohella). Ei ole niinkään väliä sillä, ovatko nähdyt esitykset täydellisen nerokkaita tai täydellisen turhia - jo pelkästään teatteritilassa oleminen tuntuu virkistävän ns. "teatterillista ajattelua". (Ennen Helsinkiin muuttoa tapasin istua kirjoittamassa harrastajateatterimme katsomossa. Näyttämölle kirjoittaminen on tuhannesti helpompaa, kun näyttämön näkee edessään.)

Näin ollen Suomen ulkopuolelle matkustaminen on liian hyvä tilaisuus hukattavaksi nähdä muutamaa teatterikappaletta. Tällä kertaa ykkösvalinnoiksi näyttäisi nousevan Lion King-musikaali sekä National Theatren War Horse. Ensin mainitun olen halunnut nähdä jo kauan, jälkimmäisen bongasin vast'ikään etsiessäni mahdollista toista aikatauluun mahdutettavaa esitystä. Molemmissa olen kiinnostunut ennen kaikkea visuaalisesta toteutuksesta. En ole juuri onnistunut näkemään nukketeatteria tai sen hyödyntämistä ns. oman genrensä ulkopuolella, joten odotukset noiden kahden kohdalla ovat aika korkealla erityisesti tuolla alueella. Hienoa olisi, jos niistä olisi myös jonkinlaista hahmotusapua näihin päässäni muhiviin origamilintuluonnostelmiin.. (Pelkään kyllä ettei kukaan koskaan tässä maassa onnistuisi toteuttamaan mielikuvaani tuosta linnusta näyttämöllä. Olen syntynyt väärään maahan kirjoittamisineni. Kandinnäytelmänikin olisi näyttänyt huomattavasti komeammalta jos se olisi sisältänyt nukketeatteritekniikoilla toteutetun life size-ryhävalaan. Tosin kirjoitin kyseisen valaan ihmishahmoiseksi alunperinkin. Toisaalta olisin ehkä kirjoittanut sen life size-valaaksi jos sellainen olisi kyetty toteuttamaan. Puku sillä olisi joka tapauksessa pitänyt olla päällä. Ja hattu.)





Noiden lisäksi olisi mukava bongata vielä jokin uudemman draaman edustaja, mutta ainakaan toistaiseksi mitään erityisen kiinnostavaa ei ole osunut silmiini. Kaiken toivoni pistän kuitenkin siihen, että pääsisin näkemään ainakin nuo kaksi nyt mainittua.

Pitäisi alkaa jo kehitellä jotain odoteltavaa ajalle "jälkeen Lontoon matkan". On vähän lystimpää kun on asioita häämöttämässä jossain edessäpäin. Juuri nyt on aika hyvä kohta ajassa. Jokin on niin lähellä että sen voi jo miltei nähdä, mutta mikään ei ole vielä ohitse. Tykkään!

(Talvi)päiväkertosäe

Herään
Menen töihin
Olen töissä
Menen kotiin (tämä kohta vaikuttaa useimmiten puuttuvan)
Makaan jossain sohvan ja television välitilassa
Menen nukkumaan

(Toisto x ääretön)

Elämäni on tällä hetkellä täysin (aivo)kuollutta! Kärsimäni talvikooma on yltynyt jopa niin pahaksi, että olen päätynyt tilaamaan Hobby Hallilta valoterapialampun. Kyseinen lamppu saapui tänään postiin, joten sen mahdollisten vaikutusten testaaminen alkaa välittömästi huomisaamuna. Olen aina suhtautunut erilaisiin vaihtoehtohoitoihin (joihin tämän kyseisen lampun luvatut vaikutukset myös lasken) hyvin suurella skeptisyydellä, mutta toivon todella että tästä valaisimesta olisi jotain apua tähän pimeässä selviytymiseen. Edes lumesellaista.



Lupaan raportoida myöhemmin ovatko aivoni reagoineet kyseiseen valaisimeen jotenkin.

Jos hankintani osoittautuukin lopulta vain astetta kirkkaammalla valolla loistavaksi lampuksi, aion alentaa sen toimittamaan tavallisen lukulampun virkaan. Tällä hetkellä asunnostamme puuttuu tarpeeksi hyvin valaistu lukunurkkaus (tästä syystä olen jäljessä kaikkien luku-urakoideni suhteen, ihan totta). Tietenkin olisi mahdollista napsauttaa vain kattolamppuun valo, mutta en tiedä onko mitään pahempaa tunnelmanpilaajaa iltaisin kuin tylsä yleisvalaistus (eli se kattovalo). Tällä hetkellä olisi lukemistaan odottamassa kognitiivisen psykologian opus sekä ah niin ihana Nummenmaa ja hänen tilastolliset menetelmänsä, jonka haluaisin lukaista läpi ennen valmennuskurssin alkamista. Tässä talvikoomassani mikään ei voisi kuitenkaan kiinnostaa vähemmän kuin "ruveta toimeen".



Kirjoitusinto ja kaikki luovuuskin tuntuu katoavan välittömästi arkiväsymyksen astuessa näyttämölle. Pitäisi pitää omaa kirjoittamista hengissä edes tätä blogia päivittämällä, sillä minkäänlaiseen kirjoittamiseen ei tunnu tällä hetkellä riittävän aikaa eikä toisaalta (kiitos tämän kroonistuneen väsymykseni) haluakaan. Kaikki olisi niin paljon paremmin jos olisi kesä ja oikea Aurinko ja puistot ja ruohikot ja aamu-uinnit meressä ja niin edespäin. Alkaa minun puolestani jo riittää tämä talvimeininki. Joulukin meni jo!

Päivä jatkukoon. Omaa olemassaoloani koskevaa aivokuolemateoriaa aion seuraavaksi vahvistaa muutamalla erällä pinballia.

Hyönteistutkija

Televisiossa on vanha parrakas hyönteistutkijamies, joka saa ohjelman aikana kiksejä yhtenä hetkenä jonkin jättiläiskuoriaisen jättiläistoukasta, toisena hetkenä istuessaan jonkin pussin sisällä n. 10 000 yöperhosen kanssa ("magical moths!").

Äsken mies sai kiksit löytäessään sademetsässä samoillessaan massiivisen laakamadon ja otti madon luonnollisesti myös käteensä. Niin.

Mielestäni tuonkaltainen toiminta on melko epämiellyttävää jo pelkästään televisiosta katseltuna. En ikipäivänä suostuisi ottamaan käteeni massiivista laakamatoa. Toisaalta on vaikea keksiä mitä massiivinenkaan laakamato voisi tehdä, jos se jostain syystä päättäisi vahingoittaa minua. Tästä taas seuraa kysymys siitä kumpi lopulta on enemmän järjissään. Minä, koska en suostuisi koskemaan suurimpaan osaan hyönteistutkijan löytämistä ötököistä pitkällä tikullakaan vai hyönteistutkija, joka kaikesta päätellen osaa suhtautua pieneliöihin rationaalisemmin?

(Samainen hyönteistutkija samoilee ohjelmassa myös purkautuvan tulivuoren välittömässä läheisyydessä ja pelastuu täpärästi taivaalta sinkoilevilta kiviltä. Tämän perusteella vapautan itseni vastaamasta omaan kysymykseeni.)

Tästä tuli jossain määrin mieleen myös joululomani aikana useamman kerran kuulemani juttu jonkin kanavan aamuohjelmasta, jossa kuulemma oli ollut vieraana joku hyönteisiä syövä henkilö. Pätkän kohokohta oli ollut juontajien rohkaistuminen jauhomatojen maistelemiseen (olivat ilmeisesti tykänneet). Vieraan mukaan lihan loppuessa maailmasta ihmisten on opeteltava korvaamaan liha hyönteisillä.

Aha.

Taidan olla nössö ja harkita kelkasta hyppäämistä ajoissa. (Kaikella kunnioituksella hyönteisiä ja heidän armoitettua proteiinipitoisuuttaan kohtaan. Jonkin arvion mukaanhan n. 80% maapallon väestöstä käyttää jo hyönteisiä ruokavalionsa osana, joten en voi perustella kantaani kuin peloillani ja länsimaalaisella hienohelmaisuudellani.)

Vaihtoehtoisia hoitomuotoja

On hyvin mahdollista että seuraava ajatuksenpoikanen muotoutui tilanteesta, jossa istuin työpaikallani humalaisten ja narkkareiden vahtina lukien samalla vast'ikään löytämäni ikäiseni amerikkalaisen mormonitytön blogia, jonka elämä (ainakin tähänastisen perehtymiseni perusteella) vaikuttaisi olevan jotakuinkin täydellistä "happily ever after"-kamaa. Oli miten oli, odotellessani bussia kotiin työpäivän väsyttämänä Sokoksen edustalla tulin lyhyen päättelytyön jälkeen seuraavaan lopputulokseen.

Karkeasti ottaen on kaksi tapaa selvitä todellisuuden kohtaamisesta hengissä:

1. Päihtyminen (millä aineella tahansa)
2. Vilpitön halu uskoa/usko satuihin (sekä niihin jotka perustuvat tosielämään että niihin, jotka ovat täysin sepitettyjä/kuvitteellisia.)

Ilmoitan, jos satun keksimään lisää.