Talvimaisemia

Talvi tuli lopulta yllättäen, vaikka olin jo useamman viikon ehtinyt miettiä missä viipyy ensimmäinen kunnon lumisade. Nyt tuli sitten lunta, ja tulikin kerralla kunnolla. Aamulla ikkunan takana kaikki oli muuttunut puhtaan valkoiseksi, ja lisää lunta on satanut käsittääkseni koko päivän (täysin varma en ole, sillä en juuri ole päässyt sään muutoksia seuraamaan kiitos työvuoroni). Perinteistä pelkoa ilmassa sen suhteen, milloin tuo ensimmäinen kunnon lumipeite muuttuu kenkiin tunkeutuvaksi loskaksi. Jos tämä vuosi olisikin poikkeus..?



Lauantai-ilta sujunee tänään parhaiten sohvalla läppäri sylissä, televisiota sivusilmällä vilkuillen. Villasukatkin voisin jostain etsiä käyttööni, jos jaksan läppärini painon alta nousta. Olen pohjimmiltani kotihiiri, eikä ikkunan takaa nyt löytyvä talvimaisema juurikaan nostata haluja liikkua kodin sisäpuolelta mihinkään. Mies todennäköisimmin suuntaa oman työvuoronsa jälkeen tapaamaan kavereitaan, ja lupasin reiluna tyttöystävänä syödä tämänkin jätskiannoksen, mikäli jossain vaiheessa pakastimelle eksyn.

Illan kuumottavin kysymys: hankkiako uusi iPod? Tämä kysymys ei ole kovinkaan uusi, olen jo pitkään harkinnut hieman siromman soittimen hankkimista nykyisen mötikkäsoittimeni tilalle. Kiikarissa on ollut nimenomaan 5. sukupolven iPod nano, joka onkin nyt ehtinyt jo vanhentuneeksi malliksi asti. Uusin malli ei ole minua juurikaan miellyttänyt (vaikka onkin vielä pikkuruisempi ja sirompi kuin kiikaroimani yksilö) ja vanhemman hankkiminen muuttunee pian hankalammaksi. Aamulla töissä istuksiessani ehdin jo klikata haluamani soittimen ostoskoriin asti eräällä sivustolla, mutta pieni taloudenhoitaja pääni sisällä esti kuitenkin klikkailemasta edelleen nettipankkiin asti. Fakta on, että vaikka rahaa jonkin verran käytössä, on vuoden alussa maksettavana muutama isompi juttu ja toisaalta ihan tyhjin taskuin en haluaisi Lontooseenkaan lähteä.

Yksi mahdollisuus olisi kysyä vanhemmilta, haluaisivatko he mahdollisesti tukea ainakin osin tätä hankintaa lähestyvän syntymäpäivän nimissä. Tähän kuitenkin liittyy yksi varsin korkea kynnys. Vuosi sitten tein päätöksen laittaa tänä vuonna raha-asiani oikeille raiteille. Tuohon päätökseeni liittyi toisaalta päätös säästämisen aloittamisesta, toisaalta päätin itsenäistyä raha-asioissa viimein siinä määrin, etten enää pyytäisi vanhempia "sponsoroimaan" elämääni aina jos on tiukempi tilanne. Nyt vuoden lähestyessä loppuaan voin todeta säästämisen alkaneen hitaasti mutta varmasti ja että en todellakaan ole kertaakaan pyytänyt euroakaan vanhemmiltani. Varsinkin jälkimmäinen on ollut minulle suuri ylpeyden aihe, sillä rahallisen avun pyytäminen köyhempinä hetkinä on ennen tätä vuotta tuntunut usein liiankin helpolta pelastusrenkaalta. Tänä vuonna olen myös oppinut "budjetoimisen" jalon taidon, tarkoittaen jatkuvaa kirjanpitoa tulojen ja menojen osalta. En ole eläissäni ollut näin selvillä rahankäytöstäni, ja se on helpottanut oloani monella tavalla. Hyvä minä!

Kehdatako siis naamioida hiukan kalliimpi hankinta syntymäpäivälahjaksi? Pystyisinkö elämään itseni kanssa, vaikka periaatteessa en näe tuossa varsinaista ristiriitaa viime vuonna tekemieni lupausten suhteen? Onko tämä nyt taas sellainen kohta elämässä, jossa olisi aiheellista vaihtaa postin saapumisilmoituksen odottelu henkisen kasvun tavoitteluun ja materialismista irti pyristelyyn? Mutta kun haluan! Äh, miksi kaikesta pitää tehdä niin vaikeaa (ja halutusta materiasta niin pirun kallista)? :D



Toinen illan kuumottavista kysymyksistä: kuka kehtaa kuljettaa television kaukosäätimen kauas tietokonepöydälle juuri silloin, kun on suurella vaivalla onnistunut asettelemaan itsensä mukavasti sohvalle? (Mitään en myönnä.) Mies soitti juuri suuntaavaansa istumaan iltaa Töölöön, tuplajätskit minulle siis ja seuralaiseksi Animal Planetin ohjelmisto.