En ole pitkiin aikoihin kuluttanut aikaani musiikin kuunteluun. Tai olen, mutta minulla ei ole aikoihin ollut sellaista kautta jonka aikana aktiivisesti kuuntelisin useita eri artisteja ja siinä sivussa etsisin myös jotain uutta kuunneltavaa (väsyttävää mutta parhaimmillaan niin kovin palkitsevaa toimintaa).
Kuluneen työvuoron olen käyttänyt etsiskellen käsiini vanhoja suosikkeja eli niitä yhtyeitä/artisteja, joita en ole pitkään aikaan kuunnellut mutta joita olen kuitenkin yleensä ottaen kuunnellut paljon. Yksi näistä on yhtye nimeltä Thrice, joka on ehkä Imogen Heapin ohella yksi niitä harvoja jonka kovasti toivoisin näkeväni joskus livenä (paitsi että jälkimmäisen olen nähnyt jo kahdesti, joten tämä lienee siis tällä hetkellä ainoa yksilö toivekategoriassaan). Kyseisen yhtyeen musiikki oli minulla edellisen kerran aktiivisessa kuuntelussa kirjoittaessani kandinnäytelmääni, eritoten Alchemy Indexin Water-levy jolta ovat myös molemmat alla olevat kappaleet (jälkimmäiseen kappaleeseen viitaten voisi jopa kysyä kumpi oli ensin - laulu valaanpyytäjästä vai näytelmä valaasta). Tuolloin tulin kai käyttäneeksi repeat-toimintoa yliannostuksen verran, koska kuuntelu on kyseisen kirjoitusprosessin jälkeen jäänyt vähälle (olen jossain määrin riippuvainen musiikista aina kirjoittaessani, musiikin kuuntelu on tehokkain tapa pitää aivot edes jonkinasteisessa "luovassa tilassa"). Yhtyeen musiikki on kokenut varsin laajan kehityskaaren hypäten historiansa aikana käytännössä genrestä toiseen, mutta eritoten uudemman tuotannon pariin olen kokenut helpoksi palata aina jos olen kaivannut jotain jolla saada ajattelun liikkeelle.
Nyt aikaa kandiprosessista on kulunut jo sen verran, että voisin ottaa yhtyeen uudestaan kuunteluun. Tämä on niitä harvoja tapauksia, joissa pidän myös sanoituksia huomioimisen arvoisina - siitä pisteet. Yleensä sivuutan musiikkia kuunnellessani sanoitukset täysin ja pidän ihmisääntä lähinnä instrumenttina muiden ohella - sanoitusten tilalla voisi olla yhtä hyvin merkityksetöntä muminaa. En halua aliarvioida sanoitustaidetta mutta on pakko myöntää, että moni hyvä ja sinänsä kiinnostava kappale on melkoista silsaa jos arvioidaan ensisijaisesti sanoituksen perusteella. Sääli. (Sanoituksethan ovat käsittääkseni yksi runouden muoto. Itse tunnustaudun hyvinkin lahjattomaksi runoilijaksi. Tästä syystä kunnioitan suuresti kaikki jotka pystyvät luomaan toimivia sanoituksia ja toisaalta ymmärrän heitä jotka kykenevät tuottamaan vain tuota mainitsemaani silsaa.)
(Tällä hetkellä harmittaa eniten eräs kidneypapu jonka olin säästänyt lautasen reunalle ateriani loppuhuipennukseksi, mutta joka epäonnisesti kierähti lattialle ennen h-hetkeään. Kotona tämä ei olisi haitannut, mutta todennäköisesti työpaikan bakteerikanta on lattiatasossa sen verran suuri että papu jatkaa matkaansa biojäteastiaan. Höh. Kidneypavut ovat hyviä. Niissä on kiva rakenne.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti