tiistai 7. joulukuuta 2010

Eilisiä

Eilen voitimme viimein itsemme ja saimme järjestetyksi kauan suunnitellun pelipäivän, koko päivä varattiin Riikan ja Lassin mukanaan tuomalle Descent-pelille. Aloitimme pelaamisen pariskunnan saavuttua (tai tarkemmin sanottuna allekirjoittaneen palattua uima-altaalta) puoli neljän aikoihin, ja saimme pelin kunnialliseen päätökseensä vähän ennen puoltayötä. Aikaa kului toki varsinaisen pelaamisen lisäksi myös hyvän tovin kestäneelle sääntöjen opettelulle sekä tortilla/taco-painotteiselle ruokailuhetkelle.

Itse peli oli taas sitä sarjaa, jota ensin katselen hienoisen kauhun vallassa. Kaikkia osasia ja kortteja ja pieniä pahvinpalasia/muoviukkeleita tarkastellessa on vaikea uskoa että jotain noin massiivista voisi oppia hallitsemaan lyhyessä ajassa. Kaikeksi onneksi kaikki tällaiset kauhun tunteet katoavat yleensä melko nopeasti. Palkintona jyvälle pääsemisen huumaava nautinto! (Kyseisen pelin peluulle voin kyllä varata päiviä jatkossakin, tiedoksi ystävilleni.)

Photobucket

Itsenäisyyspäivä kului töissä. Perinteisesti. Muistelisin olleeni töissä itsenäisyyspäivänä myös useana edellisenä vuotena. Kaikeksi onneksi tämänpäiväinen vuoroni oli kaikin puolin kevyt ja päättyi sopivasti ennen linnanjuhlia. En voi varsinaisesti kuvailla itseäni isänmaalliseksi henkilöksi, linnanjuhlia seuraamisessakin suurin huomioni kohdistuu (yllättävää kyllä) kauneimpien pukujen bongailuun.

Olen silti onnellinen tämän maan kansalaisena. Juuri nyt Nelosella pyörii dokumentti Yhdysvaltojen asekulttuurista ja lapsista, jotka opetetaan käsittelemään aseita heti kun näiden fyysinen kehitys sen mahdollistaa. Kun dokumentti kertoo nuorimman Yhydsvalloissa aseluvan saaneen olleen 11 kuukautta vanha, on helppo todeta toisten yhteiskuntien olevan mielenvikaisempia kuin toisten.

Ei kommentteja: