keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Itselahjontaa

Joulukuu ja ensimmäinen tajuamisen hetki - vuosi on lähestymässä loppuaan. Joulukin lähestyy, mutta en ole koskaan ollut varsinainen jouluhössöttäjä. Hankin muutaman lahjan jos hankin, leivon perinteiset joulun possupiparit ja matkaan Kokkolaan perheen luokse jouluksi (jo useamman edellisvuoden tapaan aloitan aattoni istumalla 5h junassa).

Ennen joulua on vuorossa kuitenkin mm. 25-vuotissyntymäpäiväni. Juhlia olemme järjestelleet miehen kanssa 11.12. lauantaille, samalla vietetään myös tämän kämpän myöhästyneitä tupareita sekä pikkujouluja. Varsinaisena syntymäpäivänäni pari päivää aikaisemmin istun töissä kymmeneen asti illalla. Olisin tietenkin voinut pyytää kyseisen päivän vapaaksi kuten viime vuonna mutta noh, ehkä kestän menetyksen kun juhlat ovat kuitenkin edessä miltei saman tien.

Itseni lahjomista olen kyllä onnistunu harrastamaan siinä määrin että nyt on laitettava stoppi. Eilisistä postin tuomista paketeista paljastuivat muun muassa seuraavat:

Photobucket

Huuto.netistä ostamani iPod nano saapui kuin saapuikin uuteen kotiinsa, vaikka ehdin jo muutaman hetken pelätä että olisin joutunut huiputetuksi kun myyjästä ei kuulunut mitään maksettuani rahat soittimesta hänen tililleen. Kaikeksi onneksi pelkoni oli kaikin puolin turhaa, olin onnistunut tekemään hyvät kaupat, iPod vaikuttaa täysin käyttämättömältä ja toimii mallikkaasti. Eilisilta kuluikin musiikin siirtämisessä kyseiseen laitteeseen.

Lisäksi tuo Lonely Planetin Lontoon matkaopas kuoriutui yhdestä paketista. Kyseisen sarjan matkaoppaita löytyy meiltä jo useitakin kappaleita, turhankin tehokkaita matkakuumeen nostattajia.

Aika nousta sohvalta ja suunnata työpaikalle, ensin kehityskeskusteluun pomon kanssa ja sen jälkeen lyhyeen työvuoroon. Elämä on taas pelkkää työvuoroa. Olisipa jo sunnuntai!

1 kommentti:

Anniina kirjoitti...

Aivan mahtavan värinen tuo sun iPod! :)
Lonely Planetista piti sanomani, että mekin luettiin tuon kirjasarjan tuotantoa kun Raamattua reissullamme. Välillä liiankin fanaattisesti, mutta on se silti pirun hyvä opas! Onnea hankinnoista! :(Tälleen muuten vähän vaan myöhässä kommentoin, pakko oli aloittaa lukememaan blogiasia ihan alusta, kun eilen vasta tosiaan sain tästä tietää. :))